La Caracole Nostradamus

• Tyyli: Belgian Strong Ale
• Alk.%: 9,0
• Panimo: La Caracole, Falmignoul, Belgia

Nostradamus tähystää...

Vuonna 1992 nykyisen kotiloilmeen (esp. caracol = kotilo) kasvoilleen saanut belgipanimo La Caracole majailee aivan Ranskan rajan tuntumassa, Falmignoulin kylässä. Panimon perinteet juontavat juurensa aina vuoteen 1766, mutta omistajat ja talon tavat ovat vaihdelleet useaan otteeseen aikojen saatossa – ennen Caracolea se on tunnettu mm. nimillä Brasserie Moussoux ja Brasserie Lamotte. Panimoa voidaan hyvillä mielin tituleerata käsityö- tai artesaanipanimoksi, sillä mallassäkit ja kaikki muukin liikkuu puhtaalla lihasvoimalla. Luonnollisesti myös pullotus ja etiketöinti on manuaalista hommaa eikä siinä sinällään ole mitään muiden pienpanimoiden toiminnasta poikkeavaa. Merkille pantavaa tämän pienen panimon toiminnassa onkin sen keittolaitteiston lämmitysmuoto – Caracolessa nimittäin on euroopan ainut puulla lämpiävä keittokattila… Liekkö miten lämpötilan säätäminen järjestetty, mutta melko rehdiltä tekemiseltä oluen valmistus Falmignoulissa vaikuttaa. 

Itselleni koko panimo oli tähän saakka täysin tuntematon ja ennen kuulematon eikä nyt maistossa oleva Nostradamuskaan oluena kelloja soittanut. Tumma, vahva belgiale sen kuitenkin pitäisi olla ja Ratebeer ainakin lupailee vahvuudessa tapahtuvan hienoista vaihtelua. Oluen etiketissä avaruuteen hassussa hatussaa tähystelevä setä on piirroshahmo 1500-luvulla eläneestä Michel de Nostredamesta, joka lienee paremmin tunnettu nimellä Nostradamus. Hän oli ranskalainen apteekkari, lääkäri, kääntäjä ja astrologi, joka nykyisin muistetaan ympäripyöreistä, (ehkäpä juuri siksi) hyvin paikkansa pitäneistä ennustuksistaan. 

La Caracole Nostradamus

Tummanruskea, valoa vasten punertava olut kummallisen poukkoilevalla vaahdolla. Olut katuu lasiin agressiivisen vaahtoavana ja vahvan hiilihappoisena, mutta runsas ja höttöinen vaahto kaikkoaa lähes samalla intensiteetillä. Tuoksu on melko tumma, ylikypsän kuivatun hedelmäinen vivahde saa kumppanikseen hieman paahtuneen makean maltaisuuden – myös rehtiä, paahdettua sokeria on läsnä. Kovin imeläksi tämä ei kuitenkaan äidy, vaan tuntuu kuin kokonaisuus olisi päässyt yli-pinttymään. Lakritsista yrttisyyttä, ehkä jopa soijakastikkeen suolaisuutta. Ei suuremmin viettele...

Maussa sokerilla ryyditettyä, haalean siirappista ja tummaa mallasta on enemmän esillä ja aivan lopussa se voimituukin lakritsin ja siirapin paahdetunomaiseen sekoitukseen - joukkoon on lisätty vielä yrttistä mausteisuutta ja myös katkerot puraisevat hennon alkoholin vivahteen kera. Maun alkupuolisko onkin hämmentävän tyhjä, tummana kuivattujen hedelmien makeahko rintama nousee toki hiljalleen tuomaan eloa tunnelmaan. Hiivaa, anismaista yrttisyyttä kurkun päässä… Jälkimaku on ylipaahtuneen siirappinen, hieman mausteilla ja katkerolla potkiva – melko voimakas ja pitkä. Suutuntuma harmillisen ohut, paksumpana tuo olisi varmasti pystynyt pelastamaan paljonkin. Hiilihapot ovat kohtalaisen vahvat ja vahvistavat melko terävästi tummasta sekamelskasta nousevia makuvivahteita.

