tiistai 26. syyskuuta 2023

Weihenstephaner Pale Ale

Weihenstephaner Pale Ale

Klassikkopanimo Weihenstephaner tunnettaneen parhaiten vehnäosaamisestaan, mutta tekeepä maailman vanhin toimija myös Pale Alea. Muistelisin, että tätä olisi ollut tarjolla jo reilut kymmenisen vuotta sitten, ehkä Suomeen juuri rantautuneen IPA-aallon aikaan.  En kuitenkaan löytänyt maistomuistoa omista muistiinpanoistani, mutta onnekseni Blackdoorissa tarjoutui tilaisuus korjata tilanne. Käynnistä on tosin aikaa pari viikkoa, eikä olutta näytä netin perusteella hanasta enää löytyvän. Ehkä jostain muusta paikasta tätä voisi vielä käydä etsimässä?

Makumaailma on varsin hedelmäinen, mutta myös kukkea ja yrttinen. Oluen humalointiin onkin käytetty jenkkilajikkeiden sijaan Hersbruckeriä, Hallertauer Mittelfrühia sekä Traditionia. Toimivaa tavaraa etenkin näin syyskauden tunnelmiin.

 

Weihenstephaner Pale Ale

Sumeahko ja kevyesti punakan oranssinen olut valkealla vaahdolla. Tuoksussa karamellista, ehkä leimallisemmin keksimäistä mallasta ja yrttistä sitruksisuutta. Myös hedelmää ja kukkaisuutta nousee esiin.

Maku hyvä ja napakka. Keksimäinen maltaisuus on suht pyöreää, lopun katkero puree siihen kuitenkin varsin hyvin.  Maltaan yllä päällimmäisenä sitrusta, yrttisyyttä ja kukkaisuutta, alempana pihkaa, ajan myötä voimistuvaa punakkaa hedelmäisyyttä sekä ruohoa. Jälkimaussa myös mausteisuutta. Huulet tahmaantuvat kevyesti, mutta lopetus on katkeron saattelemana varsin kuiva.

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti