3 Fonteinen Framboos Oogst 2018 (season 18|19) Blend No. 74

3 Fonteinen Framboos Oogst 2018 (season 18|19) Blend No. 74

• Tyyli: Framboise - Lambik
• Alk.%: 6,3
• Panimo: Brouwerij 3 Fonteinen, Lot, Belgia

Vaikka ne maustamattomat göösset ehkä eniten lambicmaailman mauista mieleeni ovatkin, tulee näitä marjaisempiakin arvojuomia maisteltua aina tilaisuuksien salliessa. 3Fonteinenin tavaraa onkin alkanut löytymään verkkokauppojen lomasta viime vuosina aika mukavasti ja onpa niitä näkynyt myös kotomaan olutosastojenkin hyllyköissä. Tämänkertainen olut on kuitenkin peräisin tanskalaisesta verkkokaupasta.

Moninaisen historian omaavan 3 Fonteinenin tarinaa aivan toiminnan alkuhetkistä, omaan tuotantoon siirtymisestä ja väliräjähdysestäkin voi käydä tapailemassa taannoisen gueuze-retkeni lomasta. Nyt lasiin on kuitenkin kaatunut punakan puheliasta, vadelmin ryyditettyä erää. Kokonaisuus on sekoitettu kahden foederin ja yhteensä neljän eri alkuperäistuotteen kirjosta. Kolmeviidesosaa pohjajuomista on valmistettu 3 Fonteinenille edelleen tärkeän Lindemansin toimesta ja loput tulevat panimon oman, alati kasvavan tuotannon hedelmistä.

Vadelmia on käytetty varsin anteliaalla kädellä. Aluksi nuorta lambikia on lilluteltu tynnyreissä kokonaisten vadelmien kanssa neljän kuukauden ajan. Marjoja on ollut kilon verran jokaista lambiklitraa kohden. Odottelun riitettyä maustunut lambik on sekoitettu yksiin vielä nuorempien erien kanssa ja suljettu pullotettuna kellariin viideksi kuukaudeksi. Lopputuotteen vadelmapitoisuudeksi on sekoittelun myötä saatu 403g/l, mikä ei sekään mitenkään pieneltä annokselta kuulosta. Eihän vadelmilla ihan kirsikkaisten verrokkien luonteikkuuteen tavata päästä, mutta kyllähän tämänkaltaista Fraboisea hörppii todella mielellään. Ja hieman pikkusormi pystyssäkin, sen verran ylevä olo lambik-lasin äärellä aina jostain syystä on.

3 Fonteinen Framboos Oogst 2018 (season 18|19) Blend No. 74

Punainen, kuplivan puolukkamehuinen olut kevyellä, valkealla vaahdolla. Tuoksu on hillitty, tyylikäs ja mehevän vadelmainen, kirpeä ja tallimainen. Mutta myös hyvin tasapainoinen ja ehkä harmillisenkin särmätön.

Maku on tuoksunmyötäinen. Vadelmaisuus on hyvin esillä ja tuntuu ajan mittaan myös yllättävän makealtakin. Mutta silti villivadelmaisen kirpakaltakin. Äkkiä se makeus kyllä katoaakin ja juna vie oikeaan suuntaan. Kirpeä on oluen yleisilme muutoinkin. Kivan funky, viheromenainen tausta, kieltämättä vadelmaisuus yhtyy hyvin myös vinegrettemäiseen tuntuun. Kirpakkuutta tehostaa pieni- mutta ärhäkkäkuplainen tuntuma.

Jonkinlaista vivahteikkuutta tästä ehkä kirsikoituihin verrokkeihin nähden uupuu, mutta kyllä vaan erittäin nautinnollisen ja tyylikkään juoman äärellä tuli taas ilta vietettyä.

Pisteet: 39/50

3 Fonteinen Framboos Oogst 2018 (season 18|19) Blend No. 74

Boon Framboise

• Tyyli: Lambic - Framboise
• Alk.%: 5,0
• Panimo: Brouwerij F. Boon, Lembeek, Belgia

Siitä alkaa olemaan jo puolitoista vuotta kun Alkon valikoimiin saapui tyyliltään melko kutkuttavaltakin kuulostava vadelma lambic belgialaisesta Lembeekin kylästä. Ilmeisesti koko lambic-tyyli on nimensä tuon kylän nimen mukaan aikoinaan saanut… Pullo tulikin hankittua jo hyvän aikaa sitten, mutta sopivaa hetkeä sen avaamiselle joutuikin sitten odottelemaan hyvän tovin. Panimo kuitenkin suosittelee nauttimaan oluen mahdollisimman tuoreeltaan – ”Drink it when it is young”, kertovat sen nettisivut.

