tiistai 30. kesäkuuta 2020

Maku West Coast IPA

Maku West Coast IPA
  • Tyyli: India Pale Ale
  • Alk.%: 6,0
  • Panimo: Maku Brewing, Tuusula, Suomi

Makun West Coast IPA tipahti Alkoihin joku aika sitten, joten mitäpä sitä kiertelemään. Samanniminen oluthan oli tarjolla myös reilu vuosi sitten Alkon pienpanimokattauksessa, mutta tuolloin vahvuutta oli muutama kymmenys enemmän. Nyt lukema on asemoitunut tasan kuuteen prosenttiin. Katkeroiden rutistusta kertyy sujuvasti 70 EBUn verran ja olut on myös gluteeniton.

Tuusulalaispanimon jo monta kertaa tutuksi tullut Maku IPAhan oli jo syntyessään huipputuote ja jotain, mitä ei siihen aikaan Suomessa ihan liiaksi asti oltu harrastettu. Pätevä tuote se on edelleenkin ja senpä vuoksi lähdin suurella mielenkiinnolla testaamaan myös tämän länsirannikon suuntaan kumartavan kokonaisuuden. Ja kyllähän se vaan toimii!
Amerikan länsirannikon olutperinteitä kunnioittava gluteeniton West Coast IPA on maukkaan katkera ja sitruksinen olut, joka maistuu paikasta riippumatta.
Maku West Coast IPA

Meripihkainen, kevyehkön vaahdon nostava olut. Tuoksu on aika varmaa tekoa. Sitrusta, havua, greippiä ja mallasta. Siinä sen nerokkuus kaikessa kokonaisuudessaan.

Maku osuu. Ehkä katkerot voisivat puristaa kovemminkin, mutta kyllähän tuossa jo rehtiä rutistusta moniin tarpeisiin näinkin on. Sitrusta, havuja, lopussa greippiä. Tukena hyvin, muttei liikaa esillä oleva mallasrunko, josta kevyttä keksiä voi seuraksi ammentaa. Ja tämähän toimii ihanalla tapaa!

Pisteet: 37/50

maanantai 29. kesäkuuta 2020

Kotiolut: Vehniän Vehnä Hefeweizen


Vehniän Vehnä Hefeweizen
Kollega ehtikin jo aiemmin suitsuttelemaan kotikylän olutvirtuoosien tuoreimpia tuotoksia ja eritoten kesäisen kaunis vehnäolut sai suuria kehuja osakseen. Mikko toimitteli minulle useammankin kevään aikana syntyneen vehniäläisoluen maistoon juhannuksen alla ja näistähän erinomainen sahti on ehditty jo näilläkin sivuilla käsittelemään. Seuraavaksi oli kohutun vehnäoluen vuoro.

Viisipinnainen, Mandarina Bavarialla humaloidun oluen teossa on tavoiteltu maailman mainion Schneiderin vehnäisten makumaailmaa ja siinä on totta Mooses onnistuttu hienosti. Olut tuli nautiskeltua takaterassin suojissa, kevyiden sadekuurojen raikastavaa ropinaa kuunnellen. Aurinkokin paistoi eli kai se kesä sitten on.
Maailman parasta vehnäolutta pohtiessa ajatukset kulki väistämättä Saksalaisen Schneider Weissen suuntaan. Siispä Vehniällä lähdettiin samaan tyyliin tekemään perinteistä vehnäolutta modernilla twistillä.
Vehniän Vehnä Hefeweizen
Todella runsasvaahtoinen olut pääsee yllättämään puolihuolimattoman kaatajansa. Kestääkin aikansa, että koko olut on saatu aloilleen lasiinsa, mutta odottelusta huolimatta nätti ja riittoisa vaahto pitää hyvin pintansa aikaa vastaan. Kesäillan rauhassa onkin aikaa ihastella liukuvan sameaa, syvänkeltaista ulkomuotoa.

Runsaassa tuoksussa ei hedelmäestereistä huolimatta juuri banaania esiinny. Enemmän se kääntyy mandariinin kuoren kautta kevyeen sitruksisuuteen, neilikkaisuuteen ennen perusvarmaa tyylilajin mausteisuutta. Vaalea ja kuivanlainen olemus muutenkin. Erittäin lupaavaa.  Makuhan on tuoksun tavoin upea. Kesäinen, vaalea ja aromikaskin, mutta myös runsasmakuinen ja monipuolinen. 

