lauantai 19. helmikuuta 2022

Kotiolut: Vehniän Galaxy & Citra Ale

Vehniän Galaxy & Citra Ale

Vehniäläisten Sabro-unelma kiehtoi maistajaansa erottuvan makukirjonsa ansiosta, vaikka tuotetta varovasti mainostettiinkin enempi testivedokseksi. Sen kilpakumppanina toimii nyt käsittelyyn päässyt Galaxylla ja Citralla humaloitu lajikumppani, jonka reseptiikkaan ei hedelmiä kuitenkaan ole sisällytetty.

Meno onkin mukavan humalpainotteista, mutta ehkä vähän turhan suoraviivaista erottuakseen esimerkiksi kauppatarjonnan viisipinnaisten IPA-APA -tuotteiden peruslinjasta. Ironiaa tai ei, joudun tässä toteamaan, että hedelmäisempää saisi olla. Sabro-passion veti ennakko-odotusten vastaisesti pidemmän korren tällä kertaa.


Vehniän Galaxy & Citra Ale

Syvän keltainen, hieman oranssisen sävyinen ja kevyelti utuinen olut vaahtoaa kohtalaisen runsaasti. Tuoksussa aika yksioikoista sitruksisuutta, hieman mandariinin kuorta taustalla, ehkä kevyttä tropiikin tunnelmaa myös.

Maku on raikas, sitruksen sävyttämä ja napakan tuntuinen. Mandariini, yleinen taustatrooppisuus ja pieni yrttisyys monipuolistavat menoa hieman, mutta aika suoraviivaisena tunnelma pysyy. Ihan toimiva, mutta kaipaisi joko nuppeja kaakkoon tuota sitruslinjaa noudattaen tai vaihtoehtoisesti lisää muuta hedelmää reilusti kehiin.

perjantai 18. helmikuuta 2022

Olutpaja XA Stout

Olutpaja XA Stout

  • Tyyli: Foreign Stout
  • Alk.%: 4,7
  • Panimo: Olutpaja, Laitikkala, Suomi

Pälkäneellä, Laitikkalan Makukyläksi kutsutulla alueella on luonnollisesti myös omat juomatuottajansa. Rönnvikin perinteikkään viinitilan uumenissa jo useita vuosia toimineen Olutpajan oluita ei ole tullut aikoihin vastaan, mikä on harrastajan kannalta ollut valtavan suuri sääli. Monissa keitoissa meritoituneen Timo Jukkan edesottamukset ovat näet monesta suusta kehuttuna olleet aina loppuun asti hiottuja tasapainoisten lajiedustajien mallisuorituksia.

Hyviä, vakaita makuja, jollaisina itsekin nuo muutamat kokemukset muistan. Ajanmyötä Olutpajan operoimat tyylit ovat myös alkaneet avautumaan Olutkellarissa aivan uudella tapaa ja eritoten brittivetoinen Haastaja olisi mielenkiintoista päästä nyt kokomaan ns. ”uusin silmin”. Nyt tutkaltani turhan pitkäksi ajaksi kadonneen panimon olutta löytyi onneksi Alkonkin valikoimista ja sattuipa vielä osumaan käteen suoraan hyllyostoksena, joten kohtaamista ei ollut syytä vältellä. Mukaan, kotiin ja lasiin.

XA Stout ei käsittääkseni ole aivan uunituore tuote, vaan on ollut Alko-nostoa aiemminkin saatavilla ravintolajakelussa. Runsaan paahtuneeksi Extra Stoutiksi tunnustautuva olut onkin mukavan runsasmakuinen ja paahteisia sävyjä hyvin esiintuova olut, jossa on jotain rauhallista talvitunnelmiin sopivaa olemuksellisuutta. ”Rehti” olisi hyvä sana kuvaamaan oluen päähäni nostamaa kuvaelmaa ja sellainenhan tämä olut eittämättä on. Varmaotteinen, maistuva ja nykyajan ylimääräisyydet pois suosiolla jättävä stout. Näitä onkin ollut vähän ikävä.

Olutpaja XA Stout

Varsin tummasävyinen olut vaaleanruskealla ja runsaaksi kohoavalla vaahdolla. Tuoksu on paahtuneen maltainen, tumman suklainen, hieman kahvinen ja kuiva.

Maku on runsaammin auki heti alkuvaiheilla. Sävytys on sama kuin tuoksussakin. Paahtomaltainen, kahvinen… Kahvisuus luo kuvaa myös tummansuklaisista piirteistä, jotka tässä ovat puhtaasti kahviaromisia, ei suoranaisen levysuklaisia tai kaakaoviitteisiä. Kuiva olemus saa taustalleen hienoista sikarilaatikkomaisuutta ja kevyttä nokisuutta.

