Original Pinkus Alt

Original Pinkus Alt

• Tyyli: Altbier
• Alk.%: 5,1
• Panimo: Brauerei Pinkus Müller, Münster, Saksa

Huomasin, että luomuoluisiin keskittyvän Pinkus Müllerin oluita on saapunut nyt myös Suomeen. Panimon Pilssihän oli yhteen maailmanaikaan yksi suurista suosikeistani, mutta sen saatavuus on ollut useamman vuoden ajan ns. kiven alla. Pilssiä en hyllystä löytänyt nytkään, mutta punaetikettistä Alttia oli kuitenkin kompromissina saatavilla. Ehkä se Pilskin vielä vastaan taas tulee?

Kovinkaan kummoiseksi tämä Altbier ei kuitenkaan osoittautunut. Melko metallinen ja vähän salkkulagermainenkin sen kaiku suussa on. Ei nyt mikään toivottoman kehno, muttei isompia kehujakaan nostattava kokemus. Joskus muistan tästäkin ihan oikeasti pitäneeni.

Original Pinkus Alt

Vaaleaa, kirkasta olutta nätillä vaahdolla. Tuoksussa vaaleaa mallasta ja ruohoa.

Makumaailma on hyvin vaaleapiirteinen, kevyen maltainen ja ruohoinen. Hiilihapot hieman kohollaan, maltaisuus osin pehmeää. Jälkimaussa aavistus metallia, mikä verottaa vedettävyyttä. Ei nyt oikein iske.

Pisteet: 28/50

Hailuodon Saksalainen Portteri

Hailuodon Saksalainen Portteri

• Tyyli: Porter
• Alk.%: 5,3
• Panimo: Hailuodon Panimo, Hailuoto, Suomi

Kyläkauppamme oluthyllyn ylärivistöllä komeili suuri hailuotolainen olutleka, jonka sisällöksi etiketti kertoo saksalaisen portterin. Ensalkuun ajattelin sen olevan pohjahiivalla käytettyä balttiportteria, mutta lisäinfot kertovat pullossa olevan kuin olevankin pintahiivaolutta. No, voisihan se silti baltti-etuliitettä kantaa, en minä sillä. Britteinsaarillekaan ei tässä suoraan kurkoteta, vaan tyylissä nojataan saksalaisiin perinteisiin. ”Saksalaistyylinen portteri” on tietyllä tapaa yksi olutsivistykseni mustista aukoista tai ainakin aihe, jota ei ole tullut oikein koskaan sen enempiä pohdiskeltua.

Portteria ei oikein tule miellettyä kovinkaan saksalaiseksi tuotteeksi, mutta niin vain sillä näkyy olevan parisatavuotinen historia enemmänkin lagereistaan tunnetun olutmaan sisällä. Tyyli oli enemmän maan pohjoisosien juttu, joskin myös Karlsruhen seudulla sitä tiedetään tehdyn. Saksan kahtiajaon myötä tyyli jäi enemmän DDR:n jutuksi ja hiipui länsipuolella unholaan jo ennen 80-lukua. Tyylin pääpaikkana näkyy pitkään toimineen Berliini.

Kuinka Saksassa ylipäänsä päädyttiin portterin pariin? Olen käsittänyt, että maa on ollut oluen suhteen varsin ”omaan satoon luottavainen” ja tuontityyleillä ei jalansijaa olisi ihmeemmin ollut. Brittiportteri kuitenkin virtasi Itämeren rantoja myöten myös Saksaan. Tuontioluen hinta kuitenkin kapusi helposti kaksinkertaiseksi suhteessa paikallisjuomiin, joten 1900-luvulle tultaessa tummaa ja paahteista oluttyyliä oli ryhdytty tekemään omin voimin.

Hailuodon Saksalainen Portteri

Alun perin germaaniporter oli nykyistä vahvempaa eli se pyöri jossain seitsemän prosentin tietämissä. Vaikka resepteissä tuntuu olleen paikallisia eroja, näkyy karamellimaltailla olleen kohtalaisesti roolia oluen teossa. Katkerot pysyttelivät alle 50 IBUn ja jälkikäyminen hoidettiin usein jonkinlaisella brettasekoitelmalla. Myös lagerhiiva mainitaan eli liekö tässä loppuunsa sitten millainen rajanveto balttiporttereihin…

Saksalaisportterin luonne on kuitenkin myöhemmin muuttunut ja eritoten sen vahvuus on tullut alaspäin. Miedonlainenhan tämä hailuotolainenkin tosiaan on, niin lukemiltaan kuin mauiltaankin. Enpä sinällään ihmettele, ettei saksalaisnäkemys paahteisesta oluttyylistä ole ottanut niin kamalasti tuulta alleen nyt, kun näitä hiipuneempia tyylejä on Saksankin alueelta myötä herättelemään henkiin. Gosehan on esimerkiksi jo hyvin trendikäs tapaus, vaikka senkin tekeminen ehti jo tyystin välissä lopahtamaankin.

