perjantai 27. marraskuuta 2015

Vierailu Uusi-Yijälän viinitilalle

Tilan kaikkein pyhin, 1700-luvun lopulta oleva viinikellari...
Suomessa toimii nykyisin parisenkymmentä viinitilaa, joista yksi löytyy Keski-Suomesta. Uusi-Yijälän tila sijaitsee Jämsässä, Päijänteeseen yhtyvän Patalahden rannalla. Tilalta on suora näköyhteys Himoksen laskettelukeskukseen, mutta sen pihapiiri ja tunnelma henkivät aitoa maaseutua ja välittömyyttä. Tuota tunnelmaa kävin haistelemassa kirjaprojektini tiimoilta.

Uusi-Yijälän historia ulottuu aina vuoteen 1784 saakka, jolloin se lohkottiin hieman etelämpää löytyvän Yijälän maista. Tarja Uusipaasto emännöi tilaa kolmannessa sukupolvessa. Hänen mummonsa osti tilan vuonna 1934, joten talon tarinat ovat kulkeneet jo omankin suvun sisällä yli kahdeksan vuosikymmenen ajan. Kuten kuvitella saattaa, on tilan pihapiiri nähnyt historiansa aikana yhtä sun toista ja nämä tarinat ovat jo itsessään hyvä syy piipahtaa paikan päällä tunnelmoimassa…

Tarja ottikin minut lämpimästi vastaan eräänä räntäsateisena marraskuun aamuna. Jutustelimme muun muassa kotimaisesta viinitilatoiminnasta ja viinien valmistuksesta, mutta tutustuimme myös tilan historiaan ja tarinoihin. Koska paikka on Tarjan vanha mummola, on hänen siteensä siihen erityinen mikä huokuu puheesta ja innokkaasta kerronnasta.

Pirtin puoli
Hirsiseinät huokuvat tunnelmaa
Tilan kellertävä, puuverhoiltu päärakennus kätkee sisälleen monia salaisuuksia. Sen koko hirsinen komeus paljastuu vasta sisään astuttaessa ja etenkin 1854 rakennetun pirtin puoli ihastuttaa rehdillä maalaishengellään ja tunnelmallaan. Jyhkeä kiviuuni, hirsiseinät ja leveät lattialankut ovat kestäneet ajan hammasta jo yli 150 vuoden ajan ja täydentävätkin kokonaisuuden kauniin rustiikkisella tavalla. Kävijän kannattaa tiirata tarkemmin myös takan taidokasta granitointia, joka on maalattu rappauksen pintaan "tiettävästi vuoden 1934 jälkeen"... Rakennuksen vanhinta antia on kuitenkin viinimyymälän virkaa toimittava huone kaiken keskiössä. Sen tarina on saanut alkunsa samaan aikaan kuin koko Uusi-Yijälänkin eli reilusti 1700-luvun puolelta. 

Omakohtaisesti erittäin kiinnostava rakennus on niinikään tilan perustamisen aikaan rakennettu maakellari, jonka suojissa kypsyvät ja säilyvät Uusi-Yijälän viinit. Luonnonkivistä koottu holvi on kiehtovan eläväinen ja tarjoaa hyvän suojan rauhassa tekeytyville marjaviineille…

Viinintuotantoa Uusi-Yijälässä on harjoitettu vuodesta 2005 lähtien eli se kuuluu viinitilojemme uusimpiin tulijoihin. Tässä suhteessa kontrasti pienpanimoihin on nurinkurinen kun otetaan huomioon, että panimoiden määrä on enemmän kuin tuplaantunut vuoden 2008 jälkeen… Viinit valmistuvat pääosin tilan omista antimista, jotka viljellään korkeimman omakätisesti ja luonnonmukaisesti. Vain Musta Mortti –viinin mustaherukat ja Kaunis Elinan omenat tulevat tilalle muualta – ensimmäiset glögistäänkin tunnetulta Uitamon tilalta Multialta, jälkimmäiset taasen Lepaalta josta Tarjakin on oppinsa aikoinaan käynyt hakemassa. Vuosituotanto on noin 2000 litraa ja käytännössä kaikki myynti tapahtuu tilalta joko oman myymälän tai ravintolan kautta.