Maultaan aika runsas, tuntumaltaan vähän kevyempi, mutta sopii hyvin tyyliin. Tasapainoinen ja talvitunnelmainen Stout.

Pisteet: 37/50

torstai 17. helmikuuta 2022

ETKO Pipe Dream

ETKO Pipe Dream

  • Tyyli: New England Session IPA
  • Alk.%: 4,0
  • Panimo: ETKO Brewing, Helsinki, Suomi

ETKO on itselleni hyvin kiinnostava panimo, jonka tekemisiin tutustumista olen päässyt harjoittamaan tosin vain kauppavahvojen esitysten muodossa. Panimo tuntuu omaavan varsin kovaa arvostusta eteläisempien olutharrastajien keskuudessa, minkä kyllä jo näitä miedompiakin keitoksia maistellessa helposti ymmärtää.

Pipe Dream on nelipinnainen Session NEIPA eli tarjolla on panimolle melko tunnusomaisesti kepeää aromihumalavetoista menoa. Näistä olenkin tykkäillyt varsin hyvällä prosentilla. Tällä kertaa tunnelman elävöittäjinä toimii Citra, Simcoe ja El Dorado, mikä tuntuukin olevan varsin hyvä kombinaatio sekin.

IPE DREAM - 4,0% Session Neipa is our newest addition to our line of easily crushable and light ales. Hopped with Citra, Simcoe, El Dorado, it's got fresh aromas of citrus and stoned fruits. Take a leap of fait and fall from your dreams - with Pipe Dream, your landing will be soft.

Falling from dreams has rarely been as easy as this Session NEIPA is light and crushable. Sometimes even pipe dreams do come true!

ETKO Pipe Dream

Haalean vaalea, ujon utuinen olut vaalealla vaahdolla. Tuoksu on trooppinen ja raikas. Aprikoosia ja kiiviä sitruksen kanssa.

Maku on hyvä, aika raikkaan trooppinen eli ei järin mehuisaa lajia. Hyvin vedettävää, mukavalla aprikoosin ja papaijan, kiivin ja mangon liitolla etenevää menoa. Appelsiinin kuorta, sitrusta... Kepeys on käännetty eduksi ja toimii tässä makumaailmassa kyllä todella hyvin. Tykkään kovasti tällaisista kevyemmän pään taiten kootuista esityksistä ja lasi tyhjeneekin varsin nopeaan tahtiin.

Pisteet: 37/50

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Varastopanimo Nenätippu

Varastopanimo Nenätippu

Joutsan Varastopanimon kenties kiehtovin tuote ei suinkaan ole sahti, vaan sitäkin harvemmin vastaan tuleva Nenätippu. Sahdin valmistuksen jälkituotteena syntyvä olut yhdistelee tunnelmassaan perinnejuoman ja baijerilaisen vehnäoluen sävyjä. Olutta on tarjoiltu sahdin sijaan muun muassa peltotöiden virkistäjänä, jottei heinätöihin tullut talkooväki veltostu turhaksi asti.

Jälkikaljanakin tunnettu Nenätippu tehdään sahtivierteen siivilöinnin jälkeen maltaista irti saatavasta, jo huomattavasti laimeammasta vierteestä. Maltaita huuhdotaan kuumalla vedellä, jolloin sahtiin jo liian kevyiksi jääneet mehut saadaan puristettua talteen ja käytettyä noin viisiprosenttiseksi talkoo-olueksi. Koska olut taiotaan sahdin teon jälkilämmöistä, kuuluu kataja sen raaka-aineisiin ja makumaailmaan.

Mielenkiintoinen ja maistuva tapaus. Makumaailmaa vaivaa ehkä ajoittainen mietous ja kepeys, mutta toisaalta oluessa on jotain, mikä vetää alati puoleensa. Kiehtova tuote.

Sahdin ja vehnäoluen lempeä kädenpuristus. Käypä talkoojuoma!

Varastopanimo Nenätippu

Kauniin vaaleankeltainen, samea ja valkeavaahtoinen olut. Tuoksu on sekoitus vaaleaa sahtia ja ehkä vähän korostetummin vehnäolutta. Banaania ilman makeutta, mausteisuutta, neilikkaisuutta ja katajaa. Oikein hyvä.

Maku nojaa tuoksuun. Vähän enemmän vaaleita hedelmäestereitä kuin tuoksussa, kevyttä banaanisuutta, runsaampaa mausteisuutta, neilikkaista otetta, joka yhtyy katajaisuuteen. Vaalea, loppuunsa varsin kuiva, mausteinen ja maistuva. Ehkä ajoittain ohkaisen tuntuinen eli perustyylin saksavehnän runsauteen ei luonnollisesti ylletä. Mutta tykkäsin.

Pisteet: 34/50