Brekeriet Picnic Sunrise

Brekeriet Picnic Sunrise

• Tyyli: Sour Ale
• Alk.%: 2,7
• Panimo: Brekeriet, Landskrona, Ruotsi
  

Joltain taannoiselta Paavolan reissulta oli jäänyt kaappiin tämmöinen kepeä, ruotsalaisen Brekerietin picnicsour. 2,7-prosenttinen, vadelmilla maustettu, brettalla ja maitohappobakteereilla käytetty olut. Se oli hautautunut jääkaapin takariviin, mikä etenkin maistokokemuksen myötä jäi kovasti harmittamaan – tällaiselle kepeän marjaisalla, mutta samaan aikaan monipuoliselle kesäsourille olisi nimittäin ollut tilausta kesälläkin. No, onneksi se toimi myös näin satokauden jälkipuoliskollakin.

Olut kuuluu vakuuttavaa jälkeä erilaisten hapanmakujen kanssa tekevän Brekerietin Sour Patch -sarjaan, jossa tutustutaan erilaisten maitohappobakteerien ja villihiivojen saloihin. Ruotsalaispanimon sourit ovatkin uponneet allekirjoittaneelle monia muita paremmalla prosentilla, liekö syynä mukaan usein lykättävien brettakantojen aikaansaaman, syvemmän, vivahteikkaamman ja runsaamman makumaailman anti. En tiedä, mutta jotain siellä on kuitenkin oikein tehty. Säilyvyyttä tälle elintarvikkeelle muuten luvataan kesäkuuhun 2024 saakka.

An elegant and tart low alcohol sour ale with a lovely raspberry taste. The fermentation with lactobacillus bacteria and brettanomyces yeast adds a nice complexity.

Brekeriet Picnic Sunrise

Kauniin punainen, marjamehumainen olut kevyen pinkillä vaahdolla. Tuoksu on mahtava. Tuoreet vadelmat valtaavat lasin reuna-alueen ja silmät kiinni voi jo tapailla sormien päissä pyöriviä, meheviä ja vielä napakoita pensasmarjoja. Hiven brettaan nivoutuvaa tallimaisuutta, mutta yllättävän vähälti.

Maussakin on hyvä lataus punakkaa marjaisuutta. Vadelmat ovat mehevimmillään juuri ennen jälkimakua, mutta myös aivan alusta niitä löytyy kourallinen tai pari. Välissä ja jälkimaussa oluen napakka happamuus tuo esiin myös punaviinimarjaista mummonmehuisuutta, mikä kyllä antaa pehmeälle vadelmaisuudelle kivaa vastapainoa. Brettaa, kivaa funkkista, mutta melko hillitysti ja runsauteen nähden optimoidusti. No onpas hyvä. Lähes täydellinen, sopivan kepeä, marjaisa pikninsour.

Pisteet: 36/50

Kotiolut: Jyskän Panimon Samppakalja

SK ei meinaa Sedu Koskista, vaan Samppakaljaa...

Samppakaljaa Jyskästä. Laitisen Mika tekaisi keväällä mielenkiintoisen sahtikaksikon tanskalaisia mehiläishiivoja käyttäen ja käytti saman vierteen loppulirut pirteäksi Berliner Weissen tapaiseksi kesäolueksi. Vaikka mukana on myös toisesta mehiläissahdista tuttua, hedelmäistä aprikoosia ja persikkaa tarjoileva mehiläishiiva Munkebo #004:ta, ei Samppakalja ehkä ihan Mikan uuden pohjoismaalaista olutperinnettä esiin tuovan Brewing Nordic –sivuston perinnepuolelle istune. Tai mistä minä tiedän, ihan perusweisseä ei lasista nyt kuitenkaan löydy.

Mehiläishiivan lisäksi oluelle antaa oman lisänsä lactobacillus delbruckii –maitohappobakteeri, joka tuokin matkaan aimo annoksen happamuutta. Kevyt, vain 3,5%, olut on kepeä kesäjuoma ja hyvin berlinerweissemäinen, ripsakan rapsakka ja naseva kokonaisuus. Pohjana tosiaan vaaleahko, "joutsalainen" sahtivierre.

