torstai 29. toukokuuta 2014

Alkon vehniä: Ayinger Bräu-Weisse


Kesä on täällä ja vehnäiset maut valtaavat alaa entisestään. Risujen sijasta kerrankin ruusuja Alkon suuntaan: hefevalikoimaa talossa piisaa yleisesti ihan mukavasti. Melko vähän tätä tarjontaa on blogin puolella tullut käytyä lävitse, mutta eiköhän tässä kesän mittaan näistäkin juttua aikaiseksi saada – tasaiseen tahtiin niitä nimittäin tulee nautiskeltua. Müncehenin lähistöllä sijaitseva Ayingerin panimo lienee suomalaisille jo melko tuttu eritoten tummien lagereidensa johdosta, mutta myös vehnäoluen teko tältä(kin) saksalaiselta taittuu. Yleisesti varsin maukas, tietyllä tapaa makumaailmaltaan tuhdimpi vehnä on kyseessä – täydellisen banaanin metsästäjät joutuvat terttuhedelmänsä toki poimimaan muualta. Makumaailman yleiskuva ja tuhdimpi suutuntuma lienevät tehokas jaottelija käyttökohteiden valinnan saralla. Itselleni ayingiläinen maistuukin parhaiten kesäpäivänä joko biergartenin syvässä varjossa tai hieman viileämmällä säällä – toimii toki helteessäkin, mutta niin toimii moni muukin… Laadukasta hefeä, joka ei hieman viileämpääkään keliä hätkähdä. Vahva mökkisuositus. Jatketaanpa tarkempaa analyysia ihan arvion äärellä:

Ayinger Bräu-Weisse
Hieman odotettua vaisumpi vaahto, joskin kohtalaisesti sitäkin lopulta muodostuu. Keltainen, hieman oranssia tummuutta henkivä, samea vehnäolut pullosta paljastuu. Tuoksussa pääosissa on melko vahva vehnäisyys, hiiva sekä kypsä sitrushedelmäisyys. Banaania on suhteellisen kevysti, vaaleaa yrttisyyttä löytyy.

Maku syöksyy suuhun hitusen happaman vehnäisyyden ja kevyelti mausteisen hiivaisuuden voimin. Suhteellisen kypsän oloinen banaani avautuu todenteolla puolivälin paikkeilla, mutta himmenee melko nopeasti hyvin tarttuvan, keltaisen sitruksisuuden noustessa esiin. Loppuliu’ussa esitellään lisää hiivan mausteisempaa puolta, joka kuivattaa tuntua kevyemmin purevan sitruksen ja pistelevien hiilihappojen nostaessa pirteyttä esiin. Hieman myös ruskeaa, jokseenkin makeaa leipäistä mallasta pilkahtaa loppuvaiheille, muttei kovinkaan dominoivasti – hyvää jämäkkyyttä tuo kokonaisuuteen tarjoilee, mutta vie myös raikkauden terää hieman pois. Suutuntumaltaan makujen tapaan melko runsas, tasapainoinen ja jämäkkä. Muistelin raikkaammaksi ja ehkä hieman paremmin hellepäivään istuvaksi, muttei tämä tietynlainen jämäkkyyskään haitaksi ole.

Tuomio: Hyvin makua tarjoileva, tasapainoinen ja eri ominaisuuksilla leikittelevä vehnäolut. Sitrus, hieman hapan vehnäisyys sekä hiivan nostama mausteisuus lienevät ne päävärit – hieman kuiva, silti pirskahteleva mutta myös vähän raskas. Hieno vehnäolut – perustavan varmaa laatutyötä, jossa saksalaiset osaavat kunnostautua.

Pisteet: 36/50

tiistai 27. toukokuuta 2014

Paikalliskierros Maltaisen kanssa: pöydässä Plevna, Hopping Brewsters,Eskilstuna Ölkultur, Thornbridge & Anderson Valley

Tiistai oli säätyypiltään aurinkoinen ja lämmin, joten mikäs sen parempi järjestää pienimuotoinen paikallisten olutblogistien kokoontuminen. Seuraa allekirjoittaneelle teki Maltainen-olutblogistakin tunnettu, kotiolutvirtuoosiksi tituleerattu paikallislegenda Mika Laitinen. Ei mitään sen vakavampaa – vain hyvää olutta ja pientä jutustelua, hyvähän se on paikallisestikin hieman verkostoitua. Logistisen etumatkan ansiosta ehdin odotellessani perehtymään hieman syvällisemmin myös Harry’sin hanatarjontaan ja tamperelaisen Plevnan tujummin humaloitu Amarillo Weizen sai kunnian päästä hieman tarkempaan syyniin kesäillan alkumetreillä:  

Plevnan Amarillo Weizen
Tyyli: Hefeweizen / Alk.%: 5,0 / Panimo: Koskipanimo, Tampere, Suomi

Plevnan Amarillo Weizen
Ulkomuodoltaan tasaisen samea, utuisen keltainen olut joka saa myös rusehtavan oranssia sävymaailmaa kylkeensä. Vaahtopää on melko tiivis, märänkin näköinen ja vajoaa hiljalleen pinnan alle. Ihan sopuisan kesäjuoman näköinen – ei hassumpi alku. 

Jenkkityyppaus käy selväksi heti maun alkumetreiltä lähtien. Sitruksen kuorimainen, hedelmäistä happamuutta uhkuva purenta melko voimaisaa, joskin banaanin suhteellisen kapea-alainen osallistuminen osiltaan pönkittääkin humaloinnin tehokkuutta – ehkä aromipuolelta sitten odottelin enemmän näyttöjä. Hedelmäisyyttä on muutoin kohtalaisen ohuelti, joskin vaaleaa, ananaksen sävytteistä tuntua ilmoilla onkin. Hiivasta nouseva mausteisuus pilkahtelee alkuun vaihtelevalla voimakkuudella, mutta nousee melko vahvaan rooliin etenkin maun loppupuoliskolla tuoden kuivattavaa tukea sitrusgreippiselle purennalle – ajoittain maustepuoli tuntuukin olevan se vahvempi osapuoli, sillä neilikkainen yrttisyys sekä kukkaisa terävyys pelaavat enemmän sen pussiin. Vaalea ja riisuttu, joskin melko runsasmakuinen vehnärunko on hieman odotettua kevyempi, mutta takaa näin ollen juoman kesäisen olemuksen toimivuuden – hetken odottelun jälkeen sekin kyllä saa ihan hyvää otetta touhusta… Banaanin ja ehkä pehmeämmän mallaspuolen profiilin nostaminen toisivat varmasti hieman lisäulottuvuuksia ja kaivattua pehmeyttä juomaan, mutta liekö tuolla turhan suuri vaikutus oluen luonteeseen sitten…

Tuomio: Vaalea, melko raikas sekä melko pureva kesäajan vehnä Tampesterista. Sitruksinen happamuus, vaalean vehnäisä taustatyö ja mausteiden korostama neilikkainen yrttisyys korostuvat tässä vehnäoluessa, jossa on kyllä loistavaa potentiaalia. Ei ehkä itselleni THE kesävehnä, mutta kohtaamme varmasti myös uudelleen…

Pisteet: 36/50

---

Puolivälissä Mika jo liittyikin seuraani, joten sen kummempaa reittausta ei illan aikana enää harrastettu – muutama olut tuli jaettua ja keskustelu soljui sekä niiden ympärillä että myös oikeastaan kaikessa muussakin mahdollisessa. Alta löytyy lyhyet mietteet muutamista oluista:

Hopping Brewsters Powder Monkey APA
Tyyli: American Pale Ale / Alk.%: 6,2 / Panimo: Hopping Brewsters, Kylmäkoski, Suomi

Pirkanmaalaispanimon tuotteita on siis valunut myös Jyväskylään ja Harry’sin hanasta löytyi tumman puhuvaa american pale alea. Uusi tulokas pienpanimoskeneen ja sitä myöten myös omaan maistettujen panimoiden listaukseen. Hanalätkässä panimon logo on melko pienellä, joten ensikatsauksella ei olut silmään sattunut… Aihetta käytiin sitten oikein porukalla ihmettelemässä ja löytyihän se vihdoin, kun kädestä pitäen näytettiin.

Hopping Brewsters Powder Monkey APA
Perus-APAksi melko tumma, oikeastaan brittihenkisesti haalean ruskea olut.  Tummaa mallasta on siis joukkoon laitettu ainakin värin vuoksi. Ei ehkä omaan makuun se täysosuma, joskin hyvää tekemistä tuoreen panimon ensimmäisiksi tuotteiksi. Mallaspuolella orastaa hienoinen imeltyneen ja paahtuneen siirapin makeus, joka tuo tuntuun jonkin verran limppuista vivahdetta. Pääpaino on kuitenkin greippisellä katkerohumaloinnilla – aromipuoli oli melkolailla vaisun oloinen. Etäinen kaiku vähän purevampiin bittereihin – ainakin mielikuvat johdattavat itseni sumuisten saarten suuntaan, greipistä huolimatta. Ehkä ulkomuotokin vaikuttaa asiaan… Ei kuitenkaan hassumpi olut. Tästä on hyvä jatkaa.

---

Harry’sin terassilta siirryimme koti yläkaupunkia ja sisätiloihin, eli Vihreä Haltiatar oli seuraava osoite. Muutama pullo tuli jaettua ja mahtuipa joukkoon yksi siiderikin…

Eskilstuna Imperial Stout
Tyyli: Imperial Stout / Alk.%: 9,0 / Panimo: Eskilstuna Ölkultur, Eskilstuna, Ruotsi

Tämänkään ruotsalaispanimon tuotteisiin en aikaisemmin ole päässyt tutustumaan, mutta mitä nyt sosiaalista mediaa ja olutravintoloiden tiedottamista olen seuraillut, on eskilstunalaisten oluita alkanut hiljalleen rantautumaan myös Suomeen. Tyylikkään yksinkertainen etiketti ja ennakkoon kiinnostava sisältö – valinta oli selviö.

Eskilstuna Imperial Stout
Suurta hekumaa ei pullon sisältö kuitenkaan onnistunut tarjoilemaan, joskin hyvällä tapaa perustavanlaatuinen imperial stout korkin alta kuoriutuikin. Sopivasti kaikkea, ei kuitenkaan liikaa mitään – tummaa paahdetta, hieman kuivaa, tummaa suklaisuutta ja melko kevyt humaloinnin osuus. Suutuntumalta vahvuutta ei yhdeksään prosenttiin olisi tullut veikattua. Mutkaton, selkeä ja suoraviivainen – toisin sanoen oluella on hyvä juotavuus. Suositan testaamaan, mikäli tuntikausien intensiivistä siemailua ei halua harrastaa – mutkattomampi, silti maistuva ja hyvälaatuinen olut. Ei moitittavaa...

---

Thornbridge Hall Double Scotch Ale Whiskey Barrel Aged
Tyyli: Scotch Ale / Alk.%: 8,5 / Panimo: Thornbridge, Bakewell, Englanti

Thornbridgen panimo valmistaa maistuvia, niin sanotusti suuria oluita. Vastaan tulleet Courage RIS, Imperial Oatmeal Stout sekä paljon puhuttu Bracia eivät ainakaan ole kylmäksi jättäneet. Skottialet taasen ovat hieman harvinaisempia tuttavuuksia ja tutun logon näyttäydyttyä piti tilaisuuteen tarttua. Koukkuhan se tästäkin löytyy, tupla-skottia on nimittäin kypsytelty vuoden päivät Auchentoshan skottiviskitynnyreissä… Jälleen yksi suuri olut laatupanimolta?

Thornbridge Hall Double Scotch Ale Whiskey Barrel Aged
No ei varsinaisesti. Hienoinen pettymys verrattuna panimon yleiseen linjaan, joskaan kolmen oluen perusteella suoraa linjan vetoa on hankala tehdä. Oluena varsin laadukas, tynnyrikypsytyksen hieman kuivattama. Rungosta ei vahvuus kovin herkästi ilmenisi, mutta eipä alkoholikaan suuremmin läpi paista – aivan hiukkasen se tosin lämmittelee ja viskin ominaismaku seasta myös löytyy. Skottimaista turvetta, kanervaista nummiaromia, kevyesti makeutta ja mallasta sekä puumaista kuivuuttakin. Oluena arvuuttelin sen 5-50 -pisteskaalassa sinne 38:n pisteen tietämille, eli hienoisesta panimon aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta oikein maistuva olut.

---

Anderson Valley Heelch O’ Hops
Tyyli: Imperial / Double IPA / Alk.%: 8,7 / Panimo: Anderson Valley Brewing Company, Boonville, Kalifornia, USA

Boonvillen alueen omaa boontling-kieltä nimessään kantava jenkki-DIPA. Kieltä, alueen historiaa ja aihetta yleensäkin sivuttiin jo Barney Flats Oatmeal Stoutin yhteydessä, joten lisää triviaa löytyy sieltä. Heelch on kuitenkin edelleen jossain määrin voimissaan olevaa paikalliskieltä ja tarkoittaa vapaasti käännettynä paljon jotakin. Kun double IPAa jenkeistä tulee, niin luonnollisesti se jokin tarkoittaa humalaa. Eli Columbus-, Chinook- ja Cascade-lajikkein kyllästettyä humalapommia (100 IBU) tarjolla – tätä ehtivät ainakin Hop Huntersin pojat aiemmin kehumaan. Se on melko vahva suositus, joka kannattaa ottaa vakavasti…

Anderson Valley Heelch O’ Hops
Myös maku on kohdillaan ja tarjoilee hyvän kerroksen greipin ja pihkaisen männyn tenhoa hieman – muttei liiaan – karamellisella mallaspedillä. Trooppista aromikkuutta löytyy myös ja paketti on hyvin kasassa. Ei aivan kärkipään tuote ja lienee hieman jo teräänsä menettänyt, mutta varmasti tulee vastaan astellessa otettua uudestaankin lasiin – siksipä rohkenen hyvillä mielin suositella muillekin.

--- 

Henneys Vintage 2012 Still Cider
Tyyli: Siideri / Alk.%: 6,5 / Valmistaja: Henneys Cider, Much Cowarne, Englanti

Henneys Vintage 2012 Still Cider
Siidereitä tulee vähemmin tapailtua, mutta otettiinpa testiin sellainenkin – hiilihapoton kaiken lisäksi. Enpä varmaa stillejä ole ennen maistanutkaan. Suurempia analyysejä en vajavaisilla taidoillani lähtenyt tekemään, mutta todella hyväähän kyseinen yksilö oli. Aidon omenainen, hiilihapoton tuntuma ja osin intensiivinenkin makumaailma, jota täydentänyt hienoisen öljymäinen liikehdintä jäivät päälimmäisiksi makukokemuksiksi. Pullon kyljessä komeili myös yksi EU:n nimisuojajärjestelmän kolmesta tunnuksesta – maantieteellisesti suojatun tuotteen merkintä (Protected Geographical Indication – PGI). Suojaus koskee tällä kertaa Herefordshire cider-nimen käyttämistä tuotteelle. Alueella on vahvat perinteet siiderin valmistukseen, joten tuotteelle on haettu nimisuoja. Pitänee perehtyä aiheeseen hieman tarkemmin., mielenkiintoinen maailmahan tuokin olisi… Tästä yksilöstä vielä sen verran, että se on vuosittain tuoreesta sadosta valmistettu vuosipainos (kuten vintage viittaakin). Henneys Cider on yhden miehen ”lapasesta lähteneestä” harrastuksesta syntynyt valmistaja, joka edelleen pyörii pitkälti perustajansa voimin. 

---

Sen pituinen se, kiitokset Mikalle seurasta – hyviä makuja tuli jutustelun yhteydessä kohdattua.
Kippis!
J-P

Palokka Suvisavu 4,5%

  • Tyyli: Saison ("Savusaison")
  • Alk.%: 4,5
  • Panimo: Hiisi, Jyväskylä, Suomi 
Kahdeksas palokkalainen...
Kesän kunniaksi Palokka sai kahdeksannen paikallisoluensa, saison-tyyliä edustavan Suvisavun. Perinteinen saison ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä tähän vaaleaan kesäolueen käytetyistä maltaista lähes 90% on turvemallasta - palvikinkkua ei siis välttämättä mausta löydy, vaan odotettavissa lienee mielenkiintoinen, turpeisempi saison... Lopputulosta on etukäteen mahdoton allekirjoittaneen taidoilla arvioida, joten maistamalla pääsee puusta pidemmälle. Olut tuli myyntiin viikonloppuna, jotamyöten kauppareissu hoidettiin tällä kertaa Palokan suunnalla. Suvisavu on myös esimmäinen palokkalainen, jonka arviointi tapahtuu autenttisessa ympäristössä – Palokassa nimittäin!

”Kun kevät kääntyy suveen, on aika korkata kesän työjuoma. Takana ovat talvikaudet, maalaistalot ja nokiset tulipesät. Kauden maku on virkistävä, hedelmäinen ja savuisesti palokkalainen.”

Palokka Suvisavu 4,5%
Hailakan samea, oljenkeltainen palokkalainen ihan komealla, suhteellisen nopeasti asettumalla vaahdolla. Tuoksu on erikoinen, lopulta melko neutraali kuitenkin. Turpeinen, hienoista mökkisavuakin sisältävä henkäys on osin hieman hailakka, eikä välttämättä pelaa parhaimmalla tavalla yhteen saisonmaisen kuivan happamuuden kanssa. Molemmat kuitenkin paikkansa löytävät ja sopu alkaa syntymään. Myös hentoa hedelmää alkaa löytymään...

Maku taasen toimii alun alkaen varsin hyvin - turpeen ystävän näkökulmasta ainakin. Mielikuvat tuoreen ojitetulle turvesuolle vievä maalaisromantiikkaa henkivä, hieman tupasavuinen turpeisuus on melko vahvaa. Olut istuttaa itsensä hyvin etenkin maaseudun kesään ja mökkimetsän rannoille. Tietynlainen mummonmökin tulipesän värittämä tunnelma, maaseudun maanläheinen ja aikaa nähnyt, seesteinen ajankuva huokuvat oluesta. Vaaleaa, hieman hapanta ja yrttisen mausteista, aavistuksen kuivaa lisäpontta nousee turpeen kaveriksi - hienoista katkeroakin löytyy lopusta, myös hento hedelmän pehmeys on läsnä läpi maun. Kokonaiskuvaltaan kuivahko, turpeen sävyttämä ja osin miellyttävän hapan - suutuntuma takaa janoon sopivuuden, mutta myös aikaa vievemmän pohdiskelun.

Tuomio: Suo, kuokka ja Jussi. "Vanhan hyvän ajan" henkeä, soisen maaseudun kuumaan kesään ja maatalon tunnelmaan vievä vaalea kesäolut. Hieman tuvan savun katkua, reilusti vasta ojitetun turvesuon tenhoa. 

Pisteet: 35/50
 

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Stadin American Black Lager

  • Tyyli: Schwarzbier
  • Alk.%: 5,3
  • Panimo: Stadin Panimo, Helsinki, Suomi
Stadin Panimo on tehokas tuotteiden kehittelijä, mutta myös varsin hyvin esillä Alkonkin valikoimissa. American Black Lager jatkanee panimon jenkkihumaloitua tuotesarjaa, josta olemme saaneet jo jokusen vuoden ajan nautiskella. Jenkkihumalaa on siis mitä ilmeisimmin tarjolla tälläkin kertaa ja onhan se ihan mielenkiintoista kokea, että millaista jälkeä se schwarzbierissä saa aikaan. Peruslageria ei siis liene tarjolla, joskin jo black lager- termi itsessään voisi toimia salkkuolueen verraten melko selkeänä eroavaisuutena. Pullo matkaan, kotona lasiin ja sitä myöten mustaa valkoiselle… Katsotaan kuinka miehemme uutuusoluen seurassa käy!

Stadin American Black Lager
Todella tumman ruskea, osin mustaakin lähentelevä lagerolut kohtalaisen reippaalla vaahtokerroksella. Kuten odotettua, ei tuoksu ilmennä saksalaista mallasmaailmaa, vaan greippisen hedelmäinen humalointi nousee voimakkaasti esiin. Seurana sillä toki on tumman paahtunutta, hieman leipäistä mallasta, mutta sokkona voisin liputtaa pikemminkin black IPAn kuin schwarzbierin puolesta.

Myös mausta löytyy runsas kerros greippistä, osin havuistakin humalointia, josta irtoaa myös hyvin sitrukseenkin taittuvaa aromikkuutta sekä ohuelti muuta hedelmäisyyttä. Tumman paahteinen maltaisuus luo lisäpohjaa tuoksun black IPA-vertaukselle, mutta ehkä tuo mallaspohjan tietynlainen raikkaus ja tuntuma kuitenkin henkivät tuota schwarzbierin suuntaa. Suutuntumaltaan maltillinen, hiilihappomäärältään sopuisan toimiva, mauiltaan melko runsas. Makupaletista ei siis vetistäviä aukkoja juuri löydy ja tuhdimpana tuotteena karisisi varmasti se viimeinenkin ”black lager”-oljenkorsi sen siliän tien… Uutta aaltoa, jenkkitermein päivitettyä schwarzia, joka kieltämättä toimii varsin hyvin.

Tuomio: Black IPAmaisia piirteitä kannatteleva, greippisen aromikkuuden käsittelemä ja kohtalaisen paahtunut olut, josta on kuitenkin kaivettavissa myös alkuperäisen linjan piirteitä – jostain sieltä sitruspuiden katveesta tosin. Ei siinä, hyvin toimii vaikkei perinteet arvossaan olekaan, sokkotestissä voisi olla vaikea paikka lajintunnistuksen suhteen. Paahteinen, sopivan pureva ja aromikas – raikas ja hieman tuntumaltaan ohut.

Pisteet: 36/50

lauantai 24. toukokuuta 2014

Lutakko Offroad 4,5%

  • Tyyli: Wheat Ale
  • Alk.%: 4,5
  • Panimo: Hiisi, Jyväskylä, Suomi
Apinallista menoa...
Tulipa pitkästä aikaa piipahdettua Lutakon K-kaupassa ruokaostoksilla ja samalla vihdoin haettua Hiisin valmistamaa Lutakko Offroad vehnäalea testiin. Edellinen Lutakko-olut ainakin toimi mainiosti sessio-IPA-muotoisena, joten katsotaan jatkuuko menestyksekäs saaga vehnäisemmän rungon voimin.

Offroad-olut liittyy tiiviisti kaupan vieressä sijaitsevan maamerkin, legendaarisen Tanssisali Lutakon saman nimiseen, valtavirrasta poikkeavaan musiikkiin keskittyneeseen klubiin. Vehnäalen isoveli, ravintoloihin ja itse klubille levinnyt Offroad American Ale julkistettiinkin hieman ennen maitokauppaoluen liikkeelle laskua, mutta tuo jäi keväthässäkässä testaamatta. Kevyempi vehnäale on mallaspohjaltaan 100% vehnään nojaava ja sen makumaailmaa hallinoivat Summit- ja suosioon hiljalleen noussut Mosaic-humalat (26 IBU). Oluista ja niiden liitosta vaihtoehtomusiikilliseen klubiin kommentoi JELMUn sivuilla Hiisin Mikko:

"Lutakon Offroad-klubit keskittyy mielenkiintoiseen valtavirrasta poikkeavaan musiikkiin. Samoin Offroad-oluet ovat poikkeuksellisia oluita. 'Lähtökohta Offroad-oluelle oli sama kuin Offroad-klubeilla: Poiketaan valtatieltä metsän puolelle. Ravintolavahvuinen versio liikkuu humaloinnillaan mäntymaisemissa, tammilastuilla sävytettynä. 100% vehnäisessä kauppaversiossa taasen löytyy trooppisempia vivahteita. Kyseessä ovat täysin erilaiset, valtavirrasta poikkeavat oluet', maalailee Panimoyhtiö Hiisin Mikko Mäkelä. 'Oluen ja ruuan naittaminen on jo monelle tuttua. Yhteistyö Tanssisali Lutakon kanssa onkin tarjonnut uudenlaisen mahdollisuuden yhdistellä olutta ja musiikkia. Parhaimillaan Offroad-olut onkin tietysti hyvän ja omaperäisen valtavirtapopista poikkeavan musiikin kanssa nautittuna.'"

Eli metsään mennään, mutta hyvässä mielessä. Hyvää kesäjuomaa sopii siis odottaa ja mikäs sen parempi helteiden puskiessa päälle. Sorsaparikin kuuluu laskeutuneen tiluksilla sijaitsevaan hulevesiuomaan ja aurinko laskeutuu hiljakseen läheisen lehdon taakse värjäten taivaan IPAmaisen oranssiksi. Lämmin kesäilta sopii siis hyvin oluen nautiskeluun biergartenin rauhassa. Pullon kylki kertoo myös tarinaa oluen olemuksesta - loppukaneetti onkin hyvä näpäytys esimerkiksi Kotiteollisuuden "Koff-äijäbulkille":

"Valtatien ulkopuolella on aina pöhisty - ja normista poikkeaminen on se mikä saa arkisen keskiarvon muuttumaan. Siksi päätimme tehdä oluen, jolle keskiarvot eivät merkitse mitään. Toista tällaista et kauppojen hyllyissä näe. - Unohda rock-oluet, Lutakko on enemmän. Lutakko on rock."

Lutakko Offroad 4,5%
Utuinen, suorastaan soratienpölyn sakea, kellertävän oranssi olut joka muodostaa melko komean vaahdon. Tuoksu on pirteän kesäinen. Vaalean vehnäinen runko miellyttää ja pelaa hyvin yhteen hiivapuolen kanssa. Tropiikin henkäys on vahva, aromikas ja piristävissä määrin sitruksisen pureva. Eksoottista hedelmää on myös mukavasti.

Maussa tapahtuu hieman tuoksua enemmän ja voimaakin on ripaus lisää. Vaalea, hieman happamuuttakin kantava vehnärunko maistuu hyvin, mutta jättää sijaa myös muulle makukirjolle. Hiivan melko neutraali, joiltain osin hieman mausteikas aromi nousee kivasti esiin sopivista väleistä ja tropiikin hedelmien henkäys pyyhkii ylitse aromikkaana ennen lopun sitruksista katkeron hyvänlaatuista esiintuloa. Matkaan tarttuu myös hennompaa pihkaisuutta sekä ohutta makeaa marjaisuuttakin - sitruksinen loppu henkii myös tuoretta greippiä. Tuntumaltaan sopivan runsas kantaakseen maut - vahvuus huomioiden onnistunut suoritus. Muutoin hiilihapoiltaan maltillisen pirteä, kokonaisuutena maistuvan kesäinen.

Tuomio:
Hyvin ainakin alkukesään istuva, mauiltaan sopuisan runsas, silti sessioitava vehnäale. Tropiikin sointuja, sopivaa purentaa sekä vehnän ja hiivan toimivaa yhteispeliä. Rock rock!

Pisteet: 34/50

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Anderson Valley Barney Flats Oatmeal Stout

Tummaan kevätiltaan kaivoin lämmikettä eläinaiheisen etiketin takaa, eko-stouttia Pohjois-Kaliforniasta nimittäin! Vuonna 1987 perustettu Anderson Valley Brewing Company aloitti toimintana panimopubina, mutta siirti panimotoimintansa yhdeksän vuotta myöhemmin uusiin tiloihin suuren kysynnän vuoksi. Kysyntä ei kuitenkaan missään vaiheessa taittunut ja erinäisten toimien jälkeen aukeni vuosituhannen taitteen jäljiltä entistä ehompi, kolmikerroksinen panimorakennus.

