perjantai 31. elokuuta 2018

Chimay Cinq Cents 2017

Chimay Cinq Cents 2017
  • Tyyli: Abbey Tripel
  • Alk.%: 8,0
  • Panimo: Chimay, Balleux, Belgia
”Tripeliä saatava!”
Tai jotain sinnepäinhän se Reittausblogistikin kesän alkajaisiksi kodassaan karjaisi. Tripeliä löytyy muutama pullollinen Olutkellarinkin kätköistä, vaikken tämän vaalean ja vahvuudessaan usein alkoholin makuisen oluttyylin hienouksia ole oikein koskaan ymmärtänyt. Muutamia hyviä, paikoin jopa erinomaisia, tuotteita tästäkin kastista on toki tullut maisteltua, mutta aika ailahtelevalta tyyliltä se kumminkin on aina vaikuttanut.

Nyt esiin kaivettu Chimayn trappisti-Tripel on viime joulun Alko-kattauksen peruja eli tunnustaa vuosilukua 2017. Valkokorkkinen Chimay on munkkipanimon peruslinjaston tuorein lanseeraaus, mutta ikää silläkin on jo 52 vuotta. Alun perin olut tunnettiin nimellä Chimay Blanche, mutta sittemmin käyttöön on otettu myös Witbierestä paremmin erottuva Triple. Tämä isompi, kolmevarttinen pullokoko on saanut myös lisänimen Cinq Cents. Tuo nimi lanseerattiin Chimayn kaupungin 500-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1986.

Chimay Cinq Cents 2017
Tummanpuhuvat puna- ja sinikorkkiset Chimayt haastava Triple kuuluu niihin lajityylin edustajiin, jotka osuvat omaan makuhermoon hyvin. Jouluvalikoima-statuksesta huolimatta se osuu hienosti myös kesäkeleihin ja siksipä pullo tuli säästeltyä talven yli sopivaan hetkeen uhrattavaksi. Se hetki oli joku aika sitten kesän ollessa vielä tuoreena iholla.

Tripeleistä kiinnostuneiden kannattaa kurkata alussa mainitun Reittausblogin ansiokasta matkaa näiden belgijuomien maailmaan. Muun muassa tämän chimaylaisen vertaisarvio löytyy linkin takaa, mistä voi klikkailla auki myös useamman kymmenen muun Tripelin kesäarviot:

Trappist-tripelit: Chimay / Westmalle / La Trappe


Chimay Cinq Cents 2017
Kaunis, samean keltainen, monisävyisen syvävivahteinen ja erittäin runsaan, valkean ja kestävän vaahdon nostava olut. Tuoksu istuu kesäiltaan täydellisesti. Vaalea, hedelmäinen ja mausteinen tasapaino tarjoaa paljon nuuhkittavaa. Aromaattisuus ei ole tyystin kadonnut, vaikka vaaleasävyinen rusina sitrusvibaista ja kuivakukkaista tenhoa hieman jo pyrkii peittämäänkin. Kepeä ja viettelevä, oivallinen tuoksu.

Maku lunastaa tuoksun nostattamat odotukset. Se on tuoksua kuivempi, lähinnä vahvemman mausteisuuden ja lopussa nousevan lämmöntunteen vuoksi, mutta edelleen nautinnollinen. Aprikoosimaista ja vaalean rusinaista kuivahedelmää, kevyttä toffeeta, pirskahtelevaa sitrusta ja tuoksua kevyemmin kuivakukkaista parfyymiä. Tasapaino, yhteensointuvuus... Harmonia on se sana, jolla tätä kauneutta kuvailisin. Valkoviinimäisiäkin tuntemuksia herää, eli vaaleaa rypälemäisyyttä on myös tarjolla. Ai että...

Pisteet: 40/50

torstai 30. elokuuta 2018

Laitilan Kekri 2018

Laitilan Kekri 2018
Laitilan sadonkorjuuolutta ei ole kai useampaan vuoteen tullut testattua, mutta kun sitä nyt kotiporstuaan lähetin toimesta kannettiin, ei oluen ohi voinut enää marssia. Perusmaltaisia makuja tarjoileva, uudistunut Kekri kuulosti varsin osuvalta mökkieväältä, joten syksyinen iltahämärä keskisuomalaisen saunamökin terassilla oli melko selvä valinta testitilanteeksi.

Perusoktoberfestiläiset eivät useinkaan kovin syvälle makuhermoon iske, joskin viime vuosina paluu perusmakujen äärelle on koskettunut myös allekirjoittanutta. Tästä esimerkkinä voidaan mainita kesän kenties eniten meillä kulutettu olutkolmikko: Kukko Helles, Kukko Bitter ja Kölssi. Tämänvuotinen Kekrikin on hyvä, muttei tätä trioa silti haasta. Ihan hyvin kuitenkin siis pelaa ja mukaan mahtuu sopivasti tummempaakin kulmaa, mikä ainakin itseäni näin syksyllä miellyttää.

Puolen litran tölkkipakkaukseen pakattu Kekri pohjautuu männävuosien nimikaimoihin, mutta reseptikkaa on silti peukaloitu uniikin oluen mittapuun täyttävällä tavalla. Isoimmat muutokset viime vuoden painokseen on kuulemma tehty mallaspohjan puolella, mistä on saatu aiempaa paremmin janojuomaksi sopivaa tuntumaa aikaiseksi. Humalina toimii oluttyyliin sopivat Magnum ja Hersbrücker, eikä kokonaisuus hassumpi ole. Etiketin väritys johdattelee Oktoberfestin tunnelmiin, mutta kuvitus muistuttaa kyseessä olevan nahkahousukarnevaaleaja enempi meikäläisten sadonkorjuukauteen rinnastuva mallasjuoma.
Kekri on muinaissuomalainen sadonkorjuujuhla ja samalla suomalainen vastine Oktoberfestille. Laitilan Kekri on pantu tyylisuuntaesikuvilleen uskollisena jo aikaisin keväällä, jotta Kekrin aikaan makunautinto olisi parhaimmillaan.
Laitilan Kekri on pohjahiivakäymisellä valmistettu, pitkään kypsytetty erittäin täyteläinen täysmallasolut. Väriltään se on punertavanruskea ja maultaan täyteläinen, hedelmäinen ja keskiasteisesti humaloitu. Raaka-aineina on käytetty Münich-, Pilsner- ja Caramel-maltaita sekä Magnum- ja Hersbrücker-humalaa.
Kekri on työn ja ilon juhla, jonka viettoon kuuluu laulun ja tanssin ohella olennaisesti myös runsas ja maittava ruoka. Laitilan Kekri sopii mainiosti raskaimpienkin liharuokien seuralaiseksi.
Laitilan Kekri 2018
Hivenen pihkaisen ruskea, runsaan vaahdon nostava ja kauniinlainen olut. Maltainen tuoksu on keskirunsas, ehkä vähän allekin. Kevyen tummaa leipää, hienoista maltaan makeutta sekä tasapainoista yrttisyyttä.

Maultaan Kekri on hyvä, sopivan rennosti juotava ja tasapainoinen. Hivenen tummunutta leipäisyyttä, jossa myös pientä makeutta ja mukavaa syvyyttäkin. Lopussa maltaista kuvaa leikataan kohtalaisen purevan ruohoisuuden sekä kukkaisuuden voimin, minkä myötä jälkimaussa kaikuu jopa pähkinäinen, maltaaseen ja humalointiin yhtyvä sointi.

Miellyttävän peruslinjainen sadonkorjuuolut, jonka aika ja paikka on juuri nyt. Iltojen pimetessä kaivataankin sitten jo syvempää, paahtuneempaa mallaspatjaa. Mutta sinne on vielä hitunen matkaa... Nautitaan tästä nyt.

