Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amber Lager. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amber Lager. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. toukokuuta 2024

Fässla Lagerbier

Fässla Lagerbier

Bambergin tonttupanimo Fässla on jäänyt tähän saakka kokonaan kokematta. Mahdutin Bierothekin germaanipakettiin muutamia panimon lagereita, joista ensimmäisenä maistoon pääsi hieman punertava Lagerbier.

Perinteikäs, aina vuodesta 1649 saakka toiminut panimo ei pitkäikäisyydestään huolimatta ole saanut samanlaista kulttiasemaa täällä pohjolassa, kuin vaikkapa Schlenkerlan savuiset synnit. Toisaalta tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun ylipäätään havaitsin Fässlan tuotteita olevan edes saatavilla tänne pohjolan suuntaan…

Lagerbier on sen suuremmin millään retosteleva, perusvarma saksalaisolut, joka on suhteellisen helppo unhoittaa. Makua piisaa ja tasapaino on hallussa, mutta maan laajasta laatuoluiden massasta ei ole helppo erottua edukseen.

Fässla Lagerbier

Hitusen punertava, kevyen utuinen lager valkealla vaahdolla. Tuoksu on vaaleahkon maltainen, kevyen leipäinen ja kukkean yrttinen.

Maku on hyvä, varmaotteista lageria. Mallasvetoinen maku antaa itsestään paahtoleipäistä, lopussa kevyen hunajaista, mutta enemmänkin pyöristyvää tuntua. Taustalta nousee hieman kukkeaa humalaa, jonka päävärinä on kuitenkin kepeän yrttinen katkero. Varsin hyvää ja horjumatonta tekemistä, joskaan ei laajasta germaanimassasta edukseen erityisemmin erotukaan.

Pisteet: 34/50

keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Kanavan Panimo Juhla Rönö

Kanavan Panimo Juhla Rönö

Lahdessa tuli koettua hetki sitten myös Juhla Rönö eli hotelli Seurahuoneen 130-vuotisjuhlaolut. Hienostuneeksi lagerolueksi kuvailtu tuote näkyy levittäytyneen hotellin ravintola- ja anniskelupalveluiden ohella myös alueen S-kauppoihin. Esityksenä varsin toimiva, tyylissään runsasmakuinen ja väriltään hieman punakkaan taipuva lager. Oluen nimen takaa löytyy myös pieni pala suomalaisen alkoholipolitiikan historiaa:

Kieltolain aikaan nykyisen Lahden Seurahuoneen Pihatossa, eli sisäpihalla myytiin erikoista oluen sukuista juomaa, jota Rönöksi kutsuttiin.

Tänä vuonna Seurahuoneen 130 -vuotisjuhlan kunniaksi on Kanavan Panimo pannut teille tämän suomalaisia olutperinteitä mukailevan, edeltäjäänsä hienostuneemman lageroluen, Juhla Rönön. Aikanaan ei Rönöä saanut ostaa yksin tai kaksinkaan, vaan sen ostamisen edellytyksenä oli viiden hengen seurue. Juhla Rönöön ei sama sääntö päde, mutta sen nauttimista suosittelemme ehdottomasti hyvässä seurassa.

Kanavan Panimo Juhla Rönö

Kevyen punertava, valkeavaahtoinen olut. Tuoksussa leipäistä maltaisuutta, vähäisesti makeutta, yrttisyyttäkin.

Runsasmakuinen, leipäisen maltainen olut. Runkoa on hyvin, mutta myös juotavuus on hyvällä tasolla. Tavanomaista ryhdikkäämpi lager kuitenkin kyseessä. Humalointi on läsnä yrttisenä, kevyen ruohoisena, lopussa keskirunsaana katkerona. Hiilihapot keskirunsaalla tasolla. Hyvin maittava lager.

Pisteet: 33/50

sunnuntai 21. elokuuta 2022

BroBier Fränkisches Rotbier

BroBier Fränkisches Rotbier

  • Tyyli: Franconian Rodbier / Fränkisches Rotbier
  • Alk.%: 4,7
  • Panimo: BroBier, Reckendorf, Saksa

Nürnbergiläisten rodbiereä en olekaan tainnut aikaisemmin lasiini kaataa. Franconian Rodbier, tuttavallisemmin Fränkisches Rotbier on vanha, punertava ja maltainen lageroluttyyli eteläsaksalaisen, historiallisen Frankenin alueelta. Tyylin juuret sijaitsevat Nürnbergissä, jonne oluen yhteydessä usein viitataankin. Muita menneen Frankenin suurempia kaupunkeja ovat Wurzburg, Bamberg, Fürth ja Erlangen.