Tämä olut on eräänlainen berliner weissen ja sahdin jälkikaljan risteytys. Koska berliner weissesta on käytetty nimitystä "pohjoisen shamppanja",  itseoikeutettu nimitys oluelle on samppakalja.  Tämä ei kuitenkaan ole vehnäolut, vaan se on tehty samasta sahtivierteestä kuin M2 ja M4, laimennettuna kantavierteeseen 8,3 °P.  Olut on käytetty Munkebo #004 -hiivalla ja lactobacillus delbruckii -maitohappobakteerilla. Pantu 8.6.2016 , alkoholia 3,5 %.

Jyskän Panimon Samppakalja

Vaalea, utuisen keltainen ja niukkavaahtoinen olut. Tuoksultaan vaalea, kepeä ja railakkaan hapan. Maitohappobakteeri jyllää, mutta ehkä tuolta hienoista hedelmäisyyttäkin nousee - lähinnä "sukkahikisessä", vihertävän omenaisessa muodossa.Lämpö nostaa myös vienoa makeutta esiin ja tuo ilmeisesti ämnelosen hedelmät mukaan peliin.

Maku on tuoksun tavoin napakan hapan, pirteä ja virkistäväkin. Yleinen vaaleus, maitohappobakteeriarmeijan kätten jälki sekä hieman ennen taas kuivuvaa ja happamoituvaa loppua nouseva, kepeä ja vaalean aprikoosinen hedelmäisyys pukenevat kokonaisuuden parhaiten sanoiksi. Kevyestä tunnelmastaan huolimatta aukoton, runsasmakuinen ja sitä myöten nerokas kesäjuoma. 

Omenaista raakuuttakin löytyy, samoin jotain ehkä yrtteihin viittaavaa. Berlinerhenkeä on ilmassa roimasti, mutta tuo laji on itselleni näistä soureista se ehkä vähiten mieluisin. Toimii silti ihan mukavasti.

Pisteet: 32/50

Sori Havana Gose with Lime & Mint

• Tyyli: Gose
• Alk.%: 4,6
• Panimo: Sori Brewing, Tallinna, Viro

Sorilta on tullut muutamia aika vinkeästikin maustettuja oluita, mutta tämä mojitomainen gose lienee ihan omalla levelillään. Saksalainen perinnolut, kuten niin moni muukin jo sukupuuttoon kadotettu oluttyyli, on herätetty henkiin jenkkien toimesta. Berliner Weissen ohella Gose tuntuukin olevan aika kovassa huudossa Atlantin takana mutta hiljalleen myös Euroopassa on lähdetty mukaan Gosen, Lichtenhainerin ja muiden vastaavien hapanoluiden elvytyspuuhiin. Variaatiot vaihtelevat puolin ja toisin autenttisuutta jäljittelevistä historiapläjäyksistä ”nykyaikaistettuihin” vedoksiin ja versiointeihin – sorilainen näkemys kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. 

Havana Gosen keittovaiheessa on käytetty useampi kilo limenkuorta ja käymistankkiin on lisätty niinikään kiloittain tuoretta minttua 36h:n ajaksi killumaan. Goslarin alueen mineraalirikasta pohjavettä simuloidaan reseptiikkaan lisätyn Himalajan vuorisuolan muodossa. Maustekirjoa ajatellen etiketti on osuvan Kuuba-henkinen, vaikka oluen juuret Saksassa ovatkin… Minua hieman pelotti avata tätä pulloa…

Sori Havana Gose with Lime & Mint

Samea, kevytvaahtoinen ja keskitumman keltainen. Tuoksu tuo pullonsuusta haisteltuna mieleen jonkinlaisen drinkin Gin Lemonin, Mojiton ja Breezereiden välimaastosta. Ei ehkä se miellyttävin lähtökohta oluesta saati gosesta puhuttaessa. Eikä se lasissa miksikään muutu. Minttua, sitruksen hapanta hedelmää ja kevyttä suolaisuutta...

Mausta sen sijaan löytyy mukavaa särmää maitohappoisessa muodossa, mutta muutoin melko selvällä drinkkilinjalla mennään. Punakiteistä suolaisuutta löytyy hyvin, samoin aika rehtiä minttua ja sitruksista hedelmän happamuutta. Jälkimaku on melko epämiellyttävä kevyen makeuden noustessa mukaan makukirjoon.

Tuomio: Aika kaukana oluen makumaisemista ollaan eikä meno puhuttelee oikein millään tasolla. Gosen kaunis ajatus hukkuu drinkkimausteiden alle eikä tasapainoa saavutettu missään vaiheessa...

