Näytetään tekstit, joissa on tunniste Simo Frangén. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Simo Frangén. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kolmen Simon kohtaaminen…



Viime viikonloppuna istahdin ihmettelemään takapihan biergartenin syksyistä väriloistoa hämärtyvässä illassa. Seuraani liittyi kolme Simoa, jotka olivat tehneet pitkän matkan aina Tampereelta saakka. Kyseessä on siis Pyynikin Käsityöläispanimon Simo Frangenin nimeä kantava vehnäolut-kaksikko, jonka kolme edustajaa otin rinnakkain vertailuun… Kuinka kahdesta sitten saa kolme?

Panimohan sai kuluttajilta palautetta heinäkuussa jakeluun laitetun maitokauppa-Simon happamuudesta, myös Olutkellari oli kommentoijien joukossa. Tampereella tiedostettiin ongelma ja palautteesta otettiin koppi – reseptiä lähdettiin viilaamaan ylimääräisen happamuuden taittamiseksi ja näin ollen loppukesästä olikin jo viilattua Simoa tarjolla.

Peren Rauno Pyynikiltä ottikin minuun yhteyttä ensimmäisen kirjoitukseni jälkeen ja tarjosi mahdollisuutta uuteen maistoon, johon luonnollisesti suostuin. Niinpä jo jonkin aikaa sitten postissa saapui paketti, joka sisälsi maitokauppavahvuisen Simon lisäksi mm. Vahva Simoa, eli 5,2%:sta ravintolajakeluun tarkoitettua vehnäolutta. Lisäksi tuota ensimmäistä, hapanta kauppaerää oli jäänyt yksi pullo jemmaan, joten päätin ottaa kaikki kolme rinnakkain vertailuun. Tosin näistä viimeksi mainittu on mukana vain referenssinä.

Simot testissä..
Tämä maisteluhan oli tarkoitus tehdä jo hyvän aikaa sitten, mutta kolmen oluen yhtäaikaiseen ja tarkempaan analysointiin ei vain tahtonut löytyä sopivaa väliä. Nyt tuo väli sitten vihdoin siunaantui, joten Simot auki ja lasiin… Kummatkin vahvuudet edustavat saksalaistyyppisiä hefeweizeneitä, eli suodattamattomia, vaaleita vehnäoluita, joiden makua piristetty Saaz- ja Cascade-humalalajikkein…

Pyynikin Käsityöläispanimo Vahva Simo Vehnäolut:

Pyynikin Käsityöläispanimo Vahva Simo Vehnäolut
Kolmikon tummin, kevyen kuparinen ja keskirunsaasti vaahtoava. Tuoksultaan se on vehnäisen hapan, hennon banaanin sekä vahvemmin mausteisen hiivainen. Kevyen hedelmäinen, myös marjaista hapokkuutta esiintyy. Ei niinkään raikas, vaan jämäkkä ja sopivan hapan. 

Maku on tuoksun tavoin enemmän happaman vivahteinen kuin hedelmäinen. Itselleni tämä vaihtoehto toimii näin syyskeleillä mainiosti. Vehnäinen nautinto, jossa miellyttävää sitruksista, kevyen yrttistä humalan puraisua, mausteista kuivuutta sekä aivan lopussa jopa sahtimaista pilkahdusta – banaania on melko niukalti, mutta ajoittain tuotakin löytyy mukavasti. Sopivan jämäkkä, hyvällä tapaa makuisa vaikkei varsinaisesta runsaudesta välttämättä voidakaan puhua.

Hyvä, keskitasoa helposti maistuvampi vehnäolut hieman happamamman makumaailman ystäville – syksyyn sopivaa särmää.

Pyynikin Käsityöläispanimo Simo Vehnäolut (uudempi versio):
Pyynikin Käsityöläispanimo Simo Vehnäolut
”Pikku-Simo” on isoveljeään vaaleampi, hieman harmaan vivahteinen, samean oranssinen vehnäolut tyypillisen kauniilla vaahdolla. 

