Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pale Lager. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pale Lager. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. syyskuuta 2025

Kakola Atelier 53 The Nicer Pale Ale & Atelier 54 The Nicer Lager

Kakola Atelier 53 The Nicer Pale Ale

Kakola Atelier 54 The Nicer Lager

Kakolan Panimon Atelier-sarja perustuu kertakeittoihin ja ainakin itse menen numeroissa aina iloisesti sekaisin. En siis osaa yhdistää numeroita oikeisiin tuotteisiin, saati edes muista, mitkä niistä on tullut ajan mittaan maistettua. Mutta tälläpä ei sinällään ole väliä, sillä paletti elää ja kehittyy koko ajan edellisten tuotosten jäädessä aikansa kuviksi.

Mukaan nappaamani Atelier 53 The Nicer Pale Ale kuitenkin rikkoo tämän kertalaakien ajatuksen, sillä olut on ilmeisesti saanut jatko-osia saman reseptin alaisuudessa. Se noussee myös panimon vakiotuotteiden joukkoon, mikä on helppo ymmärtää.

Sekä The Nicer Pale Ale että The Nicer Lager edustavat nimittäin tyylilajiensa perusvarmoja, hyvänmakuisia ja helposti lähestyttäviä esimerkkejä, joita nautiskelee mutkattomissa tilanteissa hyvin mielellään. Niistä löytyy makua ja särmää kurttuotsaisempaan läpikäyntiin, mutta ne tuskin kahisuttavat liiaksi tuulitakkienkaan kantajia, jotka esimerkiksi panimoravintolaan tallustelevat.

Pale Ale on humaloitu saksalaisella Tango-lajikkeella, kun taas Lageria luonnehditaan osuvasti saksalaiseksi janolageriksi.

Kakola Atelier 53 The Nicer Pale Ale

American Pale Ale / 4,9% 

Pisteet: 37/50

Kevyen utuinen, vaaleankeltainen olut valkealla vaahdolla. 
Tuoksussa sitrusta ja hedelmäisyyttä. Aika raikas ja kepeä, mutta myös aromaattinen.

Maku on hyvä. Varsin vedettävää tavaraa hyvällä makukirjolla varustettuna. Sitrusta päävärinä, aprikoosia ja vesimeloni taaempana. Raikas ja kesään sopiva.

---

Kakola Atelier 54 The Nicer Lager

Pale Lager / 4,7% 

Pisteet: 36/50

Vaaleaa, kaunisvaahtoista lageria.  Tuoksu on vaalean maltainen, hieman ranskanleipäinen ja sopuisan yrttinen.  

Maku ei ole hassumpi. Helposti kumottava, silti makua tarjoava vaalea lager yrttisellä purennalla. Toimii niinkuin pitääkin.    

torstai 12. kesäkuuta 2025

Himo Köynnös

Himo Köynnös

  • Tyyli: Vaalea Lager
  • Alk.%: 5,0
  • Panimot: Panimo Himo, Bierkkala, Suomi

Himon Köynnös hyppäsi ostoskoriin paitsi tyylinsä, mutta myös upean etikettinsä vuoksi. Hyvin vaaleaksi lageriksi tunnustautuva olut on kuivahumaloitu Nelson Sauvinilla ja Hallertau Blancilla eli ns. viinimäisillä lajikkeilla. Mietinkin purkkia kumotessa, miksei vastaavaa kesäjuomaa ole tehty enemmänkin? Panimon tarkoituksena onkin ollut aikaansaada viiniltä roolia vievä ruokajuoma, jossa vaaleat ja aromikkaat sävyt kilvoittelevat kielen päällä pirteänä, muttei ylitselyövänä kokonaisuutena. Tässä on kyllä onnistuttu hyvin.

Etiketin Don’t Drink That Wine osuu hyvin yhteen markkinatekstin kanssa, mutta kolahtaa mukavasti myös räppinuoren korvaa.

Aina ei jaksa avata viinipulloa, jos haluaa esimerkiksi hyvän ruoan pariksi nauttia lasillisen alkoholia. Siksi me valmistimme Köynnöksen, ”viinimäisillä” lajikkeilla kuivahumaloidun lagerin. Köynnös maistuu toki myös ihan omana itsenään, ilman parituksia.

Himo Köynnös

Varsin vaaleaa ja nätin vaahdon nostavaa olutta. Kaunis näky kevätillassa. Raikkaassa tuoksussa mukavaa aromikkuutta ruohoisuuden, karviaisten ja sitrussävyisen valkoviinin muodossa. Vaaleaa ja tyylikästä.  

Maku on oivallinen. Raikas, juotavuudeltaan kevyt mutta mauiltaan riittoisa. Hyvin vaaleaa menoa hyvällä aromikattauksella. Sitrusruohoa, vaaleaa rypäleimäisyyttä ja kuivaa valkoviiniä löytyy aromeista. Ensimmäinen menee ikeniin ja toista en tyhmänä tajunnut ostaa.

Pisteet: 37/50

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

RPS Amorphis Lager

RPS Amorphis Lager

  • Tyyli: Pale Lager
  • Alk.%: 5,2
  • Panimo: RPS Brewing, Kuopio, Suomi

Rock-yhtye Amorphiksen nimikkolager oli yksi RPS:n syysnäytteistä. Ehkä jossain määrin tavallista tarkemman kohderyhmän kosiskeluun valjastetut bändi- ja brändioluet ovat hyviä paikkoja tarjota kansalle hieman ”tavallisuudesta” poikkeavia makuja.

Amorphis Lagerissa tätä filosofiaa toteutetaan Mosaic-humaloinnin voimin. Mosaic-lager tuntuukin saaneen Suomessa jonkinlaisen valta-aseman vähän trendikkäämmin humaloitujen lagereiden saralla. Kiitos tästä kuuluu eittämättä Pyynikin ”Mosselle”.

Ja hyviähän nämä ovat. Savolaistenkin näkemys lajista on varsin raikas ja vedettävä, muttei lagerrajoja liiaksi revittelevän voimakas. Osunee varmasti hieman laajempaankin oluenystäväjoukkoon, mutta erottuu selvästi normihelleseistä Mosaicin tunnusomaisten sävyjen muodossa.

"Rock Paper Scissors Brewing Co. and Amorphis brewed you the tastiest Lager around. Drink Hoppier. Become Happier."

Amorphiksen kanssa yhteistyössä tuotettu raikas single hop Lager. Katkerointiin humalaa on käytetty maltillisesti, jotta myös vaalea pilsner mallas pääsee tuomaan parhaat puolensa esiin. Sen sijaan kuivahumalointiin on käytetty reilu annos Mosaic-humalaa, joka antaa olueen raikkaan hedelmäisen ja marjaisan aromin.


RPS Amorphis Lager

Vaaleaa, hieman utuavaa olutta valkealla vaahdolla. Raikas tuoksu antaa mukavasti viinimarjanpensaa lehteä ja sitruksisuutta. Runko kepeää ja vaaleaa mallasta.

Maku on varsin toimiva. Perusluontoista Mosaic-lageria raikkaassa paketissa. Sitrusta, herukkapensasta ja vaaleaa hedelmää. Runko melko kevyt, kuten kuuluukin. Hyvin vedettävää myös.

Pisteet: 33/50