Hailuodon Saksalainen Portteri

Hailuodon Saksalainen Portteri

• Tyyli: Porter
• Alk.%: 5,3
• Panimo: Hailuodon Panimo, Hailuoto, Suomi

Kyläkauppamme oluthyllyn ylärivistöllä komeili suuri hailuotolainen olutleka, jonka sisällöksi etiketti kertoo saksalaisen portterin. Ensalkuun ajattelin sen olevan pohjahiivalla käytettyä balttiportteria, mutta lisäinfot kertovat pullossa olevan kuin olevankin pintahiivaolutta. No, voisihan se silti baltti-etuliitettä kantaa, en minä sillä. Britteinsaarillekaan ei tässä suoraan kurkoteta, vaan tyylissä nojataan saksalaisiin perinteisiin. ”Saksalaistyylinen portteri” on tietyllä tapaa yksi olutsivistykseni mustista aukoista tai ainakin aihe, jota ei ole tullut oikein koskaan sen enempiä pohdiskeltua.

Portteria ei oikein tule miellettyä kovinkaan saksalaiseksi tuotteeksi, mutta niin vain sillä näkyy olevan parisatavuotinen historia enemmänkin lagereistaan tunnetun olutmaan sisällä. Tyyli oli enemmän maan pohjoisosien juttu, joskin myös Karlsruhen seudulla sitä tiedetään tehdyn. Saksan kahtiajaon myötä tyyli jäi enemmän DDR:n jutuksi ja hiipui länsipuolella unholaan jo ennen 80-lukua. Tyylin pääpaikkana näkyy pitkään toimineen Berliini.

Kuinka Saksassa ylipäänsä päädyttiin portterin pariin? Olen käsittänyt, että maa on ollut oluen suhteen varsin ”omaan satoon luottavainen” ja tuontityyleillä ei jalansijaa olisi ihmeemmin ollut. Brittiportteri kuitenkin virtasi Itämeren rantoja myöten myös Saksaan. Tuontioluen hinta kuitenkin kapusi helposti kaksinkertaiseksi suhteessa paikallisjuomiin, joten 1900-luvulle tultaessa tummaa ja paahteista oluttyyliä oli ryhdytty tekemään omin voimin.

Hailuodon Saksalainen Portteri

Alun perin germaaniporter oli nykyistä vahvempaa eli se pyöri jossain seitsemän prosentin tietämissä. Vaikka resepteissä tuntuu olleen paikallisia eroja, näkyy karamellimaltailla olleen kohtalaisesti roolia oluen teossa. Katkerot pysyttelivät alle 50 IBUn ja jälkikäyminen hoidettiin usein jonkinlaisella brettasekoitelmalla. Myös lagerhiiva mainitaan eli liekö tässä loppuunsa sitten millainen rajanveto balttiporttereihin…

Saksalaisportterin luonne on kuitenkin myöhemmin muuttunut ja eritoten sen vahvuus on tullut alaspäin. Miedonlainenhan tämä hailuotolainenkin tosiaan on, niin lukemiltaan kuin mauiltaankin. Enpä sinällään ihmettele, ettei saksalaisnäkemys paahteisesta oluttyylistä ole ottanut niin kamalasti tuulta alleen nyt, kun näitä hiipuneempia tyylejä on Saksankin alueelta myötä herättelemään henkiin. Gosehan on esimerkiksi jo hyvin trendikäs tapaus, vaikka senkin tekeminen ehti jo tyystin välissä lopahtamaankin.

Hailuotolainen Portteri on tumma, pintahiivalla käytetty olut, jossa paahteiset, kahviset, suklaiset ja karamelliset maltaan maut yhdistyvät saksalaisen Smaragd-humalan aromeihin. Verrattuna brittiläiseen portteriin mannereurooppalainen oluenpanotyyli luo maltaisemman rungon. Herkullinen olut täynnä luonnetta.

Hailuodon Saksalainen Portteri

Tummanpuhuva, reunoiltaan Punertavanruskea olut kohtalaisen runsaalla vaahdolla. Tuoksu on paahtuneen maltainen, kuivan suklainen ja taustaltaan kypsän hedelmäinen. Hieman kepeä, joskin hyvä tuoksu. 

Maku nojaa tuoksun huomioihin. Paahtuneen maltaisuuden joukossa on myös kevyttä nokisuutta, kahviakin. Taustalla tosiaan tummaa, kypsää hedelmäisyyttä ja suklaata. Sinällään makupuoli tarjoilee aika runsastakin menoa, mutta hyvin terävät hiilihapot keventävät kokonaisuutta turhan paljon. Karamellisuuden teho hieman hukkuu kuplien aallokkoon. Rentoa hörpittävää, mutta vähän turhan kepeää omaan makuun.