Frankkien punertava olut tarjoilee maistajalleen kohtalaisella rungolla varustettua, pehmeän maltaista, hieman makeaa ja oluesta riippuen hieman paahtunuttakin sävykkyyttä. Varsin tasapainoinen ja hillitty, silti mukavasti makuja antava olut sopiikin varsin hyvin saksalaisten tyylien kirjoon.

Nyt käsittelyssä olevan oluen takana on pienestä Reckendorfin kylästä ponnistava BroBier. Oluen etiketti olisi mennyt jostain perinteikkäämmästäkin tekijästä, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa Bro-panimon olevan muutama vuosi sitten perustettu Andreas Eckschmidtin ja Johannes Lurzin kiertolaiskonsepti. Ehkä panimon nimestäkin olisi jotain toki voinut päätellä, mutta fontti hämäsi. Oluen tekopaikkaa ei näytetä mainittavan missään, mutta kovinkaan kaukana se ei olutalueen sydänmailta varmastikaan ole. Onhan kaksikon tavoitteena vaalia Frankenin alueen olutperinteitä ja toiminta pyrkii nojaamaan pitkälti oman alueen raaka-aineisiin.

Perinteiden ohella tuotantolinjalle mahtuu myös hieman modernimpia tyylejä, kuten APAa ja NEIPAakin, mutta pääpaino näkyy olevan perinteisempien maibockien, kellerbierien ja kuten todettua, rodbierin puolella. Reckendorfista ei ole pitkä matka Bambergiin, joten Fränkisches Rotbierkin on valmistettu savuolutkaupungin laatumallastamon antimiin luottaen. Pitääkin etsiä jostain testiin myös BroBierin savuolutta.

BroBier Fränkisches Rotbier

Kauniin punertava, ruskeahko ja hienon vaahdon kruunaama olut. Tuoksu on runsaan maltainen, karamellisoituneen limppuinen, toffeinen, kevyemmin kypsän hedelmäinen, yrttinen sekä hitusen marjainenkin. Veikeä, soljuvahko ja toimiva.

Maku on oikeastaan tuoksun kopio: karamellisoituneen limppuinen, keskitumman maltainen, kuivaluumuinen, muutoinkin kypsän kuivahedelmäinen. Kevyttä mausteisuutta, lopussa yrttisyyttä, takana kajastava, punertavaa marjaisuutta. On varsin puhutteleva ja runsasmakuinen olut.

Pisteet: 36/50

torstai 26. toukokuuta 2022

Beerbliotek Autumn Woods And Winter Skies Amber Lager

Beerbliotek Autumn Woods And Winter Skies Amber Lager

  • Tyyli: Amber Lager
  • Alk.%: 5,0
  • Panimo: Beerbliotek, Göteborg, Ruotsi

Liekö mikä tullut nuorelle miehelle, kun perinteiset ”käppätyylit” ovat alkaneet valtaamaan mielitekojen pelikenttää. Sour-bussista tipahdin jo aikaa sitten, pastryhommia katselen paheks… syvästi kummastellen, joskin NEIPA kyllä edelleen iskee ja kovastikin. Painotus on kuitenkin alkanut jo hyvän aikaa sitten siirtymään mm. moninaisten lageroluiden suuntaan. Senpä vuoksi melko syksyiseltä kalskahtanut jöötteporilainen kiinnittikin huomioni Keljon Citymarketissa.

Minulla ei ole mitään hajua, kuinka kauan tämä Amber Lager on hyllyssä jo pölyttynyt, mutta ainakin sen henkimä tematiikka osuisi loppukesän korville, aina niin odotetun syyskauden tunnelmiin. Ja sitä tunnelmaahan tästä purkista löytyy mukavan maltaisissa merkeissä. Pieni syystunnelmointi on mielestäni sallittua näin kevätauringonkin tehdessä tärkeää työtään eli tuodessa kesää saapuvaksi ja pedaten puitteita syksyn ruskaväreille.

About time we put the Limelight on Rush, one of our favourite bands, visualising us like The Analog Kid, lying on the grass on an August afternoon. Autumn woods and winter skies, an Amber Lager, using darker malts, eases us into the next season. Reminiscing about summer, while watching the leaves and the trees blow in the wind – not a care in the world, longing for those simpler days.

The end of summer Signals the time to shift to darker, maltier brews. This is a smooth and creamy Amber Lager perfect for cooler months. Spicy, caramel and toasty, bready notes with a touch of citrus and a light yeast character. Nicely balanced with a clean and crispy hop bitterness to end it off.   

