keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Saimaa Brewer’s Special Alabama Red IPA 2,8%

Saimaa Brewer’s Special Alabama Red IPA 2,8%
Saimaan Brewer’s Special -sarjan Alabama Red IPA tuli vastaan ruokaostosten lomassa. Se on ollut tuotannossa näemmä jo parikin vuotta, mutta jäänyt itseltä kokonaan testaamatta. Syytän ainakin osaltaan aivan kamalan rumaa etikettikuvitusta. No, mielenkiintokynnys kuitenkin ylitettiin, sillä oluen vahvuus on varsin maltillisissa elintarvikkeen lukemissa (2,8%). Prosentteja näkyy karsitun jossain vaiheessa, sillä monet nettisivut listaavat sen vielä 3,5-prosenttisena, mutta näemmä Mikkelissäkin on lähdetty mukaan tähän 24/7-myyntivalttien kirjoon. Hyvä niin, sillä tuolle saralle on kiva saada variaatioita.

Punakka Trump-IPA tuskin kilpailee Northern Lightsin kanssa trendijuomien sarjassa, vaan lyöttäytyy hyvin toimivien ”kevyempien normi-IPOjen”, kuten Olvin Hi-Hopin ja Nokian Micro IPAn, völjyyn. Ja hyvin heittäytyykin. Olueen on saatu varsin runsas makumaailma ja vakuuttava runko, eikä C-voittoinen humalkattauskaan pöljemmältä vaikuta: keiton joukkoon on sijoitettu Columbusta, Citraa, Cascadea sekä Chinookia, joista kolme jälkimmäistä löytyy myös kuivahumaloinnin puolelta. Katkeroitakin löytyy aika kivasti, 45 EBUn verran, mutta sille tarjotaan myös hyvää pohjaa mallaspedin muodossa. Toimivan rungon koostavat näet Pale Ale-, Wheat-, Munich-, Dark Ale- ja Caramel -maltaat.

Saimaalaisia ei olekaan vähään hetkeen tullut maisteltua, mutta tätä piti käydä hakemassa toinenkin purkillinen tulevaa mökkipiipahdusta silmällä pitäen. Olut on muuten myös gluteeniton, mikä ilahduttanee myös viljayliherkkyyden koskettamaa kohderyhmää. Lisäleveyttä on näihinkin tuotteisiin tullut mukavasti lisää.
Alabama Red IPA  – oikea Amerikan unelmaa tihkuva timantti. Näissä vapauden kuplissa maistat miellyttävän havuisuuden ja kuivan greippisyyden. Viimeistelimme punertavan pintahiivaoluen kevyellä karamellisuudella, joka taklaa kilpailijansa kehässä kuin kehässä. Ota valpas asento ja valmistaudu voittoon. Yeehaw!
Saimaa Brewer’s Special Alabama Red IPA 2,8%
Odotetun punakka, suht kirkas ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on pihkaisen mäntyinen, vähän leipäinen ja varsin toimiva.

Maku. No perhana. Aika hyvä! Sitrusta, sitäkin enemmän havuisuutta ja ehkä vähän pihkaakin. Myös ”perushedelmäisyyttä”. Mallaspuoli on mukana hieman leipäisenä ja hyvin menoa tukevana. Ehkä sieltä alta koittaa vähän puskea semmoista turhaa makeuttakin, mutta hyvin tuo kyllä taakse katoaa.

Runkoa on yllättävän hyvin tuotu mukaan nimenomaan olemuksen ja tuntuman puolelle ilman, että aika runsas humalointi turhemmat häiriintyy. Nyt on kyllä saatu kivasti toimivaa, punakampaa perus-IPAa kevyisiin prosentteihin.

Pisteet: 34/50

tiistai 19. toukokuuta 2020

FrauGruber Velvet Horizon Pale Ale

FrauGruber Velvet Horizon Pale Ale

Palokan Citymarketin uutuuslatauksissa ei ehdi aivan ajanhermolla pysymään, mutta arvionmukaisen FrauGruberin sain noukittua varsin tuoreeltaan matkaan. Panimon tekemisistä on kuulunut paljon hyvää, mutta omat maistot ovat jääneet odotuttamaan itseään ennen tätä kohtaamista*. FrauGruberia maahantuovan Pienen Erkki Häme kehuu panimoa yhdeksi Euroopan parhaaksi IPAn tehtailijaksi.

FrauGruber ei kuulu Saksan ikiaikaisempien toimijoiden joukkoon, mutta osaamista sen takaa kuitenkin löytyy ihan riittämiin. Sen perustajakaksikko Ezno Frauenschuh ja Matthias Gruber ovat tunteneet toisensa jo lapsesta lähtien ja Ezno on tehnyt aiemmin uraa erittäin pätevänä tunnetun Riegelen riveissä. Siellähän on toimivien perusgermaanien lisäksi tehty vähän kräftimpiäkin vedoksia jo takavuosina, jolloin saksalainen IPA ei ”ihan” niin kova juttu vielä ollut.

Pari vuotta sitten Ezno ja Matthias perustivat sukunimistään yhdistetyn FrauGruberin. Mikäli nyt oikein ymmärsin, on panimolla nykyisin ihan oma fyysinen lokaatio keittelyyn, mutta sen omistaa Camba Bavaria. Gundelfingenissä, aivan Tonavaan laskevan Brenz-joen loppupään hollilla sijaitseva Camba Old Factory nimittäin laitettiin joku vuosi sitten vuokralle ja tuohon osoitteeseen näkyy myös FrauGruberin jäljet johdattavan. Fiksummat sivistäkööt kirjoittajaa tarkemmista järjestelyistä, mutta kutakuinkin näin se taitaa mennä.

Meille ajelehtinut Velvet Horizon edustaa ilmeisesti panimon vähemmän tekemää ”maitokauppakastia”. Samea, viisipinnainen olut on humaloitu Vic Secretillä ja BRU-1:llä. Reilu kuukausi näyttäisi oluella olleen ostohetkellä ikää eli ihan kivan ripakkaan se meille Jyväskyläänkin on hyllyyn saatu. Hyvä niin, sillä näissä oluissa tuoreus on kaikki kaikessa ja voi vain ihmetellä joissain paikoissa aika ajoin "uutuuksina" hyllytettyjen IPOjen puolivuotta sitten leimattuja pullotuspäiviä.
*Luulin itse asiassa jo yhden maistaneeni, mutta joudun häpeissäni myöntämään, että minulla näemmä menee Frau Gruberin ja Fuerst Wiacekin nimet iloisesti sekaisin. Koviksi panimoiksi kumpaakin kehutaan toki.
FrauGruber Velvet Horizon Pale Ale

Varsin samea, kaunis olut kaatuu lasiin vaaleankeltaisena, hedelmäisen näköisenä ja kruunauttaa itsensä kestävällä, runsaalla vaahtokerroksella. Runsas tuoksu tarjoilee sitrusta, mandariinin kuorta, vaaleaa tropiikkia ja kevyttä pensaikkoa. Hieman aikaa ja lisänuuhkaisuja, niin alkaa löytymään myös ananasta, aprikoosia ja ehkä hentoa kukkaisuuttakin. Raikas, vaalea ja aromaattinen.

Maku on kevyen mehukas, enemmän kuitenkin ilmavaan aromimaailmaan panostava, kuivahko ja runsaanlainen. Sitrusta tottakai, mandariinin kuorta, ehkä greipinkin. Lopussa kohtalaista sitrussävyistä katkeroa, joka toimii kuivuuden kanssa. Vastapainoksi on lastattu ananasta, aprikoosia, passionia sun muita tropiikin hedelmiä. Kevyttä mausteisuutta, samoin kukkaisuutta. Onpas taas mainio lisä kauppatarjontaan.

