Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saccharomyces. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saccharomyces. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. elokuuta 2021

Paloaseman Panimo x Panimo Himo Verivelka

Paloaseman Panimo x Panimo Himo Verivelka

Pirkanmaan visiitin yksi päämäärä oli luonnollisesti napata pieni pala Bierkkalaa myös mukaan. Tarjolla olikin vielä jonkinmoinen satsi juhannuksen korvilla kauppatarjontaan tullutta Verivelka-kollaboa. Veripersikalla maustettu farmhouse ale on valmistettu yhdessä Paloaseman Panimon kanssa ja sehän oli se kaikkein ensimmäisin markkinoille saatettu saati ylipäänsä valmistettu himolainen. Ja vielä toistaiseksi ainoa, jota on myyntiin saatu, mutta tämäkin asia tulee lähiviikkoina muuttumaan uusien kollabojen myötä.

Paloaseman Panimo x Panimo Himo Verivelka

Mutta Verivelkaa siis ensalkuun. Amarillolla humaloitu, Saccharomyces Bruxellensis Troisilla (WLP644) käytetty, villin belgimäinen farmhouse ale on maustettu suuhuntuntuvasti veripersikalla. Tällaista hedelmään en oikeastaan tiennyt olevan olemassakaan, eli jälleen kerran olut onnistui sivistämään blogistia. Tässähän tullaan viisaammiksi vain, kuten eräässä laulussa ehkä hieman ironisesti todetaan…

Verivelan rungosta löytyy seuraavanlainen mallaskattaus: Simpsons Golden Promise, Ireks Wheat Malt & Simpsons Malted Oats. Lopputulema onkin heti ensisiemaisultaan hyvinkin kesäjanoon osuva ja hyvällä juomahalulla kumottava kokonaisuus. Ensivaikutelma pitää loppuun saakka, vaikka makumaailman monipuolisuus kovinta sessioinnin sulavuutta kaivatusti toppuutteleekin.

Paloaseman Panimo x Panimo Himo Verivelka

Kevyelti punertava, oranssisen keltainen olut kevyellä vaahdolla. Sameus tummentaa punakkuutta hieman. Tuoksu on melko mieto, mukavan belgiesterinen ja -mausteinen kylläkin. Sitrusaromia ja syvempää hedelmää joka lienee sitä veripersikkaa.

Makuhan rokkaa. Erinomainen hellekesän janonsammuttaja ensisimauksen ja sitä pakonomaisesti seuraavien toistojen perusteella. Ajan varttuessa makumaailma syvenee ja tahti hiipuu pohdiskelevamman nautiskelun virtaan.

Sitruksista aromaattisuutta ja pirskahtelevuutta, sopivaa belgituntua ja kevyttä mausteen kuivuutta. Veripersikka tuo punakkaa, hedelmäistä pyöreyttä mukaan ja samalla runsauttaa makumaailmaa. Jälkimaku nostaa belgiestereitä ja sopuisaa mausteisuutta esiin yhdistäen sen sitruksisuuteen ja kevyeen persikkaisuuteen. Juotavuus edelleen aika kohdillaan ja tämähän on kuin kesää varten tehty. On hyvä!

Pisteet: 37/50

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Brekeriet Brillant & Uncle Brett IPA



Otetaanpas tähän väliin muistelot parista Brekerietin brettaherkusta. Kiinnostava ruotsalaispanimohan kuuluu nykyisin hienoa työtä kotimaisen juomakulttuurin eduksi tekevän Pien-olutpuodin maahantuonnin piiriin ja on myös kohtalaisen helposti löydettävissä myös muutamien verkkokauppojen valikoimista.

Brillant kuuluu panimon Wild Punch –sarjaan eli villihiivoilla leikittelevien oluiden kastiin. Se edustaa tyylinä Saisoneita, joskin saccharomyces- ja brettanomyces –hiivakannoilla ryyditettynä. Yleisestihän nämä on Skånessä handlattu hyvin, mutta nyt jäi vähän laiha ja kylmä olo.

Uncle Brett oli sen sijaan olut paikallaan. Kokeellisten kertaerien Special-saagaa täydentävä, rehellisesti sanottuna jo ”jokin aika sitten nautittu” olut soisi paikan vakiommastakin tuotannosta. Sen verran tämä brettalla terästetty IPA nimittäin puhutteli. Luomuraaka-aineista rakennetun oluen humalina toimivat Citra, Centennial, Columbus, Mandarina Bavaria ja Eldorado, joten siinäkin suhteessa riitti paljon ihastelun aiheita…


Brekeriet Brillant

Saison / 5,5% / Brekeriet, Landskrona, Ruotsi
Tasaisen samea, mangosmoothien näköinen olut hyvin runsaalla ja kestävällä vaahdolla. Vaalea, kevyen hapan tuoksu toimii hyvin. Sitrusmaista kirpeyttä, vaaleaa, vehnää tunnustavaa maltaisuutta, pippurimausteisuutta, kevyttä hedelmäesterisyyttä sekä keskirunsasta tallimaisuutta, brettafunkkia, jota olisi ehkä odottanut löytyvän enemmänkin. Tämäkin riittää ja pysyypähän tunnelma raikkaana ja pirteänä.

Maultaan funkimpi, mutta samalla yksioikoisempi, kepeämpi ja ehkä vähän ohutkin syvyysvaikutelman jäädessä melko kevyeksi. Sitrusmainen kirpeyttä ja brettan tallimaisuus dominoivat ja ovat yhdessä melko voimakaskin pari, mutta esimerkiksi mallaspuoli jää kovin ohkaiseksi jättäen ison aukon kärkiparin taakse. Hedelmää löytyy sävyksi, mausteisuutta, noh, mausteeksi. Pettymys, vaikka kepeänä ja kirpeänä brettasourina hyvä janojuoma onkin. Brekeriet pystyy parempaankin, helposti.


Tuomio: Ohut ja turhan yksioikoinen brettasaison. Ei lajin saati panimon parhaimmistoa.

Pisteet: 29/50

Brekeriet Uncle Brett IPA

India Pale Ale / 6,5% / Brekeriet, Landskrona, Ruotsi
Kaunis, samea ja aprikoosinen olut viettelee jo ensikaadolla. Tuoksua leimaa vahvan brettainen suudelma. Nahkea tallimaisuus leijailee kuivakukkaisen, pirteän hedelmäisen ja sitruksisen kedon yllä ja kieltämättä sellainen orvalmainenkin ajatus pilkahtaa mieleen...

Maussa bretta saa hieman kevyemmän roolin, mutta on mukavasti esillä runsaan hedelmäisen alun jälkeen. Loppu taas on sitruksisen purennan ja pippurisen potkivan ryminän heiniä, hedelmäkorin taas täydentyessä pitkän jälkimaun edetessä. Ei enää Orvallin hekumaa kuitenkaan, vaikka mielikuvassa sinnitelläänkin melko pitkään kiinni. Brettainen, vaalean hedelmäinen, kuivakukkaisen parfyyminäinen ja sitruksinen IPA on joka tapauksessa IPA paikallaan valloittaen kellaristin sydämen.

Tuomio: Humalan hekumaa, brettan taikuutta. Siinäpä tämän IPAn kaunis idea ja toteutus lyhyesti.

Pisteet: 38/50

perjantai 28. huhtikuuta 2017

TANKER X Van Moll Animal Instinct

TANKER X Van Moll Animal Instinct
  • Tyyli: India Pale Ale
  • Alk.%: 6,2
  • Panimo: TANKER, Vaida, Viro / Van Moll, Eindhoven, Hollanti

Villit hiivat ja eriasteinen funky meno ovat hiljalleen hiipineet myös IPA-maailman makujen sekaan. Tämänsuuntainen kehitys on mielestäni sekä odotettua että maistuvaakin. Virolainen TANKER ja hollantilainen Van Mollin panimo yhdistivät taannoin voimansa ja tekaisivat ryhdikkään eläimellisen IPAn, joka on käytetty vale-brettana tunnetulla Bruxellensis Trois (nyk. Saccharomyces Trois) hiivalla.

Ensikosketukseni ko. hiivaan taisi olla nykyisin Fiskarsin Panimolla keittoukkona häärivän Herrasmies-Topin kotonaan keittelemä ”Bretta” IPA, josta on sittemmin tehty myös kaupallinen versio HIISIn tykönä. Molemmat elämykset toimivat moitteettomasti, eikä lajin ääreltä muistu heikkoa hetkeä mieleen muutenkaan. Esimerkiksi HIISIn rehdisti brettainen Pecko on melko vakiokamaa omassa ostoskorissa. Animal Instinct on valmistettu Virossa, TANKERin kotiluolassa.

Animal Instinctin takana seisova panimokaksikko edustaa nuorta, uusien tulijoiden kasvavaa polvea. Jaap Hermans ja Erwin van Moll havahtuivat jokunen vuosi sitten tosiasiaan, ettei Eindhovenista löytynyt lainkaan omaa panimoa. Niinpä he päättivät ryhtyä elvytystoimiin ja nostivat maansa viidenneksi suurimman kaupungin takaisin panimokartalle. Van Moll on itselleni tyystin tuntematon panimo, vaikka sillä on ikää jo nelisen vuotta. Panimon yhteydessä on myös oma taproom ja sitä tituleerataankin brewpubiksi tai beer cafeksi – kaksikko itse kuvailee puitteita panimoksi, jolla on pieni pubinkaltainen ”testautustila”.

Rennonoloisen ja letkeän Van Mollin sävellaji on duuri ja samaa voisi sanoa sen kumppanina oluen teossa toimineesta TANKERista. Virolaispanimo toimii pienessä Vaidan kylässä Tallinnan liepeillä, jossa oluen valmistus vietiin kotikutoisesta autotallikeittelystä kaupallisen skaalan liiketoiminnaksi. Ensimmäiset oluet valmistuivat keväällä 2015 ja nykyisin panimon oluet ovat jo kohtalaisen tuttu näky kotimaistenkin olutravintoloiden ja kauppojen hyllyillä. TANKER on ehtinyt lyhyen historiansa aikana monenlaista ja on varsin tuotteliaana uutuuksien ideoiana ehtinyt kollaboroimaan myös suomalaisten panimoiden, kuten HIISIn kanssa. Omissa kirjoissa TANKER onkin varsin mielenkiintoinen ja hyvälaatuinen toimija, jonka moderni ote puhuttelee makujen kautta.
Collaboration brew with Van Moll (NL). Take a walk on the wild side with Animal Instinct. It is a juicy IPA fermented with 100% wild Bruxellensis Trois yeast, the first IPA of its kind made in Estonia. Aroma is massively juicy, loads of fruits, ripe and tropical – tangerines, pineapple, mango. Tastes as good – moderately bitter, super-juicy, slight wheatiness, lots of fruity brett, and tropical fruity hops. Great drinkability.
TANKER X Van Moll Animal Instinct
Samea, vaaleahkonkeltainen olut kauniilla vaahdolla. Tuoksu on taidokas yhdistelmä parfyymimäistä sitrustrooppista humalointia ja ”villihiivan” orvalmaista taikuutta. Kepeätunnelmainen ja virkeä tuoksu tarjoaa monipuolista, runsasta ja puhuttelevaa aromien leikittelyä. Lupauksia herättävä tuoksu.

Maku... Se parfyymi. Sitrusta, kuivakukkaista hedelmäisyyttä tropiikin sävyjen leikitellessä taustalla. "Brettaa", lisää sitrusta ja tuoretta havuisuuttakin. Humaloinnissa mennään aromit edellä ja katkeropuoli jää harmillisesti vajavaiseksi. Peräpää jää kaipaamaan kokonaisuuden viimeistelevää lisäpotkua, joka nyt jää harmillisen tuhnuksi. Eipä siinä, aromaattinen puoli se itseä yleisesti enempi kiehtookin ja sillä saralla tarjonta on huippuluokkaa. Bretta-IPAa soisi olevan tarjolla enemmänkin, sillä ovathan nämä aina hyviä.

Tuomio: Aromaattista menoa feikkibrettan toimivalla lisäillä varustettuna. Katkeruutta kun vielä saisi...

Pisteet: 36/50