Beerbliotek Autumn Woods And Winter Skies Amber Lager

Tummanoranssinen, aavistuksen punakka olut hyvin kestävällä vaahdolla. Tuoksu on kevyesti tumman maltainen, samaan sävyyn sopivan leipäinen pienellä imeltyneisyydellä kruunattuna. Karamellisuutta, sitrusta ja mausteisuutta. Oikein kutsuva.

Eikä maku poikkea tuoksun kutsusta. Leipäinen, vaalean imeltynyt ja karamellinen maltaisuus saa myös hieman mausteisia piirteitä osakseen. Sitruksinen humala leikittelee maltaan kanssa tasoittaen isoimpia pehmeyden huippuja. Erittäin mieluisaa hörpittävää ja kevätihmisten paheksunnasta huolimatta totean, että kyllähän tämän äärellä syksyä on jo ikävä.

Pisteet: 36/50

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Panorama Bar Lähde Amber Lager (Kanavan Panimo)

Panorama Bar Lähde Amber Lager (Kanavan Panimo)

Talvilomalla piipahdettiin Tahkon maisemissa ja pari laskupäivääkin saatiin muun ulkoreippailun oheen mahdutettua. Huipun Panoramassa huilahdettiin kahteenkin otteeseen ja jälkimmäisellä taukokerralla tuli korkattua se kuuluisa pre-after ski -olutkin.

Tahkolla on tullut kuljeksittua viime vuosina taas vähän aktiivisemmin ja vaikka oluthommat ovat näillä reissulla olleet vähän toissijaisia, on aihetta tullut toki silmäiltyä vähintäänkin kohtalaisella mielenkiinnolla. Eteenpäin on alueella menty, muttei ylettömissä määrin. Oluellisena lippulaivana toimiva Hophaus oli lomaviikollakin arkena kiinni, mutta helpotusta harrastajan tuskaan tuo useampikin alueen ravintoloille teetätetty olut.

Maisemat ja kelit kohdallaan.

Tällä hetkellä lomakeskuksen ravintoloista löytyy  ainakin kolmea ”ravintolaolutta”, joiden kaikkien takana seisoo Kanavan Panimo. Vääksyläisten takorautainen logo komistaa myös Panoraman baaritiskiä, jossa lasiini kaadettin punakan maltaista ja hieman hedelmäistä Panorama Bar Lähde Amber Lageria. Oluella näkyy olevan useampivuotinen tausta, kuten myös alarinneravintola Tirolin omalla ”classy old world lagerilla” joka tottelee virallista nimeä Ravintola Tahko Tirol Lager. Kolmas mainoksen muodossa silmiini osunut mallasjuoma on Hophausille tehty Hophaus Vauhtirinne IPA (47 IBU).

Lähdettä tuli näistä maistettua ja sehän on nimensä mukaisesti valmistettu Tahkovuoren puhtaaseen lähdeveteen. Oluen tarkemmasta sisällöstä en oikein näin jälkikäteenkään päässyt perille, mutta mukavan punakkaa ja lagermitoissa runsasmakuista mallasmenoahan se tarjoili pienen sitrusmaisuuden sekä hedelmäisyyden säestämänä. Oikein mainio ja nopeasti lasista katoava olut aurinkoisen laskupäivän ratoksi.

Sen kummemmin ei olutta kohteessa tullut metsästettyä. Tästä huolimatta voin hyvänä vinkkinä kapeiden kauppavalikoimien taajamaan mainita Tahkon parhaat pizzat taikovan Rehti-ravintolan ulosmyyntikaapin, jossa näkyy olevan vahva RPS-painotus. Indie Pale Ale tulikin taas hörpättyä pizzaa odotellessa, mistä onkin tullut jo eräänlainen perinne Tahkomatkoilla.

Panorama Bar Lähde Amber Lager (Kanavan Panimo)

Kauniin kuparinen olut kaatuu lasiin varsin nätin vaahtokerroksen korostamana. Tuoksu on maltainen, sen sävyissä karamellinen ja hieman pihkainen. Vienoa mausteisuutta, hedelmää ja sitrusta, muttei mallasta, sen hienoista leipäisyyttä ja soljuvuutta peittäen.

Maultaan miellyttävän maltainen, hieman tumman leipäinen, ehkä rukiinkin tuntuinen ja kevyen hedelmäinen. Lopussa kohtalaista katkeroa sitrustuntuisessa, mutta myös yrttisessä ja ruohoisessa sävyssä. Hentoa mausteisuuden tuntua, pihkaakin. Hyvä tasapaino. Makua löytyy, mutta juotavuus pysyy asiaankuuluvan nopeana.

Pisteet: 34/50