Anderson Valley Highway 128 The Kimmie, The Yink, and the Holy Gose

• Tyyli: Gose
• Alk.%: 4,2
• Panimo: Anderson Valley Brewing Company, Boonville, Kalifornia, USA

Tällä kertaa lasiini etsiytyi varsinainen nimihirviö, Kalifornian Boonvillestä Keski-Suomeen rahdattu Anderson Valley Highway 128 The Kimmie, The Yink, and the Holy Gose. Euroopassa jo sukupuuton partaalle ajautuneet, pitkäikäiset oluttyylit ovat saaneet uuden elämän USAn craft beer –vallankumouksen myötä amerikkalaisten pienpanimoiden alettua valmistamaan omia versiointejaan Berliner Weisseista ja kumppaneista. Tarina pätee myös Thuringen alueen mineraalisen suolaiseen, vaalean happamaan oluttyyliin eli Goseen, jonka aikoinaan iloisesti virranneet hanat kuivuivat 1900-luvun aikana käytännössä kokonaan.

Anderson Valley Brewing Company on ottanut komeasti nimetyn Gosen omakseen ja liittänyt sen osaksi omaa Session Series –sarjaa. ”Kepeisiin kesäoluihin” keskittynyt sarja kantaa nimessään panimon kotipitäjää halkovan valtatie 128:n kunniaa, mutta nyt maisteltavan tölkki-gosen nimen loppuosa on silkkaa hepreaa. Ja se on ihan harkittu veto. Panimo on nimittäin lainannut nimensä Boonvillen kaupunkia ympäröivältä laaksolta, johon muodostui aikoinaan maantieteellisen eristäytyneisyyden vuoksi oma kieli – Bootling. Nykyisin tuo paikallisidentiteettiin liitetty ylpeyden aihe on jo ehtinyt hiipumaan, mutta sen tarina elää vahvana mm. paikallispanimon oluiden kautta. The Kimmie, The Yink, and the Holy Gose on mukaelma eräästä hieman raamatullisemmasta lausahduksesta, jota näin Bibble Beltin vaikutuspiirin ulottumattomissa on kuitenkin rohjettu hieman päivittää tilanteeseen sopivammaksi. Ainakin omaan korvaan isä, poika ja pyhä Gose kuulostaa oikein sopivalta sloganilta ikiaikaisen oluttyylin kohdalla. 

Anderson Valley Highway 128 The Kimmie, The Yink, and the Holy Gose

Vaaleankeltainen hieman oranssinen olut. Tuoksu hieman hunajaista makeutta antava, pääosin greippisen raakaa happamuutta tarjoileva. Hieman myös hedelmää, melko raikas ja kesäinen.

Maultaan ehkä hieman turhan pehmitetty, silti hyvin greippisen omenaista happamuutta ilmentävä. Paras särmä kuitenki puuttuu ja kohtalaisen pyöreä, hedelmäinen ja makeahkon maltainen puoli kesyttää kokonaisuuden melko helpoksi.

Hapan muttei tarpeeksi terävästi...

Pisteet: 32/50

Paikalliskierros Maltaisen kanssa: pöydässä Plevna, Hopping Brewsters,Eskilstuna Ölkultur, Thornbridge & Anderson Valley

Tiistai oli säätyypiltään aurinkoinen ja lämmin, joten mikäs sen parempi järjestää pienimuotoinen paikallisten olutblogistien kokoontuminen. Seuraa allekirjoittaneelle teki Maltainen-olutblogistakin tunnettu, kotiolutvirtuoosiksi tituleerattu paikallislegenda Mika Laitinen. Ei mitään sen vakavampaa – vain hyvää olutta ja pientä jutustelua, hyvähän se on paikallisestikin hieman verkostoitua. Logistisen etumatkan ansiosta ehdin odotellessani perehtymään hieman syvällisemmin myös Harry’sin hanatarjontaan ja tamperelaisen Plevnan tujummin humaloitu Amarillo Weizen sai kunnian päästä hieman tarkempaan syyniin kesäillan alkumetreillä:  

Plevnan Amarillo Weizen

Tyyli: Hefeweizen / Alk.%: 5,0 / Panimo: Koskipanimo, Tampere, Suomi

Plevnan Amarillo Weizen

Ulkomuodoltaan tasaisen samea, utuisen keltainen olut joka saa myös rusehtavan oranssia sävymaailmaa kylkeensä. Vaahtopää on melko tiivis, märänkin näköinen ja vajoaa hiljalleen pinnan alle. Ihan sopuisan kesäjuoman näköinen – ei hassumpi alku. 

Jenkkityyppaus käy selväksi heti maun alkumetreiltä lähtien. Sitruksen kuorimainen, hedelmäistä happamuutta uhkuva purenta melko voimaisaa, joskin banaanin suhteellisen kapea-alainen osallistuminen osiltaan pönkittääkin humaloinnin tehokkuutta – ehkä aromipuolelta sitten odottelin enemmän näyttöjä. Hedelmäisyyttä on muutoin kohtalaisen ohuelti, joskin vaaleaa, ananaksen sävytteistä tuntua ilmoilla onkin. Hiivasta nouseva mausteisuus pilkahtelee alkuun vaihtelevalla voimakkuudella, mutta nousee melko vahvaan rooliin etenkin maun loppupuoliskolla tuoden kuivattavaa tukea sitrusgreippiselle purennalle – ajoittain maustepuoli tuntuukin olevan se vahvempi osapuoli, sillä neilikkainen yrttisyys sekä kukkaisa terävyys pelaavat enemmän sen pussiin. Vaalea ja riisuttu, joskin melko runsasmakuinen vehnärunko on hieman odotettua kevyempi, mutta takaa näin ollen juoman kesäisen olemuksen toimivuuden – hetken odottelun jälkeen sekin kyllä saa ihan hyvää otetta touhusta… Banaanin ja ehkä pehmeämmän mallaspuolen profiilin nostaminen toisivat varmasti hieman lisäulottuvuuksia ja kaivattua pehmeyttä juomaan, mutta liekö tuolla turhan suuri vaikutus oluen luonteeseen sitten…

Tuomio: Vaalea, melko raikas sekä melko pureva kesäajan vehnä Tampesterista. Sitruksinen happamuus, vaalean vehnäisä taustatyö ja mausteiden korostama neilikkainen yrttisyys korostuvat tässä vehnäoluessa, jossa on kyllä loistavaa potentiaalia. Ei ehkä itselleni THE kesävehnä, mutta kohtaamme varmasti myös uudelleen…

Pisteet: 36/50

---

Puolivälissä Mika jo liittyikin seuraani, joten sen kummempaa reittausta ei illan aikana enää harrastettu – muutama olut tuli jaettua ja keskustelu soljui sekä niiden ympärillä että myös oikeastaan kaikessa muussakin mahdollisessa. Alta löytyy lyhyet mietteet muutamista oluista:

Hopping Brewsters Powder Monkey APA

Tyyli: American Pale Ale / Alk.%: 6,2 / Panimo: Hopping Brewsters, Kylmäkoski, Suomi

Pirkanmaalaispanimon tuotteita on siis valunut myös Jyväskylään ja Harry’sin hanasta löytyi tumman puhuvaa american pale alea. Uusi tulokas pienpanimoskeneen ja sitä myöten myös omaan maistettujen panimoiden listaukseen. Hanalätkässä panimon logo on melko pienellä, joten ensikatsauksella ei olut silmään sattunut… Aihetta käytiin sitten oikein porukalla ihmettelemässä ja löytyihän se vihdoin, kun kädestä pitäen näytettiin.

Hopping Brewsters Powder Monkey APA

Perus-APAksi melko tumma, oikeastaan brittihenkisesti haalean ruskea olut.  Tummaa mallasta on siis joukkoon laitettu ainakin värin vuoksi. Ei ehkä omaan makuun se täysosuma, joskin hyvää tekemistä tuoreen panimon ensimmäisiksi tuotteiksi. Mallaspuolella orastaa hienoinen imeltyneen ja paahtuneen siirapin makeus, joka tuo tuntuun jonkin verran limppuista vivahdetta. Pääpaino on kuitenkin greippisellä katkerohumaloinnilla – aromipuoli oli melkolailla vaisun oloinen. Etäinen kaiku vähän purevampiin bittereihin – ainakin mielikuvat johdattavat itseni sumuisten saarten suuntaan, greipistä huolimatta. Ehkä ulkomuotokin vaikuttaa asiaan… Ei kuitenkaan hassumpi olut. Tästä on hyvä jatkaa.

---

Harry’sin terassilta siirryimme koti yläkaupunkia ja sisätiloihin, eli Vihreä Haltiatar oli seuraava osoite. Muutama pullo tuli jaettua ja mahtuipa joukkoon yksi siiderikin…

Eskilstuna Imperial Stout

Tyyli: Imperial Stout / Alk.%: 9,0 / Panimo: Eskilstuna Ölkultur, Eskilstuna, Ruotsi

Tämänkään ruotsalaispanimon tuotteisiin en aikaisemmin ole päässyt tutustumaan, mutta mitä nyt sosiaalista mediaa ja olutravintoloiden tiedottamista olen seuraillut, on eskilstunalaisten oluita alkanut hiljalleen rantautumaan myös Suomeen. Tyylikkään yksinkertainen etiketti ja ennakkoon kiinnostava sisältö – valinta oli selviö.

