Joulutarina Nøgne Ø Sunturnbrew’n ääreltä…

While most people think differently, Norwegians are convinced that the sun turns and actually changes direction on every December 21^st. We at Nøgne Ø want to pay tribute to this rather stubborn idea by making a sunturnbrew. It is brewed at the same time as the sun changes direction. This brew is for the changing direction of the sun, the change of mind and the change of perception. Don’t fight it. Turn with it!

Norjalaispanimo on tosiaan valmistanut talvipäivänseisausta tai oikeastaan siihen liittyvää symboliikkaa ja kansan uskomuksia kunnioittavan oluen. Onkin sopivaa, että kyseinen olut saa vuosittain alkunsa talven pimeimpänä päivänä, tuona nimenomaisena seisauksen merkkipaaluna 21. joulukuuta. Varsin osuvaksi voidaan myös tituleerata oluen reseptiikkaa, sillä kyllähän rukiinen, savuinen barley wine kuulostaa pohjoisen henkeä uhkuvalta, ikiaikaista pohjolan luonnon kunnioitusta ja perinteitä kantavalta olutnautinnolta… Tämän oluen myötä onkin sopivaa hieman raottaa tarinan hengenmukaista symboliikan verhoa, joka kätkee taakseen uskomattoman monisyisen ja merkityksellisen tarinoiden kirjon. Ovathan talvipäivänseisaus, valon määrään liittyvät muutokset ja näihin liittyvät "vanhan kansan" perinteet näytelleet suurta roolia eri kansojen historiassa kautta aikojen.

Pakanallinen herkku...

Sunturnbrew on tosiaan maltainen kunnianosoitus norjalaisille perinteille ja uskomuksille talveen ajoittuvan auringon aseman muutokselle - tökerösti suomennettuna auringon kääntymiselle siis. Näin joulun alla elämme vuoden pimeintä aikaa ja tuona nimenomaisena päivänä valon aika on lyhimmillään. Talvipäivänseisauksen myötä maan ja auringon välinen asema saavuttaa ääriasentonsa ja tästä eteenpäin päivät alkavat hiljalleen pidentyä kesää kohti kuljettaessa. Uhrilahjoja, muinaisuskoja, luonnonjumalia, mytologiaa, perinteitä ja tähtitiedettä… Oikeastaan määritelmä ”pohjolan mystiikka” kuvannee hyvin maistossa olevan oluen kertomaa tarinaa.

Suomessahan seisauksen ajankohta livahti tänä vuonna niukasti seuraavan päivän puolelle (22.12. klo 01:03), mutta lyhinpänä päivä näyttäytyy edelleen perinteisesti 21.12. Nykyisin seisaus on varsin arkinen ilmiö, joka tuntuu hukkuvan CocaCola-joulupukkien ja muun maallisen rihkaman täyttämään materiajoulun hässääkkään. Kyseiseen luonnonilmiöön liittyy kuitenkin myös runsaasti muinaisia riittejä, rituaaleja, uskomuksia ja kunnioitusta – aina germaanisista kansoista Kreikan kulttuureihin ja roomalaisista pohjoisen viikinkeihin.

Nøgnen näkemys kulttuurioluesta toki viittaa lähinnä norjalaiseen mystiikkaan, mutta ajankohta on luonnollisesti ollut merkityksellinen myös meille suomalaisille. Talvipäivänseisauksen aikaanhan osuu myös Tuomaan päivä, joka vanhan kalenterin mukaan aloittaa joulun ajan. Tällöin hiljennyttiin työaskareista ja rauhoituttiin nauttimaan pimeän ajan tarjoamasta rauhasta. Teeman mukaisesti myös oluella on osuvasti ollut tärkeä rooli joulurauhan alkamisessa ja Tuomaan päivänä olikin tapana makustella aiemmin käymään pantua, juhlan kunniaksi valmistettua mallasjuomaa. ”Tuomas tuleepi tuoppi kainalossa”, kuuluu vanha sanonta. Tuomaan päivästä alkoivat niin sanotut pesäpäivät, kolmen päivän ajanjakso jolloin auringon sanottiin piileskelevän pesässään ennen nousemistaan jouluaamuna kohti kesää pitenevää päivää… Pesäpäivät pyhitettiin levolle, eikä esimerkiksi puunhakkuu tai kehruu ollut suvaittua toimntaa – päinvastoin näistä aktiviteeteista uskottiin olevan seurauksena onnettomuutta karjalle tai viljalle. 

Useissa uskomuksissa pesäpäivien päätöstä, auringon uudelleen syntymisen ajankohtaa pidettiin myös useiden jumalten syntymäpäivänä. Skandinavian kansoilla oli pakanuuden aikana tapana uhrata lahjoja valon paluun varmistamiseksi – tätä rituaalia kutsutaan yleisemmin keskitalven uhriksi ja käsittääkseni uhrausaika vaihteli alueittain joulun ja tammikuun lopun välisenä aikana... Yleisesti lahjana toimi sika, joka uhrattiin hedelmällisyyden, auringon, sateen ja sadon jumalalle Freylle. Onkin ajateltu, että joulupöytiimme vakiintunut kinkkuperinne juontaa juurensa tästä nimenomaisesta tavasta. Frey kuului vaanien jumalsukuun ja hän oli tunnettu naurettavan suuresta peniksestään, kuten hedelmällisyyden jumalten sukuun kuuluvalta sopii odottaakin. Tästä huolimatta Frey omasi myös päteviä egon jatkeita, kuten veden ja tulen läpi ratsastavan hevosen sekä ihmeellisen, maalla, merellä ja ilmassa kulkevan ajoneuvon – Skidbladnirin. Ehkä hienoimpana yksityiskohtana kuitenkin löytyy miekka, joka osasi taistella itsekseen… Kenties yksi "äijjimmistä" jumalhahmoista koskaan?

Nykypäivän arkkitehtuurinen kunnianosoitus valon määrän muutoksille...?

Vaikkei aihetta sen suuremmin esimerkiksi Sunturnbrewin etiketissä auki puretakaan, uskoisin että tässäkin tapauksessa syvemmän symboliikan pääosassa on blót (verbistä ƀlōtan -  uhraus, palvonta mutta myös vahvistuminen), pakanallinen uhrilahja norjalaisille jumalolennoille ja maanhengille. Yleisesti uhrilahja oli edellä mainitusti sika mutta usein myös hevonen, jonka siunattua verta roiskittiin seinille, jumalpatsaisiin sekä alttareille – myös toimitukseen osallistuneet saivat kasteen osakseen. Liha sen sijaan keitettiin kuumien kivien avulla ja kun uhriaika koitti, kerääntyi kansa piiriin “ruokailemaan jumalten ja muiden palvottujen olentojen kanssa”. Yleisesti juomana käytettiin joko olutta tai meadia (hunajaviini), mutta paikoin myös muualta rahdattu viini ajoi myös asian. Til árs ok friðar – hyvää vuotta ja rauhaa, kerrotaan toiveen kuuluneen. Ja samaa saagaa haluaa Olutkellarikin lukijoilleen toivottaa.

• Tyyli: Savuolut (Barley Wine)
• Alk.%: 11,0
• Panimo: Nøgne Ø, Grimstad, Norja

Oluesta tulikin jo tarpelliset tiedot kerrottua ja symboliikankin osalta karattiin kerronnassa melko kauaksi. Nyt onkin sopiva tilaisuus pureutua itse juoman saloihin ja hiljentyä ihmettelemään vuodenajan parasta antia eli hiljaisuutta. Oma olueni on valmistettu päivälleen kaksi vuotta sitten eli hetken se on ehtinyt kypsyyttäkin kehittämään - pari lisävuotta ei varmastikaan pahitteeksi olisi, mutta minkäs teet kun on malttamaton...