Tuoksultaan pehmeä, kevyen sitruksinen ja vehnäisä – mausteista kuivuutta nousee hiivan joukosta. Vahvempaa Simoa niukemmin makeutta – ensimmäistä vedosta selkeästi tasapainoisempi! 

Maku on varsin toimiva – oikeastaan hieman kevyempi ja pehmeämpi versio ravintolavahvuisesta verrokistaan.  Sitruksista otetta on niukemmalti, mutta miellyttävää happamuutta on edelleen sopivasti läsnä. Edelliseen vedokseen nähden huikea parannus, joka paistaa läpi eritoten makupaletin tasapainoisuutena sekä sitruksen ja vehnän makujen yhteentoimivana kombona, jossa happamuus ja katkeruus on leivottu toimivaksi elementiksi. Mausteita löytyy lopun puolelta melko runsaastikin, samaten yrttistä tuulahdusta. Nämä toimivatkin mainiosti katkeron purevan sitrusvivahteen kanssa. 

Tuntumaltaan pehmeäksikin luonnehdittava, miellyttävä ja yllättävän tuhtikin – huikea petraus myös tässä suhteessa. Vahvasta Simosta poiketen sahtista tuulahdusta ei löydy, mutta hento, kielen reunoja hyväilevä hedelmän makeus viimeistelee kokonaisuuden kauniisti. Oivallinen, sopivasti kuivemman ja ei-niin-hedelmäisen vehnäolutkoulukunnan edustaja – ehkä kevyttä vetisyyttä pinnan alla, mutta pääosin jämäkkää tekemistä tuntumankin puolella. Tää on hyvä!

Pisteet:


Eli pikku-Simossa on tapahtunut mieluisaa kehitystä ja ero oli aika suurikin. Aiemmin vaivannut happamuus on saatu taivuteltua miellyttäväksi, kokonaisuuteen kauniisti sopivaksi osaseksi, joka antaa oman leimansa tähän olueen. 

Myös humalointi on saatu paremmin esiin ja se toimiikin hyvin em. happamuuden hunnun kanssa. Vaikutukset tuntuvat myös rungon puolella, eikä suutuntumaakaan enää voi ohueksi haukkua hiilihappopitoisuudenkin laskettua maltilliselle tasolle. Hienoa reagointia panimolta – onnistunut korjausliike!

Ison ja pienen Simon välillä puhutaan vain 0,7% erosta vahvuudessa, mutta makumaailmaan tuo vaikuttaa huomattavasti melko paljonkin. Ei isompi sentään lattioita maitokauppa-veljellään lakaise, mutta onhan tuo makujen runsaus, syvyys ja vivahteikkuus erottava tekijä – tuntumassa ero on vähintäänkin yhtä selkeä. Laadukkaita vehniä molemmat ovat ja makumaailman tietty särmikkyys takaa kesähelteitä pidemmän kauden niiden nauttimiselle!

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Pyynikin Käsityöläispanimo Simo Vehnäolut


