Belhaven Scottish Oat Stout ja olutsiirappi

• Tyyli: Sweet Stout
• Alk.%: 7,0
• Panimo: Belhaven (Greene King), Dunbar, Skotlanti

Raaka-aineet onnistuneeseen herkutteluun...

Belhaven on varsin perinteikäs toimija Skotlannissa ja se olikin pitkään maan vanhin itsenäinen panimo. Greene King kuitenkin osti sen vuonna 2005, mutta kaupan myötä brändiä ei lähdetty muuttamaan – hyvä niin. Panimon historia juontaa juurensa aina 1700-luvun alkuun saakka, joskin alueella on valmistettu olutta jo 1100-luvulla sinne asettuneiden hengenmiesten toimesta. Nykymuotoisesta panimosta löytyy ensimmäiset merkinnät kuitenkin vasta vuodelta 1719, jolloin John Johnstone aloitti kaupallisen oluen valmistuksen. Sata vuotta myöhemmin  johtoon astui Ellis Dudgeon naimakauppojen myötä, mistä alkoikin lähes 150-vuotinen dynastia Dudgeon & Co.-nimen alla. 

Toimintaa laajennettiin ajan myötä myös mallasmarkkinoille, mikä pitikin yrityksen toiminnan elinvoimaisena pieniin panimoihin kohdistuneen kadon iskiessä ylämaille. Rinnakkaistoiminta panimon ja mallastamon muodossa jatkui aina vuoteen 1971, jolloin mallastuotanto myytiin koventuneen kilpailun vuoksi ulos brändin alta – se oli työnsä tehnyt ja auttanut panimon yli kahdesta maailmansodasta ja muusta kurjuudesta. Muutoksesta alkoikin panimotoiminnan laajentuminen ja ennen Greene King-kauppaa panimo oli maan suurin itsenäinen oluenvalmistaja. Vuosien varrella johto on vaihtunut jokusen kerran ennen viimeisintä kauppaa, mutta brändi on pysynyt ennallaan vuosikymmenten ajan.

Suomessakin panimon tuotteita on parin kourallisen verran nähty ja näin talven tultua saimme Alkon valikoimiin lisäedustusta kauraisen sweet stoutin muodossa. Stoutin ja kauran yhdistelmä on aina kutkuttava, vaikkei kaura rukiin hekumalle oluen raaka-aineena vertoja vedäkään. Uutiskynnys ylitettiin kuitenkin heittämällä, mutta pelkästään lasiin en olutta lähtenyt kaatamaan – reilu puolet pullon sisällöstä meni jäätelön kaveriksi hienoisen kasaan keittelyn myötä. Otetaanpa ennen arviota pikainen olutsiirappivinkki:

Sweet stout-siirappi jäätelön kaveriksi

Meillä on hullaannuttu täysin Kolmen Kaverin Jäätelö-nimisen jäätelötehtaan tuotteisiin ja viimeisimpänä matkaan lähti perusmaku eli vanilja. Aito vaniljajäätelö poikkeaa aika paljon hajuttomista ja mauttomista Valion kuutioista ja onkin oiva pohja rakentaa maittavia annoksia pienin lisukkein. Tällä kertaa seuraksi lisättiin olutsiirappia ja banaani-lettuja (joiden reseptiä minä en tiedä) – oikein maittavaa.

Vaikkei näky ehkä silmiä hivele, oli maku kohdillaan. Olutsiirapit tuskin jäävät tähän!

Täysin napakymppi ei siirappini ollut, mutta suositeltavaa kuitenkin. Ehkä kaurastout ei paras vaihtoehto sekoitukseen ollut, sillä hienoisen ruokaisa, oikeastaan kaurapuuroinen tunnelma jäi vähän siirappisen, tumman makeuden kanssa kummittelemaan. Lisäksi keittelin siirapista ehkä hivenen liian tiukan setin. Idea on lainattu Kaunis Humala-blogin puolelta: 