Mandariinia, saman hedelmän kuivattua kuorta, sitruksista pirteyttä ja neilikan sävyttämää mausteisuutta. Hankalahan tästä on vehnää alkaa parantamaan. Turhaa työtä se ainakin olisi.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Sudden Death Hazedalic Daydream

Sudden Death Hazedalic Daydream

Sudden Deathin Hazedalic Daydream kiinnosteli aika kivojen huhupuheiden perusteella sen verran, että nappasin sen mukaan taannoiseen Kihoskhin pakettiin. Kasipinnainen, kahteen kertaan kuivahumaloitu tupla-NEIPA esiintyykin varsin vuorovaikutteisesti, vaikkei aivan napakymppi olekaan. Hyvää jatkoa itselle melko vähäiseksi jääneiden Sudden Death -oluiden sarjaan. Kehunsa ovat kyllä ansainneet.

Oluen esittelyteksti on muuten aika osuva: You can only trust yourself and the first six Black Sabbath Albums! No, Ozzy & Co.:n musiikillisista ansioista on paha lähteä vääntämään, vaikken ko. orkesterin seuraajiin lukeudukaan. Harvaan asiaan on tosiaan kuitenkin hankala luottaa ja siksipä onkin hauskaa, että toisaalla Hazedalic Daydreamin humalakomboksi luetellaan Chinook, Citra, Motueka ja Simcoa, kun taas jossain tuli vastaan Motuekan paikan ottanut Galaxykin. Ei tietty ole harvinaista, että humalalajit eläisivät hieman keitosta toiseen, joten ei siihen kannattane takertua. Hyvää olutta kun on lasissa, ei juuri muulla ole väliä.

Olut on suddendeathilaisten tapaan käyty panemassa Camban vuokratiloissa eli Fraugruberin hallissa Gundelfingen Old Factoryllä.

Sudden Death Hazedalic Daydream
Sameahko, vaaleankeltainen olut runsaalla ja valkealla vaahdolla. Tuoksu on varsin hedelmäinen, ei ainoastaan sitruksiin nojaava, vaan myös vaaleampaa tropiikin sävyjä esiin tasavertaisesti nostava.

Maku on samoilla linjoilla. Sitrusta toki, sekä raastettuna kuorena että itsenään. Samoille apajille nousee myös passionia, aprikoosia ja ananasta. Mandariininen mehukkuus taustoittaa menoa kivasti, mutta myös sopivaa kuivuutta löytyy, samoin loppumakuun kevyen katkeron kanssa mukaan tulevaa kukkaisuutta ja ehkä hentoista mausteisuuttakin. Vahvuus on taas erittäin hyvin piilossa ja olut on pelottavan kevyesti siemailtavissa. Ehkei se makumaailma sen myötä aivan muhkeimpaan tai rönsyilevimpään esitykseen ylläkään. Toimivaa tekemistä joka tapauksessa.

Pisteet: 38/50

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Kesäpäivä Pihamaalla

Kalkkisten kylänraittia
Kesä ja aurinkoiset maalaisraitit. Niissä on sitä kuuluisaa jotain, mistä en tunnu koskaan saavan tarpeekseni. Juhannuksenkin harvinaisesti kattaneet kesäkuun helteet pitivät sitkeästi pintansa myös menneellä viikolla, joten mikäpä sen mukavampaa kuin käydä toteamassa Lahti mainettaan kuumemmaksi kaupungiksi.

Urbaani asfalttiympäristö ei juurikaan houkutellut viihtymään, joten pakollisten velvoitteiden jälkeen alkoi määrätietoinen pyrkimys väljemmille vesille. Kotimatkaa ei kuitenkaan huvittanut taittaa perinteisiä reittejä pitkin, vaan aikataulun pieni väljyys mahdollisti hieman maalaisromanttisemman reittivalinnan.

Koukkasin siis kaarani oikeaan hieman ennen Vääksyn taajamaa ja laskettelin pohjoiseen Päijänteen itärantojen kautta. Reitti Vesivehmaan läpi Kalkkisten pikkukylälle näkyy olevan pyöräilijöiden suosiossa, eikä syyttä. Kalkkisista taas löytyi pääsyy maisemareitin valintaan: Pihamaan Viinitila.

Pihamaahan on ainakin olutharrastajalle tutumpi Heinolan Heilassa myytävän sahdin ja Pihamaan Panimon oluiden kautta. Kalkkisista löytyvä viini- ja puutarhatila on kuitenkin paikka, jossa viineistä ymmärtämättömänäkin on mukava aina tilaisuuden tullen piipahtaa. Pienessä, mutta kesäisin silminnähden eläväisessä pikkukylässä on muutenkin aina jotain niin puoleensa vetävää.

