Whiplash Blue Ghosts

Whiplash Blue Ghosts

• Tyyli: Pilsener
  
• Alk.%: 5,2
• Panimo: Whiplash, Kildare, Irlanti
• Pantu: White Frontier Brewery, Martigny, Sveitsi

Lahden Paavolasta löytyvä taikakaappi tarjoili viimereissulla myös aika laajaa pohjahiivalinjaa, josta matkaan tarttui tämä Whiplashin Alppisveitsissä panetuttuma Blue Ghosts Pilssi. Tokihan tämmöisen vähän trendivetoisemman panimon näkemys ja tekele jalosta oluttyylistä aina vähän mietityttää, mutta rohkenin silti tarttua kuivahumaloituun törppöseen. Olihan se kuitenkin Saazilla ja Hersbruckerilla humaloitu. Ja makuhermoonhan se loppujen lopuksi sitten osuikin.

Irlantilaiset ovat tosiaan käyneet pienellä oluenlaskureissulla Keski-Euroopassa. Sveitsin, Ranskan ja Italian rajojen risteyskohdan tuntumassa sijaitsevaan Martignyn pikkukaupunkiin rakennettu White Frontier tulee tuon reissun myötä tutuksi itsellekin. Aika raikkaalta ja modernia linjaa vetävältä tekijäporukalta tuo pikkusilmäilyn perusteella vaikuttaa ja ainakin sijainti on upea, kuten Sveitsissä nyt yleensäkin: Rhônen laakson mutkaan rakentunutta kaupunkia varjostaa pohjoisessa Bernin Alpit, kaakossa Valais’n vastavaavat, lännessä Chablaisin Alpit ja etelässä voi kiivetä Mont Blancille, jonka juurelle on rapiat 40km matka teitä pitkin.

Whiplash Blue Ghosts

Blue Ghostsin raikkaan purevasta makumaailmasta voi hyvinkin löytää tuota vuoriston puhtauden tunnelmaa, ainakin jos mielikuvilla haluaa leikitellä. Puhdas ja erheetön kokonaisuus, jollaiseen tarttuu vähän craftimmankin tekijän kohdalla mielellään, kun tuote tälle tasolle on saatu hilattua. Alla oluen sisältö tölkin kyljen kertomana:

Maltaat: Pilsner. Carapils.
Humalat: Saaz, Hersbrucker.

Hiiva: WLP83

Whiplash Blue Ghosts

Utuava, vaaleankeltainen olut valkoisella vaahdolla. Tuoksu on hyvin raikas, ruohikkoisen tuore, mannermaisen yrttinen ja puhtaan sitruksinen. Runko on kepeä ja asiaankuuluvan eleetön.

Maku on hieno. Se on hyvin, hyvin raikas, vaaleaa, kevytlinjaista mallasta taustalla antava, tuoreen humalan hekumaan nojaava. Siltä laidalta löytyykin sitten tuoretta ruohoisuutta, yrttiä ja etenkin lopussa esiin tulevaa sitruksisuutta. Ja vähän mausteisuuttakin. Todella hyvin suuhun istuva Pils!

Pisteet: 36/50

Nikolai Alkoholiton Vaalea Lager

• Tyyli: Alkoholiton olut
• Alk.%: 0,0
• Panimo: Sinebrychoff (Carlsberg), Kerava, Suomi
• Pantu: Feldschlösschen (Carlsberg), Rheinfelden, Sveitsi

Noniin, tänään on aika taputella ansaittu kesäloma pakettiin ja palata taas sorvin ääreen. Heinäkuun lopullahan iltapäivälehdet ja muut klikkimediat olivat taas täynnä ”Jäikö putki päälle? 10 tapaa laittaa korkki kiinni loman jäljiltä. Katso kuvat!” –tyylisiä otsikointeja osoittelemassa sormella tavallista useamman alkoholiannoksen voimin lomakuukauden aikana rentoutuneita suomalaisia. Nyt syksyn jo tultua odotellaankin "Näin pääset eroon jouluähkystä" –vinkkejä ja "Näillä konsteilla vältyt pikkujoulumorkkikselta" –teemanumeroita, mutta ajattelin että valkaistaan vielä nenää ja siinä samalla blogiakin esittelemällä vaihteeksi alkoholiton olut. Tämä on tietty oiva tilaisuus tuoda esille, että holitontakin kesäjuomaa ihan oikeasti tuli lasiin kaadeltua. Nih, kunnollista toimintaa, ettäs tiedätte.

Tosiasiassa etenkin Nikolai Alkoholiton Vehnä (0,5%) tuli lämpöisimpinä päivinä tapailtua kohtalaisen usein ja se vähän kuin vakiintui myös kesäisten grillin ääressä vietettyjen hetkien kumppaniksi. Sopivan kevyenä, mutta ihan mukavan makuisena oluena se jotenkin sopi tunnelmaan, jossa ei välttämättä huvittanut sitä puolilitraista (ja jollain muotoa vähän pyhääkin) Weihenstephaneria alkaa särpimään. Jossain vaiheessa lomaa tuli sitten testattua alkoholittoman Nikolai-sarjan toinenkin olut, nyt arvioissa oleva Nikolai Alkoholiton Vaalea Lager 0,0%.

Suureksi spektaakkeliksihan tuo ei oluena luonnollisestikaan noussut, mutta toimi viileänä janojuomana ihan passelisti. Tölkkiä ei sen enempiä tullut tapailtua, mutta myöhemmin havaitsin nauttineeni kotimaisen panimotuotteen sijaan sveitsiläistä mallasjuomaa eli tämä Alkossakin myynnissä oleva olut on valmistettu Carlsbergin Feldschlösschen-panimolla käkikellomaassa… Suuren konsernin ilot ja surut jne.

Nikolai Alkoholiton Vaalea Lager on perinteisellä menetelmällä pantu olut. Siinä maistuvat laadukkaiden lager-oluiden tyypilliset maut: maltaisuus ja katkeruus. Alkoholi on käymisen jälkeen poistettu hellävaraisesti vakuumitislauksella, jolloin jäljelle jäävät oluen muut arvokkaat ainesosat.

Ja kun tuosta nenänvalkaisusta jo päätiin puhumaan, niin mainittakoon vielä Sinebrychoffin kotisivuilta löytyvä lausahdus: Alkoholiton Nikolai sopii myös painostaan huolehtivien ruokavalioon: se sisältää energiaa vain 15 kcal/100 ml. Kyllä on poika sutjakassa ja terävässä kunnossa heti työrupeaman ensimetreiltä lähtien.

Nikolai Alkoholiton Vaalea Lager

Kirkas, kullankeltainen olut kepeällä vaahtopäällä kuorrutettuna. Tuoksu raikas, vaalean maltainen ja tuoreen ruohoinen. Lämmetessä menoon tulee mukaan makeuttakin eli kokonaisuus on parhaimmillaan hyvin jäähdytettynä.

Sama pätee makuun. Kylmänä raikas, virkistävä ja ruohoyrttisesti pureva, lämmetessä makeus nostaa päätään tuoden muutoin vaalean maltaan joukkoon pahvisen hunajaista tunnelmaa. Yllättävän hyvin tähän on makua saatu, eli ei pöllömpi. Grillin ääressä ihan kiva vaihtoehto - ainakin vissylle ja perusbulkille.

Lopputulemana ihan hyvä alkoholiton olut, joka kannattaa nauttia kylmänä.

Pisteet: 22/50

BFM Abbaye de Saint Bon-Chien 2010

• Tyyli: Sour / Wild Ale (Biere de Garde?)
• Alk.%: 11,0
• Panimo: BFM (Brasserie des Franches-Montagnes), Saignelégier, Sveitsi

Biere de Garde Sour Ale?

