maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kreikka olutmaana? – Turistin näkökulma, osa 2



Stop! It's beer o´clock!
Jokin hetki sitten matkasin siis Kreikan auringon alle hieman tutkimaan maan nykyistä oluttarjontaa. Kirjoituksen ensimmäisessä osassa kartoitettiin hieman maan oluthistoriaa sekä yleistä, melko karkeaa kuvaa pääsääntöisestä, vielä melko ohuesta tarjonnasta. Tämä toinen osio esittelee matkalla vastaan tullutta valikoimaa sekä sen perusteella luotua yleistä mielikuvaa tilanteesta. Matkakohteena toimi Rodoksen saari, tarkemmin turistirysänä kunnostautuva Ixian rantakaistale joka sijaitsee kiven heittämän päässä saaren pääkaupungista. Sanomattakin lienee selvää, ettei kyseessä ollut varsinainen olutmatka, joten katsaus on suoritettu rivituristin näkökulmasta katsottuna.

Rodos ja olut

Kuten jo aiemmin mainitsin, alkaa myös Kreikasta löytymään pienpanimotoimintaa ja ilmeisesti ihan kohtalainen määrä perinteisestä lagermaailmasta poikkeavia tuotteita. Rodoksen saareltakin löytyy tätä nykyä kaksi paikallispanimoa, joskaan suurta hekumaa niiden tarjonta ei välttämättä tarjoakaan. Matkaan lähtiessäni tiedossani oli vain lentokentän lähistöllä Damatriassa sijaitseva Magnus Magister-niminen panimo, jonka tuotevalikoimasta löytyy kolme olutta: pilsener, vaalea lager ja hefeweizen. Hefe jäi matkalla yhyttämättä, mutta pohjahiivaoluista kummallakin oli varsin vahva edustus pienemmissäkin kaupoissa. Vaikkei oluttarjonta kummemmin säväytäkään, on panimon nimellä ainakin mahtipontiset tarkoitusperät. Rodoksen saarella on värikäs historia ja se tunnetaan mm. ritarten saarena. Panimon nimi viittaakin sopivasti Rooman valtakunnan loppuaikoina käytettyyn sotilasarvoon, magister militumiin, sotilashierarkian kaikkein korkeimpaan asemaan – sotilaiden mestariin. Magnus-etulisäliite (eng. great) onkin omiaan pönkittämään panimon visiota olutmarkkinoiden dominoinnista mestarin ottein. Kaunis ajatus ja ehkä se kantaa vielä joskus hedelmää…

Toisen paikallisen lager tuli tutuksi hotellilla.
Hotellin aulabaarista kuitenkin löytyi olutta myös toiselta paikalliselta, VAP P. Kougios- panimolta. VAP lienee alalla vielä melko tuore toimija, sillä sen oluen valmistuksesta on tarjolla varsin vähän tietoa. Yrityksen juuret ovatkin alkoholittomassa virvoitusjuomateollisuudessa ja –jakelussa, mutta nytpä saarelaisilla on valinnan varaa useammastakin lagerista – VAPin molemmat tuotteet kun sattuvat vaaleaa lager-tyyliä edustamaan. Näistä sekä Magnusin oluista mietteitä hieman jäljempänä.

Muutoin pienpanimotarjonta jäi melko vaisuksi, joskin huhujen mukaan pääkaupungista saattaisi hyvällä onnella melko hyvänkin valikoiman löytää. Rodoksen vanhakaupunki on tässä suhteessa kuitenkin tyhjä arpa, joskin puitteet oluen ääressä istuskeluun siellä ovat paikoin kohdillaan. Kovinkaan halvaksi paikaksi saarta ei katsauksen perusteella voi oikein millään saralla tituleerata – ravintolassa Paulaner maksoi viisi euroa ja 95-bensan hintakin näytti olevan kohtuulliset 1,75€/l – kauppojen hyllystäkään mausteita lukuun ottamatta suurta säästämisen kohdetta tuntunut löytyvän. 

Vaikkei tarjonta ei suuria tunteita herättänytkään, on saksalaisen vehnäoluen ystävälle ja belgeistä pitävälle hyvin hätävaraa tarjolla. Weihenstephaner, Franziskaner, Aventinus ja Paulaner olivat tuttuja näkyjä niin kauppojen kuin ravintoloidenkin valikoimissa, mutta vähintäänkin yhtä laajasti saatavilla oli myös Grimbergen Blonde, Tripel Karmeliet, Gouden Carolus Tripel, Duvel ja koko Chimayn värikolmikko. Yksittäisiä pilkahduksia tuli myös vastaan, kuten kotiinkin kannettu kaksikko ”kevytrunkoista kesäjuomaa” eli Samichlausta, mutta pääsääntöisesti edellä mainituilla ja bulkkilagerilla valikoiman suhteen mentiin. Näkyipä valikoimissa olevan Karhun A:ta sekä Lapin Kultaakin, mutta hymähdyksen saattelemina jätin kioskien kylmäkaappeihin huurtumaan.

Vitosen Paulanerit Maiselin laseista...
Kreikkalaista olutta kuitenkin oli tarkoitus haalia läpikäytäväksi ja kyllähän sieltä kourallinen testiin tarttuikin. Katsotaan millaista oli tarjolla ja millä miettein niitä maisteltiin. Pisteytin oluet tutulla 5-50-skaalalla, mutta lisäsin kullekin myös ”Kreikka-arvosanan” (4-10), joka kertoo kuinka hyvän fiiliksen olut ympäristöönsä nähden jätti… Oluen otsikosta pääsee sen Ratebeer-sivulle.

---

Matkan oluet

Tyyli: Vaalea Lager / Alk.%: - / Panimo: VAP P. Kougios, Agia Varvara, Rhodos, Kreikka

Hotellin hanasta löytynyt vaalea lagerolut, joka kieltämättä tarjosi edes hieman pureksittavaa tasapaksuun linjastoon verrattuna. Laadunvaihtelu viikon aikana oli kuitenkin melko suuri, joskin osasyynä lienee kelin ja oman janotilan muutokset – vaalea lagerhan monesti maistuu parhaalta juuri janoon (=tarpeeseen) nautittuna, mutta kompastelee pahasti tarkemmassa makustelussa. Baarimikon mukaan levikki käsittää käytännössä vain Rodoksen saaren ja sitä pitäisi olla hyvinkin tarjolla alueen ravintoloissa.

VAP Beer
Virkistävä, yllättävän vahvaa pilsmäistä ruohonpurentaa tarjoileva, vaalea, kevyt janolager, jossa on sopivasti makua. Ei juuri makeutta saati pahvista vetisyyttä – melko raikas ja hellekelissä toimivuudeltaan mainio. Ajaa asiansa janonsammuttajana riittävän hyvin.

Pisteet: 22/50
Kreikka-arvosana: 7-

---

Tyyli: Vaalea Lager / Alk.%: 5,0 / Panimo: VAP P. Kougios, Agia Varvara, Rhodos, Kreikka

VAPin toinen lager, jonka löysin pienestä kulmakaupasta. Jokuseen otteeseen tätä tuli muutenkin vastaan, eli hyvin näyttäisi tarjolla olevan. Ei yllä aivan kumppaninsa rinnalle, mutta nautintopaikka sen sijaan toimi hyvin ja toi mielenkiintoisuutta tapahtumaan…

Zythos VAP
Peruslager, joka sammuttaa janon sen suurempia hienouksia tarjoilematta. Melkolailla tyylipuhdas, kevyt ja suoraviivaisen bulkkimainen lager ilman särmää tai muutakaan omaleimaisuutta.

Pisteet: 20/50
Kreikka-arvosana: 6 ½

---


Tyyli: Vaalea Lager / Alk.%: 4,9 / Panimo: Magnus Magister, Damatria, Rodos, Kreikka

Saaren toisen paikallispanimon premiumia vihreässä lasipullossa. Lisäaineeton, pastöroimaton olut, jonka valmistuksessa luotetaan saksalaiseen laatuun aina laitteistoa myöten. Selvästi panimon kolmesta oluesta eniten näkyvillä ja aika vaivatta löydettävissä ainakin Ixia-Rodos-alueella.

Magnus Magister Premium Lager
Vaalea, teollisen makea eikä muutoinkaan suuta hivelevä kokonaisuus. Hieman märkää pahvia, metallinen ja kevyen maltainen – ei tämä kovin häävi ole.

Pisteet: 15/50
Kreikka-arvosana: 5

---

Tyyli: Pilsener / Alk.%: 4,9 / Panimo: Magnus Magister, Damatria, Rodos, Kreikka

Toinen magisterilainen, jonka kohtalaisen helposti kulmakaupasta matkaani, oli panimon pils. Ritarien olutta ritarien saarelta, jokseenkin tanskalaisbulkkisen mielikuvan mieleen nostattamalla ulkokuorella varustettuna.

Magnus Magister Knights’ Beer of Rodos
Suutuntumaltaan hieman ehkä pyöreämpi, vaalean maltainen pils, jossa on joukossa vienoa makeuttakin. Ruohoinen katkeruus teroittaa pyöreimmät reunat ja hieman vahvempi yrttiheinikon kuiva mausteisuus voimistaa makua sekä luo lisäsyvyyttä kokonaisuuteen. Huomattava ero panimon lagerin jättämään mielikuvaan, joskin hyvin kevyt metallisuus tätäkin vaivaa.

Pisteet: 25/50
Kreikka-arvosana: 7 ½

---

Tyyli: Hefeweizen / Alk.%: 5,0 / Panimo: Athenian Brewery (Heineken), Ateena, Kreikka

Ateenalaispanimo kuuluu maan suurimpiin toimijoihin ja lienee tunnetuin Alfa-lageristaan, joka katosi ulkomaalaispanimoiden rynnistyksen myötä maailmankartalta, mutta nousi uudelleen tuotantoon joitain vuosia sitten. Panimon uusi vehnäolut tuli vastaan kuin varkain, mutta vähäisistä huomioistani huolimatta uskoisin sen leviävän Heineken-leiman ansiosta hyvin saataville Kreikassa. Oluesta on todella vähän tietoa saatavilla ja ensimmäiset Ratebeer-arviotkin ovat vasta kesäkuulta. Weiss tulikin markkinoille vasta alkuvuodesta, joten melko tuoreilla jäljillä tässä maiskutellaan. Havaintoja tällä kertaa vain suuremmista kaupoista, mutta kuten sanottua: levinnee ajan kanssa tehokkaasti.

Alfa Weiss
Tuoksultaan erikoisen lääkemausteinen, vehnämaltainen tosin. Maultaan jo parempi, joskin aika tasapaksua, sinällään ihan maistuvaa hefeä onkin. Vehnäinen, osin viljaisakin runko on hieman hapan, neutraalisti dominoiva. Mausteisen kuiva, hieman teräväkin hiivan aromikkuus kaikuu tuoksun tavoin muovista lääkepurkkisuutta. Ehkä hiven marjaa, ei juuri banaania. Kuiva, kohtalaisen tuhtituntumainen, vehnään nojaava hefe. Tylsähkö, kreikkalaiseen säätilaan nähden erikoisen tuhkea – ryhtiä banaanisen hedelmäisyyden voimin tämä kyllä kaipaisi, kovin hyvin ei jano pääse sammumaan näillä eväin… Odotetusti jää jälkeen saksalaisista esikuvistaan, mutta ihan lupaava kreikkalaisen suurpanimon hefe on kuitenkin kyseessä.

Pisteet: 28/50
Kreikka-arvosana: 7 ½

--- 

Tyyli: Tumma lager / Alk.%: 5,2  / Panimo: Olympic Brewery, Ritsona, Euboea / Schimatari, Boeotia, Kreikka

Perinteikkään Fix-lagerin tuoreempi serkus tuli sattumalta vastaan hieman suuremman marketin hyllyssä. Pari vuotta sitten (2012) ensi-iltaansa juhlinut tumma lager omaa kytköksen historiaan. Se pohjautuu perinteikkään Kaakkois-Euroopan kaupallisen messutapahtuman Thessaloniki International Trade Fairin historiaan, jossa on tiettävästi joinain vuosina tarjoiltu Dark Premiumin kaltaista olutta. Ostin tölkin, joskin tarjolla olisi ollut nätti lasipullokin… Kuva jäi ottamatta tästä oluesta, mutta pakkaus näyttää varsin virtaviivaiselta mustassa asussaan – tummaa oli itse olutkin. Tuli vastaan hieman isomman marketin hyllyssä.

Fix Hellas Dark Premium
Tuoksussa jopa portermaista, kahvista paahteisuutta tumman, suklaavivahteisenkin maltaisuuden joukossa. Samaa latua matkataan myös maun puolella. Tumman paahteinen maltaisuus on osin kahvista, osin tumman suklaan ja mämmisen leipäisyyden sävyttämää. Maut ovat melko tukevia, mutteivat liiemmin syviksi luonnehdittavia – lagermainen keveys on siis läsnä, mutta vetisyyttä on turha haeskella. Paahteinen, tumman puhuva tumma lager, joka osoittautuu positiiviseksi yllätykseksi, vaikkei lajin huipulla ollakaan!

Pisteet: 30/50
Kreikka-arvosana: 8 +

---

Tyyli: Aromatisoitu olut (Pilsener) / Alk.%: 5,0  / Panimo: First Lomax, Fira, Santorini, Kreikka / Pantu: ZEOS Brewing Company, Argos, Argolida, Kreikka

First Lomax on toinen kahdesta Santorinin paratiisisaaren panimoista. Omia tuotantotiloja sillä ei kuitenkaan ole, vaan oluet valmistuvat tilaustyönä mantereella toimivan ZEOS Brewing Companyn toimesta. Volkan-olutsarjan erikoisuutena ja merkkipaaluna voitaneen pitää sitä tosiseikkaa, että oluet ovat Kreikan ensimmäiset velkavapaat mallasjuomat – jokaisesta oluen tuottamasta eurosta puolet menee valtion massiivisen velkataakan lyhentämiseen. Ostamalla Volkania tervehdytät siis maan ja oikeastaan koko Euroopan taloutta – olen siis korteni kekoon nyt kantanut!

Blonde oli ainut vastaan tullut panimon tuotteista ja itse asiassa ainoa kreikkalainen pienpanimo-olut Rodoksen lagereiden lisäksi, johon yleensäkään törmäsin – lienee myös se mielenkiintoisin, joten taso ei aivan hirveästi päätä huimannut. Perus pilssiä ei tällä kertaa ollut tarjolla, vaan olut (joka pohjaltaan on pils) on maustettu kuuluisalla Santorinin hunajalla* sekä naapurisaari-Naxosin sukaattisitruunalla** - tai oikeastaan sen lehdistä tehdyllä tisleellä, joka kuuluu First Lomaxin yksinoikeuksiin. Oluisiin käytetty vesi simuloi antiikin Santorinin lähdevettä, saaren nykyinen pohjavesi kun on liian suolapitoista. Vesi suodatetaan yli 2600-vuotta vanhan laavakiven lävitse, mutta missä, sitä en tiedä kun tilaustoimintaa kerta harrastavat. Santoriniläiset juuret kuitenkin tuntuvat olevan tälle mustalaispanimolle tärkeitä ja pääraaka-aineet pyritäänkin hankkimaan lähialueilta – viime kädessä vähintään maan rajojen sisäpuolelta. Olut on kuivahumaloitu ja sen mallasrungosta löytyy ohran lisäksi myös vehnää…

*Käytetty hunaja syntyy mehiläisten hyödyntäessä viininvalmistajien aurinkoon jättämien rypäleiden sakkaroosia syksyisin. Rypälehunaja lisätään olueen keiton lopussa täyden aromikkuuden esiin saamiseksi.  

**Sukaatti on muuten Euroopassa kauiten tunnettu sitrushedelmä, joka saapui alueelle Aleksanteri Suuren sotaretkien myötä Persiasta (300 eaa).  Alkujaan sitä käytettiin lääkeaineena, mutta nykyisin sillä on paljon käyttöä mm. leivonnassa. Olueen käytettävät lehdet kerätään perinteisin menetelmin käsityönä Naxosin jäljellä olevista parista tuhannesta puusta, jonka jälkeen ne keitetään alkoholin kanssa ja tislataan useaan otteeseen 100-vuotta vanhalla laitteistolla.

Volkan Santorini Blonde
Vaalea, makeaa ja pehmeää hunajaa ilmentävä, kohtalaisen rapea pilsner. Pohjarunko on melko perustavanlaatuista, kevyen maltaista pilssiä, joka itsessään jäisi varsin tasapaksuksi esitykseksi. Maustaminen kuitenkin elävöittää pakettia ja lopussa katkeron kaveriksi nouseva sitrusruohomainen, kellertävä pirskahdus tuo hunajan pehmeydelle hyvää vastapainoa. Ihan hauska ja kohtalaisen hyvin toimiva kokeilu, joskin hunajainen hekuma hieman töksähtääkin läpi leikkaavien katkeroiden iskiessä kiinni. Ehkä tuon parin yhteensovitus hieman tökkii, mutta toisaalta kontrasti ei vallan mahdoton ole. Hakkaa ”paikalliset”  peruspilssit ja –lagerit helposti.

Pisteet: 28/50
Kreikka-arvosana: 8-

---

Tyyli: Pilsener / Alk.%: 5,2  / Panimo: Hellenic Breweries of Atalanti, Kyparissi, Atalanti, Phthiotis, Kreikka

Pils Hellasin pikkuveli, mustakultaisessa asussa päivää paistatteleva EZA ζ on Hellenic Breweries of Atalantin melko tuore, vuosi sitten markkinoille tullut pilsner-olut. Nimen jopa princemäinen*** symboliikka johtaa meidät kreikkalaisten aakkosten kuudennen kirjaimen ζ:n (zita) matkassa hiivan (zymi), oluen (zythos) ja elämän (zoe) alkulähteille eli jonkimoista mystiikkaa brändiin on lähdetty hakemaan. Parnass-vuorelta virtaavasta lähdevedestä valmistettava olut saikin tulikasteensa menneenä talvena sen toimiessa koripallojoukkue Olympiakos BC:n virallisena yhteistyökumppanina. Jollain tapaa itselleni jäi sellainen kaiku, että ko. olut olisi jonkinasteinen ylpeyden aihe ainakin itse panimolle, mutta ehkä myös kansallekin. Tämä toki fiilispohjaista mutuilua, kohtalaisen hyvin olut kuitenkin oli tarjolla.

***Pahoittelen syvästi vertauksella mahdollisesti aiheuttamaani pahennusta. Prince on loistava muusikko, mutta tämä olut ei niinkään eikä niitä näin ollen pitäisi samaan yhteyteen vertaistaa.

EZA ζ Hellenic Pilsener Beer
Vaalea, viljaisan maltainen ja rungoltaan kevyt pils. Kohtalaisen purevaa, ruohon ja tuoreen voikukan maailmaan uppoutuvaa humalointia. Hieman löytyy metallia, hunajan sekaista makeutta sekä pahvistakin säiettä, mutta tasapaino on kohtalaisen hyvin hallussa. Yleisbulkkia hieman purevampaa ”perusolutta” Kreikan aurinkoon.

Pisteet: 21/50
Kreikka-arvosana: 7-

---

Yhteenveto

Kuten yltä ehkä käykin jo ilmi, ei matkan olutkatsaus mikään varsinainen menestys ollut. Kreikassa on kuitenkin nousevaa trendiä myös pienempien toimijoiden osalta, joten uskoisin tarjonnan olevan monin paikoin varsin hyvälläkin tolalla - Rodoksellakin suuntaisin etsintäni pääkaupungin ostoskeskustaan. Lagerin ystäville merkeissä on valinnan varaa useammankin tuotteen verran eikä Karhun nimeen vannovankaan näköjään tarvitse kuivin suin tiiveimmissä turistikeskuksissa värjötellä - vientiä näyttää jonkin verran Suomi-bulkeillakin olevan. Mainittuja vehnäoluita on myös laajalti tarjolla eikä belgejäkään tarvitse varsinaisesti metsästää, eli tuontitavarasta löytyy hyviä vaihtoehtoja mikäli viinit ja ouzot eivät maita.

Eipä siinä, melko paikallinen näkökulmahan tämäkin tarina on, mutta Rodos taitaa kuitenkin olla melko suosittu kohde suomalaistenkin keskuudessa, joten toivottavasti katsauksesta on iloa matkaajille. Alueellisia eroja varmasti riittää ja sinällään sääli, että juuri tälle saarelle on pesiytynyt kaksi lagerpanimoa - Santorinillä asian laita on ilmeisesti hieman toinen. Yhtä kaikki, Kreikassa on halua valmistaa maistuvaakin olutta ja parhaiten tuemme maan olutkulttuuria jättämällä Heinekenimme ja Amstelimme juomatta - Kreikka-bulkeissakin kannattaa suosia kotimaaomisteisia Verginaa, Fixiä sekä Atalanti-kaksikko EZAa ja Pils Hellasia...

