maanantai 30. joulukuuta 2019

Salama Illuminati Pale Ale

Salama Illuminati Pale Ale

  • Tyyli: New England Pale Ale
  • Alk.%: 5,5
  • Panimo: Salama Brewing, Espoo, Suomi
Väittävät, ettei Salama muka iskisi samaan paikkaan kahta kertaa. Eivät ehkä ole käyneet Espoossa… Sinne samaan makuhermoon se nimittäin taas täräytti. Kuten Beach Leechin yhteydessä kirjoitinkin, on Salama Brewing yksi kiinnostavimmista kotimaisista pienpanimoista tällä hetkellä. Vahvan otteen trendikkäiden, aromirikkaiden humalapommien suuntauksesta ottanut, suht nuori panimo tekee selvää jälkeä lajin parissa. Omat kokemukset ovat olleet vielä vähäisiä, mutta vahvoja kuulopuheita aukottomasti tukevia, joten nyt kasvua joukkorahoituksen avulla hakevan panimon tekemisiä tullaan seuraamaan suurella mielenkiinnolla jatkossakin.

Lahden Paavolasta löytyneen, erinomaisen micro IPAn kaveriksi lähti myös tällainen Illuminati Pale Ale. Odotetun samea, Vic Secretillä ja Enigmalla kyllästetty olut on maustettu nettitotuuksien mukaan mangopyreellä, joskaan tuota viimeistä en maistotilanteessa edes tiennyt sinne lisätyn – eikä se maustakaan päälle sinällään käynyt. Ehkä arviossa mainittu hopburnin kyljessä kulkeva karheus voisi siitä vihjata – omassa suussa tuo pyrelisä usein kääntyy hedelmäisyyden lisäksi erikoiseksi karheuden tunnuksi. Tästä huolimatta Illuminati on lupauksia herättävä ja mainio olut, mutta tästä Lahden Paavolaan etsiytyneestä kaksikosta tuo kevyempi Beach Leech oli omaan suuhun askeleen osuvampi.

Salama Illuminati Pale Ale
Samea, runsaan vaahdon nostava, vaaleankeltainen olut. Tuoksu tursuaa trooppisen aromaattista hedelmää, monipuolisia sitrussävyjä ja kevyttä mehukkuuttakin. Runsas, raikas, kepeä. Erittäin hyvältä vaikuttaa.

Maku on aromaattinen, paikoin jopa parfymaattinenkin, mutta antaa myös hyvää rutistusta, terävyyttä ja rapeuttakin ihmeteltäväksi. Humalaa on, sen takaan! Sitrushedelmät eri muodoissa greipin kuoresta sitruksen mehukkuuteen hallitsevat tunnelmaa. Vaalea, kevyempi trooppisuus tukee mukana, mutta jää lopussa jo vähän jalkoihin. Lopetuksen terävyys tuntuu menevän paikoin vähän ylikin, kun alta vilahteleva karheus, kenties hopburn, pääsee häiriköimään holtittomuudellaan. Ei pahasti, mutta kyllä sen huomaa.

Esityksenä kuitenkin varsin kelpo, vaikka todetusti hetkittäin huojuukin. Olut ei myöskään onnistu ”huijaamaan” vahvuuttaan makujen ja olemuksen tunnelmalla, vaan tunnistautuu vahvuisekseen melko lailla vahvuisekseen. Se, onko tuo loppuunsa mitenkään merkittävä asia, riippuu kuluttajasta. Vetisyys tai turha keveys ri tätä olutta kuitenkaan vaivaa, eikä edellä mainittua varsinaisena puutteena voi pitää. Kunhan totean, koska paikoin näistä löytyy aika huomattavastikin muhevampaa tarjontaa, kuin mitä prosenttilukema tölkin kyljessä antaa odottaa.

Salamalainen kuitenkin esiintyy edukseen ja sulautuu ennakkoluulottomasti samaan vahvuus- ja trendiluokkaan kuuluvien herkkujen joukkoon, eikä isommin välitä kehutuista tuontioluista, joita etenkin Pienen kaapeista löytyy. Hyvää haastoa tiukalle kärjelle. Salama on yksi kotimaan kiinnostavimmista tekijöistä omissa kirjoissani tällä hetkellä.