Nøgne Ø Sunturnbrew

Varsin tumma, turpeisen ruskea, hieman reunoilta punertava olut on läpitunkematon, melko vuolaasti vaahtoava ja jähmeän näköinen. Aika rouhea väritys sopii teemaan mainiosti. Tuoksultaan tervaisen turpeinen, laavumaista savuisuutta henkivä, mutta myös aittasäilötyn leivän rukiinen tunnelma pääsee hyvin esiin. Lakritsista karamellia, rantasaunan tunnelmaa… Maanläheinen, ajatukset teeman mukaiselle matkalle vievä – ehkä kuitekin enemmän maaseudun lumetonta aikaa kuin talvikauden maisemia kuvastava? Alta paljastuu kuivan rusinainen, hivenen ylikypsää, kuivattua hedelmäisyyttäkin nostattava tunnelma joskin tämä barley wine-aspekti jääkin selvästi tervan, savun ja turpeen alle... Kokonaisuus kuitenkin toimii ja tuoksun perusteella vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Maku hemmottelee… Sopivasti turpeista tervaisuutta, edelleen laavun valkean yllä leijailevaa savua, mutta myös rohkeaa, suurirakeista suolaisuutta sekä ruislimpun tummuutta. Salmiakkia, hieman lakritsia, ehkä myös kuivahkoa mausteisuutta sekä suhteessa hieman vienoa, kypsänä kuivattua hedelmää sekä rusinaa. Lopussa sopuisaa katkeroa, samoin hillittyjä viitteitä kohtalaisesta paahteisuudestakin. Tuntumasta löytyy syvyyttä, paksuutta ja miellyttävää pehmeyttä. Vaikka kokonaiskuvassa onkin melko runsaasti kuivuudenkin lähteitä sekä rehtiä kulmikkuutta, maalataan suuret linjat mukavan sulavalla, soljuvalla pensselillä.

Tuomio: Terva, merisuola, turve, savu, ruis… Ehkä siinä ne tärkeimmät makujen runsaasta kirjosta. Tunnelma, matka, perinteet ja pohjoisen taika… Siinä mielikuvia matkan varrelta. Kaunis, pakanallista symboliikkaa kuvastava olut on taideteos, joka jokaisen pitäisi kokea…

Pisteet: 43/50

Tuopin täydeltä Urbockia ja savunsekaisia ajatelmia...

Joulun paras paketti ja perillä jo lokakuussa!

On taas se aika vuodesta, kun ensimmäiset tuopilliset maistuvaa savuolutta ovat jo kulkeutuneet huulieni välitse saaden aikaan ihastuneen huokauksen. Virallisesti nimeä Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock totteleva savuolut lienee jo melko tuttu suurellekin yleisölle, onhan se tavannut melko hyvällä prosentilla löytyä myös alkoholimonopolimme joulusesongin valikoimasta. Viime vuosi tosin oli poikkeus, mutta erhe on paikattu tulevaksi jouluksi. Ajattelinkin perinteisen arvion sijaan syventyä Urbock-lasilliseni äärellä suhteeseeni savuun, sen maalaamiin makuihin mutta myös pureutua savuoluiden kuninkaan taustoihin ja merkitykseen.

SUHTEESTANI SAVUUN...

"Urbock tekee joulun!” on jo melko vakiintunut sananlasku savuisen talvijuoman ystävien keskuudessa. Aina lokakuun alussa bambergilaispanimo Brauerei Heller, tuttavallisemmin Schlenkerla, tuo markkinoille himoitun, tuhdin savuisen bockinsa, eikä tämäkään vuosi jäänyt poikkeukseksi. Mikäli sananlaskua tulkitaan tiukimman mukaan, voidaan Urbock-fanien olevan keskimääräistä hilpeämpää porukkaa, kestäähän joulunaikammekin parhaimmillaan kolme kuukautta – tai ainakin niin pitkään kuin olutta varastosta löytyy.