Kippis!
J-P

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Jousan Ruhtinas

(2.7.2014: Huom! Olutta saa myös Siilinjärven K-Supermarket Herkkupadasta, joskin eri etiketillä ja eri nimellä. Etsi kauppiaan piirroskuvaa kantava pullo.)
Grillimestarin valinta...
Maakuntamatkailua ja maltaisia makuja. Juhannuksen sahtimatkan päätösvaiheilla tein pienen koukkauksen eteläkeskisuomalaisen sahtipitäjän eli Joutsan keskustaan ja vieläpä varsin hyvästä syystä. Sahtia ei täältä enää kuitenkaan matkaansa saa (ainakaan ostettua), mutta maltaisia makuja on tarjolla muilla keinoin: paikallinen K-kauppias on nimittäin ajan saatossa teettänyt olutta Stadin Panimolla (Jousan Pils, Jousan Pale Ale & Jousan Saunaolut) sekä nyttemmin jyväskyläläisellä Hiisillä (Jousan Mestari). Myös tällä hetkellä saatavilla oleva Jousa-sarjan viides olut eli itse Ruhtinas on Hiisin käsialaa ja se on samalla myös ensimmäinen omiin hyppysiini kantautunut jousalainen (myönnettäköön, etten Stadin kolmikosta tätä ennen ollut edes tietoinen…). Kyselin Hiisin Tatulta taas hieman taustatukea, että missä oikein mennään…

Kuten etiketin slogan ”Keskitäyteläinen magnum luokan BBQ-olut” jo ehkä paljastaakin, on oluen lähtökohtana ollut grillaukseen ja kesäpäivään istuva soveltuvuus – hyvän arvauksen myös käytetyistä humalista voi tuon perusteella tehdä. Tatu vahvistaakin asian ja kertoo kyseessä olevan leikkisästi ”European Pale Ale”, jonka humalakattaus pitää arvatun Magnumin lisäksi sisällään myös Opalia ja Saazia, eli Atlantin taakse ei ole kalaan lähdetty. Olisiko "virallinen" määritelmä tätä myöten sitten bitter? Mallasrunko nojaa jyhkeästi Müncheneriin, jota on kuuleman mukaan mukana ”isolla prosentilla”. Siinäpä Ruhtinas kaikessa yksinkertaisuudessaan – tasapainoista grillausjuomaa makua unohtamatta olisi nyt tarjolla.

Nimen kirjoitusasu muuten kummastutti hieman, mutta ilmeisesti paikallisslangiin kuuluu t:een jättäminen pois pitäjän nimestä, joskaan tavan taustoista minulla ei tietoa olekaan. Valaiskaa minua aiheesta, mikäli tietoa omaatte. Kippis!

Jousan Ruhtinas
Kuparinruskea, hieman oranssihtava olut joka nostattaa ihan näppärän vaahdon päälleen. Tuoksultaan melko pehmyt, sopivasti rusehtavaa maltaisuutta lävitseen päästävä, mannermaisen humalan tahdittama. Hieman leipäistä otetta orastavalla karamellilla sävytettynä. Ei hassumpi.

Maultaan hieman vaisumpi, joskin grilliruokaan varsin hyvin sointuva. Katkeropainotteinen humalointi puree kohtalaisen mukavasti tuoden ruoheaa, hivenen vihertävän niittyistä tuntua kokonaisuuteen. Mallaspuoli on toimiva, tasapainoinen ja suhteellisen runsas – tummahko, hieman leipäinen ja brittimäisen märkä, jonkin verran makeakin. Tuntumaltaan varsin sopusuhtainen, keskirunsas ja maitokauppamittoihin hyvin toimiva. Makujen kirjo ei varmastikaan ”normioluenkaan” ystävää säikäytä, mutta maistunee myös hieman asiaan paneutuneemmankin suussa hyvin. Ruokajuoma-vertaus on helppo havaita, kyllähän tämä grillin vierustalle istuu vallan mainiosta. Ei hassumpi yksistäänkään…

Tuomio: Porsaan kaveri kaslerin rasvaa leikkaavan, sopuisan voimaisan katkeron myötä. Maltaan ystävääkään ei ole unohdettu. Toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein hyvin ja tasapainoa riittää vaikka naapurille lainaksikin. 

Pisteet: 33/50

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kreikka olutmaana? – Turistin näkökulma, osa 1



Merten Kreikka, mutta entäs olut?
Oliiviöljy, aloe vera, antiikin jumalat ja viinitarhat… Moussaka, kleftiko, viininlehtikääryleet ja tsatsiki – ouzo, raki, paikalliset viinit ja tisleet. Siinä lyhyt listaus asioista, jotka Kreikanmatkaajan mielissä varmastikin ensimmäisinä ravaavat. Entäs sitten olut?

Vaikka Kreikka onkin aikanaan ollut tärkeä palanen tuon jalon mallasjuoman tiellä kohti Euroopan valloitusta, on sen rooli jäänyt surullisen pieneksi viinin ja vahvempien nautintoaineiden rinnalla. Aikoinaan se leimattiin vahvasti rahvaan kansanosan ja barbaarien juomaksi, eikä mallaspohjaiset maut saaneet suurta jalansijaa antiikin kukoistuksen aikakaudella. Nykyisin suunta on jo parempaan päin ja puuduttavien tuontibrändien lisäksi myös paikallista väriä alkaa katukuvassa näkymään – hitaasti, mutta varmasti.