Pisteet: 23/50

Original Ritterguts Gose

Mukava yllätys maitokaupassa!

• Tyyli: Gose
• Alk.%: 4,7
• Panimo: Brauerei Reichenbrand, Chemnitz, Saksa
• Valmistuttaja: Ritterguts Gose, Borna, Saksa

”Jahas!?” tuumasin tuossa eräänä päivänä yhytettyäni pullollisen gosea Länsiväylän oluthyllystä. Matkaanhan se lähti ja hyvä niin, erittäin mainio, kesäinen ja pirteän hapan olut!

Gosea pidetään yleisesti Leipzigin lahjana olutmaailmalle, mutta sen juuret ovat oikeastaan lähempänä Hannoveria kuin Euroopan suurimmasta rautatieasemasta tunnettua Leipzigiä. Perinteikkään olutyylin koti sijaitsee UNESCOn kulttuuriperintökohteisiin kuuluvassa Goslarin kaupungissa, joka olikin 1000-luvulla Saksan tärkeimpiä kaivoskaupunkeja, mutta myös virkeä panimotoiminnan keskus. Goslar on varmuudella maailman ainoita paikkoja, jossa Gose virtaa taukoamatta – riippumatta oluttyylin ajoittaisista sukupuutoista ja muista mullistuksista. Kaupungin läpi nimittäin kulkee Gose-nimeä totteleva, pieni Harzin horstivuoristosta alkunsa saava joki… Se ei kuitenkaan tiettävästi ole toiminut oluen nimen innoittajana, sillä alkujaan gose on tunnettu yksinkertaisesti nimellä Goslarisch Bier.

Siinä se Gose sitten virtaa halki Goslarin... (kuva: Hans-Jürgen Koch)

Eri lähteiden valossa on hieman epäselvää, onko oluttyyli syntynyt 1000- vai 1500-luvulla, mutta monisatavuotinen historia sillä on kuitenkin takanaan. Keskiajan jälkeen Goslarin kaivostoiminta hiljalleen hiipui ja gosen valmistuskin alkoi siirtymään Leipzigin suuntaan. Muutos söi goslarilaisten panimoiden kannattavuutta ja vihdoin vuonna 1826 kaupunginvaltuusto päättää tuotannon alasajosta – gosesta tuli näin Leipzigin oma tavaramerkki ja 1900-luvulle tultaessa kaupungista löytyi peräti 80 eri valmistajaa! Sotaisan  vuosisadan muutokset vaikuttivat kuitenkin eloisan gosekulttuurin kehitykseen ja syöksi sen lopulta suoranaiseen sukupuuttoon. Viinihullu kuvaa blogissaan tuon ajan jakson tapahtumia ansiokkaasti:

Gosen suosio kuitenkin vähä vähältä haipui ja toisen maailmansodan alettua Rittergutsbrauerei Döllnitz oli ainoa gosea valmistava panimo. Kun panimo kansallistettiin ja suljettiin vuonna 1945, kuoli gose väliaikaisesti sukupuuttoon. Oluttyyli palasi kuitenkin vielä hetkeksi henkiin vuonna 1949 Rittergutsbrauerein vanhan työntekijän Friedrich Wurzlerin perustettua oman pienpanimonsa. Hän kertoi gosen valmistamisen salat poikapuoli Guido Pfnisterille ennen kuolemaansa 1950-luvun lopulla ja Pfnister pani gosea panimossa aina, vuoteen 1966 omaan kuolemaansa saakka. Tällöin perinteinen gose koki lopullisen sukupuuttonsa.

1980-luvulla kuitenkin kiinnostus gosea kohtaan heräsi ja erinäisten testien jälkeen mies nimeltä Lothar Goldhahn oli onnistunut vuonna 1986 luomaan oluen, jonka arvioitiin olevan hyvin lähellä, ellei peräti identtinen aidon, perinteisen gosen kanssa.