”Ei savua ilman tulta”, lienee sitten jo hieman tunnetumpi sananlasku. Illan teemaan sananparsi sopiikin monella tapaa. Henkilökohtaisesti olen aina kunnioittanut tulta ja sen alkukantaista voimaa, mutta myös osannut nauttia sen tarjoamasta tunnelmasta, lämmöstä ja kauneudesta. Loimuavan avotulen äärellä aika kuluu kuin siivillä, kaikki ulkopuolinen unohtuu eikä mökilläkään parempaa ajanvietettä ole kuin rantasaunan lämmityspuuhat. Rehti, raikasta ulkoilmaa halkova savun tuoksu onkin omiaan herättelemään maaseudun rauhan ja luonnon kaipuun. Talviaikaan se saa myös veden kielelle – makkaraahan sitä laavulle pitäisi päästä paistamaan ja illan pimetessä on takkaan sytytetty valkea itsestään selvyys. Tämänlainen suhde savuun lienee melko sisäänrakennettu vietti ja jollain tapaa yhdessä tulen kanssa se on aina jaksanut kiehtoa. Onhan siinä myös tietynlaista mystiikkaa ja eräänlaista kaikua menneisyydestä, kaskivainioiden ja tervanpolton aikakausilta, mutta myös hämyistä tunnelmaa kaukaisemmiltakin ajoilta – ajoilta, jolloin oli olemassa vain muna ja sotkanpesä…

Savun aromi saa mielen virtaamaan maaseudun tunnelmiin...

...sillä savu, sumu, luonnonrauha ja aito ympäristö täydentävät toisiaan...

Perinteiden ja maataloushistoriallisen arjen ihannointi tunnelmallisena ja mielen idyllinä tällaisen olutta hifistelevän kaupunkilaispojan toimesta lienee hieman tekopyhää, mutta tunnelmoitu maalaisromantiikka kuitenkin iskee. Tavallaan savun nostattamat tuntemukset ovatkin eräänlainen, melko vahvakin omakohtainen kytkös perinteisiin ja ajatuksen tasoinen yhteys menneisiin aikoihin ja tarinoihin... Noh, aika syvällistä, mutta ihan järkeenkäypää.

Savulla on siis kiistaton paikkansa yksittäisenä elementtinä elämässäni, mutta se on myös tärkeä osanen olutharrastuksen alkutaipaleella. Ajattelinkin nostaa esiin muutamia itselleni merkityksellisiä, savuntäyteisiä olutnautintoja, joilla on vahva side olutharrastukseeni ja makumieltymyksiini.

Valkea lämmittää talvellakin... Siinä on tiettyä tunnelmaa.

SAVUISIA MAKUJA

Vakka-Suomen Prykmestar Savu: 

Tämä oli se ensimmäinen kunnon kosketus savuolueen ja ensimmäinen kotimainen olut joka todella kolahti. Oluita oli toki tullut maisteltua, mutta alkuperää saati muutakaan taustaa ei oikein ollut tullut mietittyä. Lomareissulla extemporepiipahdus panimolle, silmiä todenteolla avaava esittelykierros ja tätä seurannut tuliaistarpeiden hankinta (tämä toki piti hakea panimon viereisestä Alkosta, koska Suomen laki on perseestä). ”Tehdäänkö Suomessakin näin hyviä oluita?” Kotimainen pienpanimokenttä aukeni uusin silmin, mutta ennen kaikkea eteeni avautui kokonaan uusi oluiden maailma – kipinä oli syttynyt. Edelleen yksi suosikeista…

Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock:

Varsin monilta oluen ystäviltä löytyy oma suosikkiolut, johon liittyy erityinen tunneside ja tarina. Itselleni tämä olut on itseoikeutetusti Urbock – ei pelkästään puhuttelevan makumaailmansa vuoksi, mutta toisaalta juuri siksi. Että mitä? Syvää tunnelmaa, rehtiä, tuhtia savuisuutta, alkukantaista perinteikkyyttä – tämä iski heti ensimaistolla ja voidaan kirkkain silmin todeta, ettei paluuta ollut. Urbock oli lopullinen naula arkkuun, aito kiinnostus oluita kohtaan oli herännyt. Niin sanottu merkitysolut, johon liittyy varsin vahva tunneside. Joulu ei tosiaan tule ilman Urbockia…

Vakka-Suomen Prykmestar Savukataja:

Ei siinä kauankaan Urbockin jälkeen mennyt, kun Vakka-Suomen Panimon jyhkeä, savuisen katajainen Prykmestar Savukataja saapui Alkon valikoimiin – tämä taisi olla ensimmäisiä todella odottamiani uutuuksia monopoliliikkeen hyllyille. Sulaa seksiähän korkin alta paljastui ja näin uusikaupunkilainen onnistui kertaheitolla vakiinnuttamaan paikkansa omien suosikkioluiden listalla. Savu-veljestään intensiivisempi, suurempi ja mahtavampi – aivan huikea olut joka lumoaa tunnelmallaan. Juuri sitä, mitä savu minulle merkitsee. Kotimaisen oluen valmistusosaamisen taidonnäyte isolla T:llä!

Aecht Schlenkerla Rauchbier Weizen:

Vehnäolut on varsin mieluisa oluttyyli, mutta aina näin ei ole ollut. Mielenkiintoa aihetta kohtaan on aina toki riittänyt ja tunnollisesti eri vaihtoehtoja tuli alkuun testailtuakin. Perushefessä vain sattui olemaan jokin outo piirre, mikä aluksi jäi varsin etäiseksi minulle – kunnes inspiraatio iski savun muodossa! Savuolutpanimon maistuva, tuhdin savuinen tumma vehnäolut iski sydämeeni, ehkä juuri savun dominoivan, muita makuja peittävän voiman ansiosta. Peli oli kuitenkin tästä eteenpäin avoin ja Schlenkerlan Weizenin vanavedessä myös muut vehnäiset maut lipuivat makukartalleni – tummasta kohti vaaleampaan sävymaailmaan hiljalleen liikuttaessa. Edelleen hieno olut, liian harvoin vain käden ulottuvilla.

Siinäpä niitä esimerkkejä, nykypäivänäkin omissa kirjoissa korkealle arvostettuja tuttavuuksia jotka ovat jättäneet vahvan leimansa harrastukseni alkutaipaleelle. Ehkä kansansanonta pitäisikin tässä vaiheessa päivittää muotoon ”Ei tulta ilman savua” – savu oli ensin, sitten iski kipinä… Monesti olen miettinyt laittavani Urbockin ja kotoisen Savukatajan rinnakkain, mutta syvästä kunnioituksesta kumpaakin kohtaan olen jättänyt tämän tekemättä – kummallakin oluella on paikkansa ja eritoten oma tunnelmansa, joita en halua lähteä kilpailuttamaan keskenään. Sen tehköön joku muu, minä en siihen kykene.

Kuten jo mainittua tulikin, on lasissani hupeneva Urbock itselleni ehkä se kaikkein merkityksellisin ja omaa eräänlaisen kulttileimankin omissa vihkoissani. Kurkataanpa hieman savuisen verhon taakse, mikä Urbock on ja mistä se oikein tulee..:

Jylhä, arvokas ja ylväs... Silti rehti, maanläheinen ja syvän tunnelmainen...

