Vuoden Olut 2014: Django & Steven Pale Ale

• Tyyli: American Pale Ale
• Alk.%: 5,2
• Panimo: Saimaan Juomatehdas, Mikkeli, Suomi

Djangon taikaa...

Vuoden Olut 2014 nyt maistelussa… Kokeellisen, pieneriä valmistavan Panimoravintola Bruuverin Django & Steven Pale Ale vei siis keväällä voiton Helsinki Beer Festivalien olutkilvassa ja näin ollen Bruuverin isäntäpanimo, Saimaan Juomatehdas toi Ilkka Sysilän mestaroiman oluen laajemmille markkinoille suuremman kapasiteettinsä turvin. Matka Alkon valikoimiin kuitenkin vei toistaiseksi tuntemattomasta syystä odotettua pidempään, mutta viime viikosta lähtien A-marketin hyllystä on tätä Saimaan tyylikästä prosecco-pulloa jo löytynytkin. Ravintolamyynnissähän olut oli jo jalkapallon MM-kisojen aikaan, mutta jokseenkin raa’an kalskean pettymyksen se tuolloin jätti – ehkä sen harteille oli tullut ladattua liikaakin odotuksia…

Oluen nimeä ehdin pitkään pohtimaan, mutta Reittausblogin Harri ehti onneksi hoitamaan salapoliisin työt alta pois – Olutverkkohan tarinan loppu viimein paljasti:

Oluen eriskummallinen nimi tulee Ilkka Sysilän jazzharrastuksesta. Belgialainen jazzkitaristi Jean ”Django” Reinhardt (1910-53) muodosti ranskalaisen viulistin Stéphane Grappellin (1908-97) kanssa uusia uria aukovan duon, joka Sysilän mukaan joutui Yhdysvalloissa esiintymään amerikkalaisperäisillä nimillä Django & Steven.

Eli jazz-hommia humalan hekumissa, ei huono yhdistelmä joskaan Reinhardtin sävelet eivät omaan jazzmakuun mieluisimpia olekaan… Saimaa onkin nopeasti nostanut katseitaan myös ronskimpia makuja tarjoavien oluiden suuntaan, josta Django & Stevenin lisäksi hyvänä osoituksena toimivat maitokaupan maistuva Brewer’s Reserve-kaksikko India Pale Ale ja American Red Ale. Jenkkityyliä on tarjolla Alko-uutuudenkin suhteen, sillä tämä olut on humaloitu maistuvin Cascade-, Chinook- ja Columbus-lajikkein. Melko tuoreena olueen päästäänkin nyt käsiksi, joten tilaisuus kannattaa hyödyntää. Levylautaselle voi iskeä vaikkapa nimikkoduon musiikkia.

Django & Steven Pale Ale

Oljenkeltainen olut todella niukalla vaahtokerroksella varustettuna. Värimaailma hieman leikittelee valoa vasten ja luo tietynlaista syvyyttä näkyyn yhdessä kevyen sumeuden kanssa. Tuoksultaan suhteellisen hillitty, trooppisten hedelmien hedelmälihaa tarjoileva, ehkä hieman kankean viljaisan maltainen. Melko neutraali tuoksu, niin hyvässä kuin pahassakin.

Maussa meno onkin sitten jo ytimekkäämpää, joskin varsin suoraviivaista. Raa’anlaista sitruunaa ja greipin kuorta suuntäydeltä tarjoileva makupaletti saa mausteekseen kevyen ruohoisen tuulahduksen unohtamatta lopun pippurista mausteisuutta. Runko jää jalkoihin melko neutraalina, vaaleutta uhkuvana mutta osansa hyvin esittävänä palasena. Lopun rutistus on varsin pureva, pitkäkestoinen ja greippistä sävyä ronskisti mukaansa kaappaava. 

Tuomio: Alkuun hieman latteissa tunnelmissa alkanut matka kääntyy nopeasti suoraviivaiseen humalan tanssiin, jonka askeleet on sovitettu raa’ahkon sitruksen ja greipin tahtiin. Kevyt mausteisuus, ruohon vivahtava vilaus sekä kevyt yrttisyys täydentävät kuorolaulun viimeiseen puristukseen, joka ei hevillä tunnu otettaan irroittavan.

Pisteet: 34/50

Porsaan potkaa Oktoberfestin kunniaksi

Porsaan polvi on rehtiä ruokaa parhaimmillaan... Kuva Prahasta toissasyksyltä.

