keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Baladin Wayan Spiced Saison

 

Baladin Wayan Spiced Saison

Palataanpa hetkiksi ajassa taaksepäin ja OsloonBaltazar valikoitui iltapalapaikaksi puhtaasti sattuman kautta, mutta osui ainakin pizzapuolensa osalta aika mukavasti maaliin pitkän työ- ja matkapäivän päätteeksi. Vahvan italialaisteeman varaan nojaava konsepti painottunee juomapuolella viiniin, mutta löytyi listoilta ihan kohtalainen kattaus Baladinin oluitakin.

Montanara

Maustettujen saisoneiden lahkoa edustava Wayan onkin jäänyt vielä maistamatta, joten nappasin sen Montanarani kylkeen. Oluen rungosta löyty ohra- ja vehnämaltaan lisäksi myös spelttiä, ruista ja tattaria. Mausteaineista suoraan mainitaan vain sitruunankuori, joten kahdeksan muuta mauste- ja aromikasvia jää hieman hämärän peittoon. Viittä pippuria mukaan kuitenkin kerrotaan mahdutetun.

Baladin Wayan Spiced Saison

Olut on hieman utuinen ja vaaleasävyinen. Tuoksu on monipuolinen, paikoin myös raikkaan simamainen. Sitrusta, sitrusruohoa ja yrttisyyttä kuivemman mausteisuuden rinnalla ainakin löytyy.

Maku on hyvin yrttinen, sitrusruohomaisella, villiyrttisellä aromilla. Pirskahtelevaa sitruksen kuorta, heleää kukkaisuuttakin. Mausteinen, runsasmakuinen mutta silti erittäin raikas. Varsin hyvä.

Pisteet: 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti