sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Nøgne Ø Two Captains Double IPA

  • Tyyli: Imperial / Double IPA
  • Alk.%: 8,5
  • Panimo: Nøgne Ø, Grimstad, Norja

Tällä kertaa lasissa toinen norjalaispanimo Nøgne Ø:n kesäuutuuksista Alkon valikoimissa. Onhan tuo jo hetken siellä ehtinyt viipymäänkin ja pari kappaletta tätä tulikin heti tuoreeltaan kotia hommattua, korkkaus on tosin ehtinyt venymään. Two Captains Double IPAa tuli hyllyihin 3240-pullon pienerä, mutta melkoisen korkea hinta (9,25€/0,5l) pitänee sen suhteellisen pitkään saatavilla. Aiemmin olen ko. tuotetta päässyt hanasta maistamaan ja tuolloin se kyllä toimi loistavasti. Siksipä rohkenen useamman pullon sitä talteen hamstrata. 

Kotioluesta olutharrastajien suosioon...
Two Captainin tarina on mielenkiintoinen. Se on alun perin norjalaisen kotiolutharrastaja Jan Halvor Fjeldin aikaansaannos, jolla hän voitti vuonna 2010 Norjan kotiolutmestaruuden. Voiton johdosta hän pääsi tekemään suuremman keiton juurikin Nøgnen laitteistolla ja olut onkin siitä lähtien ollut hyvässä levikissä. Se on mm. sijoittunut kolmanneksi The Australian International Beer Awardseilla (AIBA) vuonna 2011. Vähän samaa ideaahan on lähdetty toteuttamaan myös Jyväskylässä syksyn Oluton Festareihin huipentuvassa Taisto-kotiolutkilpailussa, jonka voittaja pääsee valmistamaan oluestaan kaupallisen keiton Hiisi Panimon laitteistolla. Jännä nähdä poikiiko tuosta jotain vastaavan kaltaista. 

Nøgne Ø Two Captains Double IPA
Tumma, eloisan oranssi, epätasaisen utuinen olut joka myös vaahtoaa mukavasti. Nesteen seassa leijailee ilmeisesti humalapartikkeleita. Jollain tapaa ”tuhdin” oloinen ulkomuoto. Tuoksu hivelee hajuaistia monipuolisuudellaan ja syvyydellään. Havuista, sitruksista otetta, runsaanlaista eksoottista hedelmäisyyttä ja sopivissa määrin karamellisen makeaa, toffeista mallasta – ei liian makeaa missään nimessä vaikka makeasta yleensä pidänkin. Ympärillä leijailee myös hienoisesti annos kukkaista tunkkaisuutta, muutoin hieman parfyyminkin omainen kokonaisuus.

Makumaailma on enemmän kuin kunnossa. Tuoretta, eksoottista hedelmäisyyttä, mäntyä, sitrushedelmiä ja toffeista maltaisuutta, jopa pihkaa. Hedelmäpuoli tarjoaa ainakin persikkaa, aprikoosia, ananasta, passionhedelmää ja greippiä… Yleismaku hyvin humalapainotteinen, jälkimaku pitkä, mäntyisen pisteliäs ja sitruksisen hapan, hedelmäsalaattia unohtamatta. Kyllä nyt hellitään allekirjoittaneen makuhermoja. Katkera, sopivan makea ja hedelmäinen mutta silti särmikäs, juuri sitä mitä muistelinkin. Hienoisesti vielä sitä kukkaisuutta, joka tuo sopivaa maanläheisyyttä tähän soppaan.

Suutuntuma melko pehmeä, hiilihapot hieman pistelevät tuohon säpinää. Suht paksu, kuin luotu hitaaseen nautiskeluun. Ei kuitenkaan se tajunnan räjäyttävin DIPA, mutta todella laadukas ja onnistunut – paremman pään katkerojuoma on kyseessä. Hintahan tässä on se mikä tökkii, mutta uusintaostos tästä varmasti tulee. On se Hyvä!

Pisteet: 41/50

lauantai 29. kesäkuuta 2013

BrewDog Fake Lager

  • Tyyli: Tsekkityylinen Pils
  • Alk.%: 4,7
  • Panimo: BrewDog, Ellon, Aberdeenshire, Skotlanti
Fake Lager ja auringon paiste.
Skotlantilaisen kapinallispanimo BrewDogin oluet kiinnostavat aina, eikä sen tuore (jälleen kerran) mauttomia massalagereita kyykyttävä Fake Lager ollut poikkeus tästä säännöstä. Maitokauppavahvuisena tuo tuntuukin jo levinneen Suomessa ihan mukavan laajalle, eli oletettavasti hieman laajemman olutvalikoiman omaavista ruokakaupoista tuota luulisi joka suunnalta löytyvän. Fake Lager on innovatiivisen skottipanimon kunnianosoitus tsekki-tyyppisille pilsseille, joista tunnetuin esimerkki lienee legendaarinen Pilsner Urquell. Kuuleman mukaan alkuperäistä on lähdetty tällä kertaa tosissaan kunnioittamaan, eikä tähän tuotokseen ole suotta yritetty tunkea panimolle tyypillistä erikoisempaa ”twistiä” – hyvä niin. Sen verran sitä vanhaa kunnon pilkettä on silmäkulmassa kuitenkin ollut, että jonkin verran on ollut tarvetta päästä suurta yleisöä tyrmistyttämään. Oluen julkaisun yhteydessä BrewDog nimittäin tarjosi kaikille ihmisille mahdollisuuden vaihtaa mukana tuomansa massatuotetun bulkkituotteen lasilliseen Fake Lageria baareissaan. Arvostettavaa toimintaa, tähän syöttiin olisin itsekin varmasti tarttunut.

BrewDog Fake Lager

Kirkas, kullan keltainen ja ihan näpsäkän näköisesti vaahtoava olut. Tuoksu on herkullinen, rapsakka ja hyvällä tapaa suoraviivainen. Rehti, mukavan voimakas ja asennetta tursuava pils, joka kumartaa todella onnistuneesti Tsekin suuntaan ilman turhia kikkailuita. Vaaleaa, hieman makeaa ja voita sisältävää maltaisuutta sekä tuhdin puoleista humalointia. Humalointi noudattelee tyylin määrittämää linjaa ruohoisena, hieman yrttisenä mutta myös sitruksisen vivahteikkaana. Aivan ”tyylipuhdas” tuoksu ei ole, mutta liekkö tuo tarkoituskaan. Hienoinen kukkaisa aromi tuo puhtia ja syvyyttä kokonaisuuteen. Maku on oikeastaan juuri sitä mitä tuoksu lupailikin. Vaaleaa, hieman voistakin mallasta josta löytyy ripaus makeutta, rapsakan puoleista humalointia. Mallaspohja tukee hienosti rapeaa, ruohoista ja kevyen yrttistä, sitruksisen hapokasta humalointia. Myös tuoksussa mainittua kukkaisuutta löytyy hentoisesti maun loppupuolelta, ennen rapsakkaa jälkimakua. Jälkimaku kulkee katkeroiden tahdissa uhkuen luonteikkuutta, josta tässä Tsekki-tribuutissa pidän. Runko on kohdillaan, mausta löytyy tarvittavaa voimakkuutta ja syvyyttä tyylille sopivissa määrin eikä aromeilla ole suotta lähdetty kikkailemaan – pilsien kohdalla se on yleensä melko kohtalokas virhe. BrewDogin lisänä keitoksessa voisi varmaankin pitää katkeroiden suhteellisen selkeää ja rapsakkaa vahvuutta, joka kyllä toimii oikein mukavasti. Hieno kunnianosoitus ”alkuperäisille” pilsseille Skotlannista! Suosittelen…

Pisteet: 36/50

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Ensimmäinen ”hiisiläinen” fiilistelyssä - Hiisi Milk Stout-prototyyppi

  • Tyyli: Sweet Stout
  • Alk.%: *ei tiedossa*
  • Panimo: Panimo Hiisi, Jyväskylä, Suomi


Hiisi itse!
Vihdoinkin se kesäinen sade saapui helpotukseksemme, onhan tässä jo viikko tolkulla tarpeettoman muhkeista helteistä jo kärsittykin. Tai siltä se on ainakin tuntunut. Ilmahan ei pariin päivään ole liikkunut tällä tontilla minnekään ja elohopea on värjötellyt siellä hellerajan yläpuolella varsin sitkeästi. Tämä onkin kalvannut mieltäni eritoten viimeisen viikon ajan, sillä paikallispanimon Milk Stoutin prototyyppi on kerännyt jääkaapissa kastehelmiä pintaansa viime perjantaista lähtien. Ja kyllähän ihmiskeho kaipaa välissä hieman viilennystäkin… Hiisi Panimon väki tosiaan lähestyi minua mukavalla paketilla juhannuksen alla ja Rekolan kanssa tehty kollaboraatio-olut Kaksi Kotia on ehtinyt jo lasissani pyörähtämään. Milk Stout ei oikein hellejuomaksi istu, joten piti odotella hieman viileämpää iltaa sen korkkaamista varten. Vihdoin torstaina se sitten koitti ja sateen siivittämänä lämpömittari laski helpottavasti näyttämään vaivaista kahtakymmentäkolmea celsius-astetta. Pihamaata hyväilevän saderintaman turvin vetäydyin sisätiloihin sohvan lämpöön nautiskelemaan tätä tumman puhuvaa prototyyppiä, koekeittoa, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua.

Tilattu kesäsade mahdollisti viileän nautintohetken
Tyylinä on siis milk stout ja kyseessä on kaupunkiin kovaa vauhtia valmistuvan Hiisi Panimon koekeitto. Muita speksejä mukana ei ollutkaan eikä niillä niinkään väliä. Sen verran tuossa tuli turistua, että pullo lienee suunnilleen samaa tyyppiä kuin panimon ”virallisemmissakin” julkaisuissa tulee olemaan. Tämä onkin muuten Hiisin ensimmäinen täysin itse valmistama olut, jonka lasiini saan. Historiallinen hetki on siis käsillä, sillä koskaan aiemmin en ole päässyt nautiskelemaan Jyväskylässä valmistettua olutta! Sitä en tosin tiedä, tuleeko tämä joskus olemaan ihan yleisessäkin jakelussa joko suoraan tällaisenaan, vaiko hieman tuunattuna – voihan toki olla ettei ole ollenkaan. Mutta olut lasiin ja eteenpäin…

Hiisi kesäsateessa...
Tummaa tavaraa todellakin! Valonläpäisevyys on ihastuttavan heikkoa ja väri puhuttelee kutsuvasti todella tumman ruskeana ja tasaisena. Nyt hieman jännittää. Harrastuksen alkutaipaleella, suunnilleen pari vuotta sitten, näin unta jossa tilasin baarista ”Jyväskylä-oluen”, joka unessa oli vehnäolut. Aamulla sitten tulikin pohdittua, miksei Jyväskylässä ole omaa panimoa. Tätä tuli myöhemminkin mietiskeltyä ja jopa hieman kaiveltua jolloin selvisi, että onhan kaupungissa pari sellaista toiminut aiemminkin, yksi jopa omana elinaikanani. Ajan kuluessa aloin tosissaan tajuamaan oman panimon merkityksen kaupungille ja sen asukkaille – monessa paikassahan tuo on tärkeä osa (ainakin olutta juovien) kaupunkilaisten identiteettiä, suorastaan ylpeyden aihe. Onkin sääli, että kaunis ja muutoin vireä kaupunkimme on tuon hienouden puutteesta joutunut kärsimään jo melko pitkään. Siksipä olinkin todella mielissäni, kun talvella kuulin jonkun ottaneen härkää sarvista ja lähteneen toden teolla toteuttamaan tätä salaista unelmaani – jyväskyläläistä panimoa! Siinä sivussa alueelle oli puuhattu myös oma paikallisolut-sarja, joten viime ajat ovat olleet äärimmäisen mielenkiintoisia olutharrastajan näkökulmasta katsottuna. Nyt siis tuo panimo asiakin on hyvää vauhtia konkretisoitumassa, onhan lasissani ”epävirallinen” todistekin tuosta. Tai mitä siitä on enää jäljellä, pirun hyvin olut näyttää tässä fiilistellessä maistuneen. Mieluisaa näyttää siis olevan…

Tarkempaa analyysiä en tästä ajatellut lähteä tekemään, hieman fiiliksiä voisin silti jakaa teillekin. Kouluarvosanaksi voisin antaa laadukkuudesta kertovan 8½, joka mielestäni kuvaa olutta varsin hyvin. Perusvarmaa tekemistä ilman virhemakuja saati muuta häiritsevää koheltamista. Kokonaisuus on hyvin tasapainossa, mausta löytyy syvyyttä eikä runkoa ole unohdettu. Paahdetta, tummaa suklaata, sopivasti katkeroita eikä liikaa makeutta – juuri niin kuin pitääkin. Vahvaa tekemisen meininkiä. Spekseistä kun ei ole mitään tietoa, voisin veikata vahvuuden asettuvan sinne 5,3-6,2%:n haarukkaan, eli maitokauppojen ovia ei taideta tällä kertaa kolkutella. Jos olen väärässä, on käsissäni täysosuma mitä maitokauppavahvuuteen tulee, tämä nimittäin vie esimerkiksi Kuohun Valioluokka Stouttia kuin litran mittaa. Vahvemmaksi kuitenkin veikkaan, eikä tuo jalkoihin jää siinäkään sarjassa. Päinvastoin. En näkisi syytä, miksen tilaisi tätä olutravintolassa asioidessani. Analyysi jää nyt hieman puollinaiseksi siitäkin syystä, että olut teki todella hyvin kauppansa – ehkä tuo kertookin kaiken oleellisen.

Harmaan illan voi kääntää eduksi oikeilla
juomavalinnoilla...
Ehdottomasti hatun noston arvoinen suoritus, Olutkellari kannustaa jatkamaan tällä hyvin valitulla tiellä. Toivotan Hiisi Panimolle pitkää ikää ja jään odottelemaan mitä kaikkea sieltä onkaan vielä tulossa! Alku vaikuttaa lupaavalta… Kiitos vielä paketista!

J-P
 


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Rekola & Hiisi - Kaksi Kotia

  • Tyyli: Aromatisoitu olut (tyrnimaustettu "belgi-IPA")
  • Alk.%: 6,3
  • Panimo: Rekolan Panimo, Mäntsälä, Suomi / Panimo Hiisi, Jyväskylä, Suomi

Luontoa lähelle Belgian ja Amerikan kautta.
Tosiaan, vajaa viikko sitten sain käsiini valkoisen paperikassin, johon oli niitattu kylkeen Hiisi Panimon terveiset. Kassin sisältö oli mieluisa, sillä se käsitti kaksi melko ainutlaatuista ”olutnäytettä”. Aiemmin en olekaan saanut käsiini etiketittömiä pulloja, joten uusien asioiden äärellä jälleen oltiin. Valitettavasti juhannuksen ympärille mahtui monenlaista hässäkkää ja oluet joutuivat malttamattomina odottelemaan jääkaapin viileydessä, jossa ne näillä helteillä varmasti mielellään aikaansa viettivätkin. Tänään blogin kävijämäärä ylitti 20.000:n rajan, joten sen kunniaksi istahdin takapihan Biergartenin helteeseen tutkailemaan toista ”näytettä”. 

Kyseessähän on siis kahden kotimaisen pienpanimon yhteistyöolut, josta on huhuja virinnyt jo jonkin aikaa. Itsekin olen tuon ehtinyt aiemmassa kirjoituksessani mainitsemaan. Mäntsäläinen Rekolan Panimo ja Jyväskylän Panimoyhtiö Hiisi löivät viisaat päänsä yhteen innovatiivisen oluen puolesta. Tuloksena syntyi tyrnillä maustettu Belgi IPA, joka pienen pohdinnan jälkeen kuulostaa melko mielenkiintoiselta kokeilulta. Tällä viikolla olut onkin sitten alkanut levitä maamme hyvin varustettuihin olutravintoloihin, kuulemani mukaan lähinnä hanatavarana. Tarkemman levikin ja tilanteen voi käydä tarkastamassa Hiisin näppärästä Facebook-sovelluksesta. Samalta sivulta selviää myös oluen vahvuus (6,3%) sekä kohtalaisen vahvat katkerotkin (45+ EBU). 

Kaksi kotia...
Oluen nimeksi päätyi siis Kaksi kotia, jonka kaksoismerkityksestä kerroinkin jo aiemmin. Nimihän viittaa olutta yhteistyössä valmistaneiden kahden panimon majapaikkoihin eli sen kahteen kotiin. Lisäksi se viittaa oluen valmistuksessa käytetyn tyrnin ominaisuuksiin. Tyrnipensashan on siis dieekkinen eli kaksi kotinen kasvi, jossa lisääntymiseen tarvittavat hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä. Pensaita on siis uros- ja naaraspuolisia, eivätkä ne pölyty ilman molempien läsnäoloa. Syvällistä nimeämistä, ei voi kuin arvostaa. Oluen vaiheista kiinnostuneilla pitää vinkata, että Smetana-blogisti oli paikan päällä seuraamassa oluen valmistusta. Juttua tapahtumasta löytyy siis suoraan pelipaikalta! 

Kassin toinen olut oli muuten Hiisi Panimo Milk Stout-prototyyppi, jonka korkkaamista odottelen hieman viileämmille keleille. Tuostakin on tarjolla sitten jonkinlaista, hieman kevyempää raportointia myöhemmin. Hienoa kuulla, että täälläkin päässä hommat etenevät! Mutta nyt tyrnit pakkasesta ja oluen äärelle…

Rekola & Hiisi - Kaksi Kotia
Rehellisen ruskea, tasainen ja läpitunkematon ulkomuoto saa kruunukseen melko ohuenlaisen vaahtokerroksen. Jollain tapaa rauhoittava näky tuo on. Tuoksu vie alkuun Belgiaan. Tästä kielii tummahko, karamellinen maltaisuus ja tummemmille belgeille tuttu, tummahko ja hitusen ylikypsäkin hedelmäisyys – banaani etunenässä tällä kertaa. Makeus, joka ei suinkaan ole läpi tunkevaa, saa seurakseen ilmeisesti hiivasta peräisin olevaa mausteisuutta, joka antaa tuoksulle hieman kuivuuttakin vastapainoksi. Tyrni on voimakkaimmillaan avaussihahduksessa, mutta kyllä sen pystyy poimimaan myös matkan varrelta, lähinnä hienoisena happamuutena sivulta. IPA-puoli on alkuun hieman piilossa, vaikkakin sitrushedelmäistä, mäntyistä, ehkä ruohoistakin aromia on alta kaivettavissa. Belgia jyrää, mutta ajan kuluessa Amerikka nousee vastarintaan. Kokonaisuutena tuoksu on mukavan monipuolinen eikä siitä syvyyttäkään uuvu, joten melko tasapainoiseksi sitä voisi luonnehtia. Houkutteleva kokonaisuus, joten hypätäänpä maun kimppuun.

Makupuoli hieman ravistelee ”pehmeiden belgien” metsästäjän maailman katsomusta – ihan hyvällä asialla siis ollaan. Katkerot tuntuvat Belgia-väritteisen makukirjon läpi tehokkaasti, mutta kokonaisuus on ihailtavan hyvin tasapainossa – katkero voittoisesti tässä tosin mennään. Maku ei siis ole aivan tuoksun mittakaavassa makea, mutta tuota karamellisuutta ainakin löytyy kivasti, ylikypsä hedelmäpuoli on taipunut kuivattuun suuntaan makeuden kustannuksella, antaen hieman vapauksia (leivonta)mausteisuudellekin. Oikeastaan mausteiden kuivuus pelaa aika taitavasti yhteen humaloinnin kanssa, joka saattaakin luoda maustepuolesta todellista tujumman mielikuvan. Humaloinnista lyötyy tuoreen greippistä katkeruutta, mutta myös pehmentävää mäntyisyyttä – jos sitä pehmentäväksi voikaan sanoa. Katkera meno jatkuu pitkälle jälkimakuun saakka, josta ponnistaa myös marjaisaa happamuutta esille, melko vahvasti ”tyrnimäiseen” tapaan. Sieltä se siis löytyy. Tiedättehän sen tunteen minkä tuo kirpakka marja jättää suuhun nielaistaessa? Juuri tuota on tarjolla maun loppuvaihelta lähtien. Suht vahvan humaloinnin kanssa tuosta kietoutuu ehkä jopa haastavakin verho, jonka purkamiseen ja siihen totutteluun meni itseltäni hieman aikaa. Jossain määrin tässä on kokonaisuutena paljon samaa, kuin vahvemmin humaloiduissa vehnäbockeissa, mutta eroja niihinkin löytyy – tämä on reilusti monipuolisempi.

Suutuntuma olisi voinut olla hieman tuhdimpi, se olisi tehnyt ihmeitä katkeroiden ja mausteiden kanssa. Hiilihapot ovat kohdillaan ja onhan tämä yllättävänkin tasapainoinen keitos spekseihin nähden. Laadukas taidonnäyte eri vaikutteiden yhdistelystä. En silti ihmettelisi mikäli tässä olisi jonkun makuun vähän liikaakin kaikkea. Mutta… kyllähän tätä mielellään nautiskelee. Useampi tovi ihmetellessä vierähtikin ja maun monipuolisuus tuli ajan myötä varsin hyvin selville. Maku kehittyy jatkuvasti ja tuo tyrni tuntuu jotenkin sekoittavan ajatuksia varsin tehokkaasti nautiskelun kuluessa. Mahtava idea tuoda se mukaan olueen! Ei siis missään nimessä helppo olut, vaan sopivassa suhteessa antoisa ja haastava. Uskoisin tämän jakavan mielipiteet melko tehokkaasti, mutta itselleni se toimi hyvin, vaikkei tuo Belgian puoli sitä suosikkiani edustakaan. Käykää toki testaamassa tätä ennakkoluulottomasti kehitettyä yhteistyöolutta. Uskoisin kaikkien löytävän siitä jotain omaa, mutta myös vierastakin.

Pisteet: 36/50

No niin, nyt on saatu tutkimusmatka päätökseen ja ensi alkuun on pakko kehua oluen terveysvaikutuksia. Tyrniä metsästäessäni nautiskelin kourallisen ihan oikeita tyrnimarjoja suoraan pakkasesta, eli superfood-kiintiö taitaa olla hetkeksi täytetty. Loppuunsa melko selkeästi tuo marjan vaikutus oli tuolta löydettävissä vaikkei suoranaisesti makuna läsnä ollutkaan. Se on se ainutlaatuinen tuntuma, jonka se jättää suuhun. Todella, todella kutkuttavan hämmentävä olutkokemus. Järkevämmän ja ennenkaikkea selkeämmän arvion antaminen todennäköisesti vaatisi uusinta maiston, sillä maku tarjosi joka siemauksella jotain uutta.

Avain terveelliseen ruokavalioon Kahdesta kodista?
Tästä on niin Hiisin kuin Rekolankin hyvä jatkaa, helposti kitattavaa peruskuraa on tämä maa pullollaan, tarvitaan juuri tämänkaltaisia yksilöllisiä oluita lisää! Yhteistyölle näyttäisi myös olevan tilausta, toivottavasti tämä ei jää ainutkertaiseksi projektiksi…

Olutkellari vetäytyy kellarin viileyteen odottelemaan viileämpiä säitä ja mahdollisesti ukkosmyrskyä, jonka turvin voisi nautiskella Hiisi Panimon Milk Stout-prototyypin… Sitä odotellessa, kippis!

Kevyempää kesäolutta Tanskasta...!