Panimo on kahminut runsaasti erinäisiä palkintoja myös toimintansa ekologisuuden johdosta. Kuten tämän kaurastoutinkin korkista käy ilmi, tuotetaan osa (40%) panimon energian tarpeesta aurinkovoimalla. Tämän lisäksi panimo kierrättää aktiivisesti jätteensä, mutta hyödyntää oluen pakkauksessakin kierrätyksen voimaa – yli puolet lasipullojen raaka-aineista onkin uusiokäytössä jalon mallasjuoman säilönnässä. Oluen valmistuksessa syntyvä orgaaninen ylijäämä kuljetetaan elikoiden appeeksi tai lannoitteeksi ja hiljattain panimo alkoi tarjoamaan tuotteitaan myös vähemmän logistiikkaa ja kuljetusalaa kuormittaviin alumiinitölkkeihin. Tontin viheraluiden huollosta taasen vastaa lauma vuohia… Eli varsin vihreää toimintaa San Franciscon pohjoispuolella harjoitetaan – tosin ekologisuus vissiin karisee veneestä siinä vaiheessa, kun tuote rahdataan merten yli tänne kauas pohjolaan, mutta puolustuksekseni sanon kuvaushetken taustavalona toimineen energiasäästölampun ja tunnelmaa tuovan kynttilän… Siksipä kuvakin on surkeaa tasoa – onko tämä nyt sitten sitä kehitystä? Panimo järjestää luonnollisesti kierroksia tiloihinsa ja rakennuksesta löytyy myös oma maisteluhuone. Lisäksi tiluksilta löytyy frisbeegolfrata atleettisempia oluenystäviä varten…

Soul... eikun solar power!
Anderson Valley on sekä panimon, että sen kotikaupunkia Boonvilleä ympäröivän laakson nimi. Alkujaan Pomo-intiaanien asuttama, suojaisa laakso löydettiin euroopasta saapuneiden siirtolaisten toimesta vasta 1850-luvulla – tuolloinkin hieman sattuman kautta. Alueella sukupolvesta toiseen kulkeva legenda kertoo metsästysporukastaan eksyneestä Walter Andersonista, joka pitkällisen peuran jäljestämisen jälkeen havahtui tutkimaan ympäristöään. Näkymät tekivät vaikutuksen, eikä aikaakaan kun miekkonen palasi apajille ja asettui taloksi. Hiljalleen muutakin väestöä alkoi valumaan luonnonläheiseen laaksoon ja nykyisen Boonvillen alueesta tuli tärkeä asutus- ja kauppakeskittymä. Laakso kuitenkin pysyi suhteellisen rauhaisana pitkän tovin, sillä huonojen kulkuyhteyksien ja haastavien maaston muotojen vuoksi alue säilyi osin muusta maailmasta eristäytyneenä. Eristyneisyys loikin alueelle oman kielen, boontlingin, jota puhutaan paikoin vielä tänäkin päivänä. 1980-luvulla alkaneen viinibuumin seurauksena laakson rinteitä halkovat useat viinitilat, jotka osaltaan ovat kasvattaneet matkailun osuutta laakson elinkeinojen joukossa. Luonnon läheisyys, hyvä ruoka ja laadukas viini houkuttelee myös eri alojen taiteilijoita hakemaan inspiraatiota Anderson Valleysta…

Päivän oluena, ensikosketuksena kyseiseen panimoon on siis kaurainen stout, jonka mallasrunko koostuu kaikkiaan seitsemästä eri maltaasta – joukossa on niin suklaa-, kaura- kuin paahdetumpiakin maltaita. Humalina on käytetty Columbusta ja Northern Breweriä, vahvuutta tumman puhuvalla oluella on sopuisat 5,8%. Barney Flats Oatmeal Stout on ympärivuotinen tuote, joten sen saatavuuden pitäisi sitä myöten olla kausioluita sujuvampaa. Jälkikäteen luettuna tämänkin pullon korkin alta olisi paljastunut jotain yllätyksellistä, mutta enpäs huomannut korkin kääntöpuolelle kurkistaa ennen kierrätykseen viskaamista. Panimolla on nimittäin kaikkiaan kahden sadan ”uniikin” korkin valikoima, jotka vaihtelevat satunnaisesti pullojen päissä ja nettisivuille kehotetaankin kuristamaan korkin alle kun seuraavan kerran andersonilaisen auki naksauttaa. Noh, ensi kerralla sitten – kuten ohjeessakin sanotaan… Ilmeisesti kyse on joistain iskevistä sloganeista ja mietelauseista.

Anderson Valley Barney Flats Oatmeal Stout
Pimenevässä kevätillassa lasiin kaatuu mustan puhuva, runsasvaahtoinen olut. Beige vaahto laskeutuu melko nopeasti, mutta jättää lasin reunoille pitsistä kuviointia. Tuoksu miellyttävän syvästi paahdetun maltainen, pehmeän leipäinen ja hieman lakritsinenkin – reunoilla on myös hieman paahtunutta siirappisuutta. Todella mainio, tunnelmallinen ja miellyttävä kokonaisuus, jossa on tarvittavasti runsautta sekä tummaa syvyyttä.

Maussa viekotellaan tuoksua runsaammin. Mallaspuoli on hitaasti paahdettua syvyyttä uhkuvaa, hieman kahvistakin aromia viriävää. Eritoten lopussa tuo pääsee hyvin esille ja joukossa on myös tumman limppuista pehmeyttä, hiven siirapin paahtunutta makeutta sekä hyvä lakritsinen ote. Kauran aistii hyvin mallaspuolen puuromaisena pehmeytenä, hivenen viljaista tuntua tuovana elementtinä, jolle paahteisuus sopii mukavasti. Jokseenkin turpeinen, samea tuntu viimeistelee syvän, ruskean ja paahteisen makumaailman, jossa on miellyttävää maanläheistäkin olemusta läsnä. Suutuntumaltaan vain keskirunsas, joskaan tähän hätään en ryhdikkäämpää otetta kaipaisikaan. Toimii siis varsin hyvin, eikä oikeastaan jää liian ohueksi saati vetiseksi missään vaiheessa – hyvin tasapainoinen. Jälkimaku on kohtalaisen pitkä ja runsas, kahvisen paahteen ja hiljalleen ohenevan salmiakki-siirappisekoituksen värittämä.

Tuomio: Syviä makuja ja paahteista taidokkuutta hyvinkin toimivassa paketissa. Kovinkaan puuromaista tunnelmaa ei suutuntuma tarjoile, mutta keskirunsaana pakettina Anderssonin kaurastout kehittyy varsin tasapainoiseksi ja taidokkaaksi näytelmäksi. Suosittelen, kaikille, varauksetta….

Pisteet: 39/50

maanantai 19. toukokuuta 2014

Kotiolut: Ukonmalja Pateria Wit - Athoksen Usvat



Kesäjuomaa biergartenissa...
Siitä on jo jokunen viikko, kun kärvistelimme hyisen viiman armoilla Ukonmaljan kotipanimon pihassa Jyväskylän Palokassa. Hain Tommilta kassillisen uutta maisteltavaa, joten kyllähän sitä aina pikku viiman sen voimalla kestää. Ensin arvioihin pääsi tämä kyseinen witbier, jota itse tekijäkin onnistuneeksi kehui – omaan vaatimattomaan tyyliinsä tosin… Yksi pullo tuli jo avattua mökkireissulla, mutta tapahtuman rentoutukseen tarkoitetun luonteen mukaisesti keskityimme vain nauttimaan oluen mausta ilman tarkempaa analyysiä. Ja hyvinhän se maistui – tokaisipa perheen parempi puoliskokin, että "jos kotona joskus olutta tehdään, niin se on sitten tällaista!” Mutta vielä en kuitenkaan lupaa saanut keittiön nurkkaa kotipanimoksi valjastaa…

Pateria – mielenkiintoinen nimi tällä oluella ja kuten olemme oppineet, liittyy myös oluen nimeämiseen syvällisempi tarina ja yhteys johonkin suurempaan, tällä kertaa skandinaavista mytologiaa laajempaan käsitteeseen. Pateria witbier kuuluu neljän oluen saagaan, jotka ilmentävät esimerkiksi hindumytologiassa tunnettua maailman aikaa – sen neljää aikakautta, yugaa. Itselleni aihepiiri on täysin vieras, mutta itse oluen tekijä selventää tuota puolta ytimekkäästi.

”Hindumytologia kuvaa aikakausia seisovan lehmän/härän symboliikalla: ensimmäisenä maailmanaikana se seisoo neljällä jalalla, toisena kolmella, kolmantena kahdella ja viimeisenä yhdellä. Tämä kuvaa hengellisyyden vähenemistä ja rappeutumista aikakausien myötä”

Lyhyesti kuvattuna ensimmäisen aikakausi, Satya Yuga tunnetaan myös kulta-aikana, joka voidaan nähdä ns. täydellisenä aikana, jolloin hengellisyys* erottamaton osa kaikkea. Toisen aikauden, Treta Yugan aikaan hengellisyyden atribuutti alkaa rappeutua ja edemmäs mentäessä hengellisyyden merkitys ja läsnäolo murenevat entisestään – Treta Yugan aikaan sitä on kuitenkin vielä ”kolme neljäsosaa ” jäljellä. Tämänkertainen oluemme, Pateria viittaakin juuri tähän rappion ajan alkuun, toiseen aikakauteen.

(*=Tommin täsmennys: ”’Hengellisyys' tässä kohtaa kuuluisi ehkä ymmärtää laajempana kosmologisena tai -gonisena käsitteenä, eikä sekoittaa varsinkaan 'uskonnollisuuteen'”.)

”Ajattelen, että tätä voi tulkita -- jos ihmiskuntaa tarkastellaan -- uskontojen synnyllä ja sitä myötä esoterian ja eksoterian synnyllä; hengellisyys ei enää ole kaiken luonnollinen, erottamaton attribuutti (niin kuin esim. lyövä sydän on elävän ihmisen erottamaton, kiistaton ja itsestään selvä osa), vaan sitä voidaan alkaa tarkastella, tulkita, kyseenalaistaa ja "harjoittaa" eri tasoilla. Tätä kuvaa nimi Pateria, joka (pater - isä) munkkiluostariassosiaatioineen viittaa vahvasti uskonnollisuuteen, toisin sanoen hengellisyyden erkanemiseen omaksi käsitteekseen, joksikin 'jota harjoitetaan', joksikin ’jota toiset harjoittavat eri tasoilla kuin toiset'.”

Ukonmaljan tyylinomaisesti mystinen olut...
Neljän maailmanajan käsitys ei suinkaan ole hindumytologian yksinoikeus eikä sen määritelmä kaikissa lähteissä ole samanlainen. Lähteestä riippuen neljä aikakautta kulkevat syklissä, jossa neljättä (Kali Yuga) aikaa seuraa ensimmäinen (Satya Yuga), jolloin hengellisyys palautuu totaalisesta rappiosta jälleen olennaiseksi osaksi kaikeutta. Toisaalta, yhtä vahvana käsityksenä aikojen kulusta on kahden aseman väliä matkaavan junan malli. Siinä viimeisen aikakauden, rappioon päättyvän Kali Yugan jälkeen alkaakin samaisen aikakauden nousuvaihe – ajanjaksot kuljetaan käänteisessä järjestyksessä kohti alkutilaa, Satya Yugan kulta-aikaa. 

Myös aikakausien kestosta on erilaisia tulkintoja. Esimerkiksi intilaisen Swami Sri Yukteswar Girin kirjassa The Holy Science aikojen kesto poikkeaa suurestikin perinteisestä määritelmästä, jossa esimerkiksi Satya Yugan kestoksi katsotaan jopa 1 728 000-vuotta. Swamin mukaan saman ajan kesto olisi laskuvaiheessa 4800-vuotta ja saman verran käänteisessä noususuhdanteessa. Tämän teorian mukaan elämme parhaillaan Dvapara Yugan nousukautta, mutta kulta-ajan saavuttamisen suhteen emme ole vielä edes puoli välissä. Rappio kuitenkin on alkanut taittumaan jo vuonna 499, joten suunta on oikea. Tommi lisää vielä soppaan yhden näkemyksen, joka todistaa aiheen monet kasvot – joille on kuitenkin keskenään selkeä yhteys…

”Edellä mainitun lisäksi koko "neljän maailmanajan olutsaaga" voidaan nähdä symbolina viitaten myös Georges Dumezilin esittämään hypoteesiin muinaisten kulttuurien kolmifunktionaalisesta rakenteesta, jossa yhteiskunta rakentuu kolmesta luokasta: papeista, sotureista/soturikuninkaista ja kansasta/rahvaasta. Tähän peilaten Satya Yuga voisi ilmentää näiden luokkien täydellistä harmoniaa, Treta Yuga (Pateria) pappien valtakautta, Dvapara Yuga soturikuninkaiden valtakautta ja Kali Yuga (Hedonia) rahvaan valtakautta.”

Entäs nuo Athoksen Usvat sitten? No Tommi valoittaa aihetta kutkuttavan seikkaperäisesti:

”Alaotsikko Athoksen Usvat jatkaa ja vahvistaa Pateria-nimen symboliikkaa, sekä yugien että kolmifunktionaalisen yhteiskunnan symboliikan suhteen (Athos on itsehallinnollinen luostarivuori Kreikassa), mutta sillä on myös toinen, olymposlainen merkitys, jonka myötä se tulee toimimaan erään tulossa olevan oluen vastapoolina, mutta siitä enemmän toisella kertaa.”

Athoshan on myös yhden muskettisoturin nimi..? 

No mutta... Edellä kuvatunlainen tarina on Paterialla kerrottavana ja onkin luontevaa jatkaa tarinaa pureutumalla sen materiaalisempaan olemukseen, raaka-aineisiin ja makutuntemuksiin. Mausteita keitoksesta löytyykin hyvä kourallinen ja voinen jo paljastaa, että niillä on hyvä rooli myös oluen makumaailmassa. Mallaspohjasta hieman alle puolet koostuu mallastamattomasta luomuvehnästä, kaurasta ja speltistä, puolet on pilsner-, sahti-, münich- ja acidmaltaista – lämpökäsitelty, mallastamaton vehnää kattaakin sitten loput 5%. Humalina Tommi on käyttänyt Hersbrückeriä ja Sorachi Acea. Mausteita tosiaan löytyy sopivan laajalla skaalalla: kamomillaa (n. 7 g), meleguettapippuria (grains of paradise) (n. 2 g), tuoretta appelsiinin kuorta (1 appelsiini), kuivattua curacao-appelsiininkuorta (24 g), korianteria (siemeniä) (12 g) sekä yrttiteetä (2 tl), joka piti sisällään anista, kuminaa, fenkolia ja nokkosta. Vahvuutta kertyi lopulta viitisen prosenttia, joten oikein sopivalta kesäwittiltähän tämä kuulostaa! 

Ukonmaljan raportointia oluesta löytyy TÄÄLTÄ.

Ukonmalja Pateria Wit - Athoksen Usvat
Komeasti vaahtoaa! Valkean vaahdon alta löytyy sameahko, vaalean keltainen, jopa olkinen olut. Kaunista on. Tuoksu hieman piilottelee, mutta näyttäytyy varsin raikkaana, aromikkaana ja kesään istuvana. Vehnäinen, vaalea mallaspuoli hieman hautautuu withiivan ja teemäisen yrttisyyden alle. Jonkin verran raikasta, ehkä lähinnä sitrusta olevaa pirskahtelevuutta sekä mieluisan pyöreääkin maustearomia - lienee vahvasti käytetyn yrttiteen aikaansaannosta, mutta vahva rooli on myös kamomillalla. Ilmeisesti puoliskot täydentävät toisiaan hyvin. Hieman erilainen, mutta todella kiehtova ja toimiva paketti. Kerää kehut ansaitusti.

Maku on tuoksua asteen voimaisampaan ja huomattavasti syvempää äitymättä kuitenkaan liian iskeväksi saati kesän värinään turhan tunkkaiseksi - laajan skaalan makukirjo onkin hyvin tasapainossa. Nyt appelsiinimainen sitruksisuus on päässyt hyvin mukaan ja maalailee selkeät reitit läpi maun. Vaalean vehnäinen runko ei liikoja itseään esittele, vaan toimii yhteisymmärryksessä makumaailmaa kannattelijana. Tuoksusta tuttu teemäinen yrttisyys, kamomilla ja hiivan lopussa iskevä mausteisuus ovat vahvalti esillä ja määrittelevätkin tämän oluen melko pitkälle. Loppumaku nouseekin hieman tiiviimmäksi ja osin kuivattaakin kokonaisuutta mausteiden, kevyen hapokkuuden sekä hennosti nipistävän katkeron vahvistamien hiilihappojen yhteensovituksella. Tuntumaltaan sopivan ryhdikäs, silti mainion kesäoluen raameihin istuva.

Tuomio: Aromaattinen, mausteiden ja yrttien vaalea yhteensovitus, joka vetää mielen väkisinkin kesälomaan. Tasapainoinen, taidokas ja sopivasti myös purevuutta nostava kesäjuoma. Keräsi kehut laajemmaltikin testiryhmältä.

Liekkö muuten hieman kuivunut parissa viikossa? Jotenkin lopun mausteisuus tuntuisi hieman lisääntyneen - parempaan suuntaan ehdottomasti on mennyt. Jenkkihekumaa tämä ei mielestäni kaipaisi, mutta olisihan tuo mielenkiintoista kyllä testata...? Tai siis maistaa jos Tommi intoutuu tekemään...

Pisteet:
  • Tuoksu: 7
  • Ulkonäkö: 4
  • Maku: 8
  • Suutuntuma: 4
  • Kokonaisuus: 15

Yhteensä: 38/50