Suuret oluet, pienet panimot eli SOPP jäi Olutkellarilta tänä kesänä väliin, mutta päätin harjoittaa vastaavan suuntaista toimintaa sitten omatoimisesti. Varastooni ilmestyi samalla viikolla kuin tilauksesta useampikin ennalta maistamaton kotimainen oluttuttavuus, vielä sellaisilta panimoilta, joiden tuotokset olivat tähän saakka pysyneet itselleni tuntemattomina. Ensimmäinen sellainen oli tamperelainen Pyynikin Käsityöläispanimo ja oluena Maisteri Frangénina tunnetun Simo Frangénin nimikkovehnä – Simo Vehnäolut. Pyynikin Käsityöläispanimo – PKP – on yksi nuorimpia toimijoita maassamme. Se on perustettu viime vuoden loppupuolella, valmistuslupa irtosi toukokuussa. Kesän aikana tuotteita onkin alkanut näkymään Pirkanmaan kaupoissa.
Vehnä-Simo
Talvella panimo järjesti osakeannin ja myös allekirjoittanut hankki itselleen yhden osakkeen kannatusmielessä. Nohevimmille osakkaille on tarjoutunut myös mahdollisuus osallistua panimon toimintaan aina markkinoinnista oluiden valmistukseen, pullottamiseen ja jakeluun – perinteinen talkootyö on yksi panimon voimavaroista. Arvostettavaa yhteistyöhenkeä hyvän asian puolesta. Käsittääkseni vastaanotto alueen kaupoissa ja ravintoloissa on ollut lämmin – tuotteiden esittelyä on niinikään hoidettu osakkaiden kanssa talkootyönä. Panimolla on muuten meneillään toinen osakeanti, joka kestää ensi vuoden kevääseen saakka. Tarkempaa infoa panimon toiminnasta kannattaa lukaista Jaskan pienpanimoihin keskittyvästä artikkelisarjasta.

Sitten päivän olueen. Kuten mainittua, Simo Vehnäolut on saanut nimensä oluenystävä Simo Frangenin mukaan, jolla on ollut sormensa pelissä myös oluen kehityksessä. Raaka-aineluettelosta löytyy mm. vehnä-, pils- ja alemaltaita sekä Saaz- ja Cascadehumalaa. Se on muuten valmistettu vihreällä lähisähköllä. Nyt nautittava pullo on Simon kevyempi, maitokaupparajan alittava versio. Ravintolamyyntiin tarkoitettu Vahva Simo sen sijaan sisältää syntiset 5,2% alkoholia – ollen mallikelpoinen vehnäolut nautiskelijan silmissä, mutta paloviinaakin suurempaa myrkkyä viranomaisten vihkosissa. PKP:n maitokauppakaksikko (toinen on siis Pikkuportteri) on muuten tarjolla Pirkanmaan alueen lisäksi Palokan Citymarketissa Jyväskylässä, jonne kumpaistakin liikeni kolme laatikollista alkuviikosta. Simon happamuutta on hieman kummasteltu ja panimon mukaan sitä ollaankin seuraavaan erään hiukan pyöristämässä. Tuota olisi sitten tarjolla elokuusta alkaen. Mutta polkaistaanpa Olutkellarin mini-SOPP käyntiin maisteri Frangénin terveisten saattelemana:

”Astu korkin alle! Koe korkin alapuolinen maailma ja ihastu. Simo-vehnäoluessa on maku, joka vie kielen mennessään.” –maisteri Simo Frangén

Pyynikin Käsityöläispanimo Simo Vehnäolut
Kauniin vaalean keltainen, hieman oranssia vivahdetta sisältävä, samea vehnäolut. Oluen pintaan muodostuu noin sentin paksuinen valkea vaahto, lasin pohjalta löytyy hiivan hiukkasia. Tuoksultaan hieman poikkeava. Banaanin ja hapanta vehnäisyyttä toki löytyy, mutta happamuutta on läsnä myös marjaisassa ja sitruksisessa muodossa. Hieman maanläheistä ja kevyesti painostavaa tunkkaisuutta sekä mausteista hiivaisuutta. Maultaan varsin hapan, banaania, hiiva-aromia ja vehnää lyötyy myös. Marjaisa, ehkä raparperinen happamuus on melko voimakasta, ilmeisesti sitruksinen humalointi hieman hukkuu tuon alle. Läsnä myös hentoa olkisuutta. Rungoltaan ohut, hiilihapot keventävät sitä entisestään. Melko hapan, vähän turhan niukasti muuta. Vahvemmalla rungolla olisi varmasti nautinnollinen olut, mutta nyt kantavuus ei oikein happamuuden armoilla riitä. Suht helposti juotava vehnäolut, josta ei valitettavasti suureen nautiskeluun ehkä ole. Luvattu pyöristäminen lienee ihan hyvä päätös.

Pisteet: 29/50