Piipahdin lyhyellä lomalla Rodoksen auringon alla ja siinä sivussa päätin hieman katsastaa saaren turistirysien oluttarjontaa. Otos on suhteellisen pieni ja keskittyy lähinnä muutamien markettien, putiikkien ja ravintoloiden valottamaan katsaukseen – esimerkiksi Ratebeerin esille nostamat pubit ja kaupat jäivät kiertämättä, mutta vastapainoksi isompia ja pienempiä marketteja tuli tallattua ihan kohtalaisella kammalla läpi. Tarina sisältää kaksi osaa, joista tämä ensimmäinen osa käsittää pohjustuksen ja katsauksen maan oluthistoriaan sekä karkean yleistyksen odotettavissa olevasta tarjonnasta. Toisessa osassa pureudutaan matkalta käteen jääneeseen mielikuvaan ja konkreettiseen valikoimaan.

Karkea yleistys ja lähtökohdat:

Kliseisesti yleistettynä Kreikan matkan perinteiset oluttuttavuudet painottuvat kansainvälisten brändien Amstel, Heineken ja Carslberg vahvaan näkyvyyteen. Lisäksi Mythos Brewery valmistaa maan markkinoille Henningeria ja Kaiseria. Helleenien omista oluista tunnetuin lienee Mythos* (Mythos Breweries - Carslberg), jolla taasen löytyy tuontiedustusta aina meidän pimeintä pohjolaa myöten. Muita paikallisia, laajemmalti matkakohteessa näkyviä oluita ovat mm. Fix (Olympic Brewery), Vergina (Macedonian Thrace Brewery), Alfa (Athenian Brewery - Heineken) ja Pils Hellas (Hellenic Breweries of Atalanti) - Zorbaksen valmistus on kuuleman mukaan lopetettu ja itselleni tuntematon Hillas (Macedonian Thrace Brewery) kuuluu olevan Mythoksen ohella toinen vahva vientituote. Koko konkkaronkkaa yhdistää tyylisuuntauksen keskittyminen vaaleiden lagereiden tai pilssien luokkaan – paikallisten Hartwallien, Olvien ja Sinebrychoffien tuotteita siis. Nämä pyrin suosiolla jättämään väliin ja keskityin etsimään mielenkiintoisempia makuja... Tästä sitten lisää toisessa osassa.

*Mythos viitannee Kreikan olutta tarkoittavaan zythos-sanaan (ζύθος), joka polveutuu muinaisegyptin mallasjuomaa tarkoittavasta zytum-termistä.

Perusvalikoima on aikalailla tämän näköinen, mutta onneksi jo muutakin alkaa löytymään...

Kreikan oluthistoriaa:

Kreikan itsenäistyttyä Turkista 1832 Lontoon konfrenssi (Britannia, Venäjä ja Ranska) asetti maan johtoon baijerin prinssi Oton. Uuden kuninkaan myötä maahan saapui myös muuta saksalaisedustajistoa, joten osuvaa olikin, että maan ensimmäinen panimo perustettiin sammuttamaan virkamiesten oluen janoa – kyllähän yksi hovipanimo olla pitää. Lähteiden sekavuuden vuoksi tarinan alkutaival jää hieman epäselväksi, mutta vuonna 1864 Johann Karl Fuchs (kreik. Karolos Ioannou Fix)** kuitenkin perusti panimon, jonka brändi tunnetaan edelleen – nimekseen se sai FIX.

Samoihin aikoihin oli myös kourallinen muita panimoita (ilmeisesti "virkamiespanimoita/-ravintoloita"), mutta FIX-olut nousi näiden joukosta parhaiten kansan huulille. Olut keräsikin suosiota ja lähes sata vuotta FIXin perheyritys porskutti Kreikassa hyvällä menestyksellä.

1960-luvulla tapahtunut ulkomaalaisten panimoiden rantautuminen kuitenkin muutti tilanteen ja häikäilemätön hintojen poljenta sekä perheen poliittiset konfliktit ajoivat yrityksen lopulta lopettamaan toimintansa. Amstelin johdolla Heineken, Carlsberg ja Henninger valloittivat olutmarkkinat niin valtaisalla voimalla, että kaksi viimeksi mainittuakin joutui lopulta luopumaan leikistä.

Heineken nousi valtiaaksi ostettuaan Amstellin ja tästä saakka pelkkä yksityisen panimon perustaminenkin on ollut haasteellinen tehtävä hollantilaisjätin kontrolloidessa maahantuontia, jakelukanavia ja virkakoneistoa. 60-luvun lopulta on kuitenkin jäänyt muutama paikallinen selviytyjä. Näistä yksi on vuonna 1968 perustettu Macedonian Thrace Brewery, joka tunnetaan Vergina***-oluestaan. Pelin hengestä kertookin panimon perustaja Demetri Politopoulos New York Timesin haastattelussa: haasteita, sabotaasia ja uhkailua… MTB:n lisäksi myös Alfa-oluella on lähes 50-vuotinen historia takanaan, joskin senkin valmistus välillä loppui epärehdin kilpailun seurauksena.