Tuomio: Melko tasapainoton, ylipinttynyt belgikokonaisuus, josta ei oikein tahdo päästä kärryille – ei tosin haittaakaan. Ajoittain hyviä ominaisuuksia löytyy runsaamminkin, mutta yleinen levottomuus vie pohjan nautinnon tavoittelulta. Pisteet nyt melko kovalla kädellä, mutta tältä se tuntui... Ei jatkoon.

Pisteet: 26/50

Kirjaesittely: Suomalaiset Pienpanimot (Santtu Korpinen & Hannu Nikulainen)

(kuva: Kirjakaari)

• Julkaisija/Kustantaja: Kirjakaari 
• Kirjoittajat: Santtu Korpinen & Hannu Nikulainen
• Kielet: Suomi, Englanti
• Julkaisuvuosi: 2014
• Sivumäärä: 240

Sain viime viikolla mieluisaa iltalukemista Suomalaiset Pienpanimot-kirjan muodossa, jonka Kirjakaari ”toimitti” minulle sähköisenä esipainoksena ennakkolukuun. Kirjan suomenkielinen painos on jo ehtinyt painokoneiden käsittelyyn, joten virallinenkin julkaisu alkaa jo kolkuttelemaan ovella. Lupasin kirjoitella mietteitäni teoksesta myös julkisuuteen, joten pientä esimakua odotetusta pienpanimokirjasta on tarjolla.

Teos pureutuu kaikkiaan kolmenkymmenenviiden suomalaisen pienpanimon saloihin ja antaa puheenvuoron panimoiden taustalla vahvasti vaikuttaville olutalan ammattilaisille. Panimoesittelyiden jatkeeksi on kultakin toimijalta nostettu muutama tuote, joiden ominaisuuksiin olutasiantuntija Hannu Nikulainen paneutuu yli kymmenentuhannen olutarvion valtuuttamalla kokemuksella. Kirjan sisältö on hyvin jäsennelty ja pienpanimot pysyvät selkeästi sen keskiössä muodostaen koko teokselle vahvan selkärangan. Tietosisällön lisäksi myös visuaalinen ilme on onnistunut ja mahdollistaa tarvittaessa myös kevyemmän selailun.

Teoksen alkupuoliskolla tutustutaan ensin lyhyesti oluen historiaan yleisellä tasolla, mutta myös pienpanimoiden aseman kehitysvaiheisiin Suomen maaperällä. Jatkoa seuraa sujuvasti oluen raaka-aineista ja valmistusprosessista kertovalla luvulla sekä hieman kattavammalla katsauksella erilaisiin oluttyyleihin ja niiden sisäiseen jaotteluun. Olutsanasto täydentää informatiivisen, mutta riittävän tiiviin pohjustuksen oluiden maailmaan. Edellä mainitut osuudet ovat pitkään olutkenttää tiiviisti seuranneen Hannun käsialaa ja mielestäni ne tarjoavat ytimekkään, mutta tarpeellisen katsauksen kirjan aiheena olevan oluen ja sen ymmärtämisen perusteisiin. Alun pohjustus ei suhteellisen suuresta tietomäärästään huolimatta haukkaa liian suurta palaa kirjan sisällöstä saati mitasta. Se myös kuuluu mielestäni olutkirjan yleisiin peruskiviin, jota ilman ei olutaiheista kirjaa tulisikaan kirjoittaa – arvokasta ja hyvin laadittua tietosisältöä kunkin sivistykseksi.

Tiiviin alun jälkeen päästetään irti itse panimot. Ensin kuitenkin piipahdetaan Viking Maltin mallastamolla ja tilaisuuden tullen tutustutaan myös Beer Hunter’sin sekä Teerenpelin tislaamoihin. Santtu Korpisen kokoamat haastattelut avaavat meille tien panimoiden sydämiin sekä tarjoavat tilaisuuden kurkistaa oluiden äärellä työskentelevien ammattilaisten pään sisään. Perinteisestä, monologimaisesta faktojen kerronnasta on siis tällä kertaa luovuttu ja lähestymistavaksi valikoitunut henkilöhaastattelu tuokin kirjalle tuoreen ja raikkaan vivahteen. Asianomaiset saavat itse valottaa panimon ja itsensä taustoja sekä kokemuksia vuosien varrelta, mikä nostaa monin paikoin esille myös mielenkiintoisia tarinoita, muisteloita sekä faktoja, joita ei muutoin välttämättä esille saatettaisi. Toki tekniikka jättää myös aukkoja historian kulkuun, mutta muu sisältö ja henkilökohtaiset tarinat paikkaavat tuon "puutteen" paremmin kuin hyvin. 

Kirja tempaa mukaansa todenteolla ja sen pariin tulee varmasti palattua moneen otteeseen – persoonien eroavaisuudet ja kirjan tyyli takaavat, että aina on mahdollista saada jotain uutta irti. Sisältöä on runsaasti, mutta se ei pääse liiaksi rönsyilemään vaan kokonaisuus pysyy hyvin paketissa – punainen lanka ei katoa missään vaiheessa. Haastattelukysymysten sopivan väljä asettelu sekä tilannekohtainen vaihtuvuus antavat tarvittavaa tilaa erilaisille persoonille. Se tuo kirjaan inhimillistä elävyyttä sekä tiettyä lämpöä, joka antaa nauttimillemme oluille kasvot, mutta myös tekee kerronnan seuraamisesta kiehtovampaa. Tämänkaltaista teosta on odotettu ja  nyt viimein pienpanimomme on kartoitettu samojen kansien väliin. Kirja on oivallinen ajankuva vuosien 2013-2014 suomalaisesta pienpanimokulttuurista sekä alalla vaikuttavista toimijoista – hieno läpileikkaus, jossa riittää naposteltavaa ihan kaikille.

Painetun sanan ja pitkän prosessin heikkoutena on luonnollisesti tiedon ajantasaisuuden muutokset. Uusia panimoita on syntynyt etenkin viimeisen vuoden aikana runsaasti, eivätkä kaikkein tuoreimmat tulokkaat kuten Iso-Kallan Panimo ja Hopping Brewsters ehtineet mukaan – myös pitkään tulemistaan tehneen Jacobstads Breweriesin tarinaa olisi mukava ollut kuulla, sama mustalaispanimo-Hatebrewn kohdalla. Ongelma tosin on olutkulttuurin kannalta positiivinen ja hyvillä mielin voitaneen olettaa, että hetken päästä kirjaan on tarjolla runsaamminkin päivitettäviä toimijoita! Hyvä, informatiivinen ja innostava paketti on saatu kasaan, tämän ääressä on hyvä sivistää itseään.

Olutkellarin erittäin vahva suositus – kaikille!

Kiitokset esilukumahdollisuudesta, toivotan onnea ja menestystä kirjalle!

J-P

---

Kirjan julkistustilaisuus pidetään Bryggeri Helsingissä ti 10.6 klo 16 alkaen. Paikan päällä on tentattavina myös kirjan tekijät.

Keskustelua aiheesta ja kehityksen etenemistä voit odotellessa seurata esimerkiksi TÄÄLTÄ. Alta löytyy vielä muiden blogistien arviot kirjasta:

• Reittausblogi 
• Maltainen

Syntistä laiskuutta Tanskasta: Amager The Sinner Series Sloth

• Tyyli: American Pale Ale
• Alk.%: 6,0
• Panimo: Amager Bryghus, Kastrup, Tanska

Se on laiska...

Kuuluisat seitsemän kuoleman syntiä – Alkossa niistä asuu laiskuus… Eli monopolin valikoimiin saapui hienoisen odottelun jälkeen tanskalaispanimon syntinen american pale ale ja varsin tervetullut tulokas tuo onkin. Juuttien humalaherkut tuppaavat yleisesti uppoamaan allekirjoittaneen makumaailmaan kuin nenä nokkaan eikä Amagerin vastaan tulleesta valikoimasta heikkouksia liiemmin ole löytynyt. Pommisuojapanimon The Sinner Series-sarja käy seitsemän oluen voimin lävitse kaikki seitsemän kuoleman syntiä, joista tämä olut ilmentää laiskuutta. Slothia panimo kehuu laiskan miehen APAksi, jonka reseptiikkaan ei ole ”jaksettu panostaa” suurtaa määrää eri komponentteja. Vain yhtä mallasta, vain Simcoeta humalointiin – hiivaksi panimon perusjenkkihiivaa... Kysymys kuuluukin:   

”How hard can it possibly be to create a sessionable American Pale Ale?”

Paperilla siis laiskanpulskeaa oluen panemista, mutta uskoisin mukana kulkevan myös pienen pilkkeen silmäkulmassa. Laiskuuden symbolina toimii laiskasti rohjottava, joskin käsitreeninsä vähintäänkin ansiokkaasti hoitanut jättiläinen – laiskuutta lieneekin jalkapäivän toistuva skippaus sekä keskikehon hallinnan unohtaminen..? Tästähän voisi sujuvasti jatkaa ottamalla loputkin sarjan oluet valikoimaan, ellei laiskuus sitten vie voittoa.

“Sometimes brewing is hard work. Sometimes it’s a work of art. And then sometimes it’s a walk in the park. Take a stroll, sit and relax on a park bench in the sun and be lazy with us. We promise you won’t regret it.”

Amager The Sinner Series Sloth

Keltainen, hivenen vaaleaa oranssia ilmentävä, samea ja todella kauniisti vaahtoava tanskalainen. Tuoksu on pirtein ilmestys vähään aikaan – todella raikas, greippisen hedelmäinen ja sopivan runsas. Saippuaista, hieman kukkeaakin greipin purevuutta riittää vasten vaaleaa, aivan aavistuksen makeaa mallaspohjaa, joka muutoin jää hieman taustalle väijymään. Myös ripaus hieman pyöreyttä antavaa tropiikin hedelmää joukossa on. On kyllä kesäinen ja moneen hetkeen sopiva.

Maussa mennään tuoksusta tutuin teesein eteenpäin. Greippinen purevuus on suhteellisen tuntuvaa ja hallitsevaa alusta saakka voimistaen profiiliaan kohti katkeraa, hieman takakauttakin lisävoimaa saavaa loppumakua. Tuntu on osin hieman saippuainen, myös heinäyrttistä, raikasta purevuuttakin löytyy aivan lopusta. Tämä yhdistelmä tarttuukin hyvällä otteella kurkunpäähän – oikein mainiota! Vaalea mallasrunko on hieman leipäistä, seuranaan sillä on piilottelevampaa, ekstoottista hedelmäisyyttä rusinaisen kuivatuin vivahtein. Suutuntumaltaan ei kovinkaan jyhkeä, joskin riittävän voimaisa kantaakseen melko runsaat maut. Tasapainoa siis löytyy ja hyvinhän tämä puree mutta purkoon.

Tuomio: Greippisin ilmein melko voimaisaakin purevuutta tarjoileva APA, jossa vaaleutta huokuva mallaspeti sekä orastava hedelmäisyys ymmärtävät pysyä syrjemmällä  - vain vieno yrttisyys uskaltautuu voimaisammin tanssiin mukaan. Tuota tanssia tanssitaan aamuun saakka. Hyvää tekemistä Tanskanmaalta – mieluustihan tämän kanssa puistossa rentoutuisi!

Pisteet: 38/50

Juhlan kunniaksi: Thornbridge Bracia

• Tyyli: Traditional Ale
• Alk.%: 10,0
• Panimo: Thornbridge, Bakewell, Englanti

Rikasta, tummaa alea...

Se on sata! Viime keskiviikkona meni satatuhatta (100 000!) käyntikertaa rikki Olutkellarissa, joten viikonlopuksi oli syytä varata jotain maistuvaa ja arvokasta juhlajuomaa. Brittipanimo-Thornbridgen hekumallinen Bracia soveltui viileähköön ilmanalaan mitä parhaiten, joten varaston tarkkaan varjeltu ainokainen sai luvan antautua pullonavaajan lempeässä käsittelyssä. Tutustuinkin Braciaan paikallisessa olutravintolassa jo aiemmin tänä keväänä, mutta otin nyt ”vanhan tutun” hieman tarkemman analyysin kohteeksi – ettei ilta ihan pelkäksi nautinnoksi sentään menisi…

Mennyttä aikaa viestivä olut viittaa nimellään rautakautiseen, melko vahvaan alkoholijuomaan. Sanan bracia kerrotaan olevan kelttienkielinen vastine tuolle juomalle, mutta aiheesta on myös eriäviä mielipiteitä. Braciaa ei kelttien kieli ilmeisesti nimittäin tunne, mutta se kuitenkin lienee johdettu jostain samansuuntaisesta, alkoholijuomaan tai jopa olueen liittyvästä termistä… Zythophile-blogista löytyy useamman vuoden takainen pohdinta aiheeseen liittyen ja vaihtoehtoja siitä, mihin juomasanastoa kuvaavaan sanaan Bracia todellisuudessa viittaa (tai mistä sanasta se on johdettu), näyttäisi olevan aina bracissista brachaan ja bragautista bracataan… Sotketaanpa sekaan keltin lisäksi myös latinaa ja ranskaa, mutta melko läheistä sukua kaikki mainitut ulkoasultaan sekä aihealueeltaan ovat toisilleen.

Esikuvana toimivan olutjuoman kerrotaan kuitenkin olleen rautakaudella valmistettua, mahdollisesti hunajalla maustettua viljapohjaista nektaria. Siksipä Braciankin reseptiin lienee tiensä löytänyt tumma, italialainen kastanjahunaja. Kahdeksan mallaslaatua tuovat makumaailmaan mm. paahteen ja suklaan luonteikkuutta – humalakattaus taasen käsittää Target-, Pioneer-, Hallertau Northern Brewer ja Sorachi Ace-lajikkeita. Olut muuten keikkuu Ratebeerissä Englannin Top 50 beers-listan kakkosena, joten laatua on luvassa…

Thornbridge Bracia

Mustaa olutta jämäkän näköisellä, ruskealla ja runsaalla vaahtokerroksella varustettuna. Tuoksu on jyhkeä, tummuutta kaikuvan syvä, mutta silti tasapainoinen. Oikein nautittavaa tekemistä siis. Espressomaista paahdetta, hieman tummaa suklaata, satulamaista nahkaa sekä etäisen savuista turpeisuutta. Mukana on myös juoksevaa salmiakkia, lakritsia mutta myös kuivaa kanervikon aromia. Omaleimainen kokonaisuus henkii vanhan maalaistalon kuivaa huonepölyä, maanläheistä turvesuota sekä tuota miellyttävää paahteisuutta. Sivummalla on myös kevyen kuivaa hedelmäisyyttäkin. Todella monipuolinen ja runsas.

Maku vie jalat alta... Salmiakkisen suolainen ote yhdessä kanervankukkaisen yrttisyyden, paahdon pintyttämän siirapin sekä tukevan alkoholin lämmön kanssa muodostavat tahmean, pitävän ja jopa intensiivisen verkon, joka sitoo voimakkaat ja syvät maut yhteen. Espressomaisen kahvinen paahteisuus ei ole tuoksun tapaan vahvasti esillä, vaan tilkitsee tumman suklaisen vivahteen kanssa viritetyn verkon aukkoja. Viskimäistä turpeisuutta, edelleen brittiläiseen maataloon johdattava huoneen tuntua sekä hieman nahkaa, ehkä myös pähkinää. Lopussa suhteellisen voimakas humalointi terävöittää aisteja ja virittää hekumallisen ja lämmittävän makukokemuksen viimeiseen kliimaksiinsa - jälkimaussa sitruksista keltaisuutta aistiva katkerointi kutittelee kieltä. Suutuntuma on melko runsas, mutta saa orastavasta imelyydestä hieman tahmaavaa tukea osakseen.

Tuomio: Mahtava, omaleimainen ja runsasmakuinen olut kerta kaikkiaan! Sopivasti paahdetta, monenlaista tummuutta sekä alkoholin tukemaa, osin portviinimäiseksikin äityvää, jylhää tukevuutta. Hidas, arvokas ja kokemisen arvoinen... Intensiivinen isolla Iillä!

Pisteet: 43/50

Panimo Open 2014 - Saimaan Juomatehdas

”On aika nostaa malja kotimaiselle oluelle.”

Toukokuun toisena torstaina vietettiin jo toistamiseen avoimien ovien päivää kotimaisilla panimoilla. Panimoliiton kanssa yhteistyössä järjestetty Panimo Open toi oluen valmistajat ja maltaisista mauista nauttivat kuluttajat samojen kattojen alle ympäri Suomen. Ennakkoilmoittautuminen alkoi jo viime kuun puolella ja monen panimon ohjatut kierrokset täyttyivätkin rivakkaa tahtia. Itse päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja suuntasin ajokkini etuvalot kohti Mikkeliä ja sinne viime vuonna Lappeenrannasta muuttanutta Saimaan Juomatehdasta. Saavuin paikalle hieman ennen viittä päivän ainoaan kattaukseen – oven edessä odottelikin jo pieni joukko uteliaita oluen ystäviä. Kaikkiaan meitä oli koossa parinkymmenen hengen verran.