Eskilstuna Imperial Stout

Suurta hekumaa ei pullon sisältö kuitenkaan onnistunut tarjoilemaan, joskin hyvällä tapaa perustavanlaatuinen imperial stout korkin alta kuoriutuikin. Sopivasti kaikkea, ei kuitenkaan liikaa mitään – tummaa paahdetta, hieman kuivaa, tummaa suklaisuutta ja melko kevyt humaloinnin osuus. Suutuntumalta vahvuutta ei yhdeksään prosenttiin olisi tullut veikattua. Mutkaton, selkeä ja suoraviivainen – toisin sanoen oluella on hyvä juotavuus. Suositan testaamaan, mikäli tuntikausien intensiivistä siemailua ei halua harrastaa – mutkattomampi, silti maistuva ja hyvälaatuinen olut. Ei moitittavaa...

---

Thornbridge Hall Double Scotch Ale Whiskey Barrel Aged

Tyyli: Scotch Ale / Alk.%: 8,5 / Panimo: Thornbridge, Bakewell, Englanti

Thornbridgen panimo valmistaa maistuvia, niin sanotusti suuria oluita. Vastaan tulleet Courage RIS, Imperial Oatmeal Stout sekä paljon puhuttu Bracia eivät ainakaan ole kylmäksi jättäneet. Skottialet taasen ovat hieman harvinaisempia tuttavuuksia ja tutun logon näyttäydyttyä piti tilaisuuteen tarttua. Koukkuhan se tästäkin löytyy, tupla-skottia on nimittäin kypsytelty vuoden päivät Auchentoshan skottiviskitynnyreissä… Jälleen yksi suuri olut laatupanimolta?

Thornbridge Hall Double Scotch Ale Whiskey Barrel Aged

No ei varsinaisesti. Hienoinen pettymys verrattuna panimon yleiseen linjaan, joskaan kolmen oluen perusteella suoraa linjan vetoa on hankala tehdä. Oluena varsin laadukas, tynnyrikypsytyksen hieman kuivattama. Rungosta ei vahvuus kovin herkästi ilmenisi, mutta eipä alkoholikaan suuremmin läpi paista – aivan hiukkasen se tosin lämmittelee ja viskin ominaismaku seasta myös löytyy. Skottimaista turvetta, kanervaista nummiaromia, kevyesti makeutta ja mallasta sekä puumaista kuivuuttakin. Oluena arvuuttelin sen 5-50 -pisteskaalassa sinne 38:n pisteen tietämille, eli hienoisesta panimon aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta oikein maistuva olut.

---

Anderson Valley Heelch O’ Hops

Tyyli: Imperial / Double IPA / Alk.%: 8,7 / Panimo: Anderson Valley Brewing Company, Boonville, Kalifornia, USA

Boonvillen alueen omaa boontling-kieltä nimessään kantava jenkki-DIPA. Kieltä, alueen historiaa ja aihetta yleensäkin sivuttiin jo Barney Flats Oatmeal Stoutin yhteydessä, joten lisää triviaa löytyy sieltä. Heelch on kuitenkin edelleen jossain määrin voimissaan olevaa paikalliskieltä ja tarkoittaa vapaasti käännettynä paljon jotakin. Kun double IPAa jenkeistä tulee, niin luonnollisesti se jokin tarkoittaa humalaa. Eli Columbus-, Chinook- ja Cascade-lajikkein kyllästettyä humalapommia (100 IBU) tarjolla – tätä ehtivät ainakin Hop Huntersin pojat aiemmin kehumaan. Se on melko vahva suositus, joka kannattaa ottaa vakavasti…

Anderson Valley Heelch O’ Hops

Myös maku on kohdillaan ja tarjoilee hyvän kerroksen greipin ja pihkaisen männyn tenhoa hieman – muttei liiaan – karamellisella mallaspedillä. Trooppista aromikkuutta löytyy myös ja paketti on hyvin kasassa. Ei aivan kärkipään tuote ja lienee hieman jo teräänsä menettänyt, mutta varmasti tulee vastaan astellessa otettua uudestaankin lasiin – siksipä rohkenen hyvillä mielin suositella muillekin.