Kaivelin kellarin syvyyksistä pari vuotta sitten sinne “unohtamani” sveitsiläisoluen – BFM Abbaye de Saint Bon-Chienin vuoden 2010 version. 2012 keväällä BFM:n eli Brasserie des Franches-Montagnesin oluita piipahti Arkadian erikoisvalikoimassa kaksin kappalein, kyseisen Bon-Chienin ollessa näistä toinen. Maistelin tuolloin tuoreeltaan myös panimon imperial stoutin, Cuvée Alex le Rougen, joka oli vahvan happamuuden hallitsema elämys eikä suurta hekumaa tuolloin tarjonnut. Hapanta marjaisuutta lienee tarjolla tässäkin tapauksessa, sillä tyylilajiksi isoon 0,75-litraiseen lasipulloon pakatulle oluelle on määritelty sour ale (mikä ei varmaan kaukana olisi le Rougenkaan kohdalla ollut…). Pullon kylki tosin sisältää viittauksen biere de gardeen, eli nähtävästi olut edustaa siis pintahiivalla pantua kyseisen lajin edustajaa, joka saa hapanta pontta makuunsa kypsytysolosuhteidensa kautta. Hapan biere de garde lienee sitten eniten sinnepäin tyyliä valittaessa?

BFM (Brasserie des Franches-Montagnes)

Nyt maistossa oleva olut kuuluu Abbaye de Saint Bon-Chien-vintagesarjaan, joka on nimetty panimon vuonna 2005 kuolleen kissan mukaan. Vuosittain julkaistava painos eroaa aina edellisistä jonkin verran, joten joka vuosi syntyy käytännössä uusi olut sarjan jatkeeksi. Oluet kypsytellään tammitynnyreissä, joissa on aiemmin varastoitu erilaisia viinejä, viskejä sekä muita tisleita. Vuoden 2010 painos on sekoitus kaikkiaan yhdentoista eri viinitynnyrin sisällöistä – tynnyreistä kuusi on sisältänyt aiemmin Pinot Noir-, kaksi Chardonnay-, kaksi Merlot du Tessin- ja yhdessä on kypsytelty Pinot Gris de Neuchatel-viinejä. Jostain muistelen lukeneeni, että kyseinen miksaus olisi käytännössä sekoitus aiempien vuosien eriä, mutta tuo jääköön nyt vahvistamatta.

BFM Abbaye de Saint Bon-Chien 2010

Sumea, maanläheisen ruskea ja kauniisti punamultainen olut – vaahtoa se ei käytännössä kerrytä lainkaan. Tuoksu on kauttaaltaan punaista, käynyttä marjaisaa happamuutta täynnä, mutta löytyy taustalta myös hentoa, vahvareunaista makeuttakin. Hieman etikkaa, kevyesti tallista nahkeutta sekä punaviinimäistä tunnelmaa. Maultaan tuoksun linjoilla, joskin tietynlaista särmää yleiskuvaan on tullut – muutos toimii ihan mallikkaasti. Pääosin punertavaa puutarhamarjojen makeaa happamuutta, mutta löytyy tuosta myös ahomansikan alkukesän raakaa pirteyttäkin. Hienoisen etikkainen jälkituntu, jonkin verran pehmentävää makeuttakin. Tuoksun tavoin tammista punaviinin tunnelmaa, joka loppuunsa onkin kokonaisuuden toinen pääväri. Marjaisan hapan punaviini oluen raaka-aineista? Hiilihappoja ei juuri löydy, tuntumaltaan hieman vaikeasti kiinni otettava – keskitäyteläinen kuitenkin. Kaikesta huolimatta ja juuri siksi hidas, mukava makunautinto, joka ei välttämättä oluthampaan kolotusta paikkaakaan. Itselleni kuitenkin toimii, mutta en tuomitse mikäli joku haluaa Bon-Chieninsä juoda ajatuksella, jossa olutmääritelmä jätetään hieman sivummalle. 

Pisteet: 36/50