Pisteet: 36/50

perjantai 27. joulukuuta 2019

Kotiolut: Jyskän Stjørdalsøl


Jyskän Stjørdalsøl

Jyskän Panimossa on viime aikoina keskitytty ahkerasti muinaisoluiden maailmaan ja nyt niitä päästiin maistelmaan joulupyhien molemmin puolin. Kotimaan sahtiperinteestä kertovan Sahti-kirjan kirjoittajiin lukeutuva olut- ja sahtimoniosaaja Mika Laitinen julkaisi tänä vuonna sahtiaiheisen kirjan myös Amerikan markkinoille ja on tehnyt useamman reissun mm. Norjan puolelle paikallisten perinneoluiden juurten perässä. Tuomaan päivänä tutustuinkin yhteen näiden reissujen innoittamaan tuotokseen, Stjørdalsøliin.

Mika teki jouluksi kolmekin erilaista, sahdinkaltaista norjalaisin perinnehiivoin käytettyä olutta. Stjørdalsølin voimanlähteenä toimii Geiranger-kveik. Kaksi muuta ”kveiksahtia” on käytetty sitrushedelmäistä aromia korostavilla Stalljen- ja Otterdal-kveikeillä, joista Geiranger eroaa makuprofiililtaan selvästi, sillä se tuottaa olueen mallasta, katajaa ja viljaisuutta korostavaa karamellin makua. Stjørdalsøl on myös hyvin savuinen olut, sillä 60%  sen maltaista tulee Stjørdalin alueelta perinteisestä kotimallastamosta, missä maltaat on kuivatettu leppäsavulla. Vajaampi puolisko viljoista koostuu Pilsner-maltaista ja olutta on maustettu sahdin tapaan katajalla. Vierrettä ei keitetä ja sen vahvuus painuu noin seitsemään prosenttiin.

Maltaiden leppäsavuinen aromi on todella runsas ja monipuolinen, mutta huomattavasti esimerkiksi Urbockin pyökkimallasta ”vaaleamman” tuntuista. Todella miellyttävää, mutta samalla luonteikasta. Erittäin mielenkiintoinen ja hitaasti nautittava olut!

Mikan edesottamuksia muinaisoluiden parissa kannattaa seurata hänen ylläpitämänsä Brewing Nordic -sivuston kautta, jossa on tarinaa myös Stjørdaliin suuntautuneesta opintomatkasta:

Commercial Farmhouse Maltsters and Brewers Around Stjørdal


Jyskän Stjørdalsøl
Punertavanruskea, vaahtoakin hieman muodostava olut. Maltainen tuoksu avautuu lämmön myötä. Leppäsavu maalailee aika leveällä pensselillä ja tuo mieleen vanhan rantasaunan savua tupruavan aromin. Hieman makeuttakin, vaikka rustiikkinen maalaistunnelma ehkä kuivaan vähän kääntyykin.

Maku on hieno. Katajainen, pehmeään mutta syvään savuverhoon sukeltava tunnelma antaa alkuun myös karamellisoituneen maltaan makeutta, mutta kuivuu loppua kohden savunkin nostaessa profiiliaan. Lämpö tosin tukevoittaa maltaan makeampaakin puolta, mikä syventää kokemusta entisestään. Jälkimaussa on myös mausteisuutta, lisää katajaa ja monisyistä, puhuttelevaa savuisuutta, joka on tunnistettavasti Urbockia vaaleamman tuntuista. Onpas tunnelmallinen lataus tässä oluessa!

torstai 26. joulukuuta 2019

Cloudwater Hoppy Little Lager

Cloudwater Hoppy Little Lager
Omatuontia Lahdesta, taas kerran. Paavolan PbP-kaappi sisälsi melko leveän rivin tätä vähemmän mediaseksikkäältä kuulostavaa 3,6-prosenttista Hoppy Little Lageria, johon päätin kuitenkin tarttua, sillä Erkki & Co.:lla ei ole tapana kehnoa tavaraa maahan tuoda. Oikeassa olin, vaikka oluen makumaailman arvailussa vähän metsään meninkin.

Odottelin nimittäin jotain aiemmin esitellyn Blue Ghostsin tapaista rapeaa pilselämystä. Arvailu ei perustunut oikeastaan mihinkään, vaan tein johtopäätelmän sen enempiä juoman taustoja selvittelemättä – enkä tietty lukenut etiketin a pale and zesty -pränttiä. Noh, modernimpaan suuntaanhan tässä sitten mentiin, mikä olisi ehkä Cloudwaterin kohdalla pitänyt arvatakin. Aromirikasta, kepeydestään hyvää raikkautta saavaa iipeeälläähän se sitten sisälsi ja voi kuinka kesäinen se lopputulema olikaan! 3,6% oli tässäkin tapauksessa pelkkä sessioitavuutta merkkaava numero vain ja olut hupeni lasista vauhdilla, ihastelevien huokailujen säestyksellä.
This clean, delicate beer sits somewhere between a Pale Ale and a Lager - an ideal, easy-drinker for nights out with friends, or just moments where you’re craving a beer but need to keep it moving afterwards. Bright citrus flavours lead into a crisp finish with a restrained, zesty bitterness.
Cloudwater Hoppy Little Lager
Haaleankeltainen, hivenen samea ja hyvin runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on todella raikas, rungoltaan erittäin kepoinen, mutta sitäkin aromirikkaampi. Tarkoittaen sitä, että nenään nousee täystertullinen appelsiinin, limetin ja sitruunan kuorista raastettua raikkautta. Suunta lienee tätä myöten jo hyvinkin selvä.

Maku jatkaa samaa rataa. Runko on piilotettu todella hyvin ja estradi on varattu tropiikin tarinaa kertovan humalkattauksen esitykselle. Tuoksusta tutut sitrushedelmien kuoret saavat seuraa loppupuolen kevyestä, mutta oman rutistuksensa antavasta greippisyydestä sekä hennosta yrttisyydestä. Äärimmäisen raikas ja pirteä kokonaisuus ilman aukkoja tahi puutteita.

Pisteet: 36/50

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Tanker Winter Is Coming Mint Stout


Tanker Winter Is Coming Mint Stout
  • Tyyli: Stout
  • Alk.%: 8,5
  • Panimo: Tanker, Jüri, Viro
Tankerkin näkyy ottaneen askeleen vähän kansainvälisempää nimimaailmaa, kuten heidän joulun alla Alkon valikoimiin saapunut minttuinen stoutkin osoittaa. Värikkäästi somistettu Winter Is Coming tunnettiin aiemmin helpommin alkuperälokalisoitavalla nimellä, Külmale Maale, mutta on taipunut nyt yleismaailmallisemmin soljuvammalle lontoon murteelle.

Mintulla maustettu 8,5-prosenttinen stout oli kohdallani puhdas heräteostos, vaikken mintusta oluen mausteena kummemmin välitäkään. Talvinen minttukaakaokin on yliarvostettua hapatusta. After Eightit mielessä olueen kuitenkin tartuin ja ihan kelpo esityshän sieltä ulos tupsahti. Runsaampaa ja pehmeämpää muhistelua olisin tuntuman ja makusyvyyden suunnille kuitenkin kaipaillut.
Sweet, pitch black beer with a frothy brown creamy head. Chocolate, coffee, mint and roasted barley take turns of dominating this decadent blend of flavours. A true winter warmer to be enjoyed in slow sips by the fireplace.
Tanker Winter Is Coming Mint Stout
Hyvin tumma, runsaan ja kevyen ruskean vaahdon nostattava olut. Tuoksu on tummansuklainen, sävykästä minttua henkivä ja paahtuneen maltainen. Ei järettömän syvä tai muhkea, mutta varsin toimiva.

Maussa suklaa ja minttu sekoittuvat yhteen oikein kunnolla. Mintun raikkaus löytyy hyvin jo paahtomaltaisessa, kevyen suklaisessa alkuvaiheessa, mutta voimistuu kohti suklaisempaa jälkimakua liikuttaessa. 

Oluen suutuntuma ja yleinen syvyys jää hieman keskirunsasta soljuvammaksi, muttei nostata aivan After Eightiin vertautuvaa muhevuutta. Ei sinällään tarvitsekaan, vaikka vahvuuden myötä halajaisin vähän enemmän pehmeyttä runkoon mukaan. 

Pisteet: 35/50

perjantai 20. joulukuuta 2019

Alkovakiot: Pimeiden iltojen luotto-oluet


Kolme vahvaa suosikkia.

