Näytetään tekstit, joissa on tunniste Savutuvan Apaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Savutuvan Apaja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. tammikuuta 2020

SavutupaX: Sauhu Savulageria Savutuvan Apajalla


Illan pääesiintyjä.
Viime perjantaina vietettiin hieman normaalia pidemmälle vietyjä olutjulkkareita Savutuvan Apajan pitopöytien äärellä. Apajalaiset ja Panimoyhtiö X nimittäin juhlistivat savunmakuista yhteistyötään uuden, Sauhu Savulager -oluen muodossa, joka tulee vastedes olemaan tuttu näky myös pitopaikan valikoimissa ja savusaunan tunnelman viimeistelijänä. Illan ohjelmaan kuului pitkä, juhlapaikan filosofian mukaisesti paikallisten raaka-aineiden varaan rakennettu pitopöytä, jota lähipanimon oluet etuoikeutetusti täydensivät.

Vaalea, hennon mutta tunnistettavan savuinen Sauhu on Panimoyhtiö X:n ensimmäinen lagerolut. Kuten jo erillisessä arviossakin totesin, ei sitä ole tehty bambergilaiset esikuvat mielessä, vaan lähestymiskulmaksi on otettu matalalentoisempi, helpommin lähestyttävä ja sessioitavampi savuisuusasteikko. Tavoitteessa on onnistuttukin varsin hyvin ja oluen monikäyttöisyyttä pääsi testaamaan perjantaina varsin monipuolisella tavalla.

Oat of Nowhere toimi valkosuklaa-pakuri- ja ruis-suklaa -tryffelien seuralaisena.
Pitopöydässä Sauhu oli sijoitettu makkara-hapankaali -slidereiden kumppaniksi, mutta se osoittautui hyväksi pariksi myös pulled pork- ja savukalkkunatäytteisten torpparinleipien kanssa. Kevyt, mutta selkeästi esillä oleva savuisuus tuntuu antavan oluelle omaa, tärkeää leimallisuutta, muttei silti dominoi ruokapöydässä ylitse vuotavalla runsaudellaan.

Täytyy jopa sanoa, että sen taipuminen erilaisten makuparien rinnalle pääsi jopa hieman yllättämään, sillä jotenkin olen aina ajatellut, ettei savuolut olisi se kaikkein helpoiten ruokapöytään sovitettava mallasjuoma. Ei varmaan olekaan, jos Urbockia joka paikkaan yrittäisi tyrkyttää, mutta Sauhun tapaisen, kevyemmän ja vaaleamman, kokonaisuuden kanssa rajoja voi venytellä vapaammin. Ja vatsan jo täytyttyä, tuli siihen tutustua lähemmin seurustelun lomassa.

Savutuvalla on aina tunnelma kohdillaan.
Ja samaa voi sanoa myös talon antimistakin.
Sauhun (sekä panimon muiden oluiden) toimivuutta olisi päässyt illan päätteeksi koettelemaan savusaunassa ja paljuissakin, mutta tuo ohjelmanumero jäi tällä kertaa itseltämme väliin. Jatkossa oluen valmistuksessa käytetyt maltaat olisi aikomus savustaa tuossa samaisessa Savutuvan Apajan savusaunassa, josta innoitus koko oluellekin on ilmeisesti lähtöisin.

Eipä siinä, harvemmin on oluen kanssa tämänkaltaiseen illanviettoon päässyt osallistumaan. Paikallispanimon ja Savutuvan Apajan yhteistyö on kaikkinensa hyvinkin kannatettava asia, eikä esittelypuheiden perusteella ole jäämässä yhden oluen mittaiseksi. Hyvä niin, yhteistyössä kun riittää aineksia monenlaiseen keitokseen. Savusaunan ohessa puhuttiin muunmuassa Savutuvan oman mehiläistarhan antimien hyödyntämisestä sekä panimon mäskien leipomisesta leivän muotoon.

Hefnerkin oli saapunut paikalle.
Taikinoitu Keurusselän kuha sovitettiin Hefnerin seurueeseen onnistuneella tavalla.
Brissosämpylöiden välistä löytyi Pohjoisahon tilan possumakkaraa ja hapankaalia. Taustalla näkyy suupalaa kostuttaneet Sauhut.
Illan suolaiset palat. Etualan leipäsille oli suosituksena Hopnosis IPAa, mutta myös Sauhu osui niiden kanssa mukavasti samalle, joskin IPAn kanssa varsin eritaajuiselle aaltopituudelle.
Pidemmän kaavan ottaneet ehtivät myös savusaunan kautta paljujen lämpöön.
Kuva: HopHunters

perjantai 24. tammikuuta 2020

Panimoyhtiö X Sauhu Savulager

Panimoyhtiö X Sauhu Savulager
  • Tyyli: Savuolut
  • Alk.%: 5,1
  • Panimo: Panimoyhtiö X, Jyväskylä, Suomi
Panimoyhtiö X:n ensimmäinen lager on paikallisen yhteistyön tulos. Suosittuna juhla- ja edustuspaikkana tunnettu Savutuvan Apaja ja X:n väki julkaisivat tammikuun kunniaksi savusaunan innoittaman Sauhu Savulagerin. 5,1-prosenttinen olut edustaa savuoluiden vaaleampaa päätä, eikä mässäile savullaan bambergilaisten esi-isiensä tapaan. Se on sovitettu toimimaan myös saunajuomana, joten sitä tuhdeinta palvikinkkua ei pullosta pidä löytymän.

Savutuvan Apajan lisäksi olutta saa valikoiduista ruokakaupoista, ravintoloista ja tietenkin panimon omasta puodista. Olutta ja yhteistyötä juhlistetaan Savutavan Apajalla erillisen tilaisuuden voimin, jonka annista hieman lisää erillisen jutun muodossa.
Kevyen savuinen Lager-olut, joka on syntynyt Savutuvan Apajan savusaunan lauteilla. Hento savuisuus tuo mieleen perinteisen savusaunan lempeät löylyt. Tämä kevyt ja raikas olut sopii erinomaisesti niin ruoan kanssa nautittavaksi, kuin myös saunaolueksi.
Panimoyhtiö X Sauhu Savulager
Hailakka, suht kirkas ja vaaleankeltainen olut kepoisella vaahdolla. Kevyehkö tuoksu on pehmeän savuinen, vaalean maltainen ja hennon ruohoinen. Ei hassumpi.

Maku jatkaa samalla linjalla. Savuisuus on pehmyttä ja joka puolelle tupruavaa, muttei peitä muuta makumkirjoa alleen. Keskirunsaasta makumaailmasta lyötyä tuoksunlailla vaaleaa maltaisuutta, jossa on mukana hienoista makeuttakin. Loppuun on aseteltu kohtalaista, ruohoisen tuoretta humalan puraisua, joka jatkaa yhdessä savuisen maltaisuuden kanssa melko pitkänäkin esiintyvään jälkimakuun.

Savuolueksi varsin helposti lähestyttävä ja miellyttävä, mutta samalla pientä lisäpotkua luonnepuolelle ehkä kaipaava. Ei suurempia kompastuskiviä tai puutteita kuitenkaan ja juotavuudeltaan varsin toimiva kokonaisuus. Lopputulema vastaa annettuun luonnehdintaan hyvin ja tähän lienee Urbock-kammoistenkin vaaratonta tarttua.

Pisteet: 32/50