Pisteet: 31/50

Hailuodon Hailuoto Weisse

Hailuodon Hailuoto Weisse

• Tyyli: Berliner Weisse
• ALk.%: 4,5
• Panimo: Hailuodon Panimo, Hailuoto, Suomi

Hailuodon Panimon tuotantoa makustelee pääsääntöisesti hyvinkin mielellään. Tasapainoiset ja toimivat perusmaut viimeistellään saaripanimolla onnistuneesti ja etenkin vehnävien oluiden sekä vaaleiden lagereiden tekeminen tuntuu luonnistuvan heiltä poikkeuksellisen hyvin. Ainakin noin yleisesti, viime syksynä kohdalleni sattui pari vähän epäkurantinpaa tummempaa vehnäpulloa, mutta tuon kaksikon päälle ei valituksen kohteita ole sattunut. Nytkin esittelyssä oleva Hailuoto Weisse osuu makuhermoon varsin mallikkaasti ja on noussut muutamankin lähipiiriin kuuluvan kuluttajan suosikeihin. Ja näin kevään porskuttaessa sen käyttöaste tulee varmasti nousemaan taas Olutkellarissakin.

Kommelluksitta ei kuitenkaan tämä maistokokemus mennyt. Suuri pullokoko tuottaa nimittäin haasteita kylmäsäilytykselle ja ainoa toimiva ratkaisu ainakin meidän taloudessa on jääkaapin ovilokero, missä olut altistuu toistuvalle heiluriliikkeelle. Pikkumoppailulla lieveilmiön jälkipyykistä kuitenkin selvittiin, kuten arvion alusta voi lukea.

Kevyesti humaloitu kesäinen janojuoma! Olut perustuu vanhaan perinteiseen saksalaiseen hapanolueeseen, Berliner Weisseen. Hailuoto Weisse on hapanolut joka voidaan nauttia esimerkiksi mustikkasiirapin kanssa (n. 3 cl siirappia/5 dl olutta). Olut on käytetty maltaan pinnalla luontaisesti elävän maitohappobakteerin ja hiivan kanssa.

Humalat: Saphir, Mandarin

Hailuodon Hailuoto Weisse

Ohhoh, jääkaapin ovi lienee vähän huono paikka berliner weissen pitkäaikaisempaan säilytykseen. Poksaus, sihahdus ja sitä seuraava pitkäkestoinen suhahdus tiesi sitä, että viikonloppusiivous aikaistui juuri päivällä. Ainakin keittiön puolikkaan osalta. Vajaa puoli pulloa hötäkässä lopulta menetettiin. Mutta oma vika, uskoisin ainakin, sillä maku on ennallaan ja toimii hyvin, jahka olut saadaan lasiin siivoilin jälkeen hiljalleen asettumaan. Eli sitten asiaan.

Varsin vaalea, sameahko ja edellisen seurauksena hyvin vuolaan vaahdon kätkemä olut. Kepeän raikas ja näppärän hapan tuoksu on mainio. Vehnän ja sitrusmaisen happamuuden yhteenliittymää, jossa on sekä pehmeyttä että mukavaa nipistystä.

Maku toistaa tuoksua. Happamuutta löytyy, samoin vastapainoa antavaa, vaalean vehnäistä mallasta. Takana on kevyttä hedelmääkin, mutta melko kuiva ja lopussa hieman katkerakin olut tämä kuitenkin on. Happamuus on parhaiten esillä pitkässä ja kirpeässä jälkimaussa. Oivallinen kokonaisuus, jossa on sekä makua että tasapainoa.

Pisteet: 35/50

Hailuodon Spezial

Hailuodon Spezial

• Tyyli: Spezial
• Alk.%: 5,3
• Panimo: Hailuodon Panimo, Hailuoto, Suomi

Hailuodon Panimon tekemisiä tulee tarkasteltua syvällä mielenkiinnolla. Useimmiten saatavilla on tosin vain tuota suurempaa, kolmevarttista pullokokoa, mikä tekee tuotteiden läpikäynnistä harmillisen harvinaista puuhaa. Aihe kuitenkin kiinnostaa, sillä onhan varmaotteinen, rehdin mallaspainotteisiin saksalaistyyleihin erikoistunut panimo nykyisessä pienpanimokentässä omanlaisensa Perämeren luonnonoikku. Kannatettava sellainen, tarkennettakoon.