Kaunis Humala: Stout siirapiksi ja jäätelön päälle

Aika samat linjat löytyvät täälläkin valmistuksesta. Pari desiä olutta kattilaan keittymään kasaan ja hieman makeutusainetta sekaan. Käytin noin puolitoista ruokalusikkaa tummaa siirappia, joskin jokin tumma sokeri olisi saattanut olla toimivampi ratkaisu. Keittelyä kannattaa jatkaa suunnilleen siihen saakka, kunnes jäljellä on noin 1/3 alkuperäisestä nestemäärästä. Kannattaa kokeilla itselleen sopivia suhteita ja oluidenkin kanssa voi hieman varioida. Stout/porter on aina kova sana kun puhe on jälkiruuista…

Ja sitten itse oluen kimppuun:

Belhaven Scottish Oat Stout

Todella tumman ruskea olut rusehtavalla, kohtalaisen kuohkealla vaahdolla. Tuoksultaan se on paahteisen maltainen, kuivan suklainen ja hieman tumman hedelmäinen. Kaura on hyvin esillä puuroisena juonteena, myös savuavaa puuta löytyy. Ei kovin makea, aavistuksen kuivakka.

Maultaan mainio. Tummaa, paahtunutta maltaisuutta, kaakaoista suklaata sekä salmiakkia. Edelleen kaurapuuroa, samoin kevyempää tummaa hedelmää mutta myös tuoreeltaan hiipuneen puun savuisuutta. Kohtalaiset katkerot purevat lopussa, samalla esiin nousee myös vienoa mausteisuutta sekä paahtunutta siirappisuutta. Tietyllä tapaa mukavan rehti, maanläheinen ja maistuva. Tuntumaltaan vain keskirunsas, silti suhteellisen hyvin toimiva ja riittävän jämäkkä.

Tuomio: Paahtuneen maltaan mahtia varsin sopuisassa, runsasmakuisessa paketissa esittelevä skotlantilainen. Salmiakkia, suklaata ja siirappia olematta äitelän makea. Hieno tasapaino, nautittava kokonaisuus.

Pisteet: 36/50

Alkon Jouluoluet 2014: Slottskällans Tomte

• Tyyli: English Strong Ale
• Alk.%: 6,4
• Panimo: Slottskällans Bryggeri, Uppsala, Ruotsi

Vihreä tonttumme...

Jouluvalikoiman toinen ruotsalainen, uppsalalaisen Slottskällanin panimolta tuleva Tomte lähti matkaan Alkon harvasta kausivalikoimasta. Vuonna 1995 perustettu panimo lainaa kuuleman mukaan nimensä Kustaa Vaasan 1500-luvun puolivälissä rakennuttaman linnan lähitienoon kutsumanimestä – tätä linnan lähdettä en tosin itse onnistunut kartoista tai muualta löytämään, mutta lieneekö tuolla väliäkään. Itse rakennushan on varsin näyttävä näky ja se toimii nykyisin Uppsalan maaherran residenssinä – ihan kohtalainen ”työsuhde-etu”, sanoisin...

Idea oman panimon perustamiseen syttyi Jonas H. Anderssonin, Hans Finellin ja Urban Nilssonin Amerikan reissulla näkemän, jalansijaa saaneen pienpanimobuumin myötä ja ensimmäiset oluet puskettiinkin ulos Uppsalassa vuoden 1998 aikana. Aivan putkeen ei koko panimon historia kuitenkaan ole mennyt, sillä vuonna 2003 yritystä ajettiin konkurssiin. Panimossa kuitenkin nähtiin potentiaalia ja erinäisten järjestelyiden myötä toiminta palautettiin entisen nimen alle ja tällä tiellä ollaan vielä tänäkin päivänä.

Alkoon saapunut, vihertävä tonttumme on tyyliltään vahvaa, brittityylistä alea, mikä kieltämättä sopiikin talven aikaan mainiosti. Mallaspuolelta löytyy mm. karamelli- ja suklaamaltaiden tuomaa sävykkyyttä ja humalointi on hoidettu Northern Brewer -, Styrian Golding -, Hersbrucker- ja Amarillo-lajikkein. Etenkin näistä viimeinen kiinnittää huomion, sillä mausteeksi on lisätty myös tähtianista – mielenkiintoinen kombinaatio, joka saattaa jopa toimia syvän maltaisessa keitoksessa…. Testataan teoriaa käytännössä:

Slottskällans Tomte

Valoa vasten kauniin punertava, kastanjaista ruskeutta viestivä olut kuohkealla, luonnonvalkealla vaahdolla. Tuoksu on hyvä. Siitä löytyy hieman kuivahkoa, karamellista maltaisuutta, ruskeaa, kuivattua hedelmäisyyttä luumu ja rusina etunenässä. Hieman siirappia, enemmän pähkinää, yrttistä kaikua. Melko syvä, brittiläisen viettelevä.

Myös maku toimii, joskin hieman purevammassa muodossa. Yrttinen purevuus on nimittäin nostanut profiiliaan ja katkerot hallitsevatkin loppua kantaen aina pitkälle jälkimakuun. Mukana on myös kevyempää sitruksen vivahdetta… Maun alku kuitenkin tarjoilee kypsää, kuivatun hedelmäistä pehmeyttä luumuisin sävyin mutta myös karamellisella, hieman ehkä paahtuneella maltaisuudella on selkeä rooli läpi maun. Vastapainoa antaa kuivahko pähkinäisyys sekä kevyt mausteisuus, josta nousee esiin lähinnä kevyt anis ja valkopippurinen jauheisuus. Hippunen suklaata, ehkä myös appelsiinin kuorta. Tuntumaltaan jämäkkä, nautittavan hidas ja tasapainoinen.

Tuomio: Laadukas, vahvemman brittipuolen ylväs kulkija, josta löytyy kyllä tunnelmaa, syvyyttä ja lämpöä rungon merkitsemissä vahvuuksissa. Sopivan pureva, monipuolinen ja maistuva. Hieno olut Slottskällanilta.

Pisteet: 38/50

Alkon Jouluoluet 2014: S:t Eriks Julale

Selkeälinjainen ulkomuoto on viime vuosilta jo tuttu näky.

• Tyyli: Amber Ale
• Alk.%: 5,4
• Panimo: St. Eriks, Arlandastad, Ruotsi

Jouluisia makuja Tukholman suojeluspyhimyksen nimikkopanimolta… St. Eriks omaa brändinä pitkän ja vahvan historian Ruotsissa, mutta nykymuotoisena sen toiminta on vasta neljän ja puolen vuoden ikäistä. Ruotsin suurin alkoholituotteiden maahantuoja Galatea elvytti yli viisi vuosikymmentä uinuneen panimon nimen yhdessä palkitun panimomestarin, Jessica Heidrichsin kanssa. Sittemmin tuotanto on noussut vuositasolla jo miljoonaan litraan ja onpa panimo tullut tutuksi myös Pohjanmeren tällä puolen. Tämän vuotinen joulusesonkiin sovitettu olut on hieman harmillisesti amber alea – harmillisesti siinä mielessä siis, että aiempien vuosien barley wine ja portteri kuulostavat omaan korvaan tyyleinä huomattavasti maistuvammilta. Olut on kuitenkin luomua ja sen valmistus henkii vihreää voimaa (100% käytetystä energiasta on uusiutuvaa) – tässä ehkä suurin syy tuotteen pääsyssä monopolimme kapeaan, mutta vastuulliseen jouluvalikoimaan.

Julale hakee tunnelmansa brittiperäisestä, maltaaseen painottuvasta makumaailmastaan ja Jessican motto ”kärlek och humle” on saanut siinä sivussa hieman väistyä. Ehkä valinta on kuitenkin oikea, sillä mielestäni talven ajat ovat pitkälti maltaan juhlaa ja näin syvästä leipäisyydestä saataneen kaivettua ihan mukavaakin tunnelmaa joulun odotukseen. Mallaspuolelta kerrotaan löytyvän pale ale-, münchner- ja suklaamaltaiden lisäksi myös tummia karamellimaltaita. 

S:t Eriks Julale

Tämähän on kaunis ilmestys… Tumma, mahonkinen ruskeus leikittelee valoa läpi päästävän punertavan kajon kanssa runsaanlaisen, vaalean vaahtokerroksen koristaessa sen päätä. Tuoksu on omaan nenään juuri sitä mitä pitääkin. Tummaa, leipämäistä maltaisuutta pähkinäisellä vivahteella varustettuna. Kohtalaisen runsasta, puumaista humalointia, hieman kinuskista makeutta sekä kevyttä suklaankin tuntua. Maanläheinen ja rehti, tästä pidän.

Maku jatkaa samalla linjalla, maltaan leipäisyys ehkä hieman jää oletettua pienempään rooliin, joskin on tärkeänä sävynä läsnä hieman ohuemmalla tunnullaan. Limppu onkin pehmeimmillään maun alkuvaiheilla, kun sen seurana on vain luumuisen tummaa hedelmäisyyttä. Puumainen, hienoisen yrttinen humalointi kuitenkin nostaa nopeasti päätään ja saa seuraa kevyestä pähkinäisyydestä. Lopun katkeron puristuksen lomassa esiin pääsee myös kuivahko, rehdin ruskea suklaan aromi, jota edeltää  nopeasti vilahtava kinuskin makeus. Jälkimausta löytyy myös mukavasti purevaa sitrusta, mutta myös kevyen puumaista kuivuutta. 

Tuomio: Maanläheinen, lopussa sitruksen puraisulla virkeyttä nostattava amberi Ruotsista. Yleisesti kuivahko, pähkinän ja suklaan tahdittama, leipäisiä sävyjä kantava luomuolut, josta huokuu rehti tasapaino, mutta myös riittävä makumaailman volyymi. Hyvä olut.

Pisteet: 35/50

Kaksi vuosikertaa vertailussa: Schneider Aventinus Weizen-Eisbock 2014 ja 2011

Schneider Aventinus Weizen-Eisbock 2014 ja 2011

• Tyyli: Eisbock
• Alk.%: 12,0
• Panimo: Weissbierbrauerei G. Schneider & Sohn, Kelheim, Saksa
  

Schneider Aventinus Weizen-Eisbock teki jokusen vuoden tauon jälkeen paluun Alkon jouluolutvalikoimiin. Muistelin edellisen kerran olleen pari vuotta sitten, mutta kellarista kaivamani pullo paljasta viime visiitin tapahtuneen vuonna 2011 – jemmassa onkin siis jo kolmen vuoden ikään ehtineitä pulloja. Tämän vuoden valikoima ei suurempia hekumoita herättele, mutta jokusen tuotteen sain sentään matkaani noukittua. Luonnollisesti yksi näistä oli Aventinus eisbockin tuorein painos, mikä tietenkin tarkoittaa rinnakkainvertailua!

Saksan kehutuin vehnäolutpanimo Weissbierbrauerei G. Schneider & Sohn on Alkonkin valikoimista tuttu toimija ja myös Olutkellari vannottaa sen tuotteiden nimeen – laadukasta, maistuvaa ja runsasta makumaailmaa tarjoilevasta tuotekirjosta löytyy monta helmeä eikä nyt maistelussa oleva, vehnäinen eisbock tee tähän poikkeusta. Vuodesta 2002 lähtien valmistettu, jyhkeä nautiskeluolut on itse asiassa tiivistetty painos panimon omasta suosikkioluestani, TAP6 Unser Aventinuksesta. Aventinus Weizen-Eisbock, AWE, onkin käytännössä jäähdytettyä TAP-kuutosta, josta on noukittu ylimääräistä, prosessissa jäätynyttä vettä parempaan talteen. Jäljelle on näin jäänyt tiiviimpi, tiukempi ja vahvempi vehnäbock, jonka vahvuuskin kohoaa kunnioitettavaan 12,0%:n lukemaan. 

Päivämäärätietoja oluiden takaa...