Pullon kaulassa toki on vuosiluku 2009, mutta se tällä kertaa tarkoittaa tekstin (oogst . recolte . crop) mukaan sadonkorjuuvuotta. Samaiset sivut kertovat, että jokaista olutlitraa kohden tynnyriin on lisätty yli 300g tuoreita vadelmia, mutta Alkon ilmoittama määrä näyttäisi olevan noin 50g vähemmän (250g/l). Joka tapauksessa se on valmistettu täysin ilman lisä- ja makeutusaineita – maustettu vain tuoreilla marjoilla kuten asiaan kuuluukin! Boonin Framboisea valmistetaan vain muutamana viikkona vuodessa – pelkästään kesäaikaan

Panimon tarina alkaa vuodesta 1680 jolloin J. B. Claes osti paikallisen maatilan ja perusti sen yhteyteen panimon sekä tislaamon – panimo kulkikin pitkään nimellä Brasserie de Saint Roch, joskin vuosien varrella omistajat ja nimetkin ovat jokuseen kertaan ehtineet vaihtumaan. Nykyiseen muotoon panimo ja sen nimi muuntautui vuonna 1975 Frank Boonin hankittua sen omistukseensa, mutta lambicien valmistus paikalla periytyy jo pitkän ajan takaa aiemmilta omistajilta. Frankin omistuksessa panimo oli kuitenkin eturintamassa palauttamassa vadelmalambicien valmistusperinnettä henkiin 1976. Nykyisin Boon on osa suurempaa Palm Breweries-ketjua. Lambicit maistuvat aina ja ainakin Cantillonin vadelmaunelma maittoi todella hyvin!

Boon Framboise

Tummahkon mansikkamehun värinen, nopeasti katoavaa, vaaleanpunaista vaahtoa kohtalaisesti muodostava vadelmaunelma. Tuoksultaan suhteellisen voimakas, hyvin imelän vadelmainen – ehkä myös mansikkamehutiivesteenomaista aromia löytyy. Kyllähän tästä huokuu hellepäivä vattupusikossa – tuo tuttu ämpärin pohjalle liiskaantuneiden vadelmien imelän makeaa aromi hienoisella käymisen alkuvivahteella. Hennosti on joukossa jotain vihreää, ehkä pusikossa rymytessä joukkoon tipahtaneita lehtiä. Harmillisesti imeltynyt maku ei juuri muuta tarjoa, hieman jo mielissäni makustelin happaman vadelmaista talliaromia, mutta sain tällä kertaa pettyä. Hassun hilloinenhan tämä lähinnä on…

Maku ei suurta muutosta tuoksun imelään suudelmaan tuo, mutta jotain särmää sentään löytyy. Sellainen makeamman sorttinen vadelmaisuus painiskelee esanssisemman mansikkamehun kanssa vallasta, mutta taustalta löytyy myös ripaus tammista, hieman rotia tuovaa jyhkeyttä. Talli, marjaisuuden hapan puoli ja maanläheinen tasapaino loistavat valitettavasti poissaolollaan, joten edelleen varsin makeissa vesissä seilataan.

No on sitä punaista happamuutta ripaus maun loppupuoliskolla ja se oikeastaan pelastaa tilannetta jonkin verran. Lopputulema ei kuitenkaan ole kovin lambicmainen, pikemminkin jokseenkin sokeroitu, hieman taitettu hedelmäjuoma. Suuhun jää kevyen nahkea, makeuden kuivaama kerrostuma, jonka viestissä kaikuu hentoinen puinen yrttisyys. Voimakasta se ei ole ja jääkin osin omaan arvoonsa.

Entä onko tästä sitten yhtään mihinkään? Kyllähän tämä varmasti paikkansa täyttää, mikäli sen vain onnistuu keksimään. Itselleni jää varmasti kertaostoksi, vaikkei ihan mieluusti pullollisen maistelikin. Ei kovin lambicmaiseksi lambikiksi ihan ok suoritus, jolle en itse vain keksi oikein paikkaa.

Pisteet: 33/50

Cantillon Rosé de Gambrinus

• Tyyli: Lambic - Framboise
• Alk.%: 5,0
• Panimo: Cantillon, Bryssel, Belgia

Nautiskelijoille...

Pannuhuone on viihtyisä, pieni olutravintola jonka terassi hakee kesäisin vertaistaan Kuopiossa. Sateinenkaan sää ei haitannut, sillä terassi on laajalti katettu ja leppoisasti sisustettu. Pienen pohdinnan jälkeen päädyin tuoreilla vadelmilla maustettuun lambiciin. Rosé de Gambrinus on siis belgialaisen Cantillon-panimon tuotoksia. Brysselissä sijaitseva Cantillon on yksi arvostetuimpia lambic-panimoita ja se omaakin yli satavuotisen historian.  Perheyritys on perustettu jo vuonna 1900 ja se toimi alunperin lambic-sekoittamona – ei siis panimona. Yritys osti lambicin valmistajilta eriä ja sekoitti niistä omat tuotteensa maustaen niitä tarpeen mukaan hedelmillä ja marjoilla. Vuodesta 1937 lähtien Cantillon on tuottanut omat oluensa ja se pyrkiikin käyttämään tuotteissaan luomuraaka-aineita sekä kunnioittamaan perinteistä lambic-kulttuuria. Panimon lisäksi tiloissa toimii myös museo – Musée Bruxellois de la Gueuze.

Sadepäivän tunnelmaa.

Cantillonin Geuze on viimeisin Alkon  valikoimissa piipahtanut panimon tuote, jota vielä joistain myymälöistä on hyllystä saatavana. Myös Kriek, eli kirsikoilla maustettu lambic lienee useimmille tuttu lähimuistista. Rosé de Gambrinus löytyi tällä kertaa siis ravintolavalikoimasta ja kuten mainittua, se on vadelmilla maustettu lambic. Etiketin mukaan oluen valmistuksessa on käytetty 200g tuoreita vadelmia jokaista olutlitraa kohti, joten keinotekoisista esanssilimuista ollaan hyvin kaukana. Kuulostaa oikein mainiolta. Rosén pohjana on käytetty kaksi vuotta kypsynyttä olutta (tarinaa lambiceista oluena yms. voit käydä lukemassa aikaisemmasta jutustani). Tarkkaa tietoa vadelmalambicien historiasta ei ole itse panimollakaan, mutta säästyneen kirjanpidon mukaan sitä on ollut tarjolla jo viime vuosisadan alkuaikoina – jonka jälkeen se on aina välillä päässyt unohtumaan palaten kuitenkin aina uudelleen valmistukseen. Ilmeisesti nykyinen Rosé de Gambrinus on peräisin vuodelta 1986, jolloin panimo päätti alkaa valmistaa sen ajan trendistä poiketen perinteisempää, aidoista marjoista makunsa saavaa, hapanta lambicia. Tarina kertoo, ettei Roséksi nimettyä olutta valmistettu Dionysoksen (room. Bacchus), antiikin Kreikan viinin, traagisen taiteen, päihtyneen hurmion ja hedelmällisyyden jumalan, vaan kuningas Gambrinuksen kunniaksi. Liekkö Dionysokselle maljan kohottaminen jossain päin sitten tapoihin perinteisesti kuuluvaa. Kyllähän  Gambrinuskin kunnioitusta oluen muodossa ansaitsee, joten mielestäni ihan hyvä päätös. Hänen tarinaansahan yritin hieman valottaa Hertog Jan Dubbelin yhteydessä. Mutta sade piiskaa terassin katetta, joten on aika hypätä makujen maailmaan ihmettelemään.

Cantillon Rosé de Gambrinus

Keskitumman punainen, läpitunkematon ja hennosti vaaleanpunaista vaahtoa muodostava olut. Jollain tapaa kiehtova ja herkkä. Tuoksu miellyttää ja kovasti. Hapanta, hieman käynyttäkin vadelmaa, kirsikkaista ja punaherukkaista makeaa happamuutta. Käymismielikuvasta huolimatta varsin tuore, kesäinen fiilis, joka on pikemminkin kuivaa sorttia kuin makea. Kyllä kelpaa nuuhkutella. Maku vie vadelmia vahvemmin puutarhaosaston happamampien marjojen suuntaan, punaisessa värissä silti pysytään. Punaherukkaa, kirsikkaa ja metsän puolelta jopa tuore puolukka tulevat ensin mieleen punertavasta happamuudesta, josta löytyy myös ripaus marjaisaa makeutta. Vadelman osuus ajoittuu maun toiselle kolmannekselle, jossa sitä esiintyy melko tuoreena, pari tuntia poimintaämpärissä muhineena, makeahkona aromina. Maanläheinen, hieman jopa yrttinen sivumaku – joukosta löytyy myös säilöntäsokerista makeutta, hyvin niukalti. Suun vuoraa hapan, kuivahko ja kevyesti makea kalvo, joka katkeroiden tapaan supistaa poskia vaistomaisesti. Maltilliset hiilihapot kutittavat hennosti, muttei liikaa ja näin tuntuma säilyy tasapainossa. Laadukas, makuisa ja nautinnollisen hapan marjaherkku Belgiasta. Näistä kyllä pidän, erityistä herkkua, jota tosin ei joka välissä haluakaan maistella - juhlajuomaa parhaimmillaan.

Pisteet: 41/50