keskiviikko 24. elokuuta 2022

Kiiski Vaahtopää Vehnäolut

Kiiski Vaahtopää Vehnäolut

Mäntsälän Kiiski on jäänyt monen muun tekijän tavoin hieman etäiseksi itselleni, mutta kesällä tuli asian korjaamiseksi maisteltua muutamakin heidän tekosensa. Vaahtopää on kaupparajan yläkorville kohotettu vehnäolut, josta löytyy mukavaa runsautta, mutta myös kesäistä raikkautta. Pullokoko on tyylille toki hieman hintsunlainen ja näin jälkiviisaana olisi pitänyt ostaa parikin pottua, jotta vehnäolutlasin olisi saanut asianmukaisesti täytettyä. Nyt mentiin sitten pienemmällä astialla.

Oluelliseksi moitteeksi tätä ei suinkaan kannata tulkita, sillä sehän vain kertoo että olutta olisi mielellään nauttinut ”normaalin” vehnäolutannoksen verran ja miksei enemmänkin. Tasapainoinen esitys, jossa makumaailma ja suutuntuma kohtasivat erittäin hyvin.

Kiiski Vaahtopää Vehnäolut

Kevyen tummankeltainen vehnä kohtalaisella vaahdolla. Tuoksussa kypsähköä banaania, mausteisuutta, sitrusta sekä hieman toffeistakin pehmeyttä omaavaa maltaisuutta. Hyvää neilikkaisuutta nousee nenään myös.

Maku on hyvä ja mukavan runsas, muttei lajin tuhdein kuitenkaan. Raikkauttakin on siis tarjolla. Vaalea banaanisuus on esillä hyvin, muttei peitä muita vivahteita alleen. Mausteisuutta seuraa kepeähkö yrttinen katkero, ehkä pientä neilikkaisuuttakin hiipii ajan mittaan esiin. Yleiskuvasta löytyy myös sitruksisuutta. Runko on pehmeä ja aika runsas, vehnävän pyöreä ja hieman toffeisen makeakin. Nyt on hyvin osaset kohdillaan vehnäsessä.

Pisteet: 37/50

maanantai 22. elokuuta 2022

Kråkö Beta Lager

Kråkö Beta Lager

Pienemmistäkin asutuskeskuksista voi tätä nykyä löytää useammankin panimotoimijan ja tämä suuntaus pätee myös Porvooseen. Kaupungin eteläpuoliseen varissaareen perustettu nimikkopanimo Kråkö Bryggeri toimii vanhassa koulumiljöössä, johon on myös seurapiiriblogisti Arde ehtinyt kesän aikana jo tutustumaan. Keskeisemmällä paikalla toimiva Vanhan Porvoon Panimo täydentää kaupungin panimotarjontaa.

Itse en etelärannikolle asti kuitenkaan ole ehtinyt, mutta kråköläisiä tuli kuitenkin vastaan Lähiruokatori Heilan takahuoneen olutkaupassa. Nappasin mukaan Beta Lagerin, europeräisillä jalohumalilla humaloidun vaalean pohjahiivaoluen.

Tarjolla onkin erittäin tasapainoista ja maistuvaa lagerosaamista kukkaisen ruohoisissa tunnelmissa. Oikeastaan aika perhanan hyvä lager. Kuin tätä kesää silmällä pitäen valmistettu.

Kråkö Beta Lager

Kevyen utuava, viljavan vaalea olut valkealla vaahdolla. Tuoksu on hieno. Jalohumalainen ruohoisuus sointuu yksiin kukkaisan tarjonnan kanssa. Vaalea maltaisuus on pehmeää, muttei lainkaan raskasta tai makeaa. Hyvältä vaikuttaa.

Kukkaisan aromaattinen, ruohoisen raikas maku kiehtoo. Maltaisuus on viljavaa, vaaleaa ja pehmyttä, hyvin humalan olemusta kannattelevaa, mutta samaan aikaan tyyliinsopivan kepeää. Nyt osuu kyllä hienosti. Varsin napakka lopetuskin tästä löytyy.

