tiistai 5. syyskuuta 2023

Aecht Schlenkerla Märzen Special Edition

Schlenkerla Märzen Special Edition

Schlenkerlan perus-Märzen ei jostain syystä ole kolahtanut samaan tapaan, kuin panimon muut savuisen suloiset tuotokset. Hyvää toki, mutta harvemmin tulee tartuttua. Bierothekissä oli kuitenkin tarjolla oluen suodattamatonta versiota, joka herätti kiinnostukseni.

Schlenkerla viettää vuosittain savuoluiden pelastuspäivää tai miten "Rauchbierbewahrung" ikinä nyt käännetäänkään järkevästi. Sen kunniaksi tarjolle on joka tapauksessa tuotu myös erikoiserä tätä suodattamatonta Märzeniä. Juhlapäivä on kesäkuun 23. eli sopivasti juhannuksen kieppeillä.

Juhlapäivä kunnioittaa Bambergin savumallasperinteitä, joita päätettiin vaalia savuvapaan maltaankuivatusjärjestelmän kehittämisestä huolimatta. Perinteisen savuinen maltaankuivatus jatkui Bambergissa, kun muualla alettiin siirtymään savuttomaan toimintaan. Savuoluiden esiintyvyys romahti, minkä voimme tänä päivänä hyvin allekirjoittaa. Tuo ”uusi” ja käänteentehnyt kuivatusjärjestelmä patentoitiin 23.6 vuonna 1635, mistä juontaa juurensa myös panimon savuoluita juhlistavan vastavoimapäivän ajankohtakin.

Ja voi että kuinka herkullisen juhlaoluen bambergilaiset ovat loihtineetkaan. Käsittääkseni tämän erottaa perus-Märzenistä vain suodattamattomuus, mikä tuo olueen todella moniulotteista syvyyttä ja tunnelmaa. Erinomaista menoa…

Schlenkerla Märzen Special Edition

Ruskea, hyvin samea ja vaaleavaahtoinen olut. Tuoksussa vahvaa tervamaista savuisuutta, myös leipäisyyttä ja jotenkin leppäsavuun vivahtavaa, hieman mausteista tuiverrusta.

Maku on erinomainen ja todella runsas. Savuisuus on muhevaa, muttei horjuta kauppavahvaa mallasrunkoa dominanssillaan. Sen verran tanakka ja hienoisen leipämäinen pohja oluelta näet löytyy. Jälkimaussa tervaisuutta, pyökkisavua ja hienoista mausteisuutta. Runsasmittainen ja pitkään suussa maistuva nautinto. Todella maistuvaa.

Pisteet: 39/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti