Rodenbach Vintage 2015 (Barrel 195)

Rodenbach Vintage 2015 (Barrel 195)

• Tyyli: Sour Red / Brown
• Alk.%: 7,0
• Panimo: Brouwerij Rodenbach (Palm), Roeselare, Belgia

Yleensä panimon tuotokset muhivat tynnyreissä etikka- ja lisättyjen maitohappobakteerikantojen hellässä käsittelyssä muutaman vuoden, jonka jälkeen joukkoon lisätään kunkin oluen reseptiikkaan sopiva määrä tuoreempia oluteriä.  Nyt maistossa oleva Vintage-sarjan olut ei kuitenkaan ole sekoitus, vaan se on peräisin yhdestä ainoasta tynnyristä. Panimolla valitaan kustakin kaksi vuotta kypsyneestä erästä parhaimmaksi osoittaunut, Vintage-merkinnän arvoiseksi koettu tynnyri, joka päätyy pulloon sellaisenaan. Vuosiluku kuvastaa kunkin oluen alullepanovuotta ja tynnyrin numero osoittaa luonnollisesti kyseisen oluen kypsytysastian identiteetin.

Yllä oleva on parin vuoden takainen infolainaus Rodenbach Vintage 2012 –arviotekstistäni. Saman vuosikertasarjan äärellä ollaan jälleen, sillä vuoden 2015 –versiointiahan löytyy tätä nykyä Alkostakin. Olutsarjan nerokkuus piillee siinä, että yksittäistynnyreistä pullotetut vuosierät omaavat erilaisia ominaisuuksia tynnyreistä ja vuosieristä riippuen. Tasalaatuisuuteen ja –paksuuteen ei siis pyritä harkittujen sekoitusten avulla, vaan tarjolle saatetaan ”tynnyrikypsiä”, eräällä tapaa yllätyspotentiaalisia maisteltavia kustakin vuosikerrasta.

Tämän pullon perusteella vaikuttaa vähän siltä, ettei vuoden 2015 satsi kovinkaan timanttinen ollut. Aika makea möllötyshän tämä nimittäin on, eikä toimi oikeastaan edes vähää alusta. Harmi, sillä tuosta muutamaa vuotta tuoreemmasta erästä pidin aikanaan aika paljonkin.

Rodenbach Vintage 2015 (Barrel 195)

Punakan ruskea, vaaleavaahtoinen olut. Tuoksu on pirteän hapankirsikkainen, mutta samalla myös hieman sokerivibainen. Tammea, viheromaa ja viinietikkaa, mutta myös toffeeta, jälkiruokaleivosmaisuutta sekä punasävyisen kypsää marjaa niin happamana, käyneenä kuin makeanakin. Hapanta ja makeaa...

Maussa mennään heti alusta lähtien liian makeisiin tunnelmiin. Hapankirsikka panee vahvasti vastaan saaden apua tuolta viheromenalta ja vinegreteltä, mutta sokeri-imeltynyt marjaisuus on liian tiivistä ja kuohuissa jopa hattaramaisen äitelää. Lopussa eletään pikainen kuivuuden hetki keskirunsaan katkeron ja mausteisuuden noustessa esiin, mutta jälkimaku on taas imelän hapanta kirsikkaa ja kevyttä lämpöä kantavaa joulutunnelmaa piinaavan pitkälle.

Ajoittain meno tuntuu tasapainottuvan tynnyrimäisyyden, siihen yhtyvän puumaisuuden ja kevyen vaniljan päästessä tanssiin mukaan. Tällöin makeus antaa tuntumaan kivaa pyöreyttä silkan sokerisuuden sijaan, mutta pidemmän päälle meno alkaa silti tökkimään. Imelän hapankirsikkainen muistijälki tästä jää, vaikka muutakin tarjolla on.

Joko 2012 oli selvästi tasapainoisempi ja makeuden kanssa asianmukaisempi, tai sitten makumieltymykseni ovat muuttuneet melko paljon parissa vuodessa.

Pisteet: 31/50

Verhaeghe Duchesse De Bourgogne

Terassilla herttuattaren kanssa.

• Tyyli: Sour Red 
• Alk.%: 6,2
• Panimo: Verhaeghe, Vichte, Belgia

Tällä kertaa olisi luvassa tarinaa itse Burgundin herttuattaren vierailusta tiluksillani. Verhaeghe Duchesse De Bourgogne on pienehkön Verhaeghe perhepanimon himoittu, Flanderin alueen happamiin olutklassikoihin kuuluva lippulaivatuote, joka jätti itseni hieman yllättäen kylmäksi. Todella kylmäksi. Ihan ikävä tuli Rodenbachin makusinfonioita…

Mutta klassikko on klassikko ja esittelynsä ansainnut. Ratebeerissä olut on saavuttanut varsin hyvätkin asemat tyyli- ja kokonaispersentiilien ollessa vakuuttavat 97/84 (asteikko 0-100). Paikallisia olutperinteitä kunnioittaen valmistettu flanderin punainen on pastöroimaton, kahdesta eri-ikäisestä (8kk ja 18kk), tammitynnyrissä kypsyneestä oluterästä sekoitettu olut. Rungossa ohran lisäksi vehnää ja vähän paahdettuakin mallasta. Olut kunnioittaa nimellään Burgundin herttua Kaarle Rohkean ja Isabellan ainoan lapsen, traagisesti hevosonnettomuudessa menehtyneen herttuatar Marian (1457-1482) muistoa.

Itse läntisessä Belgiassa sijaitsevan panimon tarina alkaa vuodesta 1885. Nykyisin lähes Gentiin vievän E17:n varressa nököttävä Vichten pikkukylä oli aikanaan avoinna Brysseliin suoran junayhteyden ansiosta. Perustamisen aikoihin oli enemmän kuin tavallista, että pieni kyläpanimo palveli lähinnä oman alueensa markkinoita, mutta mainittu raideyhteys ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin tarttuminen auttoi Verhaegheä erottumaan joukosta. Panimo myi huomattavan osan tuotannostaan Brysseliin kunnes ensimmäinen maailman sota pakotti ajamaan tuotannon alas.

Käsky alasajoon tuli Belgian hallitukselta, joka halusi vastustaa saksalaisten maahanmarssia ekonomisella tasolla. Oluthanojen ehdyttyä germaanit ilmeisesti purkivat panimon ja näin neljän vuoden mittaiseksi venynyt keskeytys sai hitusen valtiokäskyä varmemman sinetin. Tauko teki hallaa yritystoiminnalle ja sen seurauksena panimo menettikin Brysselin asiakkaansa muille. Uusien panimolaitteiden hankinta loi tilanteeseen oman taloudellisen paineensa, mutta elon taival jatkui kuin jatkuikin – tällä kertaa paikallisiin markkinoihin keskittyen.

Verhaeghe Duchesse De Bourgogne

Rusehtava, vaaleavaahtoinen olut. Tuoksussa hapanta marjaisuutta, rusehtavaa mallasta ja hieman soijakastiketta. Kuminen, hieman makeakin, ehkä hivenen tamminen ja äitelän balsamicoinen.

Maultaan pettymys. Jännää, kotikaljaista rusinaisuutta löytyy makeuden lähteenä eikä hapan marjaisuus ja balsamicomainen tuntu riitä tuomaan riittävää luonteikkuutta esiin. Mallaspuoli on hivenen makeaa, rusehtavaa ja osin viljavaakin. Lopussa vienoa mausteisuutta, taustalla tammea mutta lopetus on epämiellyttävän sokerinen.

Tuomio: Ei oikein iske… Valtaisa pettymys.

Pisteet: 23/50

Rodenbach Vintage 2012 (Barrel 170)

Pullon täydeltä panimon parasta antia...

• Tyyli: Sour Red / Brown
• Alk.%: 7,0
• Panimo: Brouwerij Rodenbach (Palm), Roeselare, Belgia

Rodenbachin veljesten perustama flanderilaispanimo on porskuttanut vahvasti aina 1800-luvun alkupuoliskolta lähtien ja tekee sitä edelleen Palm-konserniin sulautumisestaan huolimatta. Hekumalliset, tammitynnyreissä kypsytetyt hapan alet ovat kuuluneet sen tavaramerkkeihin ”oikeastaan aina”, joten aivan heppoisesta puusta ei näitä makuja ole veistelty.

Flaamilaisten hapan alejen kategoriaan istuvat, pääosin punertavampaa tyylisuuntaa edustavat rodenbachilaiset ovat lajissaan arvostettuja tuotoksia eikä tätä tosiasiaa käy kieltäminen. Esimerkiksi Caractère Rougen eleganttia makumaailmaa on tänä vuonna tullut hehkutettua useaan otteeseen eikä syyttä – kyseessä on viimeisen päälle vakuuttava ja laadukas sour ale ilman heikkoja kohtia tai soraääniä. 

Yleensä panimon tuotokset muhivat tynnyreissä etikka- ja lisättyjen maitohappobakteerikantojen hellässä käsittelyssä muutaman vuoden, jonka jälkeen joukkoon lisätään kunkin oluen reseptiikkaan sopiva määrä tuoreempia oluteriä. Esimerkiksi panimon Grand Cru saadaan aikaan sekoittamalla kaksi osaa pitkään (2 vuotta) kypsynyttä olutta ja yksi osa nuorempaa, melko tuoretta oluterää.

Nyt maistossa oleva Vintage-sarjan olut ei kuitenkaan ole sekoitus, vaan se on peräisin yhdestä ainoasta tynnyristä. Panimolla valitaan kustakin kaksi vuotta kypsyneestä erästä parhaimmaksi osoittaunut, Vintage-merkinnän arvoiseksi koettu tynnyri, joka päätyy pulloon sellaisenaan. Vuosiluku kuvastaa kunkin oluen alullepanovuotta ja tynnyrin numero osoittaa luonnollisesti kyseisen oluen kypsytysastian identiteetin. Rodenbach Vintage 2012 Barrel 170 on siis tämän tulkinnan mukaan tynnyröity vuonna 2012 astiaan numero 170…

Ja on muuten hyvää!

Rodenbach Vintage 2012 (Barrel 170)

Rusinaisen punertava, ruskeaan taittuva olut kohtalaisen kauniilla vaahtokerroksella. Tuoksu on mielenkiintoinen, kutkuttavan kiehtova ja erinomaisen mainio. Makealta puolelta löytyy rusinaa, kuivattua luumua, toffeeta ja hyvin kevyttä lakritsia. Vastapainoa antaa happaman puhutteleva vihreän omenan, puolukan, karpalon, punaviinimarjan ja valkoviinietikan sävyttämä puolisko. Hekumallista!

Maku vie peliä vielä asteen syvemmälle nautittavuuden asteikon yläpäässä. Heti alkuun tummahkon toffeisen maltaisuuden joukosta nousee miellyttävää vaniljaisuutta. Melko nopeasti sävy kääntyy kuitenkin happamaan päin etikkaisen, vihrean omenaisen ja karpalon täyteisen aallon puhaltaessa päälle. Hieman punaviinimarjaista tuntua, puolukkasurvosmaista sokerisuutta, mutta myös kuivaluumuista ja rusinaista syvyyttäkin. Happamasta ryhdistään huolimatta olut ei loppua lukuunottamatta äidy järin kuivaksi, vaan makeutta nostava puolisko tuo mukaan sopuisaa pyöreyttä ja terävimpiä särmiä hiovaa pehmeyttä. 

Jälkimaussa on taas hienoinen annos vaniljaista kaikua, mutta myös kevyttä tammisuuttakin. Se jatkuu pitkälle iltaan punertavan happamana, tummahkon kypsänä ja syvänä…

Tuomio: Todella monipuolinen, sävykäs ja kiehtova olut. Makukirjon monimuotoisuus on käsin kosketeltavaa eikä kaikkia vivahteita ole mahdollista saada listatuksi. Kompleksisuudestaan huolimatta miellyttävän toimiva makunautinto… Vahva suositus sourien ystäville.

Pisteet: 41/50