Vuonna 1988 gose koki vielä yhden, lyhyen katoamisen, mutta muurin murtumisen jälkeen kulttuuri alkoi elpyä hitaasti mutta nähtävän varmasti. Itä-Saksaa hallinnut kommunistinen politikointi oli  käytännössä kuihduttanut suurelta osin koko olutkulttuurin maataloustuotteiden pakkolunastusten myötä. Viljasta tehtiin leipää ja muita vastaavia hyödykkeitä, eikä oluen tekoon jäänyt raaka-aineita entiseen tapaan… Nykyisin tilanne on kuitenkin jo toinen ja muiden hapanoluiden tapaan pienpanimot ovat innostuneet myös gosesta, jota perinnealueen lisäksi valmistuu ainakin kertaerinä eri puolilla Eurooppaa, mutta myös USAn suunnalla.

Goedecke Döllnitzer Ritterguts Gose

Gose muistuttaa monilta osin Berliner weisseä, mutta siinä on myös paljon lambicmaisia piirteitä. Sen tunnusomaisiin piirteisiin kuuluu virkistävän happamuuden lisäksi omalaatuinen, mineraalinen suolaisuus, joka juontaa juurensa Goslarin alueen mineraalirikkaaseen pohjaveteen. Gose lieneekin ainoita oluttyylejä maailmassa, jotka on perinteisesti valmistettu suolaisempaan veteen. Vielä 1700-luvunkin jälkeen päti ylöskirjoitettu lausunto "Die Gose stellt sich selber ohne Zutuung Hefe oder Gest" eli gose valmistettiin puhtaasti luonnonhiivoin, avokäymisellä. Vasta 1880-luvulla panimot onnistuivat luomaan hallitun ja korvaavan, alkuperäistä villihiivavaikutusta jäljittelevän oluthiivan ja maitohappobakteerikantojen yhdistelmän. 1900-luvulla gose olikin karkeasti sanottuna maitohappobakteereilla hapatettua ja suolalla sekä korianterilla maustettua vehnäolutta, joka kävi pintahiivalla. Perinteisesti gose pullotettiin näyttäviin, pitkäkaulaisiin ja korkittomiin pulloihin, joissa korkin virkaa toimitti edelleen käyvän gosen muodostama hiivatulppa.

Nyt Länsiväylän hyllystä löytynyt Original Ritterguts Gose pohjautuu vuodelta 1824 olevaa reseptiin eli sinällään ollaan suhteellisen ikiaikaisen oluen äärellä. Se, että kuinka muutama taantuman jakso on olutta ja sen reseptiikkaa lopulta ehtinyt muuttamaan on hyvä, mutta ehkä hieman tarpeeton kysymys. Viime vuoteen saakka tämä Ritterguts Gosen valmistuttama olut pantiin Brauhaus Hartmannsdorfin toimesta, mutta tuotanto siirtyi vuoden alusta chemnitzläisen Brauerei Reichenbrandin huomiin. Se tottelee myös nimeä Goedecke Döllnitzer Ritterguts Gose, mutta mennään nyt tällä etiketistäkin löytyvällä Original Ritterguts Gosella tällä kertaa...

Rumasti sanottuna lasista löytyy siis maitohappobakteeroitua vehnäolutta, joka on maustettu suolalla ja korianterilla. Gose on sinällään hauska poikkeus saksalaisten Reinheitsgebotia tiukasti kunnioittavien perinneoluiden sarjaan, mutta sillä ei kuuleman mukaan ole väliä: Die Gose entspricht nicht dem deutschen Reinheitsgebot, doch das ist auch in Ordnung, denn die Gose ist viel älter als dieses.

PS. Gosen voi nauttia myös Berliner weissejen tapaan makusiirappien tai jopa mehujen kanssa, mutta mennään tässä nyt mieluummin rehdin ”raa’alla” linjalla…

Original Ritterguts Gose

Tasaisen samea, läpitunkematon, vaaleankeltainen olut joka vaahtoaa voimakkaasti. Tuoksu on todella pirteä - nyt ollaan mainion kesäoluen äärellä! Sitruksista hedelmäisyyttä, maitohappoista happamuutta sekä suolaista mineraalisuutta. Kuin hyvin hapanta kesävehnää nuuhkisi.

Myös maku toimii. Sitrusmaista tuoreutta, mineraalista suolaisuutta sekä sopivan voimakasta, ei liian ylilyövää happamuutta. Vehnää, hienoista mausteisuutta mutta varsin suoraviivaista ja puhdasta menoa. Hyvin tasapainoinen, raikas, kepeä ja kesäinen olematta vetinen.

Tuomio: Happaman virkistävä perinneolut, joka piristää kummasti aurinkoista kesäpäivää. Toimii!

Pisteet: 37/50