Näytetään tekstit, joissa on tunniste Browar Funky Fluid. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Browar Funky Fluid. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Funky Fluid x Treshold Brewing Verge Double NEIPA

Funky Fluid x Treshold Brewing Verge Double NEIPA

Tulipa taannoisen harrastepalloturnauksen jälkimainingeissa piipahdettua pitkästä aikaa myös Jyväskylän ytimessä. Pommissa ei olekaan tullut käytyä ns. aikoihin, joten yhden virkistävän taktiikalla tehty pysähdys oli varsin mieluinen lisä urheiluntäyteiseen päivään.

Tiskillä iski valinnan vaikeus, joten kaadatin lasiini vastapuolelta ehdotetun puolalaisen, hyväksi tekijäksi todetun Funky Fluidin tuplitetun sumukaljan. Jenkkipanimo Threshold Brewing & Blendingin kanssa valmistettu Verge taisi olla kaapin viimeinen, mikä vähän viittaisi, ettei kyseessä ole aivan kuluneen viikon laivaus.

Belmalla, HBC 630:llä ja Stratalla humaloitu olut esitteli varsin tuhtia, jopa kypsiin marmeladihedelmäisyyksiin yltävää menoa. Aika tuhti paketti, jossa runsas hedelmäisyys johdatteli makumaailmaa eteenpäin. Ei pöllömpi, mutta omaan makuun turhan tunkkainen pirteämmän aromaattisuuden jäädessä vähemmällä huomiolle.

Funky Fluid x Treshold Brewing Verge Double NEIPA

Sameanlainen, hedelmäisen keltainen olut valkealla vaahdolla. Tuoksussa runsasta hedelmäisyyttä, melko kypsää ja tuhtia tuntuisi olevan.

Maku on jopa hieman marmeladimainen, kypsän hedelmäinen. Aprikoosia, mangoa, ananasta ja sitrusta. Aika tuhtia kamaa, hiilihappoja vähän laiskanmaisesti, mikä paksuntaa olemusta aika paljon. Ei siis raikkainta, mutta tuhdin hedelmäisempää suosiville varmasti uppoaa.

Pisteet: 34/50

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Funky Fluid No Tyrants

Funky Fluid No Tyrants

Funky Fluid on yksi monista oluelliset voimansa yhdistäneistä panimoista, jotka keräävät varoja Venäjän hyökkäyssotaa vastaan puolustautuvalle Ukrainalle. Avustusten keräyskeinona panimolla on tietenkin aihetta esille tuova olut, No Tyrants, jonka myynnistä saadut tuotot lahjoitetaan suoraan Ukrainan tukemiseen. Vastaavaa toimintaahan on Suomessakin nähty mm. Olarin ja HOMBREn yhteisen Brew Better Yourselfin yhteydessä, jossa operoitiin Brewers Against War -liikkeen innostamana.

No Tyrants -oluen viesti on selkeä aivan nimeä ja väritystä myöten. Sen tuotot ohjataan oikeaan osoitteeseen Brew For Ukraine -liikkeen kautta. 5,5-prosenttinen New England Pale Ale tuli vastaan Palokan Citymarketissa, joskin se lienee ollut markkinoilla jo lomakauden allakin. Oluttyyli, panimo ja tietenkin sen sanoma luonnollisesti kiinnostavat maistelijaa, joten tämä oli helppo päätös ottaa testiin.

Oluena No Tyrants ei ole puolalaispanimon parhaimmistoa, mutta uppoaa silti hyvin makuhermoon. Funky Fluidin sameat seikkailut ovatkin toimineet minulle varsin kovalla prosentilla, eikä tässäkään tapauksessa poikkeusta tehdä, vaikka se samein kärki jääkin ehkä saavuttamatta. Muistelisin matkassa olleen hieman ruistakin, mitä spekeluin arviossa hienoisen epäselvän karheuden lähteenä.

There is a war going on in Ukraine right now. We call for all breweries big and small to show unity with Ukraine and help provide much-needed financial aid by doing what we do best: let's make beer! All profits from No Tyrants, our beer in Brew For Ukraine series, will be transferred to the organizations supporting independent Ukraine.

Funky Fluid No Tyrants

Vaaleankeltainen, hyvin samea ja haaleansävyinen olut valkealla vaahdolla. Tuoksu on runsaan aromaattinen, pääosin sitruksen- ja appelsiininkuorinen, vaalean trooppinen ja hieman kukkainen.  Maku on hyvä, olomuoto mukavan soljuva.

Makumaailma nojaa mehukkuutta enemmän kuivapohjaiseen, ilmavan aromaattiseen tunnelmointiin, jossa sitrushedelmäinen luonto on vahvimmin esillä: sitruunan kuorta, kuin myös appelsiinin pintaosaa.  Vaaleaa tropiikin hedelmäisyyttä, kevyttä kukkaisuutta ja lopussa pientä mausteen vivahdettakin.

En tiedä johtuuko rukiista vai jostain muusta, mutta pientä sivukarheutta löytyy. Varsin hyvä ja runsasmakuinen olut, muttei lajin tai Funky Fluidin aivan parasta antia kuitenkaan, mutta viestiltään ja tarkoitukseltaan erittäinkin kannatettavaa tekemistä.