**Fuchs oli lähteestä riippuen joko Kuningas Oton hovipanijan poika tai sitten eräässä ”virkamiespanimossa” työskennellyt, lopulta toiminnan ostanut saksalaista alkuperää oleva kreikkalainen paluumuuttaja.

***Nimi muuten viittaa Aleksanteri Suuren isän synnyinkaupunkiin Makedoniassa.

Yleiskuva Kreikan perustarjonnasta...
Tuontioluiden eli käytännössä Heineken-konsernin täydessä hallinnassa mentiin aina pitkälle 1990-luvulle saakka, jonka jälkeenkään hollantilaisten valta-asemaa ei radikaalisti ole saatu horjutettua. Vielä vuonna 2011 Heinekenin osuus olutmarkkinoista oli 72% ja Kreikan markkinat muodostivat yli 7% jättiläisen liikevaihdosta. Hiljalleen paikalliset panimot kuitenkin tekivät tuloaan ja myös historialliseksi leimattua FIX-brändiä yritettiin herätellä henkiin viineihin erikoistuneen D. Kourtakisin toimesta 1995 (valmistajana tuolloin Hellenic Breweries of Atalanti).

Uusi tuleminen  ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen ja valmistus ei noussut missään vaiheessa taloudellisesti kannattavaksi. Sen sijaan vuonna 1997 markkinoille tullut Mythos nousi nopeasti suureen suosioon ja lienee tätä nykyä maan tunnetuin olutmerkki. FIXkin saatiin kolmannella yrittämällä vihdoin elvytettyä Olympic Breweryn toimesta 2010 ja lopulta suuren suosion vuoksi panimolla olikin vaikeuksia vastata kysyntään. 

---

Lager on tosiaan tuntunut olevan vahva sana maan olutmarkkinoilla, mutta käsittääkseni viime vuosina Kreikassakin on orastanut alkava pienpanimobuumi ja ennen kaikkea halu tehdä myös pintahiivaoluita. Vielä taitaa kuitenkin olla niin, että olutharrastajaa kosiskelivia paikallistuotteita saa hieman enemmän vielä metsästää, joskin suurempien markettienkin hyllyiltä voi tehdä löytöjä. Kovin suureksi en nykyistä panimomäärää uskalla lähteä arvuuttelemaan, mutta Ateenan lisäksi saaripuolelta ainakin Rodos, Corfu, Kreeta ja Santorini kukin omaavat panimon tai kaksi - samoin toimintaa löytyy Patraksesta, Artasta, Evialta sekä Thessalonikista.

Laajemman valikoiman baareja löytyy lähinnä suuremmista kaupungeista ja ainakin Ateenasta pitäisi löytyä muutamia olutkauppojakin. Ratebeerin maahaku on hyvä väline tutustua omaan matkakohteeseen ja lisää infoa löytyy jutun loppuun listatuista linkeistä. Tällä hetkellä saksasta tuotu vehnäolut on kuitenkin selkeästi yleisin vastaan tuleva ei-lagerolut, mutta myös paikalliset panimot ovat ottaneet sen kohtalaisen hyvin valikoimiinsa. Tuonti pelaakin jo kohtalaisen hyvin ja kulmakaupan hyllystä löytynee melko hyvällä prosentilla edellä todettua saksalaista vehnäolutosaamista sekä tutumpia belgiedustajia. ”Vihreä pullo” on edelleen vahvoilla, mutta toivotaan uuden kukoistuksen nousevan tasapainottamaan tilannetta. Likaista on peli ollut menneillä vuosikymmenillä Kreikan olutalalla – ainakin vahva mielikuva sen suuntaisesta jää…

Kylmä olut ja sähkökaappi...
Näistä lähtökohdista matkaa lähdetään siis purkamaan. Tarkempaa tietoa Rodoksen oluttarjonnasta on luvassa jutun toisessa osassa, jossa valikoimaan pureudutaan konkreettisempien havaintojen pohjalta… Alta löytyy kuitenkin pari linkkiä, joista voi ihmetellä hieman maan olutkirjoa sekä muuta triviaa. TÄSTÄ jutun oluelliseen osioon...
Kippis,
Matkaoppaanne J-P...

torstai 26. kesäkuuta 2014

Olutkellari & TuhoMuho presents: Suarez Triple IPA!

Suarez Triple IPA - desingn by TuhoMuho
 "Forget lazy IPAs and tame double IPAs – this bastard bites you at least three times harder! TIPA with loads of freshest quality hops and strong 10 ABV body is burst with a huge amount of stupidity, tons of foolishness and finished with an amazing talent. You’re gonna either hate it or love it but one thing is for sure – this TIPA hasn’t said it’s last word yet! Lightning never strikes the same place twice? 

Best enjoyed in good company or served with Dutch, Serbian or Italian cuisine. But be aware – it bites back! "

A beer which needs no introduction! You all know the deal... In co-operation with Olutkellari beer blog and TuhoMuho!

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kisaolutta: Greene King Brasilia!