Olutkellarin kokkinurkkauksessa tällä kertaa porsaan potkaa – olkoonpa nyt vaikka Oktoberfestin kunniaksi sitten. Potkaa ei aivan mahdottomasti ole tullut syötyä, eikä aiemmin itse valmistettuakaan. Syksy kuitenkin kutsuu haudutettavien lihojen äärelle ja saksalaisen kansanjuhlan aika luontaisesti virittää makuhermot rehellisten porsasruokien taajuudelle. Prahassa pari vuotta takaperin nautittu, tuhannen gramman painollaan varrasta taivuttanut porsaan polvi on kummitellut mielissä jo hyvän aikaa. Polvea ei kuitenkaan tähän hätään saatavilla ollut, joten lähin korvaaja löytyi kotipakastimen potkaosastolta. Resepti tuli sovellettua omasta päästä ja kotoa löytyvien raaka-aineiden rajoissa. Alta löytyy lista käyttämistäni aineista, mutta laittelen mukaan myös muutaman huomion variointiin liittyen… Lopusta löytyy vielä parit vinkit maksamattomien mainosten muodossa.

Potka siis valmistettiin hitaasti lihaliemessä hauduttamalla ja viimeisteltiin paahtamalla uunijuurespedin päällä ennen tarjoilua. Liemestä keittelin kasaan maistuvan kastikkeen… Polvea teki siis mieli, mutta potka ajanee asiansa vähintään yhtä maittavasti – vanhaa sanontaa mukaillen: polvesta potka paranee!

Tarvitaan:

• Porsaan potkaa *
• Lihalientä **
• Valkosipulia
• Suolaa
• Mustapippuria
• Yrttejä***

Lisukkeet:

• Liemestä kasaan keitetty kastike (lisäsin siirappia, soseutettua omenaa ja konjakkisinappia)
• Uunijuurekset (meillä peruna, punasipuli, tuore valkosipuli ja porkkana - maustamiseen öljyä, suolaa ja rosmariinia)
• Hapankaalia
• Teemaan sopiva olut

* = Käytössämme oli vain yksi, kahteen osaan leikattu potka, joka ei kahdelta ihmiseltä nälkää kyllä riitä viemään.

** = Itse käytin pakastamaani, porsaan kaslerin valmistuksesta yli jäänyttä, runsaan valkosipulista lientä, jonka runkona toimi hekumallinen savuolut Urbock. Esimerkki tästä löytyy kaikessa yksinkertaisuudessaan viime keväisestä pullet pork-jutustani. Liemeksi voi käyttää myös pelkkää olutta tai vaikkapa oluen ja lihaliemen sekoitusta – maustaminen oman maun mukaan.

*** = Kevyesti rosmariina laitoin, mutta mikään ei estä ronskimpaakaan kikkailua – nyt kuitenkin luotin tuhdisti makua antavaan lihaliemeen. Jossain mainittiin myös tomaattipyréen käyttö, mutta tuota ei nyt kotoa kuitenkaan löytynyt. Toiminee kuitenkin varsin hyvin, eli kannattaa kokeilla.

Reilut mausteet pintaan ja tuumausjuomaa kokille.
Nahka kannattaa jättää paikoilleen kypsennyksen ajaksi.

Valmistus:

1. Hiero mausteet lihan pintaan ja aseta pataan - halutessasi voit myös käyttää lihan pannulla ennen pataan laittoa. Näin toimiessa kannattaa paiston jälkeen pannulla käyttää pieni määrä nestettä, joka kerää lihasta irronneet rasvat ja maut kasaan - sitten vain pannun sisältö lihan kaveriksi padan puolelle. Nahkat kannattaa jättää kypsennyksen ajaksi paikoilleen ihan jo siitä syystä, että ne pitävät murenevan lihan helpommin käsiteltävässä paketissa.
2. Lisää lihalientä niin, että lihat peittyvät. Mausta mielesi mukaan ja lykkää matkaan vielä valkosipulit.
3. Sitten koko komeus uuniin hiljalleen muhimaan. Koska meillä yleensä viikonlopun ruokailu tahtoo liharuokien kanssa venähtää turhan myöhäiseksi, laitettiin liha jo yöksi uuniin. Lämpötilaksi valikoitui 115°C ja unet kestivät noin 8h, jonka jälkeen liha olikin jo irtonaisen mureaa. Maltillisella lämpötilan säädöllä ajan saa varmasti lyhemmäksikin, mutta ei se pilallekaan yöunien aikana ehdi menemään.
4. Nostin lihat pois liemestä ja jätin odottelemaan päivän kokkailuja.
5. Päivemmällä alkoi sitten hieman työläämpi, joskaan ei raskas savotta. Perunat veneiksi, mökkimaan porkkanat sopiviksi paloiksi ja sitä myöten uunivuo’an pohjalle. Päälle hieman öljyä, rosmariinia ja ripaus suolaa – sitten uuniin kunnes ovat kypsiä.
6. Tällä välin lihan haudutuksessa jäänyt liemi keitellään kattilassa kasaan. Joukkoon lisäsin lusikallisen konjakkisinappia, jonkin verran tummaa siirappia ja pari lusikkaa soseutettuja omenoita. Maustaakin voi, mutta tässä maut olivat voimakkaita jo lähtökohtaisesti.
7. Kun kastike on keittynyt kasaan ja juurekset uunin puolella valmiita, nostellaan potkan palat juurespedille, valellaan tilkalla kastiketta ja käytetään uunissa paahtumassa pöydän kattauksen ja siivouksen ajan.
8. Sitten vain nahat pois, lihat ja lisukkeet lautaselle ja hapankaalia kehiin. Lasiin teemaan sopivaa olutta ja nautinto voi alkaa.

