torstai 8. huhtikuuta 2021

Alkon Pienpanimo-oluet 2021: Bock’s Katajavehnäpukki

Bock’s Katajavehnäpukki

Bock’s Corner Breweryn maaliskuinen uutuus kutkutteli odottavan mielissä heti ensihuhuista lähtien, joten eipä sitä ohitse voinut kävellä kun vastaan tuli. Jaloista sahtijuomista innoituksensa saanut Weizenbock on käytetty baijerilaisella vehnäoluthiivalla ja sen makumaailmaa on käännetty kauniin perinnejuoman suuntaan rannikkoseudun katajien oksien ja marjojen avulla. Sahdissa ja vehnäoluissahan on makujen puolesta hyvinkin paljon yhteneviä piirteitä, joten johan tältä sopi varsin suunmukaista menoa sen myötä odottaakin.

Lopputulemanahan on varsin hyvänmakuinen, mutta omaan suuhun olemus jättää vähän odottavan kaiun. Oluesta löytyy paljon perisahtimaisia osasia, kuin myös kevyesti tummemman vehnäoluenkin piirteitä ja päävärejä. Jotenkin palaset eivät kuitenkaan tunnu saman pöydän ääreen täydelllsesti löytävän ja kokemus jää vähän sinne kahden hienon oluttyylin välimaastoon. Ehdottomasti mielenkiintoista ja nautittavaa tekemistä alusta loppuun, mutta hieman jäi takaraivoon kaihertamaan kumminkin.


Bock’s Katajavehnäpukki

Samea, tummankeltainen, kevyen ruskea olut nätillä vaahdolla. Tuoksu on hyvin sahtimainen ja toisaalta hefeweizeniin kallellaan oleva eli kansallisjuomaa hieman kevyemmän tuntuinen. Ehkä vähän jännän leipäinen vire tuoksussa myös on. Muutoin tarjolla on kypsää hedelmäisyyttä, kevyttä banaanisuutta, mausteisuutta ja toffeista maltaisuutta sekä jännän puumaista katajaa.

Maku on hyvä, tuoksussa todettu kepeys realisoituu eli sahdin syvyyksiin ei sukelleta. Hyvää kyllä on. Kivan maltainen vastaanotto toffeisen imeltyneellä liu'ululla. Pian kyytiin nousee kypsää hedelmäisyyttä ennen loppuun kantavaa mausteisempaa, katajaisen tunnelmallista sekä alkoholin kuivattamaan puoliskoa. Kevyttä katkeroa, melko kuivaan taittuva lopetus, mutta siitä huolimatta kevyen tahmatut huulet.

Paljon sahtimaisia makuja, mutta myös kevyesti perushefeä tummempaa perusvehnäisyyttäkin. Kiehtova kokonaisuus. Mutta ehkä vähän liian joko-tai eli semmoinen välimallin fiilis tästä jää. Ensi-istumalta en täysin hullaantunut, vaikka sinällään hyvää onkin.

Pisteet: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti