lauantai 30. elokuuta 2014

Munkkien olutvarastoilla: Chimay Dorée

  • Tyyli: Belgian Ale
  • Alk.%: 4,8
  • Panimo: Chimay, Baileux, Belgia
Kun rahvas pääsee käsiksi hengenmiesten henkilökohtaisiin olutvarantoihin, ei tilaisuutta kannata jättää käyttämättä. Ranskan rajapinnassa sijaitseva Chimayn trappistipanimo lienee nimenä se kaikkein tunnetuin lajinsa edustaja. Panimon värikästä olutkolmikkoa Blue, Red ja Triple tulee vastaan varsin laajalla rintamalla, joten oletettavaa on, että valtaosa olutta nauttivasta väestöstä on näihin joskus törmännyt. Olutta valmistavilla munkeilla on kuitenkin ollut tapana valmistaa kaupallisten oluiden lisäksi juomaa myös henkilökohtaiseen käyttöön, sillä kyllähän se jano hurskaaseenkin iskee kun olutta päivät pitkät keittelee. Yleensä nämä patersbiereiksi kutsutut oluet ovat muuta tuotantoa miedompia ja niiden saatavuus rajautuu luostariyhteisön sisäiseen jakeluun – joitain on mahdollista saada käsiinsä suoraan paikan päältä tosin. Enkelten osuuden lisäksi on siis olemassa myös munkkien osuus, joka lienee määrällisesti hieman suurempi…

Chimay kuitenkin aukaisi portit jo jonkin aikaa sitten ja ensimmäinen aalto munkkien henkilökohtaista Dorée-olutta saapui talven mittaan olutravintoloiden valikoimiin. Se tunnetaan myös nimillä Gold (Goud) ja Black, mutta pitäydytään me nyt hyllynimessä… Sittemmin Dorée valloitti myös Alkon oluthyllyt ja tokihan tuote piti testiin hakea – Belgian matkailua kun ei ole tähän mennessä vielä tullut harrastettua, eli omat paterit oli tähän saakka vielä tyystin juomatta. Periaatteessa tätä todellista munkkiolutta voidaan kutsua Chimay Redin pikkuveljeksi, sillä tiettävästi sen reseptiikka sisältää suuria yhtäläisyyksiä ainakin raaka-aineiden suhteen. Hämärtyvä loppukesän ilta tarjoaa oivat puitteet oluen nautiskeluun enkä pistäisi pahakseni pienen juustolautasen ilmestymistä olutlasin viereen. Nyt kuitenkin mennään vain oluen voimin, mutta tunnelmoitsijoille vinkkinä, että paikallisista juustotiskeistä ainakin Mestarin Herkusta pitäisi Chimayn omaa juustoa löytyä (muistelisin myös Keljon Citymarketista sitä joskus ostaneeni)…


Chimay Dorée
Hieman tummuutta henkivä, oranssi ja samea olut joka vaahtoaa kohtalaisen runsaasti. Varsin komea näky kieltämättä. Tuoksultaan hyvin miellyttävä, yllättävän tuhtikin. Aromaattinen kokonaisuus henkii runsaasti hedelmäisyyttä ananaksen, appelsiinin kuoren ja kypsän päärynän voimin, mutta myös rusinaisuuden tahdittamaa, kypsän kuivattua hedelmää löytyy. Kevyesti sitruksista särmää, kukkaista yrttisyyttä sekä belgihiivaa – myös korianterista tuntua on ilmoilla.

Maultaan meno onkin sitten hieman kevyempää, joskaan vetisyyden porteilla ei käydäkään. Aromaattinen, jopa parfyyminomainen puoli nousee vahvasti esiin. Se kumpuaa väkevästi alusta lähtien ja ottaakin suureen roolin kasvaen kohti loppuliukua lopulta suuta kuivattavaksi, keskivahvaan katkeroon sekoittuvaksi tuulahdukseksi. Kuivattua kukkatuoksulajitelmaa, appelsiinin kuorta sekä vaaleaa hedelmäisyyttä siihen kätkeytyy, mutta myös valkopippurisella mausteisuudella on osuutensa ilmiöön. Muutoin taustalta löytyy kevyttä yrttisyyttä, viljaisaa mallasta sekä hentoa, hivenen kuivunutta karamellia. Myös kukkeaa tuoreutta, korianteria sekä vähäinen määrä rusinaista ruskeutta sieltä löytyy. Yleiskuva on kuitenkin melko kepeä, kuivahko ja aromaattinen.

Tuomio: Kevyehkö, makua silti riittoisasti tarjoileva, varsin aromaattinen ja kohtalaisen purevakin munkkiolut. Kyllähän näillä eväillä luostarimiljöössä elelisi…

Pisteet: 35/50

perjantai 29. elokuuta 2014

BrewDog-tasting @ Harry's

Kyltti johdattaa perille...
Keskiviikko valkeni kosteana, harmaana ja pitkin päivää vettä taivaan täydeltä tarjoilevana. Kaikki tämä oli kuitenkin toissijaista illan tarjonnan rinnalla, sillä Olutravintola Harry’sin peräkabinetissa odotti uteliasta oluen ystävää mielenkiintoinen kattaus. Edellisenä perjantaina maahan oli nimittäin saapunut useampikin skottipanimo-BrewDogin uutuusolut ja näitä esittelemään oli lähetetty jo aiemminkin Suomessa tasting-tilaisuuksia vetänyt Victoria Scott. Harry’s oli ilmeisesti tämänkertaisen matkan viimeinen pysäkki ennen Skotlantiin paluuta – alkuviikosta Victoria oli ehtinyt emännöimään vastaavat tilaisuudet jo Lappeenrannan ja Kuopion suunnilla. 

Illan kulku oli seuraava: pirtsakka ja nauravainen neitonen maistatti panimon oluita tarinoiden samalla niiden taustoista sekä omaan suuhun nousseista makulöydöksistä. Iloinen skottiaksentti oli soljuvaa, ajoittain nopeatempoista mutta yllättävän ymmärrettävää ja helppoa seurattavaa. Oluttietouden ja jöröttäviä suomalaisia testailleen small talkin väliköissä saimme kuulla myös perustietoja panimosta sekä sen historiasta. Melko yleistä tietoutta esitys tarjoili, mutta tulipa joukosta poimittua omaan korvaan uusiakin tiedonmurusia. Balttia on kuulemma noussut Skandinavian ohella varsin merkittäväksi markkina-alueeksi, mikä hieman pääsi yllättämään allekirjoittaneen. Viron pienpanimobuumista onkin ollut jo jonkin aikaa hyviä viitteitä, mutta ilmeisesti kysyntää riittää hyvin myös ulkomaisilla craft beer-brändeille – hieno juttu! Pitänee itsekin jossain välissä hyödyntää etelänaapurin oluttarjontaa ja järkevämpää alkoholipolitiikkaa… 

BrewDogin nousu kulttimainetta nauttivaksi ”suosikkipanimoksi” oli varsin nopea, mutta huomionarvoista nousun alkuvaiheissa on, että eräällä pohjoismaisella alkoholimonopolilla on tarinassa varsin suuri rooli. Se monopolihan on luonnollisesti meidän rakas Alk.. *heh-heh* Katseet kääntyvät vähemmän yllättäen länsinaapurimme suuntaan, sillä Systembolagetin valikoimiin päässeen Punk IPAn kysyntä sai panimolla pasmat sekaisin. Tuotantokapasiteetti ei tahtonut riittää alkuunkaan vastaamaan suureen menekkiin, mutta paine onnistuttiin kääntämään hienosti eduksi ja voimavarat suunnattiin harkittuun laajenemiseen. Monopolista voi harvoissa tilanteissa siis olla hyötyäkin..? Tarinaa tuli paljon, mutta nämä pari asiaa jäi parhaiten niistä mieleen.

Osa uutuuksista...
Illan oluttarjonnasta ei sen kummempaa tietoa etukäteen ollut eikä kymmenen euron kannatusmaksukaan suuria odotuksia sen suhteen ladannut – toiveikkaana olin varautunut yhteen uutuuteen. Paikalle päästyäni yllätys oli mieluinen, sillä sivupöydältä löytyi rivillinen mielenkiintoisen näköisiä puteleita. Jakoperiaatteella maistelun tiimellyksessä mentiin, eli kukin pullo jaettiin pöytäseurueen kesken. Tastingin alkaessa luulin jo iskeneeni kultasuoneen, sillä kansoitin neljän hengen pöytää itsekseni – leikkimielistä kateutta oli ilmoilla naapuripöytien suunnilla… Lopulta paikalle kuitenkin saapui pari mattimyöhäistä, joten annoskoko muuntui maltilliseksi kolmasosapulloksi per tuote ja riittipä suun kostuketta vielä Victoriallekin. Katsastetaanpa sitten illan olutantia:

Ensimmäisenä laseihin kaadettiin kolmen omaan makuun maistuvan panimon kollaboraatio-olutta. BrewDog yhdisti voimansa innovatiivisen Magic Rockin sekä aina varman kalifornialaisen Stone Brewing Companyn kanssa. Lopputulemana oli rapea ”kesähybridi”, joka yhdistelee jenkkihenkisten pale alejen vaaleaa ja rapeaa tunnelmaa yhdessä saisonhiivan aikaansaaman mausteisen, kuivahkon tuntuman kanssa. Humalina Simcoe ja Amarillo.

Magic Stone Dog
Magic Stone Dog
Belgian ale / 5,0% / yhteistyössä Stone & Magic Rock
Pisteet: 33/50

Sitruksinen, rapea ja saisonmaiseen tapaan kuiva, kohtalaisen mausteinen sekä vaaleaa viljaisuutta tarjoileva kollabo-olut. Kuivahko, olemukseltaan kesäisen kevyt joskin makua riittää varsin mukavasti. Rungoltaan hyvä, ei tietoakaan vetisyydestä. Käytännössä rapsakasti humaloitu, terassikeleille hyvinkin sopiva saison.

Seuraavaksi luoksemme lipui Harry’sin hanan valloittanut U-Boat, joka Magic Stone Dogin tapaan yhdistää mannerten välistä olutosaamista. Pennsylvanialaisen Victory Brewingin kanssa valmistettu ”Transatlantic Smoked Porter” on tyyliltään savustettu porter joka on valjastettu siistiin sukellusveneteemaan. Rungosta löytyy niin suklaa- kuin savumaltaitakin, humalien virkaa toimittavat Mittelfruh ja Galena – hiivana on käytetty pohjahiivaa, eli savustettua balttiportteri on tarjolla. Omaan makuun viisikon maistuvin ja onnistunein olut – vahva suositus tässä kohtaa!

U-Boat
U-Boat
Savuolut / 8,4% / yhteistyössä Victoria Brewing
Pisteet: 41/50

Tuhti, tumma, todellinen syksyn lämmittäjä. Tuhdin paahteinen, pehmeä ja intensiivistä tummaa suklaata tarjoileva, kaakaopapujen ryydittämänä makumaailma. Syviä värejä, runsaita makuja. Alkuun savun tuiverrus hieman piilottelee, mutta lämmetessään jälkimaun kautta alkaa löytyä myös nahkeaa, kevyen turpeista savun henkeä. Se viimeistelee maun kauniisti eikä loppuvaiheen runsautensakaan voimin äidy liian hallitsevaksi. Pääpaino onkin tumman paahteen ja suklaan maailmassa.. Hieno olut, joka kätkee vahvuutensa varsin hyvin. Tuntuma ei nimittäin äidy odotetun paksuksi mutta kokonaisuus ehkä toimiikin sen ansiosta todella hyvin.

Kolmas olut olikin vanha tuttu, jota viime aikoina on harmillisen vähän tullut tapailtua. Hardcore IPAn vahvuutena on double IPAksi varsin hyvä juotavuus sekä omaan suuhun hyvin istuva, maistuvan rapea tunnelma. Hyvä valinta uutuuksien keskelle – yhdyin muun seurueen nyökyttelyyn.

Neljänneksi olueksi käärimme paperipussista esille illan erikoisimman tapauksen, kutkuttavan mielenkiintoisen ”rotta-oluen”, Everyday Anarchyn. Oluen slogani menee tähän tapaan: If we could sum up Everyday Anarchy in one sentence, it would probably be “it doesn’t have to make sense”, enkä voisi sen kanssa olla enempää samaa mieltä. Kyseessä on periaatteessa saison, joka on kypsynyt ranskalaisissa valkoviinitynnyreissa (oliko Chardonnay?) lähes vuoden verran – 355 päivää tarkalleen ottaen. Hankalasti sanoiksi puettava, vaikeasti jäljitettävä. Hieno ja mukavan haastavakin olut… Rungosta löytyy myös ruista.

Everyday Anarchy
Everyday Anarchy
Belgian Strong Ale / 10,3%
Pisteet: 39/50

Tastingin ylivoimasesti kiehtovin olut. Tuoksultaan todella runsas, mielenkiintoinen ja koukuttava - hauskalla tapaa paksu. Mitä tämä on? Makumaailma on hieman latteampi, joskin edelleen varsin riittoisalla tasolla. Tynnyröinti määrittää oluen kokonaisuutena varsin pitkälle. Valkoviinitynnyrin pohja antaakin vahvan leimansa makuun, mutta mielikuviin tunkee myös punertavampi, Thornbridgenkin tynnyröidyissä oluissa esiintyvä kanervainen loppusilaus. Hieman tiukkaa makeutta rungon puolella, aavistus kuivattua hedelmää sekä runsaammin punaherukkaista marjaisuutta. Lopusta löytyy yrttisen mausteista potkua, ajoittain seassa on myös lambicmaista alkukantaisuutta. Maanläheisyys on oikeastaan käsinkosketeltavaa... Johan on twistiä ja meininkiä. Hyvällä tapaa hankalasti kiinni otettava.

Illan viimeinen olut kätkeytyy tutun näköiseen pahvilootaan. Panimon seitsemänvuotisen taipaleen juhlaolut, naga chilillä ja vaniljalla maustettu imperial stout. Resepti on sama kuin sen edeltäjissäkin, Abtsrakt 4:een pohjautuvissa Dog A:ssa ja Dog B:ssa – nimen kirjainmuutos kuvastaa vain oluen vuosikertaa. Tämä olut hieman jakoi pyötäseuruettamme…

Dog C
Dog C
Imperial Stout / 15,1%
Pisteet: 41/50

Chili puskee nenään vahvasti jo tuoksun puolella. Maultaan olut on syvä, U-Boatia selvästi iskevämmällä ja tiiviimmällä paahteisuudella etenevää, salmiakinvivahteista nektaria. Chilin polte ja aromi vyöryy suuhun kohtalaisen runsaana pölähdyksenä. Myös alkoholi on makuna hieman läsnä ja kevyt liköörinen tuntu löytyy taustalta. Jälkimaku on pitkä, tiukan suklainen ja paahteen kannattelema. Suuri olut, joka vaatii oman hetkensä.

Yhteenveto:
Ilta oli kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut ja Victoria veti sen läpi varmalla otteella. Oluttarjonta oli mainio ja rehellisesti sanottuna kymmenen euroa tällaisesta huvista on naurettavan pieni summa – en valita, näitä lisää! Uutuuksia tosiaan kahlattiin läpi hyvällä kirjolla ja kuten sanottua, vei U-Boat mielestäni pisimmän korren erityisesti onnistuneella kokonaisuudellaan – sitä uskaltaa suositella myös vähän vähemmänkin oluita hifisteleville paahteen ja sopuisan savun ystäville. Seikkalijoille taasen suosittelen tutustumista Everyday Anarchyyn, jota todennäköisesti pyrin itsekin hommaamaan lisää. Todella mielenkiintoinen ja runsaan maistuva kokemus, jossa riittää hyvin pureksittavaa.

Victoria muuten kehui Beer Hunter’sin CCCCC IPAa erittäin maistuvaksi olueksi ja kertoi syttyneensä panimon touhuihin muutenkin viime vuoden Olut Expossa. Porilaiset kuulemma voisivat hyvinkin olla mieluisa kollabo-oluen keittelykumppani – pistäkääpäs hakemusta vetämään!

Myös Hiisin Humulus Lupus sai osakseen kehuja, kuin myös Harry’sin hanasta tällä hetkellä löytyvä Donut Island-kollabo Sour Puzzkin. Hyviä oluita kaikki, ansaitut tunnustukset…

Olutkellari kiittää mainiosta illasta,
Kippis! 

Mieluisa paketti...

torstai 28. elokuuta 2014

Myrsky olutlasissa - Tarina tossujen ja ruisoluen nimikiistasta sekä sen jälkimaut (Teerenpeli Ruisreiska)



Teerenpelin rukiinen Ruisreiska ei suinkaan ole ensiesittelyssä Olutkellarin puolella, mutta nimijupakan ja uudelleen brändäyksen johdosta päätin ottaa puolitoista vuotta vanhan arvion uusintatarkasteluun. Aiemmin sympaattisella Rentoreino nimellä tunnettu pienpanimo-olut nostatti myrskyn olutlasissa ja sai Reino-tossuja valmistavan Reino & Aino Kotikenkä Oy:n varpailleen. Rukiista "reino-olutta" syytettiin kovimman mukaan isänmaallisten pappatohveleiden nimellä ratsastamisesta. Brändi ilmeisesti omaa kaikki oikeudet Reino-sanaan sekä sen käyttöön yhdyssanan osana, minkä vuoksi Suomessakaan ei 30-luvun jälkeen ole ristitty ainoatakaan Reino-poikaa tekijänoikeuksien vuoksi... Jupakan takapiruna toiminee osaltaan Reinotehtaan yhteistyökytkös salkkulagerjätti-Olviin, jonka Reino-bulkkiahan oli laajalti tarjolla aina viime kevääseen saakka. Yhteistyösopimus on muuten edelleen voimassa eli 1+1=?... Markkinaoikeudelle kannetta perustellaan kuitenkin mm. seuraavin teesein:

REINO-tavaramerkki on ilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa. REINO-brändi on kestänyt vuosikymmenet ja sen on ottanut omakseen aina uusi sukupolvi. Näin ollen tavaramerkki REINO on hyvin vahva ja siksi sen erottamiskykyä, siihen liittyviä positiivisia mielikuvia ja sen taloudellista arvoa halutaan jäljitellä ja hyödyntää.”

Mene ja tiedä, ainakin omaan korvaan kuulostaa hieman kaukaa haetulta. Näin kuluttajana voin kommentoida, että itselleni ei mielenyhtymää tossujen ja ruisoluen välille missään vaiheessa muodostunut – eivätkä edes Olvin Reinot ja Teerenpelin rennommat versiot menneet sekaisin edes ajoittain harhailevan ajatuksen tasolla. Sen sijaan aiheesta irrallisena kommenttina voinen heittää, etten kyllä ole koskaan ymmärtänyt näiden pappatohveleiden huumaa saati usein nähtävää ulkokäyttöä. Tämähän on vain minun mielipiteeni yksityisenä kuluttajana, mutta ainakin se on eri linjassa kuin kanteessa perusteluna ollut ”positiivinen mielikuva”, jonka tohvelit kuuleman mukaan luovat. Päätös on kuitenkin tehty ja Teerenpelikin reagoi nimenmuutoksella jo kevään puolella ounastellessaan Markkinaoikeuden lopullisen päätöksen epäsuotuisaa tulosta. Melko pienestähän me Suomessa tuppaamme valittamaan ja tässä alkaa väkisinkin miettimään, että olisiko koira älähtänyt ilman iisalmelaiskytköksiä?

No Teerenpelin toiminta ei nimenmuutokseen kuuleman mukaan kaadu, joten eipä sitä sen kummemmin surkuttelemaan. Olut on nimen lisäksi saanut uudenlaisen ulkoasun ja uusi nimikin on linjassa panimon muun tuotannon kanssa. Ruisreiska-nimessä on jopa tietynlaista, pilke silmäkulmassa-henkistä kettuilua tossuvalmistajan suuntaan, mikä on mielestäni hyvällä maulla toteutettua sekä täysin ansaittua. Tarkoituksellista tai ei, minä tykkään. 

Mutta sitten itse kaiken keskiössä olevaan olueen hieman tarkemmin. Reiskaa en kuunaan ole lasiini kaatanut, mutta sen edeltäjää, paheellista Reinoa jokusen kerran tuli maisteltua. Toissakeväisiin muistiinpanoihin nojaten makumaailma tyydytti allekirjoittaneen tasapainoisella, rukiin henki edellä menevällä kokonaisuudellaan. Täytyy toki myöntää, etteivät seuraavat kokeilut aivan ensimaiston 33/50 pisteeseen nousseet, mutta hyvällä tasolla muistikuvien perusteella kuitenkin liikuttiin. Testataanpa nyt erään vanhan sanonnan paikkansa pitävyys: ”Ei nimi miestä pahenna”, totta vai tarua?

Teerenpeli Ruisreiska
Punertavan ruskea, mukavasti vaahtoava olut. Tuoksultaan odotetun maltainen, ruis on miellyttävästi esillä keskitumman limppuisena. Hitunen happamuutta, kevyelti viljavaa vaaleutta sekä ripaus imeltynyttä toffeen makeutta.

Maultaan varsin sopuisa, ehkä hivenen hiomaton. Rukiinen maltaisuus on kevyen makeaa, limppuista ja rusehtavaa. Mallaspainotteisuuden mukana on sopivasti raikkautta, mutta myös hieman rusinaista otetta. Taustalla hentoa yrttiä sekä vienon hapanta sivujuonnetta josta en niinkään välitä. Limppua tarjoillaan hieman tuhdimmin lopun puolella, mutta ehkä hieman kylmäksi sekin lopulta jättää.

Tuomio: Hyvin rukiista tunnelmaa esittelevä, hieman ehkä keskeneräisen kuvan itsestään kuitenkin jättävä kokonaisuus. Kevyen hapan sivumaku ja melko runsaat hiilihapot lannistavat tunnelmaa, myös tuntumaan sopisi toivoa lisää paksuutta, mutta maitokauppavahvuuksillahan Suomessa on mentävä… Lopulta kuitenkin ihan maistuva, rukiisen limppuinen olut.

Pisteet: 28/50

Eli viitisen pistettä on ajan mittaan nipistynyt ensimmäisten makusteluiden jälkeen. Syitä lienee monia, lähinnä omasta päästä kiinni olevia seikkoja. Puolentoista vuoden aikana makutottumukset ovat ehtineet elämään varmaan aika runsaastikin eikä uutuudenviehätyksen teoreettista voimaa voitane laskea pois laskuista. Lisäksi aurinkoinen kevään alku soveltuu kevytrunkoisille oluille huomattavasti paremmin kuin nyt syksyyn päin taittuva, pimenevä vuodenaika jona ainakin itse haen tarkoituksella runsaan maltaisia, ryhdikkäitä illan lämmittäjiä. Objektiivista harrastuksena tapahtuva arviointi ei koskaan voi eikä saakaan olla, lisäksi on luonnollista, että kuhunkin hetkeen nautiskelija hakee sen kaikkein sopivimman oluen… Ruisreiskan aika ei ollut nyt, joskin hyvä olut se edelleen onkin. Yhdestä olen kuitenkin ensimmäisen arvion kanssa täysin yhtä mieltä: ruista tulisi käyttää oluen teossa huomattavasti rohkeammin – Suomessa kun ollaan…

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Schmucker Rosé Bock

Etelä-Hessenissä jo reilut pari sataa vuotta toimineen Privat-Brauerei Schmuckerin Rosé Bock tarttui matkaan hienoisena heräteostoksena. Näin syyskelien saapuessa makunystyrät kääntyvät hiljakseen kohti tumman puhuvia, ehkä yleisesti kesää vahvemmin maltaan mahtiin taittuvia makuja. Pimeän, lumettoman ajan suosikkeja Olutkellarissa ovat runsaat ja makuisat bockit ja doppelbockit, joten jo useamman vuoden vuoden Alkon valikoimissa odotellut schmuckerilainen saa kunnian avata pelin. Oluen nimi juontanee juurensa maltailla leikittelyn aikaan saamasta väristä, joka kieltämättä roseen punaista hehkua ulkonäköön luokin. 

Punakka herrasmies...
Itse panimosta sen verran, että se tosiaan on perustettu vuonna 1780 ja sijaitsee luonnonläheisellä paikalla matkailijoiden suosimassa Bergstrasse-Odenwaldin luonnonpuistossa. Panimo on tunnettu oluiden valmistukseen käytetystä lähdevedestä, joka on kaikilla mittareilla varsin pehmeää. Saksalaisia kovuusasteita mittariin kertyy tasan yksi ( 1°dH), eli sanalliselta luokittelultaan vesi on virallisesti ”erittäin pehmeää”. Kalkkia ei putkista suuremmin pitäisi siis löytyä. 



Schmucker Rosé Bock

Punertavan oranssi, kevyen ruskean sävyinen ja kirkas olut, joka vaahtoaa julmetusti. Tuoksu on mallaspainotteinen, mutta karamellisen makea meno ei kovin syväksi äidy - lagermaista raikkautta vasten nousee myös kevyt alkoholin henkäys sekä ruohon sekainen, kukkea aromi. Hieman suoraviivaisempaa kuin odotin, ei niin syksyinen loppuunsa olekaan.