Pisteet: 36/50

sunnuntai 21. elokuuta 2022

BroBier Fränkisches Rotbier

BroBier Fränkisches Rotbier

  • Tyyli: Franconian Rodbier / Fränkisches Rotbier
  • Alk.%: 4,7
  • Panimo: BroBier, Reckendorf, Saksa

Nürnbergiläisten rodbiereä en olekaan tainnut aikaisemmin lasiini kaataa. Franconian Rodbier, tuttavallisemmin Fränkisches Rotbier on vanha, punertava ja maltainen lageroluttyyli eteläsaksalaisen, historiallisen Frankenin alueelta. Tyylin juuret sijaitsevat Nürnbergissä, jonne oluen yhteydessä usein viitataankin. Muita menneen Frankenin suurempia kaupunkeja ovat Wurzburg, Bamberg, Fürth ja Erlangen.

Frankkien punertava olut tarjoilee maistajalleen kohtalaisella rungolla varustettua, pehmeän maltaista, hieman makeaa ja oluesta riippuen hieman paahtunuttakin sävykkyyttä. Varsin tasapainoinen ja hillitty, silti mukavasti makuja antava olut sopiikin varsin hyvin saksalaisten tyylien kirjoon.

Nyt käsittelyssä olevan oluen takana on pienestä Reckendorfin kylästä ponnistava BroBier. Oluen etiketti olisi mennyt jostain perinteikkäämmästäkin tekijästä, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa Bro-panimon olevan muutama vuosi sitten perustettu Andreas Eckschmidtin ja Johannes Lurzin kiertolaiskonsepti. Ehkä panimon nimestäkin olisi jotain toki voinut päätellä, mutta fontti hämäsi. Oluen tekopaikkaa ei näytetä mainittavan missään, mutta kovinkaan kaukana se ei olutalueen sydänmailta varmastikaan ole. Onhan kaksikon tavoitteena vaalia Frankenin alueen olutperinteitä ja toiminta pyrkii nojaamaan pitkälti oman alueen raaka-aineisiin.

Perinteiden ohella tuotantolinjalle mahtuu myös hieman modernimpia tyylejä, kuten APAa ja NEIPAakin, mutta pääpaino näkyy olevan perinteisempien maibockien, kellerbierien ja kuten todettua, rodbierin puolella. Reckendorfista ei ole pitkä matka Bambergiin, joten Fränkisches Rotbierkin on valmistettu savuolutkaupungin laatumallastamon antimiin luottaen. Pitääkin etsiä jostain testiin myös BroBierin savuolutta.

BroBier Fränkisches Rotbier

Kauniin punertava, ruskeahko ja hienon vaahdon kruunaama olut. Tuoksu on runsaan maltainen, karamellisoituneen limppuinen, toffeinen, kevyemmin kypsän hedelmäinen, yrttinen sekä hitusen marjainenkin. Veikeä, soljuvahko ja toimiva.

Maku on oikeastaan tuoksun kopio: karamellisoituneen limppuinen, keskitumman maltainen, kuivaluumuinen, muutoinkin kypsän kuivahedelmäinen. Kevyttä mausteisuutta, lopussa yrttisyyttä, takana kajastava, punertavaa marjaisuutta. On varsin puhutteleva ja runsasmakuinen olut.

Pisteet: 36/50

perjantai 19. elokuuta 2022

Hertl ATER Schtrong

Hertl ATER Schtrong

Viimekesän Hertl-kimara tarjoili hienoja elämyksiä, eikä matkaan tule kuprua maltaisen maibockin äärelläkään. Taiteilijaduo ATE:n kuvittamat saksalaisoluet osuivat makuhermoon laajalla rintamalla, eikä Schtrong ole tässä sarjassa poikkeus.

Taideteokset näkyvät näin jälkikäteen tarkasteltuna olevan Hertlin omaan vakiotuotantoon kuuluvien oluiden etikettivedoksia, joten jos tuttuja ja silmää miellyttäviä etikettejä ei enää netissä vastaan tule, voi tutkaa viritellä panimon omaa nimeän kantavien oluiden taajuudelle. Samaa tavaraa vähän eri näköisessä paketissa. Esimerkiksi tämä ATER Schtrong tunnetaan myös nimellä Oma's Betthupferl.

Hertl ATER Schtrong

Punakka, meripihkainen olut runsaalla vaahdolla. Tuoksussa on tummahkoa, hieman imeltynyttä ja leipämäistä maltaisuutta, kevyttä mausteisuutta ja kohtalaista yrttisyyttä.

Maku on hieno. Karamellisoitunut, mallasleipäinen maltaisuus on homman ydin, jota yrttinen humalpurenta täydentää. Löytyy myös tummaa hedelmää, pientä pähkinämäisyyttä ja mausteisuuttakin. Varsin syvä, runsas ja monipuolinen. Todella mainio olut! 

Pisteet: 38/50