sunnuntai 27. elokuuta 2023

Brauerei Knoblach Schammelsdorfer Räuschla

Brauerei Knoblach Schammelsdorfer Räuschla

Havaittuani korkeimman omakätisesti Bartin olevan alkuviikkoisin suljettuna, päätin hengähtää naapurikorttelissa vaikuttavan Ruttopuiston Pikkulinnun istuimilla ennen Hagström-jahtini jatkamista. Ruttopuiston hanassa oli parikin mielenkiintoista germaaninimikettä, joista valitsin janooni erinomaisesti sopineen Schammelsdorfer Räuschlan.

5,4-prosenttinen, hienoisen samea ja miellyttävän pehmeä Märzen osoittautukin erinomaiseksi esimerkiksi runsasmakuisesta, pehmeästä, mutta samaan aikaan raikkaaksikin luonnehdittavasti lageroluesta. Aivan Bambergin kyljessä sijaitsevasta Schammelsdorfin pienestä asustuskeksittymästä ponnistava olut taisi myös olla ensimmäinen Knoblach-perhepanimon tuotos, jonka olen livenä kohdannut. Vakuuttavaa jälkeä, kuten näiden kohdalla niin usein on saanut todeta.


Brauerei Knoblach Schammelsdorfer Räuschla

Vaalea, sameanlainen olut valkealla vaahdolla. Tuoksu on pehmeän viljava, hyvin vaaleapiirtoinen ja sopuisan yrttinen. Oikein kutsuva.

Maku on mitä oivallisin. Pehmeän maltainen, silti hyvin raikas ja lagermaisen kepeä. Yrttinen, hieman ruohoinen humalointi on hyvin esillä, muttei korostu tarvettaan enempää suhteessa runkoon. Juotavuus on kohdillaan, samaa voi tosiaan sanoa maustakin

 Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti