maanantai 28. elokuuta 2023

Hagström Bandwagon NEIPA

Hagström Bandwagon NEIPA

  • Tyyli: New England IPA
  • Alk.%: 7,5
  • Panimo: Olarin Panimo, Espoo, Suomi

Hagström-olutsarja on jäänyt etelässä harvahkosti asioivalta tähän mennessä kokonaan maistamatta, vaikka viime syksynä olinkin jo lähellä saada West Coast IPA -erää lasiini. Jäin kuitenkin täpärästi ilman, eikä putkeen meinannut tämäkään jäljitysreissu mennä.

Päätin Pienen tarjoileman Monkishin jälkeen käydä kurkkaamassa miltä uudehko taideolutbaari Bart näyttää, mutta Hagströmin julkaisupaikka olikin alkuviikosta ansaituilla vapailla. Havaitsin tämän harmillisesti vasta ovenkahvassa roikkuessani. Jatkoin tästä lannistumatta vaellustani naapurikorttelin Pikkulintuun, jossa suoritin makureseptoreiden kalibroinnin erinomaisen Märzenin voimin. Samalla selvitin toisen Hagström-esiintymän löytyvän Hanahuone Juovan nipukoista.

Iltakävelystä tuli hieman aiottua pidempi, mutta pieni vaivannäkö onneksi kannatti. Sysilä-Juntunen-Nyfors -kolmikon edesottamuksia on kehuttu olutkuplissani pitkin vuotta ja nyt Olarin kanssa juonittu Bandwagon NEIPA oli jo lähtökohtaisestikin hyvin mielenkiintoinen tuotos.

Ardea kolmikosta eniten seuranneena muistelisin sumu-IPAn ainakin aiemmin jossain määrin hiertäneen enemmän westcoastimmasta katkeromenosta -perustavaa blogistia. Ehkä Bandwagon-nimikin antaa monimerkityksellisyydessään leikkisiä viitteitä pienestä, joskin jo laantuneemmasta  parran pärinästä. Samaa pärinää ylläpitää myös trendityylin perusteita hämmentävä korostetun kookas peräkärrykin (100 IBU), joka onkin ehkä ihan odotettu statement tähän paikkaan. Erittäin toimiva sellainen myös.

Hagström Bandwagon NEIPA on spekseiltään 7,5-prosenttinen ja sumuisen samea lajiedustaja, jossa aromipuolen pääosaa näyttelee Nectaron lajike. Sen tueksi on tuotu Galaxya ja Simcoeta, katkeruuden kärkenä taas toimii Columbus-kylpy. Nimensä olutsarja on saanut Arvottomat-leffassa vaikuttavan gangsteripomon mukaan, mikä lieneekin tässä vaiheessa olutsarjaa jo useimmille tuttu asia.


Hagström Bandwagon NEIPA

Odotetun sumuinen ja hedelmäisen vaaleankeltainen olut valkealla vaahdolla. Tuoksu viipyy hieman, mutta latausta tuntuisi taustalla olevan. Papaijaa, aprikoosia, mandariinin kuorta, ananasta ja sitrusta ainakin. Hyvin trooppinen meno joka tapauksessa.

Mausta löytyy kaikkea, myös luvattua katkeroa, joka korostaa makumaailmaan vahvasti liittyvää greippisyyttä. Mutta on hypejunassa muutakin... Aprikoosia, persikkaa, passionia ja limenkuorta, taustalla ananastakin. Jälkimaussa enemmälti greippisyyttä, curaçaoa ja mehukasta paraguayoa.

Suussa olut on hieman karhea, alla myös runsaanlaista mehukkuutta. Yleistunnelmassa on myös aromaattisempaa, hieman parfymaattista otetta, mistä pidän. Katkeruus ei ole niin ylitsejyräävää, kuin sadan EBUn peräkärryltä voisi tämän päivän tottumusten kohdalla odottaa. Se sopii hyvin joukkoon, mutta ilmoittelee toki itsestään. Jälkimausta löytyy myös kevyttä pastillimaisuutta, jota en tarkemmin saa sanoiksi puettua.

Olihan tämän etsintä pienen vaivannäön väärti.

Pisteet: 39/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti