maanantai 31. joulukuuta 2018

HIISI Nuri Brut IPA


HIISI Nuri Brut IPA
Vuoden viimeinen olutarvio sisältää ripauksen kuivaa huumoria ja uutuuden tuulahduksia. Paikallispanimo HIISI näet toi vuoden viimemetreillä kauppahyllyyn uutta IPA-trendiä levittävän Nurin eli kuivaa Brut IPA –tyylisuuntaa maahamme rantauttavan oluen. Allekirjoittanutkin on näistä samppanja-IPOista jotain jo kuullut, mutta Nuri on ensimmäinen ihan fyysisesti vastaantullut ko. lajin edustaja.

Brut IPA on kalifornialainen ”keksintö”, joka levittäytyy samean NEIPA-buumin vanavedessä pitkin maita ja mantereita. Viineistä perillä olevat kansalaiset arvannevatkin jo, mistä Brut IPAssa on kyse: se on todella kuiva, korkeintaan hyvin vähäisiä määriä sokereita sisältävä lopputuote. 

IPA-liite paljastaa sen olevan vaaleiden, runsaasti humaloitujen pintahiivaoluiden alalaji, mikä pitääkin hyvin kutinsa. ”Brut IPA on niin lähellä samppanjaa, kuin oluen vain on mahdollista olla”, onkin sanonta, jota voi pitää hyvänä ohjenuorana etsinnässä. Samppanjasta poiketen Brut IPAn tosin odotetaan olevan melko mietoa, mieluusti selvästi alle kuusiprosenttista, joskin sen syntytarina vähän vahvempiin aineisiin pohjaakin.

The beer must be pale, extremely dry, highly carbonated, and demonstrate clear hop aromas. –Kim Sturdavant

Oluen isänä pidetään San Francisco’s Social Kitchen and Breweryn pääpanijaa, Kim Sturdavantia, jonka aikomuksena oli valmistaa humalat edellä kulkeva, mallasrunkoaan ja yleensä vahvassa päässä siitä nousevaa makeutta tavallista reilummin piilotteleva Triple IPA. Apunaan hän käytti mm. Imperial Stouteissa käytettyä amyloglucosidase-entsyymiä, jonka avulla runsaasti maltaita runkoonsa vaativista paahdenautinnoista saadaan ylimääräinen makeus pois.
--- --- --- --- --- --- ---
Amyloglucosidase on entsyymi, joka auttaa hiivaa käyttämään vierteen sokereita entistä paremmin hyödykseen. Se pilkkoo vierteestä myös sellaisia sokereita, jotka ei normaalisti hiivalle kelpaisikaan, mikä kuivattaa lopputuotetta entisestään. Tai kuten lontooksi sanotaan: ”...allowing the yeast a bonus meal during fermentation”
--- --- --- --- --- --- ---
Mutta entäpä jos saman entsyymin yhdistäisi reilusti keveämpään tuotteeseen? Sitä Kim lähti seuraavaksi kokeilemaan. Syntyi Brut IPA. Tai San Francisco IPA. Tai Champagne IPA. Tai Extra Brut IPA. Uudehkon tyylin ympärillä elää useampikin nimitys, joista tuo Brut lienee nyt vakiintumassa kansankieleen…

Maailman kenties ensimmäinen Brut IPA näki päivänvalon marraskuussa 2017. Nelson Sauvinilla humaloitu ”Hop Champagne” osui maaliin kertayrittämällä ja tekijä itsekin kertoo nauttineensa growlerillisen ”kuin huomaamattaan” ”laaduntarkkailua” suorittaessaan. Sana lähti pian kiirimään ja naapuripanimoilta tiedusteltiinkin pian, josko hyökin voisivat laittaa oman versionsa tulille. Idea sai hyväksynnän ja pian mm. Cellarmaker Brewing sekä Drake’s Brewing Co. seurasivat San Francisco’s Social Kitchen and Breweryn esimerkkiä. Aika pian myös moni muu ympyrän laajentuessa jo globaalille akselille.

HIISI Nuri Brut IPA
Oikeaoppiseksi kuvattu Brut IPA suosii hedelmäisiä, lähinnä trooppisia humala-aromeita. Esimerkiksi kukat, ruohot ja yrtit sekä IPA-maailmaan muutoin sopiva havuisuus ovat sen sijaan epätoivottuja palasia tässä makupaletissa. Edellä mainittiinkin jo kuuden prosentin kattovahvuus (joka on jo ilmeisesti nostettu seitsemään), jonka jälkeen rungosta alkaa nousemaan tyylissä välteltävää makeutta.

Kuten sameiden NEIPOjenkin, myös Brut IPAnkin runkoon voidaan lisätä ohramaltaan lisäksi myös muita viljoja ja täyteaineita. Esimerkiksi Verboten Brewing & Barrel Project hyödyntää omassa versiossaan mm. riisihiutaleita, jolle Olutkellari ehdottaa lisänimeä ”Riisi-Brutti”. *ba-da-bum-tsih*

HIISIn Nuri ei sen sijaan riisiin luota, vaan sen rungosta löytyy hitunen vehnämaltaita. Ristin sen sitä myöten HIISI-Brutiksi. Olut on tosiaan juuri kaupparajaa myötäilevä, maamme ensimmäisten Brutien joukkoon joulun jälkeen astunut uutuus. Lajin taisi meillä ensimmäisenä toteuttaa Rocking Bear Brewers, jolle liskopanimo Fat Lizard teki pian seuraa, mutta muutoin ei taida kovinkaan suurta tunkua vielä olla. Mutta kyllä se sieltä, tulihan NEIPAakin hitaan alun jälkeen vähän joka tuutista, eikä virta kai hirveästi vielä ole laantunut. Hyvä niin, uusille tuulille on kyllä tilaa.

Nuri nurin.
Nuri oli ja on vieläkin allekirjoittaneen ainut makukosketus noin vuoden vanhaan olutalatyyliin. Senpä vuoksi vertailupohja on melko hatara, eikä teoriaa suurempaa ymmärystä aiheen tiimoilta ole päässyt karttumaan. NEIPOjen kanssa homma oli jonkin aikaa samalla tolalla, eikä suuntaus alkuun meinannut ottaa oikein tuulta alleen. Suunta kuitenkin muuttui sitä mukaa mitä enemmän laatua alkoi ihan jees -tavaran kylkeen löytymään. Brut IPA sen sijaan osui makuhermon mielenkiintovyöhykkeelle heti ensiyrittämällä. Tai no, ehkä kolmasosalasillisen jälkeen…

Nuri on useiden hiisiläisten tapaan gluteeniton ja sen etikettitaidetta on pakko taas ihastella. OIuen nimi suorastaan pakotti kääntämään pullon nurin ja tämä oli ilmeisesti grafiikkaa suunniteltaessa tiedostettu, sillä minusta kuvajainen toimii ”väärinpäin” paremmin, eikä etiketti enää ”oikeinpäin” katseltuna näytä ns. oikealta.

Takapuolelta löytyvä Nuri-loru voisi hyvin olla kannanotto esimerkiksi nyt mm. Twitterissä vellovan poliittisen keskustelun tason ja siihen (aiheesta riippumatta) liittyvän tahallisen väärinymmärtämisen suuntaan, mutta sitäpä en lähde varmaksi väittämään. Tuli vain ehkä ensimmäisenä mieleen ja katsoinhan itsekin etikettiä mielummin toiselta kantilta, kuin miltä se alkujaan oli tarkoitettu… Onhan se hilpeämpikin niin.
Nuri kaiken vääräks tietää, vastoin muita kaiken kiertää. Sanoo, kuulee, toiseks ääntää, nurin elää, oikeeks kääntää.
Nuri on kuivan pirskahteleva, hedelmäinen ja aromikas – vähän toisenlainen IPA. Moderni ja kevyt, Nuri on aikansa arvuutusten tulos.

HIISI Nuri Brut IPA

Tyyli: Brut IPA

Alk.%: 5,5

Panimo: HIISI, Jyväskylä, Suomi

Sameanlainen, kohtalaisen vaahdon nostava, vaaleankeltainen olut. Tuoksu on aika mieto, lähinnä greippisen hedelmäinen ja kuiva.

Maku on veikeä. Ensin ajattelen, että tässä on varmaan ruista, mutta mielikuva tullee tuosta hyvin kuivaksi vetävästä lopetuksesta, joka tuntuu ”kuin kaikki kosteus katoaisi suusta pois”. Näin aihetta pohdittiin kahden kesken kotisohvalla. Eli kuivaa on. Ja greippisen hedelmäistä..

Ensikosketus tosin jopa vähän harmistutti, mutta tämähän on aika hemmetin hyvää. NEIPAmaista hedelmää, mutta hyvin, hyvin, hyvin kuivassa ja greippivetoisessa paketissa. Aika khuulia. Saa nähdä, nouseeko Brutit silti NEIPAilun haastajaksi omalla maistelupöydällä...

Pisteet: 37/50

Humalantäyteistä uutta vuotta kaikille! Oli se sitten brutismia, newenglismia, west coastismia tai sitten takuuvarmaa vanhan mantereen bitterismiä...

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Kotiolut: Jyskän Panimon Imppa 2017


Kotiolut: Jyskän Panimon Imppa 2017
Viime kesä oli mitä oli, eikä valonaika juuri tilaisuuksia tuhdeille paahdenautinnoille tarjoillut. Sain reilu vuosi sitten muutamia oluita sahti-, siideri- ja olutguruna tunnetulta Jyskän Panimon vetäjältä, Laitisen Mikalta, mutta tämä nyt jo vuosikertajuomaksi ikääntynyt Imperial Stout jäi talven aikana maistamatta. Tuli kevät, tuli kesä, tuli syksy ja kohta olisi tullut taas talvikin, kunnes havahduin että ”sehän perhana on Mika n Imperial Stout vielä kellarissa odottamassa”. Siellä on muuten myös vuoden 2013 Jyskän Panimon Solera-pullokin, jota ajattelin vielä vähän mielenkiinnosta säilössä lepuutella.

Mutta sitten takaisin Impan äärelle. Olut tuli tosiaan testattua syyskelien saavuttua, joten huhtikuussa 2017 valmistunut kotiolut ehti kohtalaiseen 1,5-vuoden ikään. Arviokin sai kypsyä vielä parin kuukauden verran, mutta näin joulun aikaanhan näistä onkin osuvaa lähteä sanailemaan. Jyskän Imperial Stoutihan tuli maisteluta myös neljä vuotta sitten ja näemmä tuolloinkin sen maisto venähti syksyn nurkille. Liekö sattumaa vaiko eikö, mutta eipä näitä Mikan tuotoksia ihan missä tahansa välikössä raaski availla.
Jyskän panimon perinteinen 9 % imperial stout. Avokätisesti eri tummuusasteen maltaita, joista osa itse paahtamiani. Jälkikäteen totesin että tummia maltaita olisi voinut olla vähemmänkin, “vuan haitannooko tuo mittään”, kuten kotiseudullani on tapana sanoa. Pantu huhtikuussa 2017.
Kotiolut: Jyskän Panimon Imppa 2017
Mustanpuhuva, suht niukan, ruskean vaahdon nostava olut. Tuoksu on aika voimakas, intensiivinen ja omaa nenää runsaalla paahteisuudellaan miellyttävä. Suht tiukkaa, tiiviiksi paahdettua siirappia, kahvia, tummaa suklaata ja lakritsia. Todella syvä, todella hyvä.

Maku iskee tuoksuakin tiiviimmin. Paahtunut siirappi, lakritsi, salmiakki ja suklaa muodostavat aika tiukan paketin, joka yhdistettynä pieneen lämmöntunteeseen ja mukavaan katkeroon tekevät tutustumisesta haastavan, mutta lopulta vaivan arvoisen, tehtävän. Paahteisuutta riittää monella tasolla espressosta pintatummennettuun limppuun. Hidas, hyvin paahteinen ja huulia tahmaavaa soljuva kokonaisuus toimii hienosti.

perjantai 28. joulukuuta 2018

Humalove III: The Monster Beneath Our Bed

Humalove III: The Monster Beneath Our Bed
Humalovekin ehti syksyllä jo kolmen vuoden ikään ja juhlaoluttahan se tietenkin tiesi. The Monster Beneath Our Bed on tyyliltään tummanpuhuva American Strong Ale, joten jo pelkkä oluttyyli riittää hyvin perusteluiksi ostopäätökselle. Ei näitä nimittäin liikaa vieläkään Alkon valikoimissa vastaan ole tullut. Tai no pullon kyljessä toki lukee American Dark Ale, mutta kymppiprossaisena mennee jo kivasti sinne strong-koriin. Kun omat kaapit ja kellarit ovat Imperial Stouteja ja Quadeja väärällään, kelpaa jenkkityylin strongi vallan hienosti talvilämmikeiden tarjontaa laajentamaan.

Megamonsterin alku vaikutti omaan suuhun jopa hippasen kesyltä, mutta aika antaa pedolle puhtia ja lopputaival onkin melkoisen miellyttävää siemailtavaa ilman hötkyä taikka muuta kiireen tuntua… Rehdistä humaloinnista huolehditaan Cascaden, Columbuksen, Fugglen, Galenan ja Magnumin voimin. Ei paha. Aika hyvä.

Humalove III: The Monster Beneath Our Bed
Punakanruskea, aika tumma, hyvin vähävaahtoinen olut. Tuoksussa leivosmaisen toffeista, limppuista ja hieman paahtunutta mallasta. Greippistä ja havuista humalaakin löytyy, mutta tuhdimpi mallas vie tuoksussa pidemmän korren.

Maku on aika hyvä. Matalat hiilihapot tukevoittavat pohjaa entisestään, mutta myös rapeanlainen humalointi on hienosti esillä. Oikeastaan tuo greippinen, laajemmin mäntyinen puoli on makujen osalta tumman karamellisen, kevyen paahtuneen ja ehkä leipäisänkin mallasrungon edellä. Humaloinnin ote kiristyy odotetusti kohti loppua ja jälkimaku onkin aika katkera ja railakkaan havuinen. Soljuvahko maltaisuus tukee menoa varsin jämäkällä otteella ja olut tuntuu vain paranevan suullinen kerrallaan. ”Aika hyvästä” tuleekin äkkiä ”todella maistuva”. Hienoa ja hidasta nautittavaa.

Pisteet: 39/50

torstai 27. joulukuuta 2018

Kotiolut: Vehniän Kellerbier


Vehniän Kellerbier

Vehniän kylältä on aiemmin ollut maistossa iso liuta erilaisia sahteja ja vähän siideriäkin, mutta nyt päästään ensikerran ihan oluen ääreen. Vaikka meikäläisen ensikosketus perinteisen Kellerbieren äärellä tapahtuukin, on poikain oluttuotanto painottunut vielä toistaiseksi enempi IPA-APA –linjalle, jollei sahdin itseoikeutettua dominointia lasketa lukuun.

Vehniän Kellerbier on valmistettu Pilsner-, Cara Munich- ja CaraPIls –rungon päälle, Magnumin ja Hallertau Perlen viitoittaessa humalaista polkua. Samea, noin viisiprosenttinen lagerolut kävi kaksi viikkoa +13°C:ssa, jonka jälkeen sitä lageroitiin kylmäkellarissa (+5°C) toinen samanmoinen pätkä. Hiivana on käytetty Saflager-kantaa, jonka myötävaikutuksella syntyi myös toinen, tällä kertaa vehniäläisin humalin ryyditety lager, joka odottaa kaapissa vielä korkkaamista.

Alkujaan tästä Kellebierestä piti tulla Pilsiä, mutta keittoon lisättiinkin myös tuota Cara Munichia, jonka myötä lopputulemasta tuli hieman muhkeamman maltainen ja samea kellariolut. Se, kuten vehniäläisten muutkin kotioluterät on myös gluteeniton. Oluiden valmistuksessa käytetään White Labsin kirkastusainetta (WLN4000 clarity Ferm), joka poistaa oluesta gluteiinia. Mikko itse tarkentaa ominaisuutta seuraavasti:
Täyttä taettahan kotioluen gluteenittomuudestahan ei ole, koska sitä ei millään testata. Käyttämällä maltaita, joilla saa vähägluteenista olutta tehtyä ja lisäämällä tuota clarity fermiä saadaan tehtyä olutta, jota keliaakikkokin uskaltaa ainakin maistaa.
Vehniän Kellerbier
Samea, vaaleankeltainen, kinuskinen ja aika kaunis olut. Tuoksu on hieno. Vaalean maltainen, paahtoleipäinen, hieman hunajainen ja yrttinen.

Maku on kuivempi, viljavan maltainen, vaalean leipäinen ja edelleen hivenen hunajainenkin. Yrttisyys on läsnä läpi maun ja tarjoaa lopussa mukavaa purevuuttakin. Taustalta löytyy olkista mausteisuutta. Makumaailma on aika runsas, eikä valittamisen sijaa löydy. Pidemmän päälle meno kuivuu ehkä liiaksi, mutta pikkuvian äärellä tuossa lopulta ollaan. Nyt on osuttu lagermaailmassa nappiin.

Pisteet: 36/50