Myös maussa alkoholi on läsnä ja ohentaa karamellisen, rusehtavan maltaisuuden pelikenttää. Hieman ruohoyrttistä katkeroa, ehkä vähän mausteenkin vivahdetta. Tuntumaltaan melko raikas joskaan ei janojuoman keveydessä liikutakaan - syvää maltaisuutta ei ole tarjolla kuin pintakerroksissa. Vahvuuden johdosta odotin runsaampaa elämystä.

Tuomio: Melko suoraviivainen, osinko jopa raa'ankin kalskea bock. Alkoholin tuntuva läsnäolo lienee suurin häiriötekijä muutoin sopuisastikin toimivassa lagerissa. Syksyn kaipuuta tällä ei taiteta, mutta vahvaa, kelpo lageria tarjolla kuitenkin on - odotukset vain eivät kohdanneet.

Pisteet: 27/50

tiistai 26. elokuuta 2014

Kotiolut: Voetto Milk Stout



Sain Voetto-panimon Topilta uutta maisteltavaa ennen Helsingin SOPPia ja lykkäsin vaihdossa kassillisen tyhjiä patenttipulloja kotiolutkäyttöön. Kun illat näyttävät nyt pysyvästi viilentyneen, päätin kaivella testiin ensin pullollisen Milk Stouttia – Wit vielä odottelee uutta lämpöaaltoa, mutta näin mattimyöhäisenä lienee tyytyminen enää satunnaiseen auringon paisteeseen. Mutta Wittistä sitten jahka korkki on napsaistu auki, sukelletaan sitä odotellessa Milk Stoutin maailmaan…

Voetto Milk Stout
Tummuutta uhkuva olut meinaa purkautua pullon suusta välittömästi korkin naksautuksen jälkeen. Tahti on kuitenkin sen verran verkkainen, että olut kaatuu nopealla ranneliikkeellä lasin syövereihin, eikä edes runsaaksi kohoava, ruskean värinen vaahto joudu hukkateille. Komea olut loppukesän hämärtyvässä illassa…

Tuoksultaan olut suht mieto, silti miellyttävää paahteisuutta sekä suklaata tarjoileva. Kevyt turvemainen nahkakin nousee esiin, yleiskuvaa voisi luonnehtia hieman kuivaksi – kovinkaan runsaasti makeutta ei löydy ja paahteisuuskin on hieman kahvimaista. Ei hassumpi. 

Maultaan voettolainen on mainio, alkuun ehkä enemmän dry stoutin suuntainen, suklaisen paahteinen ja yleisesti sävyiltään tumma. Hivenen jopa korventunut paahteen sivallus tarraa terhakasti kiinni kitalakeen heti kättelyssä nostaen muassaan esiin myös hillitympää ja tasapainoisempaakin paahteisuutta. Aiemmin mainittu suklaakin saa roolia melko nopeasti ja alun kuivahkomman ilmeen takaa alkaa hiljalleen löytymään myös kevyttä makeutta. Aluksi makeutta alkaakin löytymään lähinnä suklaan puolelta, myös orastavaa hedelmää piipahtaa jossain välissä kielen päällä. Maku kuitenkin elää ja lopulta varsin monipuolisen kokonaisuuden sisältä alkaa löytyä myös etsittyä laktoosin tuntua…

Tähän väliin kuitenkin nostetaan esiin oluen suutuntuma. Se ei aivan yllä niihin syvyyksiin mitä maku antaisi odottaa, mutta kohtalaisen hyvin tuonkin osuuden saappaat saadaan täytettyä. Kokonaisuudessa mennään eteenpäin suklaan sekä paahteen niin iskevän korventuneen kuin kokonaisvaltaisemman tasapainoisen tunnelman johdattamina. Lopun kruunaa suklaan joukkoon piiloutuneen vaniljaisen tuulahduksen esiintulo – mielleyhtymä  jäätelön kanssa syntyy samalla hetkellä ja laktoosin läheisyys alkaa hiljalleen tuntua aiempaa voimakkaammalta. Seassa on myös orastavaa, jälkimakua halkovaa savun tuiverrusta…

Tuomio: Osin intensiivinen, silti syvä, nautittava ja runsaskin milk stout, joka drystoutmaisen alun kautta lämpenee kohti lopun makeahkoa, vaniljaista soinnukkuutta. Tumma suklaa, runsas paahde… Maistuva kokonaisuus.

Pisteet:  
  • Tuoksu: 7
  • Ulkonäkö: 4
  • Maku: 8
  • Suutuntuma: 3
  • Kokonaisuus: 14
 Yhteensä: 36/50