Harmaasta säästä huolimatta kyltti opastaa perille...
Tällä viinikellarilla on jo ikää...
Kaksituhatta litraa ei ole suuri määrä, mutta sekin taipuu moneksi eri juomaksi, joita on saatavilla vaihtelevasti läpi vuoden. Esimerkiksi tummanpuhuva lajikeherukkaviini Musta Mortti kypsyy vuoden verran tammitynnyreissä ja maatiaislajike Melalahdesta ja marja-aronioista valmistuva Yijän Ylpeys voimistaa aromejaan sur lie –kypsytyksen voimin. Viinit kypsyvät rauhassa vuodesta kolmeen ennen pullotusta riippuen tuotteesta, mutta jatkavat kehittymistään vielä pulloissakin… Tarkempaa tietoa viineistä ja niiden saatavuudesta löytyy Patapirtin kotisivuilta: Viinimyymälä

Viinikellarin katto on kauniin jyhkeän
käsityön tulos...
Viinin ja tunnelman lisäksi vierailijoille on tarjolla myös vatsan täytettä. Ravintola Patapirtti kattaa pirtin pöytään aitoja, paikallisia makuja luottaen lähiruokaan ja kulloisenkin sesongin antimiin. Ruuat valmistetaan puhtaista raaka-aineista alusta loppuun itse, mikä mahdollistaa asiakkaan toiveiden ja erikoisruokavalioiden huomioimisen. Idean iskiessä emännän voi nähdä vaikkapa niityllä nyppimässä nokkosenlehtiä omakätisesti keiton tarpeiksi tai vaihtoehtoisesti vadelmapensaan silmujen kimpussa villiyrttiteeman hengessä. Rehdit maut ja yksilöllinen huomioon ottaminen nousevat esiin aiheesta keskusteltaessa ja ”vierailu voi olla myös elämys” –ajatus kiteyttää toiminnan osuvasti.

Mummolamaisuus, maalaistunnelma ja vanhan pirtin aitous tekevät kokonaisuudesta kiehtovan, eikä edes harmaan loskainen päivä tunnu sisälle ulottuvan. Viini- ja ravintolatoiminnan lisäksi tarjolla on pienimuotoista majoitusta, mutta myös kesävieraaksi saapuvia laidunlampaita on mahdollista päästä ihmettelemään. Marjojen lisäksi pelloilla harjoitetaan myös kauran pienviljelyä ja ravintolan palveluita on a la carten lisäksi mahdollista hyödyntää myös yksityistilaisuuksien muodossa.

Tilan aukioloajat:
  • Ravintola Patapirtti palvelee Ti-Pe klo 17-22 ja La klo 12-22 – muutoin tilauksesta.
  • Viinipuoti on avoinna joka päivä 9-21, mutta ravintolan aukioloaikojen ulkopuolella kannattaa varmistaa että myyjä on varmasti paikalla.
Lisätietoja löytyy Patapirtin kotisivuilta:

www.patapirtti.fi
Uusi-Yijälässä ei myydä vain viiniä ja ruokaa, vaan myös hyvää oloa… Sen voin hyvinkin uskoa…

torstai 26. marraskuuta 2015

Hiisi Herrasmies IPA



Herrasmiesmäistä...
Pitkän tien on Konneveden mies oluiden saralla kulkenut. Nykyisin Hiisin työjuhtana ankaraa duunia painava Herrasmies-Topi on niittänyt mainetta kotiolutpuolella hurmanneella Voetto-brändillään ja Peräkamari-kollaboraatioillaan. Nyt TV:stäkin tuttu hahmomme on saavuttanut hatunnoston arvoisen merkkipaalun: oman reseptin saattamisen kaupalliseen levitykseen! Onnittelut lienevät paikallaan... Hyvä Topi!

