AleSmith Reforged XX

AleSmith Reforged XX

• Tyyli: American Strong Ale
  
• Alk.%: 11,0
• Panimo: AleSmith Brewing Company, San Diego, Kalifornia, USA

AleSmithin juhlapullo ehti vartomaan varastossa muutaman vuoden, kunnes pääsi kaveruston illanvietossa useamman makustelijan ruodittavaksi. Kuten nimikin ehkä viittoilee, on Reforged XX valmistettu AleSmithin 20-vuotisjuhlien kunniaksi.

Olut on myös itsessään eräänlainen merkkipaalu, sillä Reforgerdin kerrotaan olevan panimon ensimmäinen tynnyriblendi. Se näet koostuu kolmen melko nimekkään takomo-oluen sekoituksesta: Wee Heavy, Speedway Stout ja Old Numbskull. Tuhtia skottalea, kahviryyditettyä imperial stoutia ja barley wineä rintarinnan bourbontynnyrin kautta pullotettuna siis. Melkoisen ylevä kokonaisuus.

AleSmith Reforged XX

Tummaa ja suht mehevän viskositeetin omaava olut. Tuoksu on hyvin rusinainen, hieman suklainen ja kypsän luumuinen. Imeltynyttä mallasta, hieman paahteisuutta kahvin muodossa.

Jyhkeä kokonaisuus tarjoilee moniulotteisia makuja. Syvää rusinaa, kypsää kuivaluumua, hentoa kahvia ja hyvin, hyvin imeltynyttä maltaisuutta. Paahteisuus nousee ajanmittaan vahvemmin esiin, mutta kahvisuus ei sinällään lisäänny. 

Paahtomaltaisuus sen sijaan vaikuttaisi hieman tukevoituvan. Taustalta nousee alkoholin lämpöä ja bourbonvaniljan pehmeyttä. Kypsää, rehevää, syväluotaavaa. Huulet tahmaantuvat, hiilihapot ovat aika minimissään. Nyt on hyvää ja tyylikästä. 

Pisteet: 40/50

 ---

Rodenbach Caractère Rouge

Samassa tilaisuudessa korkattiin myös reilusti yli kuusi vuotta (en tarkkaan edes muista) odottamassa majaillut Rodenbach Caractère Rouge. Muistaakseni jopa kaksi ja puoli vuotta tynnyreissä viipyilevä punakka flandersilainen oli Saveur Bieren aikoina yksi suursuosikki, mutta hankintakanavan ehdyttyä viimeistä pulloa on tullut pihisteltyä jemmassa huolella ja hartaasti.

Seurallisessa tilanteessa nyanssien purku jäi tekemättä, mutta vuodet ovat ehdottomasti pehmentäneet kirsikoilla, vadelmilla ja karpaloilla punerretun oluen makumaailmaa. Tyylikästä on edelleen. Pitääkin etsiä jostain tuoretta erää maisteluun...

Rodenbach Vintage 2015 (Barrel 195)

Rodenbach Vintage 2015 (Barrel 195)

• Tyyli: Sour Red / Brown
• Alk.%: 7,0
• Panimo: Brouwerij Rodenbach (Palm), Roeselare, Belgia

Yleensä panimon tuotokset muhivat tynnyreissä etikka- ja lisättyjen maitohappobakteerikantojen hellässä käsittelyssä muutaman vuoden, jonka jälkeen joukkoon lisätään kunkin oluen reseptiikkaan sopiva määrä tuoreempia oluteriä.  Nyt maistossa oleva Vintage-sarjan olut ei kuitenkaan ole sekoitus, vaan se on peräisin yhdestä ainoasta tynnyristä. Panimolla valitaan kustakin kaksi vuotta kypsyneestä erästä parhaimmaksi osoittaunut, Vintage-merkinnän arvoiseksi koettu tynnyri, joka päätyy pulloon sellaisenaan. Vuosiluku kuvastaa kunkin oluen alullepanovuotta ja tynnyrin numero osoittaa luonnollisesti kyseisen oluen kypsytysastian identiteetin.

Yllä oleva on parin vuoden takainen infolainaus Rodenbach Vintage 2012 –arviotekstistäni. Saman vuosikertasarjan äärellä ollaan jälleen, sillä vuoden 2015 –versiointiahan löytyy tätä nykyä Alkostakin. Olutsarjan nerokkuus piillee siinä, että yksittäistynnyreistä pullotetut vuosierät omaavat erilaisia ominaisuuksia tynnyreistä ja vuosieristä riippuen. Tasalaatuisuuteen ja –paksuuteen ei siis pyritä harkittujen sekoitusten avulla, vaan tarjolle saatetaan ”tynnyrikypsiä”, eräällä tapaa yllätyspotentiaalisia maisteltavia kustakin vuosikerrasta.

Tämän pullon perusteella vaikuttaa vähän siltä, ettei vuoden 2015 satsi kovinkaan timanttinen ollut. Aika makea möllötyshän tämä nimittäin on, eikä toimi oikeastaan edes vähää alusta. Harmi, sillä tuosta muutamaa vuotta tuoreemmasta erästä pidin aikanaan aika paljonkin.

Rodenbach Vintage 2015 (Barrel 195)

Punakan ruskea, vaaleavaahtoinen olut. Tuoksu on pirteän hapankirsikkainen, mutta samalla myös hieman sokerivibainen. Tammea, viheromaa ja viinietikkaa, mutta myös toffeeta, jälkiruokaleivosmaisuutta sekä punasävyisen kypsää marjaa niin happamana, käyneenä kuin makeanakin. Hapanta ja makeaa...

Maussa mennään heti alusta lähtien liian makeisiin tunnelmiin. Hapankirsikka panee vahvasti vastaan saaden apua tuolta viheromenalta ja vinegreteltä, mutta sokeri-imeltynyt marjaisuus on liian tiivistä ja kuohuissa jopa hattaramaisen äitelää. Lopussa eletään pikainen kuivuuden hetki keskirunsaan katkeron ja mausteisuuden noustessa esiin, mutta jälkimaku on taas imelän hapanta kirsikkaa ja kevyttä lämpöä kantavaa joulutunnelmaa piinaavan pitkälle.

Ajoittain meno tuntuu tasapainottuvan tynnyrimäisyyden, siihen yhtyvän puumaisuuden ja kevyen vaniljan päästessä tanssiin mukaan. Tällöin makeus antaa tuntumaan kivaa pyöreyttä silkan sokerisuuden sijaan, mutta pidemmän päälle meno alkaa silti tökkimään. Imelän hapankirsikkainen muistijälki tästä jää, vaikka muutakin tarjolla on.

Joko 2012 oli selvästi tasapainoisempi ja makeuden kanssa asianmukaisempi, tai sitten makumieltymykseni ovat muuttuneet melko paljon parissa vuodessa.

Pisteet: 31/50

Verhaeghe Duchesse De Bourgogne

Terassilla herttuattaren kanssa.

• Tyyli: Sour Red 
• Alk.%: 6,2
• Panimo: Verhaeghe, Vichte, Belgia

Tällä kertaa olisi luvassa tarinaa itse Burgundin herttuattaren vierailusta tiluksillani. Verhaeghe Duchesse De Bourgogne on pienehkön Verhaeghe perhepanimon himoittu, Flanderin alueen happamiin olutklassikoihin kuuluva lippulaivatuote, joka jätti itseni hieman yllättäen kylmäksi. Todella kylmäksi. Ihan ikävä tuli Rodenbachin makusinfonioita…

Mutta klassikko on klassikko ja esittelynsä ansainnut. Ratebeerissä olut on saavuttanut varsin hyvätkin asemat tyyli- ja kokonaispersentiilien ollessa vakuuttavat 97/84 (asteikko 0-100). Paikallisia olutperinteitä kunnioittaen valmistettu flanderin punainen on pastöroimaton, kahdesta eri-ikäisestä (8kk ja 18kk), tammitynnyrissä kypsyneestä oluterästä sekoitettu olut. Rungossa ohran lisäksi vehnää ja vähän paahdettuakin mallasta. Olut kunnioittaa nimellään Burgundin herttua Kaarle Rohkean ja Isabellan ainoan lapsen, traagisesti hevosonnettomuudessa menehtyneen herttuatar Marian (1457-1482) muistoa.

Itse läntisessä Belgiassa sijaitsevan panimon tarina alkaa vuodesta 1885. Nykyisin lähes Gentiin vievän E17:n varressa nököttävä Vichten pikkukylä oli aikanaan avoinna Brysseliin suoran junayhteyden ansiosta. Perustamisen aikoihin oli enemmän kuin tavallista, että pieni kyläpanimo palveli lähinnä oman alueensa markkinoita, mutta mainittu raideyhteys ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin tarttuminen auttoi Verhaegheä erottumaan joukosta. Panimo myi huomattavan osan tuotannostaan Brysseliin kunnes ensimmäinen maailman sota pakotti ajamaan tuotannon alas.

Käsky alasajoon tuli Belgian hallitukselta, joka halusi vastustaa saksalaisten maahanmarssia ekonomisella tasolla. Oluthanojen ehdyttyä germaanit ilmeisesti purkivat panimon ja näin neljän vuoden mittaiseksi venynyt keskeytys sai hitusen valtiokäskyä varmemman sinetin. Tauko teki hallaa yritystoiminnalle ja sen seurauksena panimo menettikin Brysselin asiakkaansa muille. Uusien panimolaitteiden hankinta loi tilanteeseen oman taloudellisen paineensa, mutta elon taival jatkui kuin jatkuikin – tällä kertaa paikallisiin markkinoihin keskittyen.

Verhaeghe Duchesse De Bourgogne

Rusehtava, vaaleavaahtoinen olut. Tuoksussa hapanta marjaisuutta, rusehtavaa mallasta ja hieman soijakastiketta. Kuminen, hieman makeakin, ehkä hivenen tamminen ja äitelän balsamicoinen.

Maultaan pettymys. Jännää, kotikaljaista rusinaisuutta löytyy makeuden lähteenä eikä hapan marjaisuus ja balsamicomainen tuntu riitä tuomaan riittävää luonteikkuutta esiin. Mallaspuoli on hivenen makeaa, rusehtavaa ja osin viljavaakin. Lopussa vienoa mausteisuutta, taustalla tammea mutta lopetus on epämiellyttävän sokerinen.

Tuomio: Ei oikein iske… Valtaisa pettymys.

Pisteet: 23/50