torstai 30. tammikuuta 2020

Schönramer Bavarias Best Imperial Stout

Schönramer Bavarias Best Imperial Stout


Olut tykkää kun se juodaan. Niin se tekee ja niin tekee usein myös se sen juova osapuoli. Arvojuoman yletön hilloaminen kellareiden tai vaatekaappien kätköissä ei useinkaan auta itse tuotteen makumaailmaa kultivoitumaan, mutta siitä huolimatta melko suurikin läjä jyhkeän muhkeita mallasjuomapulloja jää vuosi toisensa jälkeen varastooni pölyttymään. Osa vahingossa, osaa ei vain yksinkertaisesti ehdi korkkaamaan, mutta on myös näitä, mitä tulee jemmattua ihan vain mielenkiinnon vuoksi. Tai ainakin pääosin mielenkiinnon vuoksi.

Puoli totuutta tietty on, ettei tätäkään oikeastaan ehtinyt olutvirran varrella realisoimaan lasiin, mutta vahva vitamiinipitoisuus ja pulloon painettu kaukainen BBE-merkintä antoivat ilmeisesti ”sopivaa pelivaraa” sen sivuun laittamiseen. Ajatuksena yleensä on, että tuskin se nyt ihan pilalle het menee.

Schönramer Bavarias Best Imperial Stout kuului ensimmäiseen koskaan tilaamaani oluterään. Elettiin vuotta 2012 ja paikkana toimituksensa jo Suomeen lopettanut Bierzwerg. Juoma löytyy mainintana myös blogini ensiteksteihin kuuluvan täytejorinan kuvasta. Kymppipinnainen Imperial Stout ei tuohon aikaan ollut sellainen olut, mitä Saksasta yleensä ajateltiin tilattavan. Saksalaispanimon tekemänä nyt ainakaan. Jostain syystä tämä Bavarian parhaimmistoon itsensä tunnustava olut kuitenkin ylitti ostokynnyksen – hinnasta ei tänä päivänä ole enää mitään hajua.

Schönramer Bavarias Best Imperial Stout
Ikää sillä on joka tapauksessa ainakin sen seitsemän vuotta (kenties kahdeksankin?), mutta säilyvyyttäkin on annettu aina vuoden 2027 syksylle saakka. Sen tuotanto jo näemmä ehditty jo lopettamaan ja tuoteportfoliosta löytyy nykyisin 9,5-prosenttinen Schönramer Imperial Stout. Olutta ei tosiaan tullut tuoreeltaan maisteltua, joten sen kehittymistä tai kehittymättämyyttä on siinä valossa vähän hankala arvioida. Erhemakuja tai pilaantuneisuutta seitsemän vuoden odotus ei kuitenkaan ole mukaan tuonut, mutta vähän vaatimattoman kuvan Bavarian Paras itsestään silti jättää.

Craftskene on kehittynyt Saksassakin kovasti sitten pullotuspäivän, enkä usko että tuote kovinkaan ylimaallinen alunperinkään olisi ollut. Voin olla väärässäkin, mutta aikakauden muut kokemukset maan paahteisista aleista ja trendien mukaan pyrkineistä IPOista antavat näin olettaa. Nykyään tilanne on jo toinen.

Schönramer Bavarias Best Imperial Stout
Sysimusta, vaaleahkon vaahdon nostava olut. Tuoksu on paahtuneen maltainen, kuivatun viikunainen ja lakritsainen. Lämpö korostaa maltaan suklaisuutta, mutta nostaa esiin myös salmiakkisuutta. Myös jonkinasteista punaviinimäistä marjaisuutta löytyy. Varsin runsas ja syvänlainen tuntu tästä jää.

Maku ei yllä tuoksun tasolle, vaikka lämpö asiaa parantaakin. Suklaata, runsaasti paahtunutta maltaisuutta, punakkaa marjaisuutta, salmiakkia ja lakritsia. Ei lainkaan hassumpi, mutta paikoin ohuelta tuntuu.

Suutuntuma ei ole riittävän pyöreä tukeakseen voimakkaita makuja ja kokonaisuus painuu tahmaavuudestaan huolimatta epätasapainoon. Ei pahasti, mutta huippukokemuksen karsivasti kuitenkin. Nurjahkosta kuvailusta huolimatta tuote on kuitenkin ihan kunnossa, suht nautittavaa ja varsin toimivaakin. Syvyys vain jää vajaaksi, mikä vaikuttaa tasapainoon ja tekee sitä kautta selkeästi aistittavan eron lajihuippuihin.

Vahvuus polttelee nielussa kohtalaisesti, mutta on ehkä ihan paikallaankin ko. vahvuusluokan oluen kohdalla. Kaapissa vietettyyn aikaan nähden hienossa kuosissa, vaikkei spektaakkeliksi nousekaan.

