Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mansikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mansikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Panimoyhtiö X Mara

Panimoyhtiö X Mara
  • Tyyli: Sour Ale
  • Alk.%: 5,2
  • Panimo: Panimoyhtiö X, Jyväskylä, Suomi
Kun kävin vuoden alkajaisiksi Panimoyhtiö X:n luona jutustelemassa panimon toiminnasta Scandinavian Brewer’s Review’n Suomi-numeroa varten, kerrottiin työn alla olevan useampiakin uutuustuotteita. Kevään myötä näistä onkin realisoitunut jo pari, vaikka kevään globaalit mullistukset ovat alalle omat lisähaasteensa asettanutkin.

Tein pari viikkoa sitten ennakkotilauksen panimon verkkokaupan kautta ja kotiutin pullollisen uutuuslinjaston punakkaa hapanolutta, Maraa. Mara on Ylä-Porkkalan tilan mansikka-raparperimehun ylijäämäaineksilla maustettu sour ale, jonka kerrotaan vievän mielikuvat aurinkoisin kesämökkitunnelmiin. Mansikka ei ehkä omaan makuun ole se suunmukaisin sourmauste, mutta aihe kiinnosti melko kovastikin, sillä Ylä-Porkkalan alkuperäistuote on yksi parhaista ja raikkaimmista kesäjuomista, mitä tiedän.

Maraa on ryyditety vehnämaltailla ja laktoosilla, mutta omaan suuhun niistä ei liiallista muhkeutta tai pyöreyttä muodostu, vaan aika raikkaissa tunnelmissa oluen äärellä edetään. Hyvä tuote, mutten minä mansikkaa normioloissa edelleenkään olueeni suuremmin halajaisi.

Panimoyhtiö X Mara
Punertavan oranssi, yllättävän vähäpunainen, silti marjaa henkivä. Vaahto on vähäistä. Tuoksu on mieto, mutta mansikan voi sieltä poimia helpostikin. Muutenkin mukavan mehuinen meininki, happamuutta ei nenään ilman syvää nuuhkaista saa.

Suussa se kuitenkin tuntuu. Ei liian hapanta, mutta poskissa kumminkin tuntuvaa. Mansikka ja raparperi löytyvät aika kivasti esille ja pelaavat hyvin myös hyvin yhteen. Raikasta, kuten uskalsin Ylä-Porkkalan mehun tuntien toivoakin. Olut hupenee lasista aika hyvää tahtia eli vaikuttaisi varsin suunmukaiselta kokonaisuudelta. Kesäisiä makuja pienellä happamuuden nipistyksellä.

Pisteet: 34/50

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Mikkeller Oregon Fruit Series: Berliner Weisse Strawberry & Coffee

Mikkeller Oregon Fruit Series: Berliner Weisse Strawberry & Coffee
Mikkellerin marja- ja hedelmäsarjan kahvi-mansikka -berliineri oli ennakkoon se olut, jota halusin Pienen erikoiserästä viimeiseen asti vältellä. Happamuutta, kahvia ja mansikkaa? Minkä hemmetin takia? Jo kahden viimeisen sekoittaminen keskenään on suurta syntiä ja hienojen raaka-aineiden haaskuuta – vähän kuin suklaa ja marjat keskenään.

3,7-prosenttinen, kieltämättä hauskan ulkokuoren omaava olut pääsi kuitenkin yllättämään pessimistisesti lähestyneen blogistin. Ei tämä tietty suosikkieni joukkoon nouse, mutta se on pakko myöntää, että tämän oluen teossa on onnistuttu likipitäen täydellisesti, kun pitää lähtökohdat mielessään.

Oluen marjat on poimittu Oregon Fruitin tiluksilta ja huippulaatuinen Kieni-kahvi on paahdettu tanskalaisen Coffee Collectiven toimesta.

Mikkeller Oregon Fruit Series: Berliner Weisse Strawberry & Coffee
Marjamehuisan punakka, vaaleanpunaisen vaahdon nostava olut. Tuoksussa lähinnä kevyttä happamuutta sekä runsaampaa, rouhittua vadelmaa. Ei niinkään mansikkaa. Taustalta nousee kevyttä kahvin aromia, vähän samaan hentoon tapaan kuin reppuun pakatusta retkitermarista - ei kovin voimakasta, mutta selvästi kahvipaussista muistuttavasti kumminkin.

Maku on aika jees. Odotuksiin nähden varsin hyvä, mutta käyttökohteiltaan hyvin kapea. Kahvi ja kirpeähkön hapan mansikkaisuus sointuvat aika hyvin yhteen ja ovat voimakkuudeltaan aika tasapäisiä. Toimivuus nojaa suht pehmeään suutuntumaan sekä marjaisan raikkaaseen tunnelmaan. Jälkimaku on enemmälti vadelmaa esiintuova, mikä sekin nostaa osakkeita. Ei silti meikäläisen puuroa, mutta ihan mielenkiintoinen kokeilu, joka on spekseihin sidottuna viimeistelty erittäin onnistuneesti.

Pisteet: 33/50

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Brewski x KCBC Catman Or Robin

Brewski x KCBC Catman Or Robin
  • Tyyli: Gose
  • Alk%: 4,7
  • Panimot: Brewski, Helsingborg, Ruotsi / KCBC, Brooklyn, New York, USA
Pulleista pikkupulloista ja hauskoista etiketeistä tunnistettava Brewski on yksi monista itselleni hyvin iskevistä ruotsalaispanimoista. Tällä kertaa on tosin pakko myöntää, että marjagose-leimaa enemmän ostopäätökseen vaikutti etiketin järjettömän hieno kuvitus. Okei, vähänhän se trikoisiin sonnustautuneelta Hedbergiltä ehkä näyttää, mutta sisältö on kuitenkin ylivedettyä mukahassuttelua huomattavasti toimivampaa. Ei pahalla, Sami.

Catman or Robin –olutta ei suinkaan ole tehty yksin, vaan kaveriksi on saapunut arvovaltaisia vieraita aina New Yorkista saakka. Kings County Brewers Collective (KCBC) ei itselleni juuri kelloja soitellut, mutta ilmeisen arvostetusta bushwickilaispajasta on nähtävästi kysymys. Panimon taustaa voi lueskella vaikkapa tästä Thrillistin artikkelista:

NYC's Best Brewery Is 18 Months Old and You've Never Heard of It


Supersankariolut on tosissaan vanhaankin kaupparajaan sopivaa Gosea. Mausteina siinä on käytetty mustikkaa, mansikkaa, vadelmaa ja limeä eli varsin kesäisiä sävyvä sopii odottaa. Eikä se kyllä pöllömpi ilmestys ollutkaan.
They say everybody wants to be a cat. Because a cat is the only cat who knows where he’s at. So tell me, where is Robin? A Gose without a horn, makes you wish you weren’t born. But filled with blueberry, raspberry, strawberry & lime, even though it doesn’t rhyme.
Brewski x KCBC Catman Or Robin
Tulipunainen, marjaisan värinen olut. Tuoksu on mansukkaisen marjaisa, punaviinimarjaisen rapea ja hivenen hapan. Makeutta ei kamalasti ole, mikä on kiva juttu. Ei juuri kyllä happamuuttakaan, mikä ehkä vähän korpeaa.

Maku on syvän marjaisa. Mansikka antaa pehmeää makeutta, joskin riittävän hillittyä ilman hillomaista imelyyttä. Mukana on myös happamampia marjoja, kuten viinimarjaa ja kirpeää vadelmaisuutta sekä melko mietoa happamuuttakin. 

Raikas ja runsasmakuinen, ulkonäkönsä mukainen olut, jossa mustikka luo lähinnä syvyyttä punakalle yleisvärille, eikä lime revittele liikaa, antaen lähinnä kevyen sitrusksista pirteyttä matalahkon happamuuden ja suolaisuuden rinnalle. Runsasmakuinen, helposti kumottava ja toimiva kokonaisuus, jossa voisi pientä lisäsärmääkin ehkä olla. Ei silti isompia valittamisen aiheita.

Pisteet: 37/50

torstai 5. tammikuuta 2017

Rennot ruotsalaiset: Beerbliotek Sockerbruket Saison #036 & A Passion for Strawberry Blondes #164




Beerbliotekin kevyempää osaamista.
Göteborgista ponnistava Beerbliotek on yksi Ruotsin kansainvälisimmistä panimoista – ainakin taustojensa perusteella. Alkujaan kahden kaveruksen, Adamin ja Richardin, kotiolutharrastuksesta liikkeelle lähtenyt panimoprojekti edustaa länsinaapurimme modernimpaa ja omakohtaisten kokemusten perusteella varmaotteisen trendikästä pienpanimolinjaa. Doppio-nimistä kahvikauppaa Göteborgissa pyörittänyt Australialais-uusiseelantilais-kaksikko aloitteli kotiolutharrastuksen mallasjuomia kohtaan kasvaneen kiinnostuksen innoittamina. Tarkoitusta varten vuokratussa tilassa työskenneltiin muutama kuukausi dynaamisena duona, kunnes mukaan ”houkuteltiin” kolmas kaverus, tällä kertaa eteläafrikkalainen Darryl.

Harrastuksen kanssa sitten tuusattiin hartaasti kolmisen vuotta, kunnes päätös kaupallisen panimon perustemisesta tehtiin. Adamin, Richardin ja Darrylin lisäksi mukaan haalittiin myös hieman ruotsalaisväriä kolmikolle tutun Andersin muodossa ja tarvittavien laitehankinta- ja viranomaiskierrosten päätteeksi Göteborg sai uuden panimon. Beerbliotek aloitti toimintansa vuoden 2012 lopulla entisen sokeritehtaan tiloissa, josta sana Sockerbruket on jäänyt elämään.

Kotioluttoiminnasta tuttu kokeilunhalu, reseptiikalla pelaaminen ja uusien olutvariaatioiden kehittäminen kuuluvat panimon arkeen vielä tänäkin päivänä. Omien firmojen ja päivätöiden ohella pyöritetty panimotoiminta keräsi nopeasti suosiota ja pian oltiin tilanteessa, jossa kysyntä ylitti reippaasti tarjonnan. Seitsemän kuukauden jälkeen kapasiteetti ja tuotantomäärä kaksinkertaistettiin eioon myynnin minimoimiseksi, mutta jo reilun vuoden päästä oli taas keksittävä jotain uutta.

Kansainvälistä rivistöä laajentamaan saatiin tässä vaiheessa vielä enlantilainen Gary sekä ruotsalainen Niklas, joiden myötävaikutuksella panimolla otettiin suuri askel eteenpäin: toimintaa laajennettiin ottamalla käyttöön toinen panimotila, joka sijaitsi vain pienen kävelymatkan päässä Sockerbruketin verstaalta. Kungstenin uusien tilojen myötä panimo sai myös pullotus- ja tölkityslinjaston kasvattaen sitä myöten tuotteiden saatavuutta entisestään. Nykyisin on Kungstenillä myös oma tap room.

Taiteilu kahden panimon välillä ei kuitenkaan ole aivan simppeliä, mutta pienen aivoriihen jälkeen panimoväki keksi ratkaisun: Sockerbruket pyhitettiin hapanoluiden tekoon Kungstenin panimon keskittyessä leikittelemään oluilla muilla keinoin. Kaksi tuotantolinjaa, kaksi eri ideologiaa, mutta yksi panimo ja yhteinäinen brändi. Fyysinen välimatka tuotantolaitosten välillä on omiaan pitämään hapanoluiden normaalisti epätoivotut pöpöt loitolla IPA- ja DIPA-kuvioista ja onhan se toisaalta aika katu-uskottavaa pyörittää kahta olutverstasta rinnakkain. ”No meillähän on tosiaan vielä sitten tuo sourverstas tuolla parin korttelin päässä…”.