Tämän alta sisään...

Panimon toimitusjohtaja ja isähahmo Pertti Oksa otti meidät panimon eteisessä vastaan lyhyin tervetulotoivotuksin, jonka jälkeen teimme pikaisen kierroksen oluttehtaan tiloihin. Kurkistimme myös panimon sydämeen, kiiltäviä, metallin hohtoisia tankkeja täynnä olevaan hallinosaan, jossa myös Saimaan Juomatehtaan oluet valmistuvat. Tästä tiemme kulki hieman suurempaan saliin, pullotus- ja tölkityslinjastojen halkomaan tilaan jossa asetuimme oluella katettujen pöytien ääreen kuuntelemaan panimon tarkempaa esittelyä.

Pertti isännöi noin puolitoistatuntisen tapahtuman kertoen panimon historiasta, vireillä olevista hankkeista sekä erinäisiä tarinoita matkan varrelta. Maamme alkoholipolitiikasta ja siihen liittyvistä mielipiteistä puhuttaessa sanoja ei myöskään säästelty – uskoakseni me kaikki jaoimme saman huolen alkoholilainsäädännön järjettömyydestä ja karkeasta keskiaikaisuudesta. Pelkkää yksinpuhelua esittelytilaisuus ei suinkaan ollut, tästä kiitos aktiivisesti Perttiä tentanneen yleisön – itse kun olen hieman huono esittämään kysymyksiä… Katsotaanpa hieman, millaisin miettein Mikkelissä olutta valmistetaan.

Saimaan Juomatehdas – ”Juuret syvällä Saimaan rannoilla” 

• Perustettu: 1995
• Vuosituotanto: n. 2 000 000 litraa
• Keittokoko: 6 000 litraa
• Neljänneksi suurin pienpanimo

Sai ensimmäisenä kotimaisena panimona Suomalaisen työn liiton myöntämän Avainlippu-tunnuksen. Toiminnan pohjana on ajatus valmistaa puhtaista kotimaisista raaka-aineista korkealaatuisia luonnonmukaisia oluita, siidereitä ja muita juomia. Kehityskohteiksi listataankin ympäristöystävällisyys, luonnonmukainen tuotanto sekä raaka-aineiden jäljitettävyys.

Tuotannosta – ”Onhan tässä tonttia”

Tarkoituksena on jatkaa voimakasta kasvua sekä laajentaa tuotevalikoimaa. Vuosituotantoa olisi periaatteessa mahdollista nostaa jopa 3-4 miljoonaan litraan, lisäksi panimon nykyinen tontti mahdollistaisi lisälaajentamisenkin tarvittaessa. Oluiden keittokoko 6 000-litraa, mutta käymistankkien 12 000-litran tilavuus mahdollistaa tuotannon tehostamisen – eli kahden peräkkäisen keiton sullomisen samaan siiloon kypsymään.

Täällä tapahtuu taikoja...

Oluen pakkaus – ”Tölkissä on tulevaisuus”…?

Tölkistä on nopeasti tullut varsin yleinen näky Saimaan Juomatehtaan oluiden pakkausmuotona.  Tämä olikin tapetilla myös kierroksella jonkin verran ja perusteluita tälle oli monia. Yhdeksi tärkeimmistä mainittiin oluen suojaaminen sille haitalliselta auringon valolta, mutta myös ekologisuusnäkökulma mainittiin usealta kantilta. Tölkkien eduiksi lasketaan mm. ylimääräisen pullojen pesuvaiheen poisjäänti kiertokulusta, mutta myös tehokas ja toimiva kierrätysjärjestelmä.

Lisäksi panimon tölkitysjärjestelmän tehokkuus suhteessa nykyiseen pullotuslinjastoon on omaa luokkaansa, mistä osin johtuen pullotuksesta oltiin jo vähitellen luopumassa kokonaan. Pullotuskone olikin jo jonkin aikaa myytävänä, mutta aikeesta kuitenkin luovuttiin uuden, panimolle sopivan pullotyypin löydyttyä Englannista. Tyylikäs prosecco-pullo avasikin panimon tuotteille aivan uuden myyntikanavan: fine diningin nimeen vannovat ravintolat ja kulttuuriväki kiinnostui nättiin pakettiin pakatuista oluista ja valikoimaa on ollut tarjolla paikoissa, joissa olut on aikaisemmin ollut harvinaisempi tuttavuus  – käytännössä panimo sai tuotteelleen premium-arvon.