Pisteet: 38/50

maanantai 18. toukokuuta 2020

Cool Head Surtido

Cool Head Surtido
Cool Headin kevään uutuuksista löytyy useampikin aika veikeän kuuloinen souri. Näistä lähti lopulta testiin otsikon Surtido, koska se oli niistä se sisältökuvaukseltaan ehkä parhaiten omaan makuun osuva. Soureja ei tosiaan tule kamalasti nykyisellään kulutettua, mutta pitäähän niitä aina välillä ottaa testiin makunystyröiden terästämiseksi.

Surtido onkin ihan mielenkiintoinen olut, sillä se on itseasiassa sekoitus useammastakin Cool Headin hapanoluesta. Goseksi taipuneesta sekoituksesta ei ilmeisesti löydy sen suurempia dominanssia harrastavia mausteaineita, mutta mukaan on lorautettu mm. 10kk Tequila-tynnyreissä kypsynyttä Nordic Souria. Eipä siinä, aika painokasta asiaa Tuusulasta taas. Hyvin toimii ja kehuja kerää, vaikkei aivan omiin suosikeihin nousekaan. Hyvä olut kumminkin.

Cool Head Surtido
Kypsän keltainen, melko samea olut kevyellä vaahdolla. Tuoksu on suolaisen kirpeä, vaalea ja hivenen ehkä hedelmäinen.

Maku on melko runsas, mukavan kirpeä ja suolainen. Raakaa sitruksista happamuutta löytyy, mutta myös tasapainottavaa vehnän pyöreyttä ja ehkä vähän pehmeää hedelmääkin. Mutta etenkin viimeistä siis melko vähäisissä määrin. Merellinen suolaisuus, Dragster-karkin kirpeys. Aika kesäinen. Rento ja raikas, ei pöllömpi gose. Varsin jees.

Pisteet: 34/50

lauantai 16. toukokuuta 2020

Whiplash Setting Sun

Whiplash Setting Sun
  • Tyyli: New England Double IPA
  • Alk.%: 8,0
  • Panimo: Whiplash, Kildare, Irlanti
Whiplashin tekemisiä on ollut ilo seurata etenkin lasin äärellä. Kahden kaveruksen sivuprojektina ja harrasteena vuonna 2016 alkanut oluttehtailu on tullut tutuksi alkujaan Pienen ponnisteluiden ansiosta ja tilaisuuksiin on tullut tartuttua myös verkko-ostelun maailmassa. Samea ja kauppakaartia vahvempi Setting Sun saapui käsiini Tanskasta ja edustaa sameiden IPOjen imperialistista tarjontaa.

Nätin etiketin taakse piilotettu Setting Sun on 8-prosenttinen, viimehetken Vic Secret -aromihumaloinnin saanut, myöhemmin kahteen kertaan oregonilaisella El Doradolla, Washingtonin osavaltiossa kasvatetulla Citralla sekä BRU-1:llä kuivahumaloitu tupla-NEIPA. Sen rungosta löytyy Maris Otterin lisäksi myös vehnä- ja kauramaltaita sekä Carapilsiä. Lopputulema onkin odotetun samea, runsasmakuinen ja tuhdin aromaattinen elämys, joka piilottaa vahvuutensa pelottavan hyvin ja sulaa suuhun kuin ensilumi heinäkuussa.

Whiplash Setting Sun
Ah, onpas heleän samea ja vaaleuttaan kuohkeana vaahdolla korostava olut. Varsin mehukas, aromaattinen tuoksu on hurmaava. Se ei myönnä vahvuuttaan, vaan on ihailtavan kepeäliikkeinen, joskin samaan aikaan tyyliinkuuluvan runsas. Sitrusta, hienoista parfyymiä, greipinkuorta ja trooppista hedelmäisyyttä. Hahaa, miksi tulee vähän Jaffakin mieleen?

Maku on hieno. Se on osin parfyyminen, mutta tarjoaa myös hedelmälihaisampaakin puolta. Napakka appelsiini, sitrus, greipinkuori, aprikoosi, mango... Vahvuus jää runsaudesta huolimatta hienosti piiloon ja juotavuus on vähän turhankin kohdillaan. Erittäin hyvää tekemistä irlantilaisilta - taas kerran.

Pisteet: 42/50