Täytyy sanoa, että kokonaisuus toimi kauniisti ja maustaminenkin nousi uusiin ulottuvuuksiin runsaan valkosipulisen Urbock-lihaliemen käytön seurauksena. Potkua riitti, mutta lihan maku ei päässyt onneksi peittymään. Lisukkeet eivät hapankaalia lukuunottamatta suorainaista Oktoberfest-henkeä ilmentäneet, mutta sadonkorjuun antimia on mukava ynnäillä syksyn aikaan lihapatojen matkaan. Kekrin kaikua seassa siis, mikäpäs siinä...

Olueksi valitsin kotimaisen kausioluen, Vakka-Suomen Panimon valmistaman Prykmestar Oktoberfest-oluen. Samaa tavaraahan oli tarjolla jo viime vuonna, mutta silloin ko. olut ei aivan täysillä kolahtanut. Tänä vuonna makumaailma kuitenkin oli oikein kohdillaan eikä olut kalvennut maistuvan pitopöydänkään tärkeänä täydentäjänä – päinvastoin. Vaaleahkoa, melko tuhtia maltaisuutta tarjoileva uusikaupunkilainen lieneekin parhaimmillaan asiaankuuluvan, sopivan rasvaisen ruuan kaverina, mutta on hyvää siemailtavaa myös sohvan uumenissa nautittuna. Sopivaa purentaa, joka tänä vuonna osoittautuu edukseen viime vuotisen sekaisuuden jälkeen. Muutoin keskirunsasta suutuntumaa ja riittävää yleismakua. Olut paikallaan ja oikein mainio valinta tämänkertaisen ruuan kumppaniksi. Tokihan tuhdisti tummempikin lagermaailma tarjoaa hyvää paritettavaa potkan kaveriksi, mutta malttamattomana ehdin nautiskella ylempänä kuvassa näkyvän Wieninger Impulsatorin alta pois.

Vielä hetkeksi paahtumaan...

Ja sitten lautaselle lisukkeiden kera.

Parit vinkit (aka maksamattomat mainokset):

Parit vinkit makujen perässä matkaaville eli hyväksi havaittuja kauppiaita. Näitä voin suositella:

Mistä potkat? Näitähän löytyy vaihtelevasti lihatiskistä kuin lihatiskistä, mutta itse suuntaan lihahankinnoissa (joitain poikkeuksia lukuunottamatta) katseeni Savon suuntaan. Avovaimoni on siitä kummallinen nainen, että matkailu Kuopion Ikeaan tuntuu kiinnostavan kovastikin. Matkuksen tontilla, huoltoaseman yhteydestä kuitenkin löytyy syy, miksi maakuntamatkailu itään saa usein vihreää valoa omaltakin puoleltani. Savo-Karjalan Lihan tiskejä on reilun vuoden ajan tullut melko tehokkaasti tyhjennettyä, eikä markettilihoihin ole sitä myöten tarvinnut enää turvautua.

Täydellisen hapankaalin jäljillä? Maistuvaa hapankaalia tulee usein melko vakavissaankin etsittyä, mutta puuha on osoittautunut yllättävän hankalaksi. Lääke tähän ongelmaan löytyy niin ikään Savosta, Suonenjoella sijaitsevan Vanhamäen luomutilan myymälästä. Parempaa hapankaalia saa hakea ja mikäli siinä onnistuu, saa viestiä laittaa Olutkellarin suuntaan ASAP! Vanhamäen puodissa asioidessa kannattaa ottaa testiin myös maittavat hapankurkut...

CREW Republic Foundation 11 Pale Ale

• Tyyli: American Pale Ale
• Alk.%: 5,6
• Panimo: CREW Republic, München, Saksa
• Pantu: Hohenthanner Schlossbrauerei, Hohenthann, Saksa 

CREW-panimon oluita on tänä vuonna tullut testailtua ihan hyvällä skaalalla ja tällä kertaa vuorossa on panimon esikoinen, aiemmin ytimekkäällä CREW Pale Ale-nimellä kulkenut CREW Republic Foundation 11 Pale Ale. Makukokemuksia olen kirjaillut ylös jo parin vuoden takaa ja niissä kirjoissa olut ei suoranaisesti onnistunut säväyttämään, joskin kohtalaista kiitosta onnistui keräämäänkin – tarina muistuttaakin pitkälti saman panimo IPAn kahden nimiversion välistä vertailua samaisella aikavälillä. Oluen spekseistä löytyy kutkuttavat tekstin pätkät: Herkules, Nelson Sauvin, Chinook, Citra, Cascade – eli ei lainkaan hassumpi humalkirjo ”perustus-APAn” yllä ole. Kahden vuoden takaiset pisteet näyttävät muuten lukemaa 32/50, joten katsotaan ollaanko asian suhteen saatu niin sanottua nostetta.

CREW Republic Foundation 11 Pale Ale

Oranssin sävyinen, melko vaalea olut keskirunsaalla vaahdolla. Tuoksu on miellyttävä, aromaattinen ja raikaskin. Sitruksen sivallus on hyvin esillä, sitä tahdittaa appelsiinin kuorinen henkäys. Mallaspuolelta nousee kevyt, ohut ja melko mieto karamellin makeus, myös trooppista hedelmäisyyttä on vaaleissa väreissä jonkin verran tarjolla.

Mausta löytyy kesän kutsu, aromaattinen kaipuu. Sitrusta, pala vaaleaa tropiikkia sekä hyvin hentoa havuisuutta. Melko suoraviivainenhan tämä on, mutta toimivuus on kohdillaan. Rungosta löytyy tuoksun tavoin kevyttä karamellia, muutoin yleiskuva tuolla puolen on viljava, vaalea ja harmiton. Katkeruus on kohdillaan ja jälkimaku matkaakin sitrushedelmien johdattamana kohti rapsakan kuivahkoa loppua. Nektari lienee väärä sana, mutta hyvä, kevyehkö ja rapea kesäjuoma on kyseessä.

Tuomio: Mitä tuohon nyt lisäisi… Rapea, vaalea, sitrussävytteinen kesä-APA, jossa makujen kirjo ja yleinen keveys kohtaavat kauniissa paketissa. Ei maata mullistava, mutta puhdas, tasapainoinen ja oikein toimiva olut.

Pisteet: 34/50 

Elikkä nousujohteinen on parin vuoden odotus ollut ja kyllähän tätä kesänkin aikana pari pulloa ihan mieluusti mökkimaisemissakin siemaili.

Saimaan Brewer’s Special India Pale Ale

• Tyyli: Session IPA
• Alk.%: 4,7
• Panimo: Saimaan Juomatehdas, Mikkeli, Suomi

Uutta ilmettä uuden oluen voimin

Brewer’s Special India Pale Ale on suodattamaton ja vaalea pintahiivaolut, jonka tuoksussa ja maussa on trooppisia aromeja ja sitrusta. Oluen keskitäyteläinen runko syntyy Pale Ale-, vehnä- ja Cara Pale -erikoismaltaista. Viisi englantilaista ja amerikkalaista eri humalalajiketta takaavat aromikkaan tuoksun. Rohkea katkerohumalien käyttö viimeistelee runsaan makunautinnon.

Näin alkaa Saimaan Juomatehtaan hieman vaativampaan makuun suunnatun Brewer’s Special-sarjan India Pale Alen tarina. Sen kanssakumppani, varsin maistuvaksi tapaukseksi paljastunut American Red Ale viitoitti jo tietä tulevasta eli korulauseiden tasolle ei uuden brändin suhteen jääty – ja miksipä olisi jäätykään… Tölkin kylki paljastaa matkakumppaneiksemme First Gold-, Admiral-, Columbus-, Chinook- ja Cascade-humalalajikkeet, joiden kanssa teemme kohta lähempää tuttavuutta 45 EBUn intensiivisyydellä. Ehdinkin jo edellisen suhteen ilmaisemaan tyytymättömyyteni oluen pakkauksen ilmeeseen, joten siitä ei sen enempää - kauheus on katsojan silmässä ja makuahan tässä ollaan tutkimassa. Lähdetäänpä makumatkalle India Pale Alen maailmaan!