--- 

Henneys Vintage 2012 Still Cider

Tyyli: Siideri / Alk.%: 6,5 / Valmistaja: Henneys Cider, Much Cowarne, Englanti

Henneys Vintage 2012 Still Cider

Siidereitä tulee vähemmin tapailtua, mutta otettiinpa testiin sellainenkin – hiilihapoton kaiken lisäksi. Enpä varmaa stillejä ole ennen maistanutkaan. Suurempia analyysejä en vajavaisilla taidoillani lähtenyt tekemään, mutta todella hyväähän kyseinen yksilö oli. Aidon omenainen, hiilihapoton tuntuma ja osin intensiivinenkin makumaailma, jota täydentänyt hienoisen öljymäinen liikehdintä jäivät päälimmäisiksi makukokemuksiksi. Pullon kyljessä komeili myös yksi EU:n nimisuojajärjestelmän kolmesta tunnuksesta – maantieteellisesti suojatun tuotteen merkintä (Protected Geographical Indication – PGI). Suojaus koskee tällä kertaa Herefordshire cider-nimen käyttämistä tuotteelle. Alueella on vahvat perinteet siiderin valmistukseen, joten tuotteelle on haettu nimisuoja. Pitänee perehtyä aiheeseen hieman tarkemmin., mielenkiintoinen maailmahan tuokin olisi… Tästä yksilöstä vielä sen verran, että se on vuosittain tuoreesta sadosta valmistettu vuosipainos (kuten vintage viittaakin). Henneys Cider on yhden miehen ”lapasesta lähteneestä” harrastuksesta syntynyt valmistaja, joka edelleen pyörii pitkälti perustajansa voimin. 

---

Sen pituinen se, kiitokset Mikalle seurasta – hyviä makuja tuli jutustelun yhteydessä kohdattua.

Kippis!

J-P

Anderson Valley Barney Flats Oatmeal Stout

• Tyyli: Stout
• Alk.%: 5,8
• Panimo: Anderson Valley Brewing Company, Boonville, Kalifornia, USA 

Tummaan kevätiltaan kaivoin lämmikettä eläinaiheisen etiketin takaa, eko-stouttia Pohjois-Kaliforniasta nimittäin! Vuonna 1987 perustettu Anderson Valley Brewing Company aloitti toimintana panimopubina, mutta siirti panimotoimintansa yhdeksän vuotta myöhemmin uusiin tiloihin suuren kysynnän vuoksi. Kysyntä ei kuitenkaan missään vaiheessa taittunut ja erinäisten toimien jälkeen aukeni vuosituhannen taitteen jäljiltä entistä ehompi, kolmikerroksinen panimorakennus.

Panimo on kahminut runsaasti erinäisiä palkintoja myös toimintansa ekologisuuden johdosta. Kuten tämän kaurastoutinkin korkista käy ilmi, tuotetaan osa (40%) panimon energian tarpeesta aurinkovoimalla. Tämän lisäksi panimo kierrättää aktiivisesti jätteensä, mutta hyödyntää oluen pakkauksessakin kierrätyksen voimaa – yli puolet lasipullojen raaka-aineista onkin uusiokäytössä jalon mallasjuoman säilönnässä. Oluen valmistuksessa syntyvä orgaaninen ylijäämä kuljetetaan elikoiden appeeksi tai lannoitteeksi ja hiljattain panimo alkoi tarjoamaan tuotteitaan myös vähemmän logistiikkaa ja kuljetusalaa kuormittaviin alumiinitölkkeihin. Tontin viheraluiden huollosta taasen vastaa lauma vuohia… Eli varsin vihreää toimintaa San Franciscon pohjoispuolella harjoitetaan – tosin ekologisuus vissiin karisee veneestä siinä vaiheessa, kun tuote rahdataan merten yli tänne kauas pohjolaan, mutta puolustuksekseni sanon kuvaushetken taustavalona toimineen energiasäästölampun ja tunnelmaa tuovan kynttilän… Siksipä kuvakin on surkeaa tasoa – onko tämä nyt sitten sitä kehitystä? Panimo järjestää luonnollisesti kierroksia tiloihinsa ja rakennuksesta löytyy myös oma maisteluhuone. Lisäksi tiluksilta löytyy frisbeegolfrata atleettisempia oluenystäviä varten…

Soul... eikun solar power!

Anderson Valley on sekä panimon, että sen kotikaupunkia Boonvilleä ympäröivän laakson nimi. Alkujaan Pomo-intiaanien asuttama, suojaisa laakso löydettiin euroopasta saapuneiden siirtolaisten toimesta vasta 1850-luvulla – tuolloinkin hieman sattuman kautta. Alueella sukupolvesta toiseen kulkeva legenda kertoo metsästysporukastaan eksyneestä Walter Andersonista, joka pitkällisen peuran jäljestämisen jälkeen havahtui tutkimaan ympäristöään. Näkymät tekivät vaikutuksen, eikä aikaakaan kun miekkonen palasi apajille ja asettui taloksi. Hiljalleen muutakin väestöä alkoi valumaan luonnonläheiseen laaksoon ja nykyisen Boonvillen alueesta tuli tärkeä asutus- ja kauppakeskittymä. Laakso kuitenkin pysyi suhteellisen rauhaisana pitkän tovin, sillä huonojen kulkuyhteyksien ja haastavien maaston muotojen vuoksi alue säilyi osin muusta maailmasta eristäytyneenä. Eristyneisyys loikin alueelle oman kielen, boontlingin, jota puhutaan paikoin vielä tänäkin päivänä. 1980-luvulla alkaneen viinibuumin seurauksena laakson rinteitä halkovat useat viinitilat, jotka osaltaan ovat kasvattaneet matkailun osuutta laakson elinkeinojen joukossa. Luonnon läheisyys, hyvä ruoka ja laadukas viini houkuttelee myös eri alojen taiteilijoita hakemaan inspiraatiota Anderson Valleysta…

Päivän oluena, ensikosketuksena kyseiseen panimoon on siis kaurainen stout, jonka mallasrunko koostuu kaikkiaan seitsemästä eri maltaasta – joukossa on niin suklaa-, kaura- kuin paahdetumpiakin maltaita. Humalina on käytetty Columbusta ja Northern Breweriä, vahvuutta tumman puhuvalla oluella on sopuisat 5,8%. Barney Flats Oatmeal Stout on ympärivuotinen tuote, joten sen saatavuuden pitäisi sitä myöten olla kausioluita sujuvampaa. Jälkikäteen luettuna tämänkin pullon korkin alta olisi paljastunut jotain yllätyksellistä, mutta enpäs huomannut korkin kääntöpuolelle kurkistaa ennen kierrätykseen viskaamista. Panimolla on nimittäin kaikkiaan kahden sadan ”uniikin” korkin valikoima, jotka vaihtelevat satunnaisesti pullojen päissä ja nettisivuille kehotetaankin kuristamaan korkin alle kun seuraavan kerran andersonilaisen auki naksauttaa. Noh, ensi kerralla sitten – kuten ohjeessakin sanotaan… Ilmeisesti kyse on joistain iskevistä sloganeista ja mietelauseista.

Anderson Valley Barney Flats Oatmeal Stout

Pimenevässä kevätillassa lasiin kaatuu mustan puhuva, runsasvaahtoinen olut. Beige vaahto laskeutuu melko nopeasti, mutta jättää lasin reunoille pitsistä kuviointia. Tuoksu miellyttävän syvästi paahdetun maltainen, pehmeän leipäinen ja hieman lakritsinenkin – reunoilla on myös hieman paahtunutta siirappisuutta. Todella mainio, tunnelmallinen ja miellyttävä kokonaisuus, jossa on tarvittavasti runsautta sekä tummaa syvyyttä.

Maussa viekotellaan tuoksua runsaammin. Mallaspuoli on hitaasti paahdettua syvyyttä uhkuvaa, hieman kahvistakin aromia viriävää. Eritoten lopussa tuo pääsee hyvin esille ja joukossa on myös tumman limppuista pehmeyttä, hiven siirapin paahtunutta makeutta sekä hyvä lakritsinen ote. Kauran aistii hyvin mallaspuolen puuromaisena pehmeytenä, hivenen viljaista tuntua tuovana elementtinä, jolle paahteisuus sopii mukavasti. Jokseenkin turpeinen, samea tuntu viimeistelee syvän, ruskean ja paahteisen makumaailman, jossa on miellyttävää maanläheistäkin olemusta läsnä. Suutuntumaltaan vain keskirunsas, joskaan tähän hätään en ryhdikkäämpää otetta kaipaisikaan. Toimii siis varsin hyvin, eikä oikeastaan jää liian ohueksi saati vetiseksi missään vaiheessa – hyvin tasapainoinen. Jälkimaku on kohtalaisen pitkä ja runsas, kahvisen paahteen ja hiljalleen ohenevan salmiakki-siirappisekoituksen värittämä.

Tuomio: Syviä makuja ja paahteista taidokkuutta hyvinkin toimivassa paketissa. Kovinkaan puuromaista tunnelmaa ei suutuntuma tarjoile, mutta keskirunsaana pakettina Anderssonin kaurastout kehittyy varsin tasapainoiseksi ja taidokkaaksi näytelmäksi. Suosittelen, kaikille, varauksetta….

Pisteet: 39/50