Näytetään tekstit, joissa on tunniste Brauerei-Gasthof Kundmüller. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Brauerei-Gasthof Kundmüller. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. lokakuuta 2023

Weiherer Rauch

Weiherer Rauch

Kundmüllerin oluita näkyy olevan kohtuudella tarjolla pääpitäjämme anniskeluliikkeissä. Bambergin naapurista ponnistavan panimon savuiset sävelet innoittivat kurkistamaan uudistuneen Kaislan kahinaan parin viikon takaisella reissullani.

Loputtomiin jatkuvan olutravintolan perimmäiseltä tiskiltä löytynyt Weiherer-leima oli käyntini aikaan melko selkeä valinta, vaikka hanapaikkoja Kaislasta löytyy ns. vaikka muille jaettavaksi. Suurempia yllätyksiä ei tarjontaa ainakaan hanojen osalta sisältänyt.

Valitussa savuoluessakin piili tietoinen riski, mutta kyllähän Oberfrankkenin maltaiset maut ja savuoluet yleisesti aina kiinnostavat. Vaalea savuolut on kuitenkin itselleni hieman haastava laji, minkä pääsin toteamaan myös tämän tuopposen äärellä.

 

Weiherer Rauch

Vaalea ja kirkas olut valkealla vaahdolla. Tuoksu on vaalea ja savuinen. "Yllättävän raikas", on ensimmäinen ajatukseni. En oikein tiedä, onko se savuoluen kohdalla varsinainen kehu. Ei tämä tosin hassummalta loppuunsa silti vaikuta.

Maku on kohtalaisen savuinen, mutta myös vaalean maltaan "perusmausta" pääsee kärryille. Hentoa makeutta, runsaampaa raikkautta. Mukana on myös selvää yrttisyyttä. Kohtalaisen runsasmakuinen, tuntumaltaan ihan toimivan ryhdikäs. Ei silti oikein onnistu viettelemään.

Pisteet: 31/50

keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Weiherer Kräusen Hell

Weiherer Kräusen Hell

Kesällä tuli pariinkin otteeseen vastaan tätä baijerilaisen Brauerei-Gasthof Kundmüllerin Kräusen Helliä. Bambergin lähellä, pienessä Weiherin kylässä toimiva panimo täyttää tulevana vuonna 150 vuotta ja on tunnettu muun muassa nyt lasiin kaatuneesta kräusen-menetelmällä valmistetusta kellerbieristään, Kräusen Hellistä.

Kräusenin ideana on jo valmiiksi lageroituneen oluen ”terästäminen” nuorella, vielä käymistilassa olevalla oluterällä. Valmistustavan mauillisesta vaikuttimesta en  sen enempää osaa sanoa, kun näitä on tullut vastaan vasta muutaman kappaleen verran, mutta sen tiedän, että perhanan hyvää tämä weiheriläinen ainakin on.


Weiherer Kräusen Hell

Olkisenkeltainen, utuinen olut valkealla vaahdolla. Tuoksu on paahtamattoman paahtoleipäinen ja yrttinen.

Maku on hieno. Siinä on runsautta juotavuutta unohtamatta. Vaalean leipäinen maltaisuus on kepeää, mutta antaa suodattamattomuuden myötä pehmeän pohjan yrttiselle, hieman jopa jalohumalaisen aromikkaalle humaloinnille. Oikeinkin hyvä.

Pisteet: 37/50