Pisteet: 37/50

maanantai 27. tammikuuta 2020

SavutupaX: Sauhu Savulageria Savutuvan Apajalla


Illan pääesiintyjä.
Viime perjantaina vietettiin hieman normaalia pidemmälle vietyjä olutjulkkareita Savutuvan Apajan pitopöytien äärellä. Apajalaiset ja Panimoyhtiö X nimittäin juhlistivat savunmakuista yhteistyötään uuden, Sauhu Savulager -oluen muodossa, joka tulee vastedes olemaan tuttu näky myös pitopaikan valikoimissa ja savusaunan tunnelman viimeistelijänä. Illan ohjelmaan kuului pitkä, juhlapaikan filosofian mukaisesti paikallisten raaka-aineiden varaan rakennettu pitopöytä, jota lähipanimon oluet etuoikeutetusti täydensivät.

Vaalea, hennon mutta tunnistettavan savuinen Sauhu on Panimoyhtiö X:n ensimmäinen lagerolut. Kuten jo erillisessä arviossakin totesin, ei sitä ole tehty bambergilaiset esikuvat mielessä, vaan lähestymiskulmaksi on otettu matalalentoisempi, helpommin lähestyttävä ja sessioitavampi savuisuusasteikko. Tavoitteessa on onnistuttukin varsin hyvin ja oluen monikäyttöisyyttä pääsi testaamaan perjantaina varsin monipuolisella tavalla.

Oat of Nowhere toimi valkosuklaa-pakuri- ja ruis-suklaa -tryffelien seuralaisena.
Pitopöydässä Sauhu oli sijoitettu makkara-hapankaali -slidereiden kumppaniksi, mutta se osoittautui hyväksi pariksi myös pulled pork- ja savukalkkunatäytteisten torpparinleipien kanssa. Kevyt, mutta selkeästi esillä oleva savuisuus tuntuu antavan oluelle omaa, tärkeää leimallisuutta, muttei silti dominoi ruokapöydässä ylitse vuotavalla runsaudellaan.

Täytyy jopa sanoa, että sen taipuminen erilaisten makuparien rinnalle pääsi jopa hieman yllättämään, sillä jotenkin olen aina ajatellut, ettei savuolut olisi se kaikkein helpoiten ruokapöytään sovitettava mallasjuoma. Ei varmaan olekaan, jos Urbockia joka paikkaan yrittäisi tyrkyttää, mutta Sauhun tapaisen, kevyemmän ja vaaleamman, kokonaisuuden kanssa rajoja voi venytellä vapaammin. Ja vatsan jo täytyttyä, tuli siihen tutustua lähemmin seurustelun lomassa.

Savutuvalla on aina tunnelma kohdillaan.
Ja samaa voi sanoa myös talon antimistakin.
Sauhun (sekä panimon muiden oluiden) toimivuutta olisi päässyt illan päätteeksi koettelemaan savusaunassa ja paljuissakin, mutta tuo ohjelmanumero jäi tällä kertaa itseltämme väliin. Jatkossa oluen valmistuksessa käytetyt maltaat olisi aikomus savustaa tuossa samaisessa Savutuvan Apajan savusaunassa, josta innoitus koko oluellekin on ilmeisesti lähtöisin.

Eipä siinä, harvemmin on oluen kanssa tämänkaltaiseen illanviettoon päässyt osallistumaan. Paikallispanimon ja Savutuvan Apajan yhteistyö on kaikkinensa hyvinkin kannatettava asia, eikä esittelypuheiden perusteella ole jäämässä yhden oluen mittaiseksi. Hyvä niin, yhteistyössä kun riittää aineksia monenlaiseen keitokseen. Savusaunan ohessa puhuttiin muunmuassa Savutuvan oman mehiläistarhan antimien hyödyntämisestä sekä panimon mäskien leipomisesta leivän muotoon.

Hefnerkin oli saapunut paikalle.
Taikinoitu Keurusselän kuha sovitettiin Hefnerin seurueeseen onnistuneella tavalla.
Brissosämpylöiden välistä löytyi Pohjoisahon tilan possumakkaraa ja hapankaalia. Taustalla näkyy suupalaa kostuttaneet Sauhut.
Illan suolaiset palat. Etualan leipäsille oli suosituksena Hopnosis IPAa, mutta myös Sauhu osui niiden kanssa mukavasti samalle, joskin IPAn kanssa varsin eritaajuiselle aaltopituudelle.
Pidemmän kaavan ottaneet ehtivät myös savusaunan kautta paljujen lämpöön.
Kuva: HopHunters

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Cantillon Grand Cru Bruocsella

Cantillon Grand Cru Bruocsella
  • Tyyli: Lambik
  • Alk.%: 5,0
  • Panimo: Cantillon, Bryssel, Belgia
Raahasin vuosi sitten kotiini tällaista markettikamaa aina Tallinnasta saakka. Rotermannin tunnelmalliselta kujalta löytyy näet Tallinnan Cantillon-keidas, jossa olisi ollut tarjolla lambikeja vähän varakkaampaankin makuun. Päädyin kuitenkin hyvään kompromissiin sekä eurojen että mielenkiintoisuuden suhteen ja valitsin mukaani sekoittamattoman Grand Cru Bruocsellan.