Tyylikkäästi Herrasmies IPAksi nimetty olut noudattaa kesällä maistossa olleen Herrasmiespanimon ”Bretta” IPAn reseptiikkaa. Ominaisuuksiltaan hämäävän brettaisesta Saccharomyces "bruxellensis" trois –hiivakannasta twistinsä saava tropiikin hedelmä on humaloitu Citralla, Amarillolla ja Simcoella eli Apollo näyttää tippuneen kaupallisesta erästä pois. Kysäisin Topilta hieman mietteitä oman reseptin menestyksen johdosta ja kyllähän se kuulemma mieltä lämmittää että tuotteeseen löytyy uskoa siinä määrin, että panimo antaa luvan valmistaa tuotteen kaupallisesti ja vieläpä uskollisena alkuperäiselle reseptiikalle. Ja miksipäs ei, onhan tuo kotiversiokin monessa suussa hyväksi todettu.

Piipahdimme Nikulaisen, Laitisen ja Silvennoisen Sahti-kirjan julkistustilaisuuden jälkeen Harry’sissä, jonka hanaan olut oli kytketty paria päivää aiemmin. Herrasmiesseurueessa Topin tuotos keräsi kehuja ja niihin oli helppo yhtyä…

Hiisi Herrasmies IPA
Muistikuviin verraten kaupallinen versio piilottelee tallimaista twistiään melko tiukasti, päästäen tuota funkya makumaailmaa esiin melko säästeliäästi esiin. Tuoksultaan se on melko runsas, vaalean trooppinen ja greippinen, mutta myös hienoisen enteilevä ja ehkä sitä "bruxellensismäisyyttä" vilautteleva.

Mausta löytyy miellyttävää napakkuutta, kevyttä mausteisuutta ja runsasta hedelmäisyyttä. Greippinen katkeruus on rapeaa, mutta myös kevyttä karamellia löytyy. Brettaista tuulahdusta on tosiaan ilmoilla hieman, mutta ei välttämättä siinä määrin että jotain twistiä suorilta osaisi arvata mukana olevan. Mutta kun sen tietää, niin kyllähän sitä sieltä sitten löytyy…

Selvästi kesän kotiversiota rapeampi, mutta myös muutoin puhtaamman ipamaisempi. Hiiva voisi olla hitusen ronskimmin esillä, sillä olisi kuitenkin paljon annettavaa kokonaisuudelle. Molemmissa on puolensa ja hankala sanoa, kummasta pidin enemmän – hyviä oluita molemmat. Herrasmiesmäisiä, ehdottomasti.

Pisteet: 38/50

Huhujen mukaan jotain hieman "muhkeampaa" "coctailia" olisi Herrasmiehen jäljillä jo tuloillaan, mutta salaisena toiveena voisin heittää vielä, että herrasmiesmäinen barley wine olisi myös kova juttu... Ommuute, kuten panimolla tavataan sanoa…

Winkler Lengenfeld Kupfer Spezial


Dunkelia Saksasta – kuinkas ollakaan. Lengenfeldiläinen Winkler Bräu kuuluu nahkahousumaan keskivanhaan kaartiin vajaan neljänsadan vuoden kokemuksellaan. Panimo on perustettu vuonna 1628, mutta toiminnan perusta on luotu jo 1428 perustetun majatalon myötä. Ilmeisesti yrityksen historiaan kuuluu olennaisesti kaksi yhteensulautunutta sukua: majatalon perustaneet Yberlet ja nykyään panimon nimessäkin mainitut Winklerit. Oluen valmistuksen lisäksi yritys pyörittää hotelli- ja ravintolatoimintaa työllistäen lähes 150 paikallista.

Pitkistä perinteistä huolimatta panimoa on modernisoitu aikojen saatossa ja etenkin tälle vuosituhannelle tultaessa. Aivan 1900-luvun alussa tontilla jouduttiin myös rakennushommiin tulipalossa tuhoutuneen panimon uudelleen avaamiseksi. Raaka-ainehankinnoissa Winkler Bräulla luotetaan lähialuiden antimiin ja oluet valmistuvat kaikessa rauhassa avoimissa astioissa.

Kupfer Spezial ei oluena yllä aivan panimon ikää vastaaviin lukemiin, mutta varsin mittava historia silläkin on. Sitä valmistettiin ensi kerran vuonna 1975 eli nelisenkymmentä vuotta sitten. Olut olikin panimon tuotteista ainut, josta olin jo aiemmin tietoinen ja kyseessä onkin eräänlainen klassikkojuoma. Siksipä harmittaakin, ettei kokemus aivan niin yleväksi jäänyt kuin olisi toivonut: 

Winkler Lengenfeld Kupfer Spezial
Punertavan ruskea, kirkas ja kauniisti vaahtoava olut. Tuoksultaan terävän maltainen, hieman keskitumman leipäinen ja aavistuksen pähkinäinen. Kukanvartista, vihertävän yrttistä sivallusta, hieman hyökkäävä kokonaisuus.

Maultaan tasapainoisempi, sellainen kevyempi ja raikkaampi tumma lager. Hieman pähkinää, kevyen leipäistä maltaisuutta ”peruslagerisella” tunnulla. Myös hienoista hunajan katkua ennen yrttisemmän rutistuksen raikastavaa tuulahdusta. Jälkimaku on melko napakka, hieman pähkinää kantava ja yrttisen selkeä. Tuntumaltaan melko raikas, kohtalaisen runsaasta mausta huolimatta kevyt ja virkistäväkin.

Tuomio: Ei omaan makuun parhaiten iskevä dunkel. Maltaan mahti jää puolitiehen vaikka sinällään mukavan raikas vaihtoehto onkin. Jää kaipaamaan jotain, ehkä eniten ruokaisaa kumppania..

Pisteet: 29/50

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Saimaan Pils


Virtasalmi muuten pomppaa aina silmään tölkin kuvituksesta...
Saimaan Juomatehdas on tänä vuonna kunnostautunut uutuuksien saralla. Jo jonkin aikaa maitokauppojen hyllyissä oleskellutta Saimaa Pilsiä on monin paikoin kehuttu tyylikkään puhdaslinjaiseksi ja rapsakan tsekkityyppiseksi olutnautinnoksi, joka muistuttaa erehdyttävästi lajin legendaa, Pilsner Urquellia.

Olut rakentuu puhtaasti kotimaisen Pilsner-maltaan varaan Magnumin vastatessa katkeropuolesta. Tyylikäs ja tyylissä ”alkuperäinen” Saaz hallitsee humalakattauksen aromipuolen, joten eihän tämä lainkaan hassummalta kuulosta! Panimon markkinapuhe kuuluu seuraavasti: 
Saimaa Pils on suodatettu, kullankeltainen ja runsaasti humaloitu täysmallasolut. Pohjahiivaoluen kevyen maltainen maku syntyy kotimaisilla pelloilla kasvaneista ohramaltaista. Helposti nautittavan ja raikkaan makunautinnon viimeistelevät perinteiset saksalaiset humalalajikkeet. Mikkelissä luonnonkauniin Saimaan rannalla valmistettavat Saimaa-oluet syntyvät vuosisataisia olutperinteitä vaalien ilman lisä- ja säilöntäaineita.
Saimaan Pils

Kirkas, oljenkeltainen ja kauniin vaahdon nostava pils Mikkelistä. Tuoksu on vallan mainio. Rehdin ruohoinen, sitä myöten tuore ja raikkaan rapea. Vaalea, kevyen leipäinen runko toimii ja tasoittaa tunnelmaa hienosti - varsin onnistunut aloitus.

Maussa laskeudutaan hieman alemmalle tasolle, mutta edelleen puhutaan varsin pätevästä pilselämyksestä. Tunnelmaa dominoiva ruohoinen purevuus on saanut kylkeensä voikukanvartista vihreyttä sekä ohutta yrttistä vivahdetta. Vaalean maltainen runko on aivan aavistuksen makeutta työntävä mutta samalla myös hieman pahvista kulmaa näyttävä. Nämä ovat kuitenkin ohuita sivutuntumia muutoin puhdaspiirteisen ja raikkaan kokonaisuuden reunoilla.