Pullotyyppi on "parempienkin piirien" makuun...

Tuotekehitys

Tuotekehitystä tehdään jatkuvasti ja Marsalkka-perheen tuotteilla pyritään vastaamaan markkinoiden kysyntään. Uusien oluiden urat valitaan markkinakentän mukaan ja avautuviin väleihin pyritään valmistamaan menestyviä tuotteita. Tämän lisäksi Helsingissä toimiva, kokeellisempiin erikoiseriin painottunut Panimoravintola Bruuveri testauttaa yleisöllä hieman villimpiä kokeilujaan – kaikkiaan Kampin alakerrassa sijaitsevan testiravintolan kirjoilla arvioidaan olevan yhteensä yli kahdeksankymmentä reseptiä. Mikkelin panimon suuret tuotantoerät (á 6000l) eivät ylettömään koekeittelyyn niin vain soveltuisikaan, joten Sysilän Ilkan mestaroima Helsingin ”sivukonttori” on kullanarvoinen testikenttä – suoranainen mahdollisuus raaka-aineiden ja reseptien testaamiseen. 

Maailman valloitus – ”Myydään pakastimia eskimoille?”

No ei ehkä vielä koko maailmaa olla haastamassa, mutta etenkin Norjan suunnassa neuvotteluja käydään aktiivisesti. Marsalkka-perheen olisi tarkoitus lähteä valoittamaan vuonomaan ruokakauppoja yhdessä lonkeroiden kanssa – myös tie Ruotsin markkinoille saattaisi aueta sitä myöten.

Saksaankin tuotteita on kaupiteltu, joskin Pertti vitsaileekin sen olevan osin myös hullun hommaa – miksi tarjota saksalaisille oluita, kun heillä on niitä jo omastakin takaa tarpeeksi? Valttikorttina suomalaiselle oluelle nähdäänkin luomutuotanto ja puhtaus, jolle tuntuu olevan nahkahousujenkin maassa kysyntää – samaan rakoon voisi myös USAn melko vahvasti eläville olutmarkkinoille iskeä…

Illan isäntänä Pertti Oksa

Raaka-aineet ja ekologisuus – ”Pellolta pulloon… ja nyt myös pöytään”

Luomuraaka-aineet ja ekologisuus ovat tärkeitä teesejä Saimaan Juomatehtaalla ja osaltaan ne koetaan myös eduksi sekä koti- että ulkomaiden markkinoilla. Maltaat tulevat monen muun suomalaispanimon tavoin Viking Maltilta, jolla on hyvä maine kotimaisen raaka-aineen tuottajana ja sen luotettavuus tiedostetaan myös muualla maailmassa. Humalapuoli onkin pienpanimolle suurempi haaste, ainakin luomuraaka-aineista puhutaan. Mikkelissä ollaan kuitenkin oltu hereillä ja esimerkiksi Golden Alen vaatimat raaka-aineet ovat jo valmiiksi kahmittuna ensi vuodenkin keittoja varten. Panimon suurimenekkisimmät Saaz- ja Hallertau-lajikkeet taasen hankitaan suurempina könttäostoina…

Vapise rypsiporsas!

Luomun ja raaka-aineiden puhtauden lisäksi ekologisuudesta kielii pakkausvalinnat, joista mainitsin jo aiemmin. Tämän lisäksi Mikkelissä on otettu hyötykäyttöön myös oluen valmistuksen sivutuote, mäski. Saimaan Juomatehdas ja juvalainen Kaartilan sikatila tekevät Suomen mittakaavassa ainutlaatuista yhteistyötä mäskin jatkojalostuksen suhteen – tuloksia kehutaan erittäin maistuviksi! Nousseen rehunhinnan vuoksi lihatuotannon lopettamista vastaan kamppaillut tilan isäntä Jouni Kaartinen keksi kallistuneelle appeelle toimivan ja ekologisen korvaajan. Hän otti Pertti Oksaan yhteyttä kuultuaan panimon tulosta Mikkeliin ja tätä nykyä Juvan Mallaspossut herkuttelevatkin Marsalkka-oluiden mäskillä – ja vieläpä pitävät siitä! Jouni olikin itse paikalla hieman valottamassa asianlaitaa ja hyvältähän tuo kieltämättä kuulostaa. GMO-vapaata, mm. mäskillä, herneillä ja härkäpavuilla ruokittua Mallaspossua.

– Mallaspossun lihan punaisessa osassa on rasvaa enemmän kuin tavallisessa possussa. Se tekee lihasta pehmeää ja maukasta, toteaa isäntä Länsi-Savon haastattelussa.

Pitänee hankkia maistettavaksi, kuulostaa mielenkiintoiselta ja hyvältä kuviolta.

Lisätietoja:

Mallaspossu.fi

Länsi-Savo

Alkoholipoliikasta… – ” @#¤%!&^£* ”

Kuten sanottua, myös alkoholipolitiikkaa ”sivuttiin” kierroksen aikana melko runsaasti. Aihe kuuluu panimoiden puolestapuhujana tunnetun Pertin suosikkeihin, ainakin mitä virkamiesten ja poliitikkojen kanssa vääntämiseen tulee. Ei liene yllätys, ettei nykyinen, entisestään tiukentuva lainsäädäntö keinotekoisine 4,7%:n rajoineen miellytä panimoyrittäjää. Ulosmyynnin vapauttamisesta käytiin nyökyttelevää, yhteisymmärrystä huokuvaa keskustelua. Esimerkiksi Saimaan Juomatehtaan puolesta optimaalisin, siellä valmistettavan oluen vahvuus liikkuisi 6,5% tietämissä – toki oluttyylistä riippuen, mutta muutosta touhuun kaivataan laajalla kentällä.

Osansa saa myös maamme nykyinen verotus, joka viimeisten korotusten myötä karkaa entistä kauemmaksi eurooppalaiselta keskitasolta. Huoli kotimaisen panimoteollisuuden ja sen varassa olevan työllisyyden elinvoimaisuudesta on suurta – mikä on luonnollisesti ymmärrettävää. Verotuksen lietsoma viinaralli on myrkkyä kotimaisille toimijoille… Poliittiinen manifesti sisälsi myös hyvää huumorin kukkaa, mutta selvää on se, ettei nykytilanne tyydytä juuri ketään.

Mietteitä tulevasta…

Jatkosta puhuttaessa tulikin jo ilmi, että katseet ovat pienissä määrin myös ulkomaisissa markkinoissa, mutta myös vahvasti luomutuotannon ja ekologisuuden teesein halutaan nojata myös tulevaisuudessa. Kasvua pyritään pitämään yllä ja jokaiseen tuoteperheeseen on tulossa lisäväriä ajan kuluessa – olutvalikoima tulee täydentymään kahdellakin tuotteella lähiaikoina!

Marsalkka-perhe kasvaa kahden tuotteen voimin...

---

Sen pituinen se. Kierros antoi hyvää osviittaa hieman kookkaamman pienpanimon arjesta, mutta nostatti myös hyvää keskustelua paikalla olleen väen keskuudessa. Panimo Open on hieno tilaisuus kurkistaa panimoiden seinien sisäpuolelle, sekä saada kosketus arvostamiemme mallasjuomien valmistajien kanssa. Toivon, että tapahtumasta tulee pitkäikäinen perinne! Kannustan myös jokaista vähänkään oluesta ja sen alkuperästä kiinnostunutta osallistumaan vastaaviin tapahtumiin myös jatkossa. Etukäteistietämystä ei tarvita, paikan päällä ammattilaiset kyllä selventävät asioita ja jos jotain jää vielä hampaan koloon, niin kysymällä asia usein selviää! Kiitokset Panimoliitolle järjestämisestä ja samaan syssyyn kiitokset Saimaan Juomatehtaalle tilaisuuden ylläpidosta ja toiminnan esittelystä.

Ai niin, Saimaan Juomatehtaalla olisi myös töitä tarjolla! Käyhän kurkkaamassa, mikäli työ oluen parissa kiinnostaa… Tai sitten haen paikka itse...?

Maailman ensimmäiset luomulonkerot rivissä..!