Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuulos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuulos. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. heinäkuuta 2022

Lammin Sahti Kesävehnä

Lammin Sahti Kesävehnä

Näin sosiaalisen median virrassa alkukesän aikaan useampiakin kuvia kellertäväntäyteisestä Kesävehnä-tölkistä. En jotenkin noteerannut asiaa sen tarkemmin, mutta jotenkin tuo kuvajainen jäi takaraivoon pyörimään. Eräänä keskikesän alusiltana tölkki kummitteli taas näyttöpäätteelläni, jolloin aiheesta oli pakko ottaa selko. Kenen tuote mieltäni oikein kalvaa? Oho, Lammin Sahti.

Sahtipitäjässä on tosiaan aloitettu taas oluen valmistus ja tällä kertaa kantavana astiamuotona on pullon sijaan tölkki. Tyylilajiksi on valittu osuvasti vehnäolut, josta löytyy paljon maullisia yhtymäkohtia sahdinkin kanssa. Oluen tekoon ei ole ryhdytty Lieson kylällä sattumalta, vaan se on osa Jouni ja Antti Kääriäisen mestaroiman panimon kehityssuunnitelmaa. Olutpostista lyötyykin tuore Kääriäisten haastattelu, jossa yrityksen sukupolvenvaihdosta, toimintaa ja historiaakin käsitellään itse tekijöiden kertomana.

Oluena Kesävehnä on nimensäkin mukaisesti hieman kepeämmän tyylinen, silti mauiltaan riittävän runsas Hefeweizen. Helppoa ja mutkatonta nautittavaa vehnähampaan kolotuksen taittamiseksi siis.

Lammin Sahdin valmistama ”Kesävehnä”-vehnäolut on aito saksalaistyylinen vehnäolut, joka on valmistettu käyttäen kotimaista ohra- ja vehnämallasta. Maltaiden osuuksissa on noudatettu tiukkaa saksalaista tulkintaa, jossa vehnäolueksi saa kutsua olutta, jonka vehnämaltaan osuus kokonaisuudesta on vähintään 50%.


Lammin Sahti Kesävehnä

Vaaleankeltainen, samea olut nätillä vaahdolla. Tuoksu on miedohko, pehmeä ja varsin hyvä. Hieman banaania, muita käymisaromeita, mausteisuutta ja neilikkaa.

Maku myötäilee tuoksua. Pehmeää vehnämaltaisuutta, kevyttä banaanisuutta ja neilikkaista yrttistyyttä. Lopussa makuja pientä sitruksisuutta. Alussa pehmeyttä korostava makeus hiipuu kuivaa lopetusta kohti kuljettaessa. Varsin maistuva, nimensä mukaisesti kesään sopiva hefe. Ei kilpaile runsaudellaan saksalaisvakioiden kanssa, vaikka maussa voimaa riittääkin. Tämä on tuntumaltaan hieman kevyempi kuin esimerkiksi Weihenstephanerin klassikko. Tykkäsin.

Pisteet: 35/50

torstai 14. tammikuuta 2016

Lammin Sahti ja uusi pakkaus

Sahti virtaa vast'edes tästä hanikasta...
 *=Sipen Saluunan sahdit valmistetaan kauppakeskuksen yhteydessä. Lammin Sahdin pääpaikka sijaitsee kuitenkin Lieson kylällä.

Lammin Sahti on sekä yrityksenä että juomana suuri suomalainen klassikko. Vuonna 1985 perustettu yritys itsessään on tämän maan vanhin toiminnassa oleva pienpanimo ja sen nimikkojuoma oli ensimmäinen kaupallisen myyntiluvan saanut sahti. Tarinat saunanlauteilla lammilaista siemailleesta Micheal Jacksonista sekä Lammin Sahdin ja Kääriäisen Pekan suuresta vaikutuksesta kotimaisen olutkulttuurin kehitykselle lienevät jo tuttuja monille ja jollei tuota klassikkonektaria ole vielä lasillistakaan maistanut, on siitä jutun tai pari joskus silmiensä edessä varmasti nähnyt… Tai no, nyt ainakin näkee.

Näin jyväskyläläiselle Lammin Sahti on tunnettavuudestaan huolimatta kohtalaisen harvinainen tuttavuus. Sen anniskelu painottuu vahvasti hämäläisten härkäteiden varsille ja kesän Suuret Oluet, Pienet Panimot –karavaanin juhlahumuun eikä sen Tuulosen Kauppakeskuksessa ulosmyyntipisteenä toimiva Sipen Saluunakaan etelässä käyvälle keskisuomalaiselle varsinaisesti matkan varrella ole. Onhan tuo pieni mutka tullut kerran jos toisenkin toki tehtyä, mutta aina se on pientä suunnitelmallisuutta vaatinut.

Joulunjälkeinen Hämeen roadtrip kaarsi sopivasti sahtiseudulle, eikä Tuulosen visiitti näin ollen voinut jäädä pois matkasuunnitelmasta. Vilkaisin samalla visiitillä myös Tikkakoskelta Tuulosen lasiakvaarioon näytille tuotua Hanssin Jukkaa ja kyllähän tuo kerrassaan komea konevanhus on. Sahti löytyi tutusta paikasta Kotipizzan sivuhyllyltä yhdessä Bryggerin ja Saimaan oluiden kanssa. Nappasin mukaan uudenkarhean, joulun alla markkinoille tuodun hanapakkauksen, vaikka litrahinta vähän perinteistä muovikanisteria korkeampi olikin.
Sahtia on mukava nauttia ja antaa kokemuksen karttua mutta nyt myös helppo tarttua…
Ota kiinni ja kanna kotiin..!
Kätevä ja näppärän näköinenkin...

Lammin Sahti toi 30-vuotisen taipaleensa kunniaksi paremmin ehkä bulkkiviinimaailmasta tunnetun hanapakkauksen, vanhan muovikanisterin jatkossa korvaavan 2,8 litraisen Bag-in-Boxin. Hanalla ja kätevällä kädensijalla varustettu pussi olikin mukava napata matkaan ja sen hieman tyhjentyessä myös tilankäyttöön tulee miellyttävää joustavuutta. Kolmilitrainen kanisteri kun vie aina sen saman tilan, oli sitä nektaria siellä sitten desi tai litra. Vähän pahan kaiun tarinalle antaneesta bulkkiviiniviittauksesta huolimatta uusi pakkausmuoto on mielestäni tyylikkään näköinen ja mukavan helppokäyttöinen. Parasta paketissa on kuitenkin sen sisältö: rukiinen, katajainen ja tummahko lammilainen…

Uusi pakkaus tulee siis korvaamaan rouhean kanisterimallin, mutta alkuun sitä löytyy vain Tuulosen toimipisteestä. On myös puhuttu Lammia laajemmasta Alkoon tulostakin, mutta aika näyttää kuinka siinä käy. Ilmeisesti kuvio on enemmänkin Alkosta kiinni? Pakkauksen kuvituksen on suunnitellut Kääriäisten perheen kuopus, Jouni Kääriäinen. Itse olen tämän liian nuori muistamaan, mutta 90-luvulla Lammin Sahtia on ollut tarjolla vastaavanlaisessa, joskin pahvisessa hanapakkauksessa, jonka käyttö kuitenkin lopetettiin kohonneen kertapakkausverotuksen vuoksi. Nykyäänhän Finlandia Sahti on pakattu tällaiseen pahvilaatikkoon...

Itse Sahdista sen verran, että Lammin Sahti on yleensä se sahti, minkä makumaailmaa ajattelen kun ajattelen sahtia. Se ei ehkä ole itselleni se maistuvimman tyylinen sahti, mutta ajatuksena kuitenkin se kaikkein sahtimaisin. Pidän hieman makeammasta ja pehmeämmästä sahtisuunnasta, mutta kyllähän tuo lammilaisen katajainen rouheus melko jumalaista siltikin on… Taattua laatua ja makuasioistahan saa aina kiistellä.

Lammin Sahti



Punertavan ruskea, tasaisen rusinainen ja hivenen läpikuultava sahti nuolee heilutettaessa hitaasti lasin pintoja. Tuoksu on herkullinen. Tuoksu on paksun banaaninen, toffeisen maltainen, mutta myös rukiisen leipäinen ja katajainen - hivenen myös pullahiivaisen mausteinen. Tummahko, hyvin pehmyt ja tunnelmallinen.

Maku kiehtoo. Pehmeää, syvää ja tunnelmallista tummaa banaania, kuivakakkuista, toffeen imeltämää mallasta ja rukiista särmää löytyy alun liukuvassa, jopa unenomaisen pehmeässä tunnelmassa. Hiljalleen ronskin katajahavuinen sivallus voimistaa iskuaan saaden tukea lopun kuivahkosta mausteisuudesta ja leivonta-aromeista. Taustalla hiven savua, sekä rehtiä maalauspellon tuntua...

Tuntumaltaan pehmyt, huulilla soljuva ja hieman tahmaava - lopussa hieman napakka. Hiilihappoja ei käytännössä ole.

Tuomio: Pehmeän viettelevä, katajaisen ärhäkkä ja syvyydellään hurmaava sahti.

Pisteet: 41/50