Tuomio: Pirteä, virkeä ja tyylikkäästi humaloitu pils Saimaalta. Pieniä sivuääniä taustalta löytyy mutta pääpiirteet ovat hyvillä urilla ja kyseessä onkin erittäin oivallinen käyttötili moneen tarkoitukseen. Kannatan!

Pisteet: 35/50

tiistai 24. marraskuuta 2015

Sori Havana Gose with Lime & Mint

  • Tyyli: Gose
  • Alk.%: 4,6
  • Panimo: Sori Brewing, Tallinna, Viro
Sorilta on tullut muutamia aika vinkeästikin maustettuja oluita, mutta tämä mojitomainen gose lienee ihan omalla levelillään. Saksalainen perinnolut, kuten niin moni muukin jo sukupuuttoon kadotettu oluttyyli, on herätetty henkiin jenkkien toimesta. Berliner Weissen ohella Gose tuntuukin olevan aika kovassa huudossa Atlantin takana mutta hiljalleen myös Euroopassa on lähdetty mukaan Gosen, Lichtenhainerin ja muiden vastaavien hapanoluiden elvytyspuuhiin. Variaatiot vaihtelevat puolin ja toisin autenttisuutta jäljittelevistä historiapläjäyksistä ”nykyaikaistettuihin” vedoksiin ja versiointeihin – sorilainen näkemys kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. 

Havana Gosen keittovaiheessa on käytetty useampi kilo limenkuorta ja käymistankkiin on lisätty niinikään kiloittain tuoretta minttua 36h:n ajaksi killumaan. Goslarin alueen mineraalirikasta pohjavettä simuloidaan reseptiikkaan lisätyn Himalajan vuorisuolan muodossa. Maustekirjoa ajatellen etiketti on osuvan Kuuba-henkinen, vaikka oluen juuret Saksassa ovatkin… Minua hieman pelotti avata tätä pulloa…

Sori Havana Gose with Lime & Mint
Samea, kevytvaahtoinen ja keskitumman keltainen. Tuoksu tuo pullonsuusta haisteltuna mieleen jonkinlaisen drinkin Gin Lemonin, Mojiton ja Breezereiden välimaastosta. Ei ehkä se miellyttävin lähtökohta oluesta saati gosesta puhuttaessa. Eikä se lasissa miksikään muutu. Minttua, sitruksen hapanta hedelmää ja kevyttä suolaisuutta...

Mausta sen sijaan löytyy mukavaa särmää maitohappoisessa muodossa, mutta muutoin melko selvällä drinkkilinjalla mennään. Punakiteistä suolaisuutta löytyy hyvin, samoin aika rehtiä minttua ja sitruksista hedelmän happamuutta. Jälkimaku on melko epämiellyttävä kevyen makeuden noustessa mukaan makukirjoon.

Tuomio: Aika kaukana oluen makumaisemista ollaan eikä meno puhuttelee oikein millään tasolla. Gosen kaunis ajatus hukkuu drinkkimausteiden alle eikä tasapainoa saavutettu missään vaiheessa...

Pisteet: 23/50

maanantai 23. marraskuuta 2015

Sori Brewing Dark Humor Club

  • Tyyli: Imperial Stout
  • Alk.%: 8,0
  • Panimo: Sori Brewing, Tallinna, Viro

Tummaa huumoria Tallinnan suunnalta… Sorin kahdeksanprosenttinen Dark Humor Club on kylmäuutetulla espressolla ja 120:llä Bourbon-vaniljatangolla täräytetty imperial stout. Oman lisämausteensa kokonaisuudelle on antanut kaakaonibseillä vuorattu käymistankin pohja, joten oikeastaan kaikki paahteisten makujen hekumalliset mausteparitukset löytyvät tästä yhdestä ja samasta oluesta.

Syksyinen sade vihmoi kartanon tiluksia joten, lämmin ja kahvisen paahteinen talviolut oli enemmän kuin selviö tunnelman luontiin… Ja kyllähän sitä tunnelmaa sitten saatiinkin! Tai noh, milloimpa kahvinen imperial stout ei muka toimisi, häh?