Kun saksalaispanimoiden eisbockien syntytarinoita lueskelee, pistää merkille kuinka yleinen ongelma on talven tuoma kylmyys ollut oluen transportaatiolle – lähes jokainen kuuluu historiankirjojensa perusteella oluensa tavalla tai toisella joskus jäädyttäneen. Mutta eipä hätää, aina on löytynyt noheva panimomestari, joka on oivaltanut ikävän sattumuksen tarjoamat mahdollisuudet – onhan tarina näin aina myyvämpi esimerkiksi panimokierroksen turisteja ajatellen. Schneider & Sohnin tapauksessa tarina on alkuosiltaan tuttua huttua… 1940-luvulla saakka Aventinusta toimitettiin ympäri Saksan maata olemattoman lämpötilakontrollin ollessa enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Olut tuppasi osittain jäätymään ja tuoreena korkattu tynnyri sisälsi usein hieman tiiviimpää lopputuotetta osan vedestä ollessa vielä sitoutuneena jäähileisiin. ”Talvilaatuisesta” Aventinuksesta kuitenkin pidettiin tiiviin ja runsaan makunsa ansiosta, joten mikäpäs siinä – hyväähän se kieltämättä on. Vihdoin uuden vuosituhannen puolella päätti panimomestari Hans Peter Drexler herättää henkiin vanhan ”vahinkolaukauksen” ja näin syntyi nykyaikainen, tarkoituksella kehitetty Aventinus Weizen-Eisbock!

Seuraavaksi olisi tosiaan tarkoitus purkaa hieman auki, kuinka olut on kolmen vuoden aikana päässyt kehittymään. Käytännössä tuo ajanjakso on vietetty tasaisessa 14-16°C lämpötilassa valolta suojattuna, pakasta  vedetyn, tuoreen verrokin pelastin Alkon lämpölamppujen alta ensimmäisen tilaisuuden turvin… Tässä lähtökohtia tarkasteluun. Tuopin Ääressä-blogisti on muutama vuosi takaperin vertaillut parivuotiaan AWEn arviotaan tuoreen painoksen vastaavaan ja ainakaan tuossa testissä ikääntyminen ei näyttänyt vaikuttavan positiivisellä tavalla. Katsotaan saanko toistettua kokeen vai kirjoitetaanko olettamus uusiksi – myös Olutoppaalta löytyy käyttäjän Laiti tekemä kolmiportainen rinnakkain asettelu, mikä näyttäisi vahvistavan Kouvolan miehen päätelmät… Katsotaan, katsotaan…

Schneider Aventinus Weizen-Eisbock 2014 ja 2011

Ulkonäkö

2014: Luumuisen rusehtava, samea ja läpitunkematon olut, joka valoa vasten kajastaa reunoiltaan punaisempaa hehkua. Syvä ja rauhaisa. Vaahtoa kertyy parin sentin verran ja kestoltaan se on varsin riittoisaa. 4/5

2011: Edellisen kanssa samoilla linjoilla, joskin vaahto jää huomattavasti hätäisemmäksi kohtalaisen runsaasta alusta huolimatta. 3/5

Tuoksu

2014: Tummaa hedelmää, makeahkoa, ylikypsää banaania, hieman yskänlääkemäistä salmiakkia – kaikki nämä liköörisen tiiviissä, lämmittävässä muodossa. Alkuun hieman raa’ankin oloinen, kulmikas ja vahvuuttaan hyvin ilmentävä, mutta aika tuo mukaan sopivaa pehmeyttä nostaen profiilin miellyttävyyttä. Hienoista maustetta, aavistus tervapastilliakin… Banaanin sävyt lienevät eniten esillä, tiivistä on tuokin. 7/10

2011: Aika on selvästi pehmentänyt tunnelmaa ja arvokkaasti kypsynyt veteraani vie tämän erän melko selvästi. Suorastaan samettista, luumuin ja rusinoin ryyditettyä, kuivattua hedelmäisyyttä, joka henkii niin kypsyyttä kuin jälkiruokaviinimäistä makeuttakin – banaanin on sulautunut joukkoon, mutta sen ylikypsä tummuus on tärkeä palanen palettia edelleen. Joukossa on myös hienoisesti punertavaa marjaisuutta, yleisesti barley wine-tyyppisestä tunnelmasta löytyy jopa siirappisiakin piirteitä, mutta samaan aikaan vahvat viitteet johtavat myös quadrupeleiden ihmeelliseen maailmaan. Vahvuus on piilossa, joskin selkeä nautiskelupotentiaali viestiikin hitaasta lähestymisestä. Upea, runsas ja viettelevä tuoksu. 9/10