Luomuun raaka-aineissaan luottavan panimon 5,3-prosenttinen Spezial on myös varsin vähägluteeninen tapaus (46mg/kg). Sen runko on rakennettu Pilsner-, Münich-, Cara Pils-, Cara Hell-, Pale Ale- ja Acid Malt -maltaiden varaan. Humalointi on hoidettu Traditionilla, Mandarinilla ja Cascadella. Panimon tasolla tyypillisen tasapainoinen ja runsasmakuinen lagerolut osuukin hyvin makuhermoon ja on yksi pukki lisää hailuotolaisten toimivien makujen sarjaan.

Spezial on vanha oluttyyli Baden Würtembergin alueelta. Tätä lagerolutta on pantu erityisiin tilaisuuksiin ja sen vuoksi siinä on kaikkea vähän enemmän: maltaita, väriä, humalaa ja alkoholia. Yhtä asiaa meidän Speziaalissa on tosin vähemmän: gluteenia. Kelpas keliaakikollekki, testattu on. -Hailuodon Panimo

Hailuodon Spezial

Oranssihtavan keltainen, samea ja kaunisvaahtoinen olut. Ei siis täysin vaalea, muttei tummakaan. Tuoksu on aika runsas ja jämäkkä. Mallasta tietty etulinjassa, samoin yrttistä, ruohoista humalaakin. Ei juuri makeutta, ehkä vähän leipäisyyden joukossa.

Maku on hyvä, konstailematon ja tasapainoinen. Ei tyystin vaalea, mutta kuitenkin vain vähän väriä tunnustava mallaspeti on jämäkkä ja leipäinen, melko kuiva sekä mausteisuuttakin antava. Humalointi puree melko kivasti tarjoten yrttisyyttä ja kevyempää ruohoisuutta. Varmaotteinen hailuotolainen, miellyttävä lagerolut ilman haparointia.

Pisteet: 34/50

Hailuodon Dunkkeli

Hailuodon Dunkkeli

• Tyyli: Dunkel
• Alk.%: 4,3
• Panimo: Hailuodon Panimo, Hailuoti, Suomi

Hailuodon Panimon Dunkkeli on saksalaine tumma pohjahiivaolut.

Talveen hyvin sopiva makeahko, täyteläinen ja tasapainoinen tumma laakerimme istuu erinomaisesti myös ruokapöytään. Kevyt humalointi ja monipuolinen mallaspohja luovat oluen harmonisen makumaailman.

Hailuodon perusvarmat maut ovat toimineet Olutkellarissa hienosti ja mukava huomata, että oluet ovat vakioittaneet paikkansa Länsiväylän hyllyssä. Tällä kertaa testiin lähti tummempaa lagermaailmaa henkivä Dunkkeli, joka on jätetty monen muun hailuotolaisen tavoin tyylin optimivahvuutta kepoisemmaksi. Esimerkiksi panimon vehnäoluet eivät tästä vahvuuden mietoudesta ole minusta kärsineet, vaan makua ja tuntumaa on ollut enemmän kuin riittävästi. Dunkkeli olikin sitten ensimmäinen, jonka äärellä sitä runsautta olisi saanut olla enemmänkin.

Dunkkelin mallaspohjasta löytyy Münichia, Pilsneriä, Cara 100:sta ja Cara Blackia, humalapuolelta taas Hersbrucker Purea ja Mandarina Bavariaa sekä kylmähumaloinnista Cascadea ja Saphiria. Ei siis ihan perinteisemmän pään humallajikkeita, muttei kuitenkaan liian eksoottista menoakaan. Vahvuutta tosiaan vain 4,3%, mikä on tähän tyyliin turhan vähän. Dunkkeli on muutes taas tuttuun tapaan luomuolutta.

Hailuodon Dunkkeli

Tummanruskea, valoa vasten reunoilta punakka olut runsaalla vaahdolla. Tuoksussa melko runsasta maltaisuutta hienoisella paahteella varustettuna. Aika maltillinen ja harmiton.

Maku on hieman runsaampi, tummaa, hieman paahtunutta ja siirappista mallasta pääasiassa esittelevä. Lopussa kevyttä katkeruutta, jälkimaussa eniten paahteisuutta. Dunkkeli on kuitenkin Hailuodon ensimmäinen (minun maistama) olut, jossa etiketissä ilmoitettu, lajille turhan matala vahvuus myös tuntuu. Ei pahasti, mutta kokonaisuuteen se selvästi vaikuttaa, vaikka makua ihan mukavasti löytyykin. Sais olla rosentin verran töpäkämpi…

Pisteet: 28/50