Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ori Panimo & Tislaamo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ori Panimo & Tislaamo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Ori Panimo & Tislaamo Kyläpäällikkö Stout

Ori Panimo & Tislaamo Kyläpäällikkö Stout
 
Ori Panimo & Tislaamo Kyläpäällikkö Stout

Viimeinen maistoon päässyt orilainen edustaa tummanpuhuvia, hieman runsaampia sävyjä Kyläpäällikkö Stoutin muodossa. 7,5-prosenttisesta oluesta oli aiemmin ollut tarjolla myös tynnyrikypsytetty versio, minkä varasto oli kuitenkin jo ehtynyt asioidessani panimolla ennen sen ovien sulkeutumista.

Kyläpäällikkö on spekseiltään varsin tumma (175 EBC) ja sopuisan katkera (31 IBU). Kokonaisuutena jää muita maistettuja oluita tasapainottomammaksi eritoten korkeiden hiilihappojensa vuoksi. Toinen pullo jäi vielä varastoon odottelemaan, joten aika näyttää, tasaantuuko meno odotellessa hieman, mikä tekisi nautittavuudelle hyvää.

Ori Panimo & Tislaamo Kyläpäällikkö Stout

Tummanpuhuva olut kestävällä vaahdolla. Tuoksu on runsaan paahtomaltainen ja tummansuklainen. Kevyttä nahkaa ja nokeakin.

Maku on varsin hyvä. Ei niin syvä, kuin odotin, mutta runsautta toki löytyy. Paahdevetoinen maku antaa myös runsaan tummansuklaisia sävyjä. Kevyttä nokea, myös hentoa hedelmää.

Suutuntuma on keskirunsas, voisi olla jykevämpikin, mutta hiilihapot ovat hieman kohollaan samettisuuden kustannuksella.

Pisteet: 32/50

tiistai 11. huhtikuuta 2023

Ori Panimo & Tislaamo Musta Helmi Stout

Ori Panimo & Tislaamo Musta Helmi Stout

Ori Panimon Musta Helmi on kauppavahvuinen stout, jonka valmistuksessa on käytetty lakritsijuurta. Se tuokin makumaailmaan mukavaa lakritsaista pehmeyttä. Tunnelma on kauppavahvuuksiin nähden oikeinkin runsasmakuinen ja muutoinkin rungokkaan oloinen. Hiilihappoja on ehkä aavistuksen terävästi mitoitettuna, mutta varsin mainiona suorituksena tätä voidaan pitää.

Ori Panimo & Tislaamo Musta Helmi Stout

Tummanpuhuva olut kaatuu lasiin todella runsaan vaahdon kruunaamana. Tuoksu on kevyehkö, pääosin paahtomaltainen ja hieman lakrtsinen.

Maku on hyvä. Siinä on runsaanlaista paahteisuutta, tummaa suklaisuutta sekä pehmeää lakritsia. Pehmeämakuinen, hiilihapoiltaan aavistuksen terävä. Jälkimaussa suklaata ja lakritsaa. Oikein hyvää ja runsasta näihin vahvuuksiin.

Pisteet: 35/50

torstai 16. maaliskuuta 2023

Ori Panimo & Tislaamo Farmari Saison

Ori Panimo & Tislaamo Farmari Saison

Ori Panimo & Tislaamo sulki vastikään ovensa, mutta muutama panimon tuote odottelee edelleen nauttimista kaapissani. Panimon vaalea, kauppavahvuuteen sovitettu saisoni oli käytännössä pakko-ostos, sillä tyyli kuuluu niihin kaikkein kauneimpiin, josta en saa koskaan tarpeekseni. Farmari Saison ei tee suosikkijuomatyyppini linjaan poikkeusta, vaan on oikeastaan varsin erinomainen lajinsa edustaja. On kyllä harmi, ettei tätä voi enää kauppaostoksilla missään kohdata.

Ori Panimo & Tislaamo Farmari Saison

Kaunis, heleän vaaleankeltainen, samea ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on aromaattinen, pirteän hedelmäinen ja mausteinen.

Maku on hieno. Aromaattinen, runsasmakuinen mutta samalla pirskahtelevan kepeä. Sitruksinen, muutoinkin hedelmäinen tunnelma saa lopussa seurakseen kuivaa mausteisuutta. Vehnävä, vaalea runko on pyöreänlainen, paikoin olkisen kuiva. Erittäin kesäinen tunnelma. Mainio saison!

Pisteet: 38/50