Pyörähdys Turussa

Lasketaan tätä myöten opintomatkaksi?

Suomen Turkus tulee käytyä melko harvakseltaan, vaikka kaupungissa olisikin nähtävää vähintäänkin hyvän kesäreissun verran. Tälläkin kertaa piipahdus oli varsin tiivistahtinen ja kaatosateen kasteleman tunnelman sävyttämä. En antanut sen haitata kokemusten kartuttamista.

Ensimmäisenä on tietenkin syötävä ja koska kello lähestyi saapuessani jo kahdeksaa, päätin yhdistää ruokailu- ja tuliaisjuomatarpeet. Suuntasin kulkuni suoraan Kakolan mäelle eli kohti Kakola Brewingin olutpuotia ja KBC Taproomia. Olutpuodin tyhjennyksen jälkeen oli vihdoin aika puraista taproomin rapeapohjaista pizzaa, jota muutama vuosi sitten tuli ihasteltua sivusta katsellen. Onhan se kaikkien kehujen arvoista apetta. Pizzan kylkeen nappasin panimon omaa Perso-limonadia, jota kannoin puodista pari pulloa kotiakin asti. Ovat aika hyviä nimittäin.

Kakolan olutpuotia ja ostoksia. Persojakin lähti mukaan.

Taproomin antimia pizzan ja limonadin muodossa.

Hiemanhan tuo hanarivistön ohittaminen tuossa hetkessä harmitti, mutta toisaalta puodista tuli ostettua sen verran monta tuotetta mukaan kannettavaksi, että autolla saapuminen oli kokonaiskuvan kannalta erittäin hyvä valinta.

Majapaikan löydyttyä sai kiesikin jäädä ansaitulle levolle. joten suuntasin vielä hetkeksi Kouluun oppia hakemaan. Ensimmäinen valinta oli itseoikeutetusti Orlo, jota edelliskäynnillä nautiskelin tunnelmallisessa biergartenissa. Nyt sadekeli ohjasi asiakkaat sisätiloihin, joissa en muistaakseni ole aiemmin asioinutkaan. Aina oppii uutta. Se kai Koulun tehtävä loppuunsa onkin.

Boris Orlo Pilsener

Boris Orlo Pilsener

Boris Orlo Pilsener ei esittelyjä olutyleisön edessä suuremmin kaipaa. Olen joskus saanut palautetta sanoessani, että se voisi olla rapsakampikin, mutta suuremmaksi kritiikiksi en tuo ajatelmaa ole osannut mieltää. Laatuolut, jota nappaisi mielellään muutamankin kesäterassin lämmössä. Orlossa on mukana tiettyä tuhtiutta ja pyöreyttä, mikä ei kaikissa pilsseissä välttämättä toimisi, mutta makumaailma pysyy tästä huolimatta varsin raikkaana, miellyttävänä ja kohtalaisen rapeanakin. 

Koulun Brown Ale

Koulun Brown Ale

Toisen oppitunnin aiheen valinta teetti pienimuotoisia haasteita, sillä tarjolla oli useampikin kiinnostava olut. Päädyin epäseksikkääseen Brown Aleen, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi vallitseva säätila huomioon ottaen. Karamelli-, suklaa-, Münich-, Pale- ja Vienna-maltaista koostettu runko on saanut parikseen Styrian Golding Celeia-, Hallertauer Mittelfrüh- ja Mandarina Bavaria -humalkattauksen, josta löytyy puruvoimaa 30 IBUn verran. Miellyttävän suklainen ja pehmeäpiirteinen Brown Ale:

Punertavanruskea olut vaalealla vaahdolla. Tuoksussa tummaa leipäisyyttä, suklaata ja kypsää hedelmää. Ehkä paahteenkin piirteitä.

Maku on runsas ja miellyttävä. Sopii ulkona ropisevan sateen tunnelmaan. Pehmeää maltaisuutta, suklaisuutta ja leipää. Jälkimaussa myös paahdetta. Taustalla pehmeää, kypsää hedelmäisyyttä, lopussa keskirunsasta katkeruutta ja mausteisuutta. Miellyttävää.