Mikkeller Drink’in the Sun 12
  • Tyyli: Vähäalkoholinen olut (vehnäale)
  • Alk.%: 1,9
  • Panimo: Mikkeller, Kööpenhamina, Tanska
  • Pantu: De Proefbrouwerij, Lochristi - Hijfte, Belgia
Mikkeller Drink’in the Sun 13
  • Tyyli: Vähäalkoholinen olut (vehnäale)
  • Alk.%: 1,4
  • Panimo: Mikkeller, Kööpenhamina, Tanska
  • Pantu: De Proefbrouwerij, Lochristi - Hijfte, Belgia 

Mikkellerin "kevyt" kaksikko.
Juhannuksen alla ostoskoriini tarttui olutvalikoimiemme kevyempää kalustoa joista Hornbeerin Ras’sin arvostelu on jo luettavissa blogissa. Seuraava kaksikko painii kuitenkin aivan omassa luokassaan, kun puhutaan ”low alcohol” oluista – mielenkiintoisessa mielessä. Nimeltä mainitsematon virkamies olisi varmasti tyytyväinen valintoihini, sillä kyseisten oluiden alkoholipitoisuudet ovat vain 1,9% ja 1,4%... Toisaalta jollain taholla saatetaan oudoksua niiden sisältämää maun runsautta, joka ei kuulemma sovi olueen. Mutta tästä ”arvoituksesta” sitten eteenpäin. Kyseessähän on siis tanskalaisen Mikkellerin Drink’in The Sun-oluet – tuore, tämän kesän tuotos sekä viime vuodelta hyllyihin jäänyt Drink’in The Sun 12.

Otin siis kaksikon ”vastakkain” vaikka tuoreemmalla onkin melkoinen etulyöntiasema vuotta lyhyemmän ikänsä puolesta. No vertailuhan on aina kivaa, joten mikäpäs tässä maistellessa. Alun perin idea oli siis tutustua kaksikkoon rinnakkain, mutta suunnitelmat hieman pyhien aikana elivät, joten päivän välillä tuo maistelu sitten lopulta tapahtui. Ei siinä mitään, vertailu nyt vähän jäi mutta saahan näistä kirjoitella muutenkin.

Molemmat oluet (Drink’in the Sun 12 ja -13) on pantu Belgiassa De Proefbrouwerij’n panimolla ja kumpaisenkin tyylisuunnaksi on ilmoitettu jenkkityylinen vehnä ale. 2012 versio on näistä se vahvempi, eli 1,9-prosenttinen, eli täksi kesäksi on puoli prosenttia napattu pois. Kovin on kevyttä, mutta varmasti nautinnollista. Nopealla vilkaisulla pullojen sisällön pitäisi melko hyvin vastata toisiaan raaka-aineiden suhteen, sillä ainakin listaus on täysin identtinen. Mallaspuolesta huolehtii pale, vehnä ja cara-red –maltaat, humalapuolesta taas Amarillo- ja Tettnanger-lajikkeet. Loppusilauksen antaa pullotettu auringonpaiste – jännä olisi tietää kuinka tuota on korkin alle saatu.

Ensimmäisenä kaadoin lasiini Drink’in The Sun 12:n, joka on siis jo ns. vanha tuttu. Katsotaan siis mitä kaksikosta pidin. 

Mikkeller Drink’in The Sun 12:

Mikkeller Drink’in The Sun 12
Tummahkon keltainen, samea ja kevyesti vaahtoava olut. Ihan näppärä ja kauniin näköinen. Vuosi sitten tunnistin tuoksusta trooppista hedelmäisyyttä ja on sitä edelleenkin läsnä - hitusen kevyempänä tosin. Humalointi ei ole oikeastaan kadonnut minnekään, se hallinnoikin tuoksua vahvasti. Greippistä, hieman ehkä sitruksistakin sekä mäntyistä aromia, vaaleaa, kevyttä sekä makeaa vehnäisyyttä, happamalla otteella. Mukavan selkeä ja houkutteleva – ohuus tosin paistaa hieman läpi, mutta todella hieno suoritus tähän vahvuuteen!