Pisteet: 35/50

perjantai 3. joulukuuta 2021

Funky Fluid It Was A Good Day

Funky Fluid It Was A Good Day

Palokan Cittarin kylmäkaapista löytyi värikäs pullote Funky Fluidin makuja. Puolalaisten IPA-touhut ovat olleet omaan suuhun varsin hyvin sopivia, joten käsi kävi sen enempiä miettimättä tämänkin pullon kohdalla. Värikkään ulkomuodon ja oluttyylin ohella myös tuotteen nimellä oli vahva vaikutus ostopäätöksen syntymiseen. Ice Cuben klassikko alkoi nimittäin soimaan päässä samoin tein ja taisin minä siinä hetkisen itsekseni sitä salaa hyräilläkin.

It Was A Good Day on tarkemmin avattuna samea, Belmalla, El Doradolla ja Citralla kuivahumaloitu West Coast IPA. Wessaidin huudeilta on siis innoitusta ammennettu, mutta aromaattisemman suunnan mukaiseen nykytrendiin sovitettuna. Pullo itse kertoo vain osan totuudesta ja mainitsee tyylikseen puhtaammin vain West Coast IPAn, jollaista rehellisyyden nimissä vähän ehkä itsekin lasiini odotin.

Aromaattisuus toki toimii ja sameuslisä on hyvinkin makumieltymyksiini osuva tyylinkehitys, mutta ehkä tästä olisi saanut paremmin tehoja irti pitäytymällä jommallakummalla polulla: joko selkeämmin napakkaa katkerovetoa tai sitten kunnon aromimehustelua ihan sinne tappiin saakka. It Was A Good Day on toki hyvä ja toimiva kokonaisuus, mutta viimeinen niitti jää vähän odotuttamaan itseään – etenkin kun aiemmat kokemukset panimon erinäisistä IPA-touhuista ovat olleet erittäinkin pätevän tasoisia. Kauas ei jäädä tälläkään kertaa, mutta enemmänkin olisi näiltä tekijöiltä odotettavissa.


Funky Fluid It Was A Good Day

Samea, hedelmäisen keltainen olut tosi nätillä vaahdolla. Tuoksu on hedelmäinen, trooppinen, sitrusvetoinen ja vähän yrttinen. Vähän mehukkuuttakin löytyy. Varsin hyvältä vaikuttaa.

Maku syvenee tuoksun tunnelmista. Mukaan nousee trooppista mehukkuutta, mutta pääpaino pysyy sitrushedelmien puolella. Yrttisyyttä ei niinkään, alun mehukkuudesta huolimatta lopulta kuivan oloinen lopputulema. On hyvä, mutta aiempien FL-kokemusten pohjalta odottelin vähän enemmänkin.

Pisteet: 36/50

perjantai 5. helmikuuta 2021

Funky Fluid Daily Hazy APA

Funky Fluid Daily Hazy APA

Puolalainen Funky Fluid on tekaissut useammankin sessioitavan kepeän, nimellään tasaisen jatkuvaan käyttötapaan viittaavan ja samean humalapommin. Maistelin joku aika sitten lasipulloon pakatun erinomaisen Everyday Hazy APAn ja nyt Palokkaan oli saapunut toinenkin ”päivittäisen” sameusannoksen tarjoava Daily Hazy APA. Mukaanhan sekin lähti ja osoittautui ”edeltäjänsä” tapaan mainioksi olueksi. Ei siis epäilystäkään, etteikö näitä kahta tuotetta voisi samana päivänä hyvillä mielin kehua.

Dailyn tarjonta nojaa Sultanan, Lemon Dropin, Mosaicin, Citran, Amarillon ja Styrian Cardinalin monipuoliseen sekä runsaaseen aromaattisuuteen. Hoprateksi on ilmoitettu 17g/l ja hiivana on käytetty Imperial Yeastin Juice Ale (A38) -kantaa. Homma tuntuu olevan puolalaisillakin hyvin hallussa ja tämänmoisia mehutteluita maistelee kyllä ihan mielellään.

Ohimennen on muuten pakko todeta, että Hoprates olisi mitä mainioin nimi jollekin antiikin humalavetoiselle olutfilosofille. Krhm, mutta jatketaan...

Funky Fluid Daily Hazy APA

Sameanlainen, vaaleankeltainen olut valkealla vaahdolla. Odotettu, kaunis näkymä siis. Tuoksu on varsin tropiikin täyteinen. On mangoa, ananasta, nektariinia, passionia ja persikkaa, mutta myös raastettuna appelsiinin kuorta, aromikasta sitrusta ja sensellaista.

Maku on hieno ja tuoksun tapaan runsaan trooppinen. Sama hedelmälataus löytyy jälleen kuin siltä kuuluisalta hedelmätarjottimelta. Loppuun nousee myös mukavaa greipin kuoren ja ehkä vähän itse hedelmänkin pirskahtelevaa, parfymaattistakin tunnelmaa. Muutoin meno on aina mukavan mehevää vahvuuteen nähden. Erittäin hyvä.

Pisteet: 38/50