Vaikka Alkoa tulee aika ajoin itsekin parjattua, tulee siellä asioitua aika tasaiseen. Olutvalikoimahan sen hyllyillä on kasvanut parissa vuodessa paljon ja uutuuksiakin tulee nykyään ihan kohtalaiseen tahtiin. Niiden perässä sinne tulee kuitenkaan harvemmin vaivauduttua, vaan pääpaino asioinnissa on hiljalleen hivuttautunut hyväksi havaittujen luotto-oluiden noutamiseen.

Ajattelinkin nyt näin joulun kunniaksi esitellä oman ”pimeiden iltojen” luottotrioni. Omalla kohdalla nämä pimeyden ajat alkavat jo loppukesän pimenevistä illoista ja kestävät oikeastaan sinne kevään pikkupakkasten nipisteleviin auringonlaskuihin.

Kolmen joukossa on yksi hyvinkin uusi tulokas, jonka saatavuus on laajentunut ympärivuotiseksi vasta hiljattain. Rohkenin kuitenkin ottaa sen mukaan vakiolistaukseeni, koska välillemme on jo ehtinyt vuosien mittaan muodostua toimiva ja lämmin tunneside. Urbockista on siis puhe ja otan sen laajentuneen saatavuuden avosylin vastaan.

Kaksi muuta säännöllisesti iltaa kanssani viettävää olutta ovat nuo kuvassakin jo näkyvät britit eli Shepherd Neame 1698 Kentish Strong Ale sekä Fuller's Golden Pride. 1698 on näistä se useimmiten matkaani lähtevä ilmestys. Mitään uusinta trendihekumaahan näistä mikään ei oikein edusta, mutta ei ehkä tarvitsekaan. Konstittomuus, tasapaino ja -laatuisuus puhuttelevat omallakin kohdalla entistä enemmän.

Aiemmin Urbock tunnettiin Olutkellarissa jouluntuojana, mutta mieluustihan sitä nauttii muinakin aikoina.
Urbock tarjoilee runsaan mallasrungon päälle ladottua monipuolista savumaailmaa, Sepi Niemen 1698 johdattelee mielen johonkin Kentin alueen maaseutukylän ainoaan pubiin rehdin brittitunnelman äärelle ja Golden Pride hallinnoi niitä runsautta ja lämpimiä rauhan tunteita tarjoavia illan hetkiä, joissa ympäröivä rauha, tunnelmaa luova takkatuli ja ulkona vallitseva pimeys ovat kaikki kaikessa.

On totta, että näihin hetkiin sopii hienosti moni muukin mallasjuoma ja näitä korvikkeita käytän paljon itsekin. Harvaa olutta kuitenkaan kohtaa toistamiseen, mutta näihin kolmeen olen tykästynyt siinä määrin, että niistä on tullut omalle kohdalle helppoja, varmoja ja tasaisesti toistuvia valintoja. On niillä toki haastajansakin.

Shepherd Neamenkin strong ale on näet oikeastaan vasta viime kevään tulokas, jota ennen suosin Fuller’sin ESB:tä. Lontoolaisten klassikkoa nähdään toki lasissani edelleen, mutta valintatilanteissa kenttiläisperinteet ovat jostain syystä ajaneet ohi. Urbockin tulo taas ei varsinaisesti pudottanut ketään pois, sillä Theakston Old Peculierin harmillinen katoaminen myymälöistä alkoi varsin samoihin aikoihin*. Golden Pridelle ei sen sijaan ole oikein ”kilpailijaa” ollut, mutta aina aika ajoin löydän itseni Schneider Weisse Tap 6 Mein Aventinuksen ääreltä.

Siinäpä nuo mietteet lyhykäisyydessään. Aika selkeä painotushan tuossa koko kirjossa tuntuu olevan eli runsaat mutta taiten koostetut britti- ja germaanimaut puhuttelevat eniten, kun kaipaan jotain konstitonta, mutta miellyttävää ja takuuvarmaa täytettä lasini iloksi. Saatavuudellakin lienee vaikutusta, sillä kyllähän tuossa hyvä paikka vaikka jonkinlaiselle barley winellekin nimittäin olisi ja belgit tulee tilattua muita kanavia pitkin…

Tässä vielä linkit kolmikon arvioihin:



*on se edelleen valikoimissa ja saatavuuksiakin löytyy, mutta levikki on huvennut hyvin voimakkaasti loppukesän aikana.