Kotiolutnikkareille muuten vinkiksi, että Sori on julkaissut oluen reseptin Reittausblogin masinoiman #Avoinolut -haasteen myötä: 


Sori Brewing Dark Humor Club
Musta olut runsaalla, ruskealla vaahdolla. Komea on. Tuoksu on syvä, pehmyt ja tummasävyinen. Varsin tummaa, kahvista paahteisuutta sekä miellyttävää kaakaomaista suklaisuutta. Ilmassa leijuu vaniljainen, jollain tapaa myös kevyttä tammisuutta antava verho. Savun rajoille paahdettua mallasta, kevyttä lakritsia ja kermaista pehmeyttä.

Maultaan mainio - hyvin syvä ja runsas. Tyylikkään espressomaista tunnelmallisuutta, rouhitun kaakaopapuista suklaisuutta, lakritsia, tankomaista vaniljaa ja hienoista paahtuneen siirappista makeutta. Jälkimaku on paksun kahvinen, hieman katkera ja kuivan suklainen - myös aivan ohutta savuista tuntua sekä runsaampaa bourbonaromikkuutta...

Tuntumaltaan melko runsas, hivenen tahmea mutta yleisesti kuivahkoon kääntyvä. Runsaasti makua, hyvää tunnelmaa ja miellyttäviä vivahteita.

Tuomio: Tunnelmallinen, syvää paahteisuuden kirjoa ilmentävä olut espresson ja kaakaoisen suklaisuuden maailmasta. Hieno olut...

Pisteet: 42/50

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Kirjaprojekti: Juomien Suomi – Pienpanimot, viinitilat ja tislaamot



Maan makujen matkassa...
Lisäys: Kirjaprojekti on nyt saatu päätökseen. Lisää aiheesta täällä: 

Makumatkalla pohjoisessa: Juomien Suomi – Pienpanimot, viinitilat ja tislaamot


Ensi vuoden kenties odotetuin kirjauutuus julkaistaan toukokuussa, mutta sitä ennen on vielä paljon tehtävää. Allekirjoitin vastikään kustannussopimuksen Karttakeskus Oy:n kanssa työnimellä Juomien Suomi – Pienpanimot, viinitilat ja tislaamot kulkevasta kirjasta. Aloite hankkeeseen on lähtöisin kustantajalta, mutta sen sisältöä on suunniteltu yhteistyöllä kuluneen syksyn aikana.

Kirjassa esitellään kotimaiset pienpanimot, viinitilat ja tislaamot alueittain ja allekirjoittaneen toimittamia esittelytekstejä täydennetään Karttakeskuksen karttamateriaalein. Eräänlaisena matkaoppaana toimiva teos nitoo yhteen eri juomavalmistajien monipuolisen kokonaisuuden ja nostaa näin esiin myös paikallisemmalla tasolla toimivia tuottajia. Kohteita on listattu reilut 80 kappaletta ja määrä tarkentuu syksyn aikana tehtävien yhteydenottojen myötä. Tavoitteena on mahdollisimman kattava ja informatiivinen tietopaketti, josta olisi iloa niin lukijalle kuin esiteltäville toimijoillekin.

Aikataulu on tiukka, mutta samalla sopivaa haastetta antava. Karttojen tuoma lisäarvo kiehtoo allekirjoittanutta kovastikin ja projektin aihepiiri on muutoinkin omiin mielenkiinnon kohteisiin hyvin istuva. Kotimaiset maut ja paikallisuus ovat aiheita, joista ei koskaan voi puhua liikaa…

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin tällä kertaa. Kritiikkiä, ideoita, kohdevinkkejä ja kaikenlaisia ajatuksia otetaan vastaan. Parhaat kanavat lienevät kommenttikenttä tai sähköposti bierbaronblog@gmail.com.

Kippis!

J-P

Ps. kirjaa on viety eteenpäin Retkipaikka-teoksen pohjalta, jonka näytettä pääsee tarkastelemaan TÄSTÄ.