Maku

2014: Maultaan tuoksua parempi, edelleen hienoista raakaa kulmikkuutta mukanaan kantava – toisaalta varsin luonteikas tapaus. Salmiakkiliköörinen reunus henkii anismaista yskänlääkevibaa, joka valtaa alaa etenkin pitkästä jälkimausta – olisiko kevyttä yrttiäkin mukana. Tumman banaanin tahdittama, ylikypsä hedelmäisyys on oluelle tunnusomaista, mutta myös mukavaa mausteisuuden potkua siitä löytyy. Edelleen vahvempien aineiden viitteitä, likööristä menoa on havaittavissa – alkoholi lämmittää, vahvuus ei unohdu, mutta yleisilme on kohtalaisen tasapainoinen ja nautittava. Kieltä nipistää, nielua hieman lämmittää, mieli lepää. Ronski, mutta palkitseva. 9/10

2011: Kypsyttely on jättänyt jälkensä myös makuun, mutta vähintäänkin tasavahvan vastuksen tämä tuoreelle kumppanilleen antaa – eroja löytyy, mutta toimivuus säilyy. Hienoa! Tumma, ylikypsäkin hedelmäisyys on kuivatumpaa, hieman siirapin sekaisen makeaa ja tahmaavaa. Tuoksunkaltaista pehmeyttä ei maun puolella koeta, sillä tuoreestakin tuttu yskänlääkemäinen, aniksen mielikuvan herättävä nipistys viilaa pehmeimmän verhon tiehensä. Se ei haittaa, särmä on hyväksi, mutta arvokkuus säilyy. Ei ehkä barley wineä, mutta hyvinkin vakavasti belgian strong alejen tummempaa kaartia – hieman terävöittynyttä mausteisuutta, liköörisen tiivistä tummuutta sekä tumman marjaisaa kaikua. Jostain kaivan myös aivan ohkaista suklaatakin – ihan totta! Lämmitävää on tämäkin ja melkolailla samat lopputekstit voi tuoreemman verrokin makustelusta tähän kopioida. 9/10

Suutuntuma

2014: Keskirunsas, hieman ehkä kaipaisi jyhkeyttä vahvuuteen nähden. Kevyen tahmaava, jossain määrin suussa soljuva ja osin tiivis. Ei suuria puutteita, ehkä tasapaino kuitenkin jättää hieman toivomisen varaa. 3/5

2011: Hieman paremmin on paketti kasassa kypsytyksen jäljiltä, joskin tevänlaiset hiilihapot hieman nousevatkin kapinaan – toimisi paremmin flätimpänä, sahtimaisena. Mmmmm…sahti…  Ryhdikkäämpi joka tapauksessa, varsin pätevä. 4/5

Yleisvaikutelma

2014: Kaksikosta se kulmikkaampi, hieman ehkä raa’ankin oloinen loppujen lopuksi. Tästä huolimatta äärimmäisen nautinnollinen, kaunis ja viipyilevä tunnelman luoja. Kannatti taas jokunen hetki Suomen markkinoille ilmaantumista odotella, kyllähän tämä toimii aina. Hieno olut. 16/20

2011: Ikä on tehnyt tehtävänsä ja kauniistihan Eisbock harmaantuu. Kypsyyttä uhkuva, poikamaiset virheet välttävä kokonaisuus nousee tässä vertailussa arvoonsa ja ottaa ansaitusti sankarin viitan harteilleen. Likööristä on tullut todellista nektaria, toivotaan että kulku jatkuu yhtä vakuuttavana kellarissa jatkossakin – pari pulloa on vielä vartomassa. 17/20

Yhteispisteet

2014: 39/50

2011: 42/50

Eli näinhän siinä kävi, että vanhuuden viekkaudella pyyhittiin nuoremmilla lattioita. Oikeastaan kilpa oli tasaväkinen, mutta erot kävivät pitkässä juoksussa kuitenkin riittävän selviksi. Yleisesti ottaen Aventinus Eisbock on kaunis olut, oli sillä ikää minkä verran tahansa… Täytyy hakea uutta erää kellariin kypsymään, suosittelen.

Tuoreimman tutkimustuloksen varjossa Aventinus Weizen-Eisbock ikääntyy kauniisti..!

AWEt vierekkäin... Hyviä on molemmat!