Yhdestä tynnyristä, sen enempiä sekoittelematta pullotettuja lambikeja on tarjolla kohtalaisen vähän. Hanasta olen maistanut Boonin hyvin toimivaa, parivuotiasta näkemystä, mutta tätä Cantillonin pullotetta ei vielä ole vastaan tullut, vaikka se kenties niitä parhaiten saatavilla olevia esityksiä markkinoilla onkin.

Cantillon Grand Cru Bruocsella
Mistään kamalan uudesta tuotteesta ei ole kyse, sillä ensimmäiset viitteet pullotetusta Grand Cru Bruocsellasta ovat vuodelta 1983. Tyylikkääksi, valkoviineihin vertautuvaksi juomaksi tarkoitettu Bruocsella kypsyy tammipuun rauhassa aina kolmen vuoden ajan ennen oikean tynnyrin valintaa ja sen sisällön pullottamista. ”Vanhaa” lambikkia siis ja sitä myöten myös hiilihapotonta, vaikka vähän pidempään säilytetyistä pullotteista hiilihappoja kuuleman mukaan saattaisi alkaa löytymäänkin.

Vuosittaiset pullotteet eronnevat toisistaan paikoin paljoltikin, sillä sekoittamattomasta oluesta ei ”saada” tasapäistettyä niitä kärkevimpiä ominaispiirteitä oikein millään – ei hyvässä eikä pahassakaan. Olenkin suhtautunut näihin lambikvalmistajien single batch -pullotteisiin enemmälti mielenkiinto edellä, en niinkään sitä suurinta tasapainoa tai loppuunsa hiottua makukokonaisuutta haeskellen – vaikka olut yleensä siitä vuosikertansa kärkipään tynnyristä yleensä tarjolle valitaankin.

Bruocsella-nimen pohjalla olevan bruoc-sela -sanan alkuperästä on käyty jonkin verran arvuutteluja, mutta Brysselin kaupunkiin tai alueeseen, jolle se on perustettu sanan historian kiemurat lopulta viittaavat. Oma pullotteeni on valmistettu kaudella 2014-2015 ja se on pullotettu kesäkuussa 2018.

Cantillon Grand Cru Bruocsella
Omenamehua muistuttava, varsin kirkas, pullon loppua kohden luonnollisesti samentuva ja tummankeltainen olut kevyellä, lähes olemattomalla vaahdolla. Tuoksu on aika runsas, hennon vaniljainen, jännän puumainen, viheromenaisen hedelmäinen, brettainen, mausteinen ja vinegretteä henkivä. Napakan hapan ja kirpeän haastava. Aika railakanoloinen, ei niinkään tallitouhuihin uppoutuva kuten monet muut.

Suussa hiilihapoiltaan olematon olut avautuu enemmän, mutta tarjoaa myös tehostotunutta kärkevyyttäänkin. Napakan kirpeä, viheromenainen, sitruksisen kiprakka, valkoviinietikkainen ja vaalean rypäleinen. Lopussa esiintyy myös mausteisuutta ja loppuliukuun lähdetään aika terävän etikkaiselta, tuoreen sitruksen kirpeyttämältä harjanteelta, jolta laskeudutaan yhtä nopeasti kuin sinne noustiinkin - vähän kuin huomaamatta, mutta silti vähän höpsähtäneenä kokemusta suusta etsien. Tuoksun vanilja on läsnä maussakin, mutta paljon kevyempänä, myös kevyttä kirpeydelle vastapainoa tuovaa puumaisuutta ja viljavuuttakin löytyy.

Aika jännä, aluksi hieman varauksellisuutta mielessä nostattava, mutta lähemmän tarkastelun kautta paremmin avautuessaan elegantiksi ja haasteellisuudessaan kiehtovaksi kokonaisuudeksi paljastuva pullote. Ei nouse omien suosikkien joukkoon lambikoluista puhuttaessa, mutta olen tyytyväinen, että pääsin tämän maistamaan.

Hiilihapottomuus on muuten jännää. Kuplia ei ole, mutta tiivis kirpeys ajoittain hämää että niitä kielen alta löytyisikin.

Pisteet: 38/50