--- 

Mitä muuta sitten? Kaupunkikierros jäi tosiaan melko lyhyeksi virallisten velvoitteiden vuoksi, mutta tapana on kuitenkin mahduttaa jotain näkemistä ja kokemista tiukempaankin aikatauluun. Koska ajomatka Turkuun on kauniisti sanoen tappavan tylsä, suunnittelin mennen-tullen pari pysähdystä aisteja herättelemään:

Nuutajärven lasikylä on kiehtonut mieltä jo pidemmän aikaa, mutta nytkin ehdin paikalle niukasti ennen sulkemisaikaa. Valitsin täsmäkohteeksi Oiva Toikan puhalluksia esittelevän Lintukodon, jonka lintuparvelta saa vitriinien lisäksi myös kiikaroida ”oksistoon” piiloutuneita lasisiivekkäitä. Leppoisa pikkukylä oli sadekelissä aika hiljainen, mutta monenlaistahan tuolla olisi paremmalla ajalla ollut ihmetteleväksi.

Oiva Toikan Lintukodon bongauksia.

Nuutajärven lasikylää sadesäässä.

Kajabacan viinitila sijaitsee melko lähellä lasikylää, joten käväisin samoilla vauhdeilla sielläkin. Kajabaca on suht tuore, nyt kolmatta vuottaan toimiva tila, joten sitä ei Juomien Suomeen aikanaan saatu vielä kirjoille. Kuvia tilalta ei komean Fordin kylkiteippausta ja portin kylttiä enempiä tullut otettua, mutta matkaan lähti musta- ja viherherukkaviiniä, kuohuvaa ja parit kevyemmät virvokkeet. Puodin pihalla on suurehko terassi ja paikalle pidempää pysähdystä suunnittelevan kannattaa hyödyntää lähes vieressä toimivan leirintäalueen palveluita.

Kajabaca on uudemman polven viinitiloja.

Alpo Jaakolan Patsaspuisto sijaitsee Loimaan korvilla aivan valtatien varressa. Melko boheemilta vaikuttaneen taiteilijan monenkirjavaa tuotantoa on ripoteltu pitkin metsäistä piha-aluetta, mutta myös rakennuksissa on omat erikoisuutensa. Esimerkiksi kahviona toimiva talo on siirretty paikalle Loimaalta, jossa se toimi ruumiinleikkaushuoneena. Taiteilijan kädenjälki näkyy luonnollisesti myös rakennusten seinillä ja kalustuksessa. Paikalle kannattaa ohikulkiessa pysähtyä ja varata sen verran aikaa, että puisto-osuuden jälkeen ehtii käväisemään myös Alpon metsään rakentamalla piilopirtillä, Ylätalolla. Siellä on oma tunnelmansa, jota matkalle rakennettu korkea kivitorni vain tehostaa.

Patsaspuisto.

Patsaspuisto on sanalla sanoen mielenkiintoinen.

Puiston ulkopuolelta löytyy taiteilijan piilopirtti ja jännä kivitorni.

Aboa Vetus Ars Nova jäi Turun ainoaksi kulttuurikokemukseksi, mutta oli sitäkin vaikuttavampi. Suomen ainut arkeologinen museo on rakennettu 90-luvulla esiin kaivettujen keskiaikaisten raunioiden ympärille. Esillä on kaksi suurempaa rauniokokonaisuutta, joista toisen onkaloihin pääsee myös sisälle katselemaan.

Varsin vaikuttava elämys. Museoon kuuluu myös modernintaiteen puoli, jossa oli tällä hetkellä esillä Sari Soinisen visaalisesti näyttävä The Trees Are Not What They Seem -näyttely sekä Anu Tuomisen Neuloosi Heraariossa -esillepano, jossa oli osin tuttuja elementtejä Jyväskylän Taidemuseossa aiemmin esillä olleesta Tavaratalo-näyttelystä.

Alakerrasta löytyy iso pala vanhaa Turkua.

Sari Soinisen taidetta.

Anu Tuomisen sommitelmia.