AECHT SCHLENKERLA RAUCHBIER URBOCK

Henkilökohtainen, tärkeä ja jouluntuoja - näillä ylisanoilla usein kuvailen kyseistä olutta. Ensimmäisen kerran arvioin sen kolmisen vuotta sitten ja melko optimistisin mielin suosikkioluttani silloin lähestyin. Pisteitä kertyi hulppeat 46/50, mikä on selkeästi korkein koskaan antamani arvosana. Ajattelinkin, että nyt olisi hyvä hetki tarkastuttaa pistekertymä ja ottaa olut analyysin alle hieman vähemmän savun mustaamien lasien läpi katseltuna. Silkkaa seksiähän tuo edelleen on, mutta pistesaalis maltillistui lukemiin 42/50, mikä edelleen on todella kova pistemäärä – tunnetta taitaa edelleen pelissä olla, vaikka mahtava olut kyseessä onkin. Paperille kirjailin seuraavaa:

Se viettelee tumman ruskeassa, hivenen punertavassa asussaan. Sen päätä koristaa hennon tummunut, kuohkea vaahtokerros, joka kruunaa kauniin paketin ansaistulla tavalla. Maku on totutun jyhkeä, tunnelmainen ja maanläheinen. Rehti, tervatun veneen tenho kietoutuu palvikinkun savuiseen syleilyyn, taustalla tahtia tarjoilee hivenen limppuinen, hennosti tahmaava mallaspatja, jonka matkaan on tarttunut hentoa lakritsia, hiven sopuisaa suklaankin potkua.

Lopussa sopivasti pistelevää yrtin purua, vanhan mökkisaunan lauteiden puumaisuutta. Tästä jatketaan vielä pitkään, syvään ja palvisavuiseen jälkimakuun, jossa tervallakin tahraava osuutensa – oijjoi… Kolme vuotta sitten kirjaamani väite, ”jo alkusiemauksesta lähtien tuntuu kuin olisi kaskeamassa viljelysmaata tai lämmittäisi kesällä savusaunaa”, pätee edelleen... Kaunista, maalaisromanttista ja mökkimaiseman runokkuutta. Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Ah, kumpa vain lumi olisi jo maassa, pakkanen paukkuisi nurkissa ja omistaisin takan jonka ääreen voisin hiljentyä… Antakaa minulle edes puusauna mitä lämmittää!

Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock

Urbock on kotoisin pohjoisbaijerilaisesta Bambergin kaupungista. Vaikka yleisesti eteläisempää Baijeria tituleerataan Saksan olutkulttuurin keskuspaikaksi, lyö piskuinen Bambergin alue tehokkaasti kapuloita rattaisiin – itse 70.000-asukkaan kaupungissa toimii yhdeksän panimoa ja kun mukaan huomioidaan ympäröivä Franken maakunta, saadaan kasaan hieman yli 250 panimoa. Mittakaavaa selventääkseni kerrottakoon, että nyt puhutaan noin Uudenmaan kokoisesta alueesta… Värikkään historian* omaava pikkukaupunki onkin olutmatkailijalle mielenkiintoinen tutustumiskohde eikä kulttuurinkaan nimeen vannova turisti voi tekemiseltä välttyä: vanhankaupungin alue kuuluu UNESCOn maailmanperintölistalle ja historiallisen St. Michaelsbergin luostarissa toimii nykyisin Frankenin panimomuseo. Lisätietoa olutmatkailusta Bambergiin löytyy mm. Viini-lehden Oluelle-liitteestä.

*Bamberg mm. oli Kolmenkymmenvuotisen sodan aikana kahdesti Ruotsin hallinnon alaisena ja 1500-luvulla kaupunki oli maan noitavainojen toiminnallisinta aluetta yhdessä Würzburgin kanssa.

Savuisan olutherkun valmistava Heller Trum on perinteikäs panimo, jonka historia ulottuu aina vuoteen 1678. Viimeiset 150-vuotta se on ollut Trumin suvun omistuksessa ja nykyinen johtaja Thomas Trum edustaa sukunsa kuudetta polvea panimon historiassa. Panimo ja sen tuotteet tunnetaan paremmin nimellä Schlenkerla, mikä juontaa juurensa vuodesta 1877 kolme vuosikymmentä panimon omistaneen Andreas Graserin vammasta. Saksankielinen ilmaus schlenkern tarkoittaa vapaasti suomennettuna kävellä huonosti ja tuo termi on liitetty panimoon aina siitä lähtien.

Schlenkerlan oluissa kunnioitetaan aitoja makuja ja vaalitaan yli viisisataisvuotista savuoluiden perinnettä. Aikoinaanhan maltaat kuivatettiin yleisesti avotulen avulla, jolloin oluisiin siirtyi vääjäämättä savuinen henkäys. Uudet tekniikat kuitenkin ”puhdistivat” maltaiden makuprofiilin, mutta onneksi Schlenkerlan tapaisia toimijoitakin on säilynyt. Panimon tunnusomainen, vahva savuaromi saadaankin aikaan perinteisin menetelmin, sillä monista muista savuolutvalmistajista poiketen sen maltaat tulevat panimon omasta mallastamosta. Esimerkiksi Urbockille hekumallisen pehmeän, palvikinkun aromikkuuden antavat maltaat kuivataan pyökkisavussa ja viime jouluna sen paikan Alkossa vienyt Eiche taasen nostattaa terävämmän savuisen tunnelmansa tammisavusta. Oluet kypsytetään syvällä maan alla, kallioon louhituissa kellareissa, mikä osaltaan luo lisätunnelmaa panimon tuotteisiin.

Itse panimo sijaitsee vanhankaupungin laitamilla, mutta keskeisellä sijainnilla ns. siunattu olutravintola kutsuu matkaajaa nautintojen täyteiselle pysähdykselle vanhankaupungin ytimessä. Ravintolan suurin sali on peräisin 1300-luvulta, jolloin se toimi osana luostaria eli tunnelmaa ainakin pitäisi piisata. Oman panimon olut lasketaan suoraan tammitynnyristä ja kuohuva juoma saattaa tuoppiin tarttujan hurmioon tuhdin savuisella henkäyksellään. Kesäaikaan voit istahtaa takapihan biergarteniin, joka on muutoinkin yleinen "vakiovaruste" olutta tarjoavilla toimijoilla Bambergissa. Perinteikkäitä panimoita Schlenkerlan lisäksi löytyy muitakin ja savuolutta valmistuu myös Brauerei Spezialin toimesta, jonka biergarten on kuuleman mukaan vertaansa vailla. Ehkä vielä jonain päivänä Bambergin kadut aukenevat minullekin, silloin on hyvä jatkaa tarinaa eteenpäin...

Mutta nautitaan sitä ennen lasillinen Bambergin ruskeaa kultaa antaa sen viedä meidät makumatkalle. Kuvan alta löytyy vielä hyvä paritusvinkki sekä tahaton, maksamaton mainos...

Me ollaan Urbockin kanssa hyvää pataa!

MAITTAVAN SAVUISET SUUPALAT...

Nestemäiseksi kinkuksihan Urbockia tosiaan tulee tituleerattua eikä syyttä. Päätinkin vihdoin toteuttaa kauan haaveilemani, savuntäyteisen iltapalan, joka näin jälkiviisaana olisi pitänyt nauttia jo aikaa sitten - mahtava makuelämys! Savu nimittäin tuntuu ruokkivan savua... Noudin pohdiskelupäivän aamuna hyvän siivun saunatuoretta savupalvia Tiituspohjan Palvarin myyntiautosta, joka perjantaiaamuisin tapaa löytyä Jyväskylän torilta. Tästä on tullut eräänlainen, varsin usein toistuva traditio viikonlopun lähestyessä... Kaksi päivää savuisissa merkeissä viettänyt kinkku sulaa suuhun jo sellaisenaan, mutta Urbockin kanssa yhteispeli toimi uskomattoman kauniisti! Alle lataamani saaristolaisleivän makeus viimeisteli kokonaisuuden todella onnistuneesti, mikä kieltämättä etukäteen hieman epäilytti. Tämä kombo kannattaa kokea!