Maultaan varsin odotetun kaltainen. Vahvan humaloitu makumaailma kevyellä, hieman makealla ja vaalealla mallaspohjalla, josta löytyy vehnäistä happamuutta. Hitunen ruohoa ja ehkä hedelmiäkin. Humalointi melko katkeraa, greippiä, mäntyä ja niin edespäin. Makua suhteellisen runsaasti mutta suht ohut runko onnistuu kannattelemaan sitä yllättävän hyvin. Tokihan humalamehuosastoon tämä napsahtaa, mutta ei ollenkaan pahasti. Katkerot kannattelevat jälkimaun melko pitkälle, vieläpä suhteellisen voimakkaana. Oivallinen kesäjuoma, vaikka hieman paras terä lienee jo kadonnutkin, hienoista tunkkaisuutta on läsnä, mutta mielestäni se vain tuo rodukkuutta tähän keitokseen. Ei hassumpaa, näitä juo mielellään.

Eli ihan näppärässä kunnossa tuo vielä vuoden jäljiltä oli. Kuulemani mukaan viime syksynä Suomeen saapunut satsi on kokonaisuudessaan samaa erää, eli kaikki myynnissä olevat ja olleet pullot ovat peräisin samalta päivämäärältä. Tästä ei virallista vahvistusta ole, mutta näin me olutvastaavan kanssa pohdiskelimme hyllyn äärellä.

Sitten pienen ”lepoajan” jälkeen tuoretta tavaraa testiin...
Mikkeller Drink’in the Sun 13:

Mikkeller Drink’in the Sun 13
Tasaisen samea, melko kauniskin ulkomuoto tällä oluella. Väri asettuu sinne aprikoosin kellertävyyden suunnalle, hieman haaleana tosin. Tuoksu on raikas, hyvin humalapainotteinen mutta vaaleaa, vehnäistä happamuuttakin löytyy. Humaloinnissa päällimmäisenä mäntyistä, jokseenkin saippuaista aromia, myös eksoottista hedelmää ja sitrusta löytyy. ”Oluenomaisuus” on kuitenkin vähän hakusessa, janojuoma linjalla tässä pitkälti mennään, raikas ja virkistävä joka tapauksessa. 

Myös makupuoli jättää naamaa hieman kysymysmerkille sanan ”olut” kohdalla. Toisaalta virvoitusjuomille ominainen makeus ja tästä löytyvä vehnämaltaan tuoma happamuus pitävät tulkinnan mallasjuoma-ryhmässä. Humalointi on edelleen vahva osa kokonaisuutta ja pitkälti tuoksun ominaisuuksin ollaankin liikenteessä. Mäntyä, saippuaa ja kevyttä greippisyyttä. Läsnä on myös ilmeisesti hiivasta nousevaa mausteisuuttakin, noin niin kuin tunnelman luojana. Myös tässä tapauksessa humalointi kantaa jälkimakua melko pitkälle, yllättävän voimakkaanakin. Melkoinen humalamehuhan tämä on, viime vuotista vahvemmin. Virkistysjuoma-mielessä hauska kokeilu, olueksi hieman outokin. Kyllä tuo puolen prosentin pois nappaaminen tässä tuntuu selkeästi jo maun puolella, tuntumasta puhumattakaan. Hakkaa silti Radlerin 100-0! Eikä tämä nyt huono ollut, ehkä hämmentävä..?

Pisteet: 
  • Mikkeller Drink’in the Sun 12: 31/50
  • Mikkeller Drink’in the Sun 13: 30/50
Eli viime vuoden tuotos vei niukasti pisteen erolla. Rinnakkain vertailtuna voisin veikata eron olevan hieman tuota suurempi, mutta molemmista löytyi ihan hyvinä asioita. Pistesaaliit ovatkin suhteellisen korkeat näin kevyille oluille, ehkä päällä olevat helteetkin nostavat niiden arvostusta janojuomina. Makua näistä löytyy kumpaisestakin hienosti, samoin piristävää vaikutusta mutta etenkin tämä tuoreempi tapaus on olut-kriteerein melko rajatapaus. Kannattaa toki testata, ei tässä pahasti metsään voi mennä. Itse saattaisin silti kääntyä viime vuotisen puoleen, mikäli tuota vielä hyllystä yhytät.