Pisteet: 33/50

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Rodenbach Vintage 2015 (Barrel 195)

Rodenbach Vintage 2015 (Barrel 195)
Yleensä panimon tuotokset muhivat tynnyreissä etikka- ja lisättyjen maitohappobakteerikantojen hellässä käsittelyssä muutaman vuoden, jonka jälkeen joukkoon lisätään kunkin oluen reseptiikkaan sopiva määrä tuoreempia oluteriä.  Nyt maistossa oleva Vintage-sarjan olut ei kuitenkaan ole sekoitus, vaan se on peräisin yhdestä ainoasta tynnyristä. Panimolla valitaan kustakin kaksi vuotta kypsyneestä erästä parhaimmaksi osoittaunut, Vintage-merkinnän arvoiseksi koettu tynnyri, joka päätyy pulloon sellaisenaan. Vuosiluku kuvastaa kunkin oluen alullepanovuotta ja tynnyrin numero osoittaa luonnollisesti kyseisen oluen kypsytysastian identiteetin.
Yllä oleva on parin vuoden takainen infolainaus Rodenbach Vintage 2012 –arviotekstistäni. Saman vuosikertasarjan äärellä ollaan jälleen, sillä vuoden 2015 –versiointiahan löytyy tätä nykyä Alkostakin. Olutsarjan nerokkuus piillee siinä, että yksittäistynnyreistä pullotetut vuosierät omaavat erilaisia ominaisuuksia tynnyreistä ja vuosieristä riippuen. Tasalaatuisuuteen ja –paksuuteen ei siis pyritä harkittujen sekoitusten avulla, vaan tarjolle saatetaan ”tynnyrikypsiä”, eräällä tapaa yllätyspotentiaalisia maisteltavia kustakin vuosikerrasta.

Tämän pullon perusteella vaikuttaa vähän siltä, ettei vuoden 2015 satsi kovinkaan timanttinen ollut. Aika makea möllötyshän tämä nimittäin on, eikä toimi oikeastaan edes vähää alusta. Harmi, sillä tuosta muutamaa vuotta tuoreemmasta erästä pidin aikanaan aika paljonkin.

Rodenbach Vintage 2015 (Barrel 195)
Punakan ruskea, vaaleavaahtoinen olut. Tuoksu on pirteän hapankirsikkainen, mutta samalla myös hieman sokerivibainen. Tammea, viheromaa ja viinietikkaa, mutta myös toffeeta, jälkiruokaleivosmaisuutta sekä punasävyisen kypsää marjaa niin happamana, käyneenä kuin makeanakin. Hapanta ja makeaa...

Maussa mennään heti alusta lähtien liian makeisiin tunnelmiin. Hapankirsikka panee vahvasti vastaan saaden apua tuolta viheromenalta ja vinegreteltä, mutta sokeri-imeltynyt marjaisuus on liian tiivistä ja kuohuissa jopa hattaramaisen äitelää. Lopussa eletään pikainen kuivuuden hetki keskirunsaan katkeron ja mausteisuuden noustessa esiin, mutta jälkimaku on taas imelän hapanta kirsikkaa ja kevyttä lämpöä kantavaa joulutunnelmaa piinaavan pitkälle.

Ajoittain meno tuntuu tasapainottuvan tynnyrimäisyyden, siihen yhtyvän puumaisuuden ja kevyen vaniljan päästessä tanssiin mukaan. Tällöin makeus antaa tuntumaan kivaa pyöreyttä silkan sokerisuuden sijaan, mutta pidemmän päälle meno alkaa silti tökkimään. Imelän hapankirsikkainen muistijälki tästä jää, vaikka muutakin tarjolla on.

Joko 2012 oli selvästi tasapainoisempi ja makeuden kanssa asianmukaisempi, tai sitten makumieltymykseni ovat muuttuneet melko paljon parissa vuodessa.

Pisteet: 31/50