Saimaan Brewer’s Special India Pale Ale  

Vaalea, hieman oranssi olut runsaalla, varsin kestoisalla vaahtoturbaanilla varustettuna. Tuoksu on suht voimaisa, toimiva ja tuoreenomainen. Päällimmäisenä greippistä katkeruutta, hennommin mäntyä mutta myös kevyttä marjaisuutta – reunoilta voi poimia leipäisen karamellista mallasta sekä hennompaa hedelmäisyyttä. Hyvältä vaikuttaa.

Maultaan voimaisa, tuore, terävä ja pirteä. Runsaasti greippistä tuoreutta ja purevuutta tuntuukin riittävän oikein roppakaupalla. Jälkimaku on pitkä, rapean katkera ja greipinsävyinen. Mausta voi poimia hentoa marjaisuutta, aavistuksen toffeeta ja ehkä ripauksen hedelmäisyyttäkin, mutta oikeastaan mäntyinen ote on ainoita greipin rynnistystä edes jossain määrin haastavia elementtejä. Ylilyödystä katkeroinnistaan huolimatta olut kiehtoo eikä intensiivisyys (hieman yllättäenkin) verota nautintoa – oikeastaan päinvastoin. Runko on odotetusti kevyt, mutta vetisyys on kaukana ja aukot on tukittu onnistuneesti.

Tuomio: Todella rapea, tuore ja katkeruudessa hieman ylilyötykin uutuus, joka maittaa varsin hyvin. Yllättävän paljon puhtia on humalten tanssiin saatu puhallettua, mutta mikäs siinä kun runko pysyy olosuhteisiin nähden hyvin matkassa ja mauista paistaa läpi tuoreus, hallittu suoraviivaisuus sekä pirteys. Tämä toimii, tämä on hyvää.

Pisteet: 34/50

Kotiolut: Jyskän Imperial Stout 2014

Palataanpa vaihteeksi Jyskän kotipanimon antimien äärelle. Blogikollegani, olut-, viini- ja siideriasiantuntija Mika Laitinenhan luovutti alku kesästä haltuuni näyte-erän kehutun kotipanimonsa antimia. Kesähelteet ja tyyleiltään jyhkeät oluet eivät valitettavasti löytäneet yhteistä säveltään lomakaudella, mutta nyt syksyn tullen kaivattua viileyttä ja hämärän tuomaa tunnelmaa onkin sitten hyvin piisannut. Aiemmin olenkin jo ehtinyt fiilistelemään kutkuttavan vuosikerta-Solera Wittin sekä Raivain ryewinen tiimoilta, nyt sitten on hieman paahteisempien makujen vuoro. Mikan kirjoittama info näyttää seuraavanlaiselta:

”Jyskän perinteinen imperial stout. Tässä erässä paahtuneisuutta ja katkeruutta on silitetty pehmeämmäksi. Paahtuneisuus tulee paahdetusta ohrasta ja kahdesta tummasta maltaasta, joista toisen olen itse paahtanut uunissa (brown malt). Pantu 30.12.2013, alkoholia 9,5%.”

Jyskän Imperial Stout 2014

Nyt on tummaa… Musta olut on iltavalaistuksessa komean näköinen eikä rusehtava vaahtokerros sen päällä näytä hiipuvan sitten millään. 

Maku on kyllä kohdillaan. Syvät, tummat ja paahteiset imperial stoutit ovat mieleeni ja ilahduttavasti tässäkin on mukana myös suklaista tunnelmaa. Toki katkerotkin purevat suhteellisen voimaisasti, mutta nahkean paahteinen, jauheisen suklaan makeuttama puoli vie kädenväännössä voiton. Hieman salmiakkia, myös liköörimäistä lämpöä – nahkeaa mokkaa. Monipuolinen, arvokas ja nautinnollisen hidas – ei ehkä niin jyhkeä kuitenkaan, kuin olisi odottanut.

Mitä tässä nyt tarinoisi… Ulkona syysilta pimenee, sisällä kuvitteellinen takkavalkean loimu lämmittää mieltä. Lasissa oleva käsityötaidonnäyte on enemmän kuin paikallaan ja saa ajatukset liimautumaan sohvan pohjalle – tässä on hyvä olla…

Ajan kuluessa myös humalointi ilmoittelee itsessään ja saa kielen kannat kihelmöimään. Lopulta mieluisan monipuolinen kokonaisuus…