Palvarin auto muuten liikuskelee arkisin ympäri keskistä maakuntaamme, joten savuisia makuja on mahdollista kinkun ja leikkeiden muodossa saada käsiinsä omalta kirkonkylältäkin. Infoa aikatauluista ja muista löytynee paikallislehden lisäksi Palvarin kotisivuilta ja Facebookista. Mikäli auto kuitenkin jää yhyttämättä, voi poiketa palvarin pääpaikalle Tiituspohjaan. Olutkellari suosittelee tiskistä pieniä ryynäreitä, jotka menevät täydellisenä viikonlopun aamupalana, mutta erityisherkkua on palvattu porsaanniskarulla, jota ainakin suoraan palvaamon myymälästä on saatavilla! Isompaan nälkään Palvari tilaussaunottaa myös kokonaisen porsaan, tämä on tullut tuoreeltaan hyväksi havaittua... Nostetaan tarjonnasta esiin vielä Kalaliike Mäkisen tiskistä kalasteltavissa oleva, palvattu lohirulla, jolle Palvari antaa taidokkaan, sopivan hennon savunmaun matkaansa.

Ja lisää paikallisia perinteitä ja savuisia makujahan on kausittain tarjolla Palokka-oluiden voimin...

Kippis!

Savuntäyteiset herkut rivissä...

Loman tarkoitus on...

arvostaa maaseudun rauhaa...

pysähtyä ohrapellon laitaan...

kääntyä mökkitielle...

ihmetellä luontoa...

kävellä koivikossa...

syödä hyvin...

lämmittää saunaa...

nauttia yöttömästä yöstä...

istua ulkona...

ja antaa ajan vain kulua...

Syksy saapui Olutkellariin - Ukonmalja Syysuhri Märzenbock

Syksyssä on vielä valoa, mutta jo kaivattua tunnelmaakin...

Syksy saapui vihdoin Olutkellariin, se saapui Syysuhrin muodossa – tasaisen sameana, kauniin ruskeana, hieman punertavana ja kevyesti vaahtoavana. Juuri sellaisena kuin syksyn pitääkin saapua… Ilmassa leijailee mieltä hyväilevä, pehmeä syksyn henkäys. Sen voimakas, maltainen tuoksu vie mielikuvat kohti sadonkorjuuta, satokauden päätöstä, juhlaa. Runsain mitoin keskitummaa, karamellisen makeaa mallasleipää, vienona vireenä peltoa reunustavan niityn märkää heinikkoa ja pitopöydän niittykukkien vivahdetta. Onpa joku varannut tarjottavaksi makeaksi kuivattuja hedelmiäkin… Sato on tänä vuonna ollut runsas ja sen kyllä maistaa. Nestemäinen mallasleipä maittaa miellyttävän pehmeänä, runsaana, eikä vaaleassa siirapissa ole liiemmin pihistelty. Kuivatut hedelmät kuvastavat juhlan tärkeyttä, nyt kerätään raskaan raadannan satoa – myös mausteita on noudettu kaupungista saakka. Kostean heinikon tuulahdus tulvii myös suuhun, niittykukkia on ollut tänä kesänä melko runsaasti. Nämä juhlat jatkuvat myöhään yöhön, meno on onneksi riittävän kepeää ja vain mieli humaltuu nautinnosta – on aika rentoutua. Syksyn mittaan illat jatkavat pimenemistään ja takkatuli alkaa kutsua luokseen, maltaan maut tummenevat, paahde saapuu seuralaiseksi ja nautinnot syvenevät, mutta tuo aika on vasta tuloillaan. Tämä on makeaa maltaan juhlaa…

Kiitos paljon!

Ukonmalja Syysuhri Märzenbock