Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vakka-Suomen Panimo (Stadin Panimo). Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vakka-Suomen Panimo (Stadin Panimo). Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Vakka-Suomen Prykmestar Keller Dunkel

Vakka-Suomen Prykmestar Keller Dunkel

Vakka-Suomen tekemiset Keller-sarjan äärellä ovat olleet suuta puhuttelevia, joten testasin myös lajimuodon tummemman, oletuksellisesti hyvin syksyyn sopivan Keller Dunkelin. Viisipinnainen, tummahkonruskea olut on aateloitu saksalaisin jalohumalin, eikä määrän kanssa tunnuta kainostellun. Tunnelma tarjoilee varsin mukavia makuvivahteita, mutta on samaan aikaan hieman kepoisen oloinen, eikä suhteellisen terhakat hiilihapot tuota asiaa varsinaisesti paranna.

Vakka-Suomen Prykmestar Keller Dunkel

Kolamaisen ruskea, ehkä hennolti punertava olut valkealla, kestävällä vaahdolla. Tuoksu on mallasleipäinen, hieman yrttinen ja kevyen hedelmäinen. Suht mieto, mutta ihan hyvä.

Maku on niinikään mallasleipäinen, ehkä hieman paahteenkin syrjää löytyy. Humaloinnissa yrttisyyttä ja mannermaista hedelmää. Aika runsasta tuntuisi humalkirjon läsnäolo olevan. Hiilihappoja aika paljon, mikä ohentaa melko kepoista syvyystuntemusta ja suutuntumaa. Ei nouse panimon Keller Pilsin ja Keller Bierin tasolle.

Pisteet: 30/50

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Vakka-Suomen Prykmestar Keller Bier

Vakka-Suomen Prykmestar Keller Bier

Stapaloituneen Vakka-Suomen Panimon Keller Pils on herättänyt kesän varrella senmoista innostusta, että uusikaupunkilaisten muukin lagertekeminen alkoi kiehtomaan enemmänkin. Näissähän panimo oli jo ”aikoinaankin” osaava, joten huhut olutkirjon leventymisestä kuulostavat omaan korvaan sangen kutkuttavilta.

Reittausblogin arvioiman makukimaran täysedustusta ei tosin vielä ole omaan näköpiiriin sattunut. Tätä mainiota Keller Bieriä kuitenkin löytyy ja saksalaisiin jalohumaliinhan tässäkin hienoudessa nojataan. Oivallinen olut on tämäkin. Toivotaan hartaasti, että myös muuta tarjontaa saadaan laajempaan jakeluun syksyn tullen. Sen verran mukavia mallasmakuja siellä näyttäisi listoilla tällä hetkellä olevan.

Vakka-Suomen Prykmestar Keller Bier

Vaaleankeltainen ja hieman sameinen olut runsaalla vaahdolla. Tuoksussa jalohumalaista menoa tuoreen ruohoisessa muodossa. Taustalla vaaleaa, viljavaa ja hieman pyöreyttäkin uhkuvaa mallasta.

Maku on hyvä ja aika napakkakin. Tuoreen ruohoinen, hieman vehreän yrttinen humalointi on hyvin esillä. Vaalea mallasrunko on odotuksia hieman kepeämpi, ei tunnultaan niin pyöreä kuin ehkä ajattelin. Puutos on pieni, eikä oikeastaan horjuta oluen hyvyyttä millään tapaa.

Humalointi on aika runsasta, mutta makuparia löytyy maltaan puoleltakin riittävästi. Raskaaksi meno ei uhkaa missään vaiheessa mennä, eli paketti on kyllä hienosti kasassa. Laatukamaa, johon tarttuu mielellään.

Pisteet: 35/50

tiistai 19. heinäkuuta 2022

Vakka-Suomen Prykmestar Keller Pils

Vakka-Suomen Prykmestar Keller Pils

Nappasin Lidlin reissulta matkaan pullollisen Prykmestar-perheen Keller Pilsiä. Vakka-Suomen Panimon oluita en kai olekaan maistellut Stadin Panimon ansiokkaasti suorittaman pelastusoperaation jälkeen, joten olihan tuokin asia aika jo korjata. Kimmokkeen ostosuoritteelle antoi paitsi oluen tyylilaji, myös äskettäin kellarista kaivettu Savukataja (erinomaisessa kunnossa muuten), joka sai mielen maistelemaan menneitä.

Keller Pils, kuten muutkin kellarilagerien alalajit, kiehtoo mieltäni ja makunystyröitä alituiseen. Niitä näkyy meilläpäin harmillisen harvakseltaan ja viime aikoina olen ollut vähän laiska tilaamaankaan perinteisempien germaanitekijöiden takuuvarmoja makuelämyksiä Euroopasta.

VASPin itsenäisyyden ajoilta on jäänyt hyviä muistoja erilaisten lagereiden saralta, joten tähän oli siinäkin mielessä mukavan helppo tarttua ja todeta maiston jälkeen valinnan osuneen nappiin. Jalohumalaista menoa suodattamattomassa, pehmeän maltaisessa paketissa.

Vakka-Suomen Prykmestar Keller Pils

Utuinen, vaaleankeltainen olut nätillä vaahdolla. Tuoksu on hieno. Mukavaa vaalean maltaan pehmeyttä ja tuoreen ruohoista, hieman yrttistä jalohumalaisuutta.

Maussa päävärinä toimii vehreän tuore ruohoisuus, jota yrttinen pirteys tukee. Pehmeä, suodattamattomuudesta pontta saava maltaisuus luo mukavan pohjan oluelle olematta raskas. Raikkaus ja runsasmakuisuus kantavat tässä oluessa pitkälle. On hyvä.

Pisteet: 36/50