  • Tyyli: American Pale Ale
  • Alk.%: 4,1
  • Panimo: Greene King, Bury St. Edmunds, Englanti 
...
Kisaolut – tuo melko kliseisen hartwallimaisen kaiun ylleen saava lausahdus on aina vähän korvennut allekirjoittanutta*. Älkää nyt käsittäkö väärin, oluthan on mitä parhain kumppani urheilujuhlan seuraamiseen, mutta nämä uudelleen brändätyt kuus-yks-bulkkilagerit ovat kyllä tehokkaasti vesittäneet tuon symbolin kaunista mielikuvaa. Kisaoluen eli matsibissen ei kuitenkaan tarvitse olla haitarin toisesta ääripäästä löytyvä, munkkiluostareiden kellareissa hartaudella kypsytetty vintagevillihiivabelgistout – oikeastaan on suositeltavaakin valita juoma tilanteen mukaan niin, ettei itse pääasia pääse maistelun hetkellä unohtumaan. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että myös kisakatsomon antimissa saa olla makua! Hyvä olut, hyvä seura ja sopivat lisukkeet – täydellinen yhdistelmä tapahtuman kuin tapahtuman seuraamiseen…

*Toisaalta jännää onkin, että termi kisamakkara taasen saa välittömästi veden kielelle, vaikkei jauhomakkaraa kotigrillissä juuri käristelläkään…

Meneillään olevien kuningaslajin MM-kisojen tiimellyksessä kotisohvan reunalla onkin jo piipahtanut jokunen mallasherkku ja lautaselta on naposteltu kaikenlaista aina ibericosta juustonakkeihin ja Appenzelleriin... Juomapuoli on hoitunut varmoilla valinnoilla käsittäen edustajistoa lähinnä hefeweizen-, APA-, sessio-IPA- ja bock- linjalta. Ei liian konstikasta, mutta silti hyviä makuja tarjoavaa juotavaa – tokihan sitä voisi joku ilta huljutella hieman jotain hitaampaakin, mutta fiiliksen mukaan se on mentävä.

Aina suurten tapahtumien aikoihin myös bisnesmiehet ovat pelipäällä ja markkinoille tuputetaan jos jonkinmoista kisakrääsää ja logotilpehööriä. Harvemmin näistä innostuu eikä ”kisojen virallinen Budweiserkaan” onnistunut ostokäyttäytymiseeni vaikuttamaan. Jotain on ostoskorin pohjalle kuitenkin tarttunut, päätin nimittäin tutustua Britannian kolmanneksi suurimman brittiomisteisen panimon Brasilia-brändättyyn ”kisaolueen”. Kirkas lasipullo sekä kliseisen värikäs ja limsapullomainen etiketöinti toki olivat varsin luotaantyöntävä yhdistelmä, mutta Citra-Amarillo-yhdistelmä herätti sisäise¨n masokistin oluthyllyllä. Internetissä ei ole päästy yhteisymmärrykseen oluen tarkasta tyylilajista, mutta APAn ja Golden Alen välimaastoon se varmasti osuu – humalointi viittaa ensimmäiseen, yleismaun puolesta sijoittaisin ehkä jälkimmäiseen koriin… Joka tapauksessa kyseessä on brittiläisen Greene King-panimon rajoitettu ”kisaolut”, joka saarivaltakunnan tapoihin kuuluvasti on käytetty pintahiivalla. Katkerohumalaksi on valikoitu mainittu Citra, jota löytyy myös aromipuolelta Amarillon kaverina. Panimon kuvaus kuuluu ytimekkäästi näin:

“A perfect beer for Summer, easy drinking & refreshing with an intense citrus zing.”

Ps. kurkkaa Kaunishumala-blogin juttusarja maiden mukaan valikoiduista matsioluista…

Greene King Brasilia!
Kirkas, oranssihtavan vaalea, melko runsasvaahtoinen kisaolut. Tuoksultaan melko mieto, vaalea ja raikas. Kevyttä sitrusta, hieman vahvemmin kukkeaa tuntua sekä vaaleaa, tasapaksua mallasta. Aika harmiton, joskin toimii ihan kivasti.

Makunsa puolesta olut sopii kohtalaisen hyvin otteluiden seurantaan ja miksei kevyempään kesäpäivästä nautiskeluun. Vaalea, melko raikas ja kevyttuntumainen kokonaisuus tarjoilee riittävästi kukkaisen sekaista sitruksen hekumaa – ehkä jonkin verran heinikkoista tuoreuttakin. Tyylipuhdas sitruspommi tämä ei missään nimessä siis ole, mutta ehkä tukahdutettu pirskahtelevuus soveltuukin viheriöiden tunnelman aistimiseen paremmin niittytuntunsa ansiosta. Joukosta voi poimia myös ohuempaa hedelmäisyyttä sekä voimakkaampana maistuvaa, aavistuksen makeaa ja osin viljaisaa maltaisuuttakin. Sivulta kumpuaa myös ohutta rautaista kalskeutta, joskaan ei suurissa määrin – hentoa mausteisuuttakin on havaittavissa.

Tuomio: Helppo, kevyt ja sinällään ihan kesäinen kisaolut, joka ei siirrä huomiota pelin seuraamisesta toisaalle. Makua löytyy kesäoluelle ihan riittävästi, enkä ajoittaisesta monipuolisuudesta huolimatta usko sen perusbulkinkaan ystävää säikäyttävän. ”Ihan hyvä” vaihtoehto kisakatsomoon, joskaan muualle tätä tuskin tulisi yli kolmen euron pullohintaan raahattua.

Pisteet: 27/50