Toinen päivän oluistamme...
Beerbliotekin oluita on rantautunut viime aikoina myös Suomen kauppatarjontaan ja nappasinkin pari uutta tuttavuutta Palokan Citymarketin hyllystä matkaani. Sockerbruketin puolella valmistettu, kevyt ja rennosti Chinookilla kuivahumaloitu Saison on käytetty panimon mukaan suhteellisen lämpimissä olosuhteissa hiivan mausteisten aromien esiin saamiseksi humaloinnin antaessa kepeälle oluella oman, sitrusmaisen leimansa. Mukana on hitunen vehnää ja kauraa lopputuleman ollessa varsin leppoisa ja pirteän oloinen, 3,5-prosenttinen kesäolut.

Esittelyn toinen osapuoli, intohimoinen Berliner Weisse, A Passion For Strawberry Blondes, kiusoittelee alkoholivastaisen konservatiivisiiven maailmankatsomusta tehokkaasti. 3,6-prosenttisena, rentona ja kevyenä olutnautintona se tukee ”keskiolut Alkoon” linjaa ja toisaalta todistaa vähäalkoholisemmassakin oluessa olevan hyvää potentiaalia. Etiketin rakkausnäytelmä sen sijaan saattaa aiheuttaa aamupuuron kulkeutumisen väärään kurkkuun ajatusmaailmaltaan keskiaikaisessa Suomessa elävien sanansaattajien keskuudessa. Kyseessä on panimon kuudes berliineri ja kuten nimikin kertoo, on olut maustettu passionhedelmin ja mansikoin.
This beer is dedicated to everyone living their life full of passion.
Jag tycker. Beerbliotekillä on homma hallussa ja meno mukavan freesiä. Tässä siis kaksi kevyempää, rento-otteista ja vahvuuksissaan hyvin toimivaa olutta ehkä vähän kesäisemmän mielen marinointiin.

Beerbliotek Sockerbruket Saison #036

Saison / 3,5% / Beerbliotek, Göteborg, Ruotsi
Vaalea, ananasmainen ja samea olut runsaalla, höttöisellä ja laskevalla vaahdolla. Tuoksu on aromaattisen hedelmäinen sitrusmainen särmä edellä liikkuen. Kevyt, mausteisen hiivainen yleisvaikutelma toimii tuoden muutoin raikkaan kepeään tunnelmaan runsautta ja syvyyttä - muttei liikaa.

Maultaan miedohko, sitrusmaisen pisteliäs, hennon hedelmäinen ja potkivan mausteinen. Lopun greippisävyinen purevuus antaa kivasti luonnetta hiivasta nostetun mausteisuuden sekä aromaattisen sitrushedelmäisyyden viitoittaessa kevyen ja virkeän oluen alkutaivalta.

Tuomio: Kevyt, kepeä ja pirteä sessio-Saison.

Pisteet: 32/50

Beerbliotek A Passion for Strawberry Blondes #164

Berliner Weisse / 3,6% / Beerbliotek, Göteborg, Ruotsi
Samea, ananaksenkeltainen, pienikuplaisella ja valkoisella vaahdolla koristeltu olut. Tuoksu on lempeän hapan, tuoreen metsämansikkainen ja hedelmäinen. Aika kesäinen tunnelma vaaleassa ja kevyessä, mutta silti pyöreän höttöisessä paketissa.

Maultaan odotetusti hieman kulmikkaampi, tuntuvamman hapan, rungoltaan viljavan vehnäinen. Mansikkaisuus on tuoksua parfyymimäisempää passionin esiintyessä enemmänkin kevyen hedelmälihaisena juonteena. Lopun happamuudessa on mukana hedelmäkarkkimaista hedelmäisyyttä, ehkä mansikan vaikutuksesta peräisin.

Kokonaisuus on kauniissa tasapainossa täynnä kesäistä intohimoa. Berliineriksi ehkä vähän kesykin happamuuden ja hiilihappojenkin ollessa enemmälti pehmeän hempeitä terävimmän kärjen puuttuessa oikeastaan kokonaan. Se tekee oluesta toisaalta mainion puutarhajuoman, joten mikäpä siinä sitten. Mielenkiintoinen esitys.

Tuomio: Lempeä ja mansikkainen Berliner Weisse.

Pisteet: 33/50