.jpg) |
Rye River Nocturne Export Stout
|
Nappasin hetken mielijohteesta pullollisen
irlantilaisvetoista stouttia matkaan, kun Alkon hyllytarjontaa kävin
katsomassa. Rye River onkin itselleni vielä maistamaton toimija, joskin panimon
oluita muistelen nähneeni jokuseen otteeseen aiemminkin. Panimo valmistaa myös mm. McGargles-olutsarjaa,
mitä lienen niinikään nähnyt jossakin. Tupla IPA taitaa olla edelleen myös
Alkon valikoimissa, mutta on jäänyt itseltäni kokonaan maistamatta ja ehkä
isommin huomiottakin.
Panimo
sijaitsee Dublinin ulkopuolella, pienehköön Celbridgen asutuskeskittymään
vievän maalaistien varressa. Kamalan kaukana metropolin taajama-alueesta ei
kuitenkaan vielä olla ja esimerkiksi trendipanimo Whiplashin pihaan tulee
matkaa vain parisen kilometrin verran.
Nocturne
on kuuden eri maltaan (Carafa
Special II, Chocolate Malt, Munich II Malt, Pale Malt, Special W, Smoke Malt) ja Columbuksen liittoon
nojaava, varsin toimiva lajin edustaja. Kuivanlainen stouttyyli ei ole niitä
suosikkejani yleisesti hienojen paahdeoluiden maailmassa ja vaikken sieluani
tämänkään kokemuksen myötä myymässä olekaan, täytyy ruisjokisten kunniaksi
todeta, että varsin mainiota kevättalven hörpittävää ovat pulloon kyllä
saaneet.
Ehkei
lopputulos ole aivan niin kuiva, kuin mitä ehkä odottelin, mikä kenties
sujauttaa oluen paremmin toimivampaan makulokeroon. Makeutta tästä on kuitenkin
turha etsiskellä, vaan ehkä tuo epäkuivuus on paremmin esillä tuntuman
muodossa, kuin suoranaisena makuvivahteena.
.jpg) |
| Rye River Nocturne Export Stout |
Tummanpuhuva olut runsaalla ja riittoisalla, vaalean beigellä vaahdolla. Tuoksu on mukavan paahteinen, kuivan suklainen ja salmiakkinen. Havua, kevyttä nokea, nahkaa ja mokkaa.
Maussa on kaksi puolta. Paahtunut, hieman suklainen maltaisuus versus havuinen, hieman greippinen humalan puraisu. Taustalla nahkaa, mokkaa, ehkä vähän kahviakin. Myös hentoa nokisuutta. Runsas, muttei ylettömän soljuva, huulet silti kevyesti tahmaava olut. Varsin hyvä.
Pisteet: 37/50