Tilapuodin siäänkäynti kutsuu varjoon ja johdattaa portaiden kautta myös puutarhan rauhaan.
Kalkkisissa kesäaikaan palveleva viinitilan puoti ja kahvio henkivät juuri sitä tunnelmaa ja nostalgiaa, jonka vuoksi suosittelenkin harjoittamaan kotimaankin viinitilamatkailua aina mahdollisuuksien mukaan. Itselleni se tunnelma kolahtaa todella hyvin ja tilat sijaitsevat usein sivummalla, kaukana kaupunkien hälystä ja kiireestä.

Viinitilojen elämyksellisyys aukeni itselleni nelisen vuotta sitten, kun kirjoitin Juomien Suomi -kirjaa. Sinällään huomionarvoista kirjassa on sekin, että vaikka panimoala on mennyt sen julkaisun jälkeen jo karusti menojaan, pätee opuksen viinitiloja koskeva informaatio ja nimilistauskin edelleen varsin hyvin muutamaa uutta tilaa lukuunottamatta.

Aurinkoinen kesäpäivä oli saanut liikkeelle muitakin ja torstainen iltapäivä kuhisikin kyläkeskuksen ja viinitilan palveluiden antimista nauttivia lomalaisia. Helteisestä kaupungista pakenemisen vuoksi olin jättänyt lounaan väliin, mikä taas tarjosi hyvän syyn istahtaa kahvion puutarhaan eväsleivän ja kahvikupposen ääreen, ennen alakerran puodin tyhjentämistä.

Kalkkisten tilahan on se alkuperäinen Pihamaan Viinitila, josta Viini-Heilalla ja Pihamaan Panimolla sittemmin täydentynyt Pihamaa-kolmikko on saanut alkunsa. Sen on yksi Kalkkisten vanhoista kantatiloista ja pitkän historian voikin hyvin aistia ympäröivistä puitteista ja tunnelmasta.

Kahviossa voi maistella myös tilan vahvempia tuotteita. Sahtiakin pitäisi olla tarjolla, mutta vain anniskeluun.
Evästauko puutarhassa.
Itse viinitilatoiminta alkoi mansikkatilalla tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Ainakin Juomien Suomen julkaisun aikaan noin 60% viinien raaka-aineista oli peräisin tilan omilta viljelyksiltä, enkä usko että tuosta on sen koommin turhia tingitty. Vaikka moottoritien äärellä sijaitseva Heila Lähiruokatori ja sen sisällä toimiva Viini-Heila (aloittanut 2008) ovatkin parempien kulkuyhteyksien äärellä ja auki vuoden ympäri, kattaa kesäisin palveleva kantatila noin puolet Pihamaiden viininmyynnistä. Ja kyllähän siellä kuhina taas tuntui käyvänkin.

Tilava, satavuotiaaksi ehtineeseen vanhaan navettarakennukseen rakennettu viinipuoti tarjoaa vierailijoilleen kattavan valikoiman Pihamaiden viinejä, oluita ja siidereitä. Myynnissä on myös tilan omia mansikoita sekä muita puutarhan antimia ja laaja kirjo lähialueen muiden tuottajien eväksiä.

Viinipuodin satoa.
Tarjolla on viinitilan omia tuotteita sekä Heinolassa toimivan Pihamaan Panimon oluita ja siidereitä.
...
Yksi asia Kalkkisten tilalta kuitenkin puuttuu. Sahtia ei näet viinipuodista saa, mutta on sitä sentään kahvion anniskelutuotteena. Tämä siksi, että Pihamaan Sahdin valmistus on keskitetty Viini-Heilan tiloihin Heinolaan, eikä sitä saa myydä kuin valmistuspaikan välittömästä läheisyydestä. Muutaman sadan metrin päässä Heilasta sijaitsevan Pihamaan Panimon oluita ja siidereitä sen sijaan saa Kalkkisistakin, sillä niiden vahvuus jää alle vähittäismyyntirajan (5,5%). Tilalle on sahdin ja oluen valmistuksen sijaan keskitetty pientä tislaamotoimintaa ja liköörin valmistusta, mutta valmistetaan siellä myös viinien lisäksi myös aitoja siidereitäkin.

Nappasinkin viinipuodista matkaan pullolliset kuohuvaa ja rosehtavaa kesäviiniä sekä muutaman Pihamaan Panimon oluen. Ja hankalahan mansikkatilalta on poistua ilman mansikkalootaa ja säkillistä herneitä. Kuuman päivän katkaisseen lepohetken jälkeen oli aika jatkaa taas matkaa ja viinitilan sijainnissahan on se hyvä puoli, että Keski-Suomeen suhaavalle löytyy maalaisteitä ihmeteltäväksi aina Kärkisten sillan maisemiin asti, kun Sysmän suuntaan lähtee.

Maisemaa Kalkkisten sataman suuntaan, mistä on veneilijälläkin kävelymatka viinitilalle. Vasemmassa reunassa kajastaa myös korkea Kalkkisten silta.