Hailuotolainen Portteri on tumma, pintahiivalla käytetty olut, jossa paahteiset, kahviset, suklaiset ja karamelliset maltaan maut yhdistyvät saksalaisen Smaragd-humalan aromeihin. Verrattuna brittiläiseen portteriin mannereurooppalainen oluenpanotyyli luo maltaisemman rungon. Herkullinen olut täynnä luonnetta.

Hailuodon Saksalainen Portteri

Tummanpuhuva, reunoiltaan Punertavanruskea olut kohtalaisen runsaalla vaahdolla. Tuoksu on paahtuneen maltainen, kuivan suklainen ja taustaltaan kypsän hedelmäinen. Hieman kepeä, joskin hyvä tuoksu. 

Maku nojaa tuoksun huomioihin. Paahtuneen maltaisuuden joukossa on myös kevyttä nokisuutta, kahviakin. Taustalla tosiaan tummaa, kypsää hedelmäisyyttä ja suklaata. Sinällään makupuoli tarjoilee aika runsastakin menoa, mutta hyvin terävät hiilihapot keventävät kokonaisuutta turhan paljon. Karamellisuuden teho hieman hukkuu kuplien aallokkoon. Rentoa hörpittävää, mutta vähän turhan kepeää omaan makuun.

Pisteet: 31/50

Roihuvuoren Ihana Inkivääri - Luomukombucha

Roihuvuoren Ihana Inkivääri - Luomukombucha

Kombuchasta on tullut tarinoitua Olutkellarissa aiemminkin ja sitähän meidän taloudessa kuluukin hyvin tasaiseen tahtiin. Vanhojen tuttujen ja selviksi suosikeiksi jo vakiintuneiden tuotteiden ohessa on myös mukava kartoittaa alati kasvavan tarjonnan mukanaan tuomia uusia makuja. Nykyisin onkin jo ilahduttavan helppo pysytellä kotimaisten tekijöiden parissa, kun kombuchan tarjonta on parissa vuodessa kasvanut hurjasti samalla, kun tekijöidenkin määrä on lisääntynyt.

Vuonna 2019 toiminansa aloittanut Roihuvuoren Virvoitusjuoma on myös saanut kasvatettua levikkiään jo Keski-Suomeenkin ja kahden makuvaihtoehdon voimin maata valloittavan yrityksen tuotteita on tullut vastaan jo ainakin Palokan Citymarketissa. Voi saada muualtakin.

itse kun en marjamaustetuista kombuchoista oikein välitä, suuntautuu katse useimmiten sitrushedelmälinjalle ja inkiväärisempien makujen suuntaan. Inkiväärihän on asia, mitä opin sietämään, ymmärtämään ja loppuviimein rakastamaan nimenomaan kombuchan ansiosta. Senpä vuoksi myös Roihuvuoren luomuraaka-aineisiin nojautuva Inkivääri-kombucha herätti mielenkiintoni jo syksyllä, eikä tilaisuutta voinut jättää käyttämättä, kun hyllyn viimeinen pullo heittäytyi ostoskoriin Palokan Citymarketin kylmäkaapista. Uusien makujen testailu onkin usein palkitsevaa, sillä taas tuli vastaan yksi raikkaan pirskahteleva ja kesäinen tuttavuus.

Jatkossa tätäkin saa roihuvuorelaisten tiedotuksen mukaan myös tölkeissä.

Roihuvuoren Ihana Inkivääri - Luomukombucha

Onpas miellyttävä tuttavuus. Inkivääriä piisaa makupuolella runsain mitoin, vaikka tuoksu vähän miedoksi jäikin. Pirteät, pienikuplaiset ja terävät hiilihapot tekevät tunnelmasta raikkaan ja pirteän, mihin inkiväärin tarjoama makumaailma istuu erittäin hienosti. Todella maistuvaa, kesäisen pirteää kombuchaa.

5/5

Kevyemmin kesään - Kellaripanimon kombuchat

Kombucha on varteenotettava virvoke etenkin kesäkuumalle.

Kombucha. Sehän on ollut kansan huulilla nyt pari vuotta ja on nosteensa ihan syystäkin ansainnut. Aihetta on sivuttu kertaalleen jo Olutkellarissakin, joten olkoon tämä suoraa jatkumoa vuodentakaiselle ensilaukaisulle.

Kyseessä on tosiaan teepohjainen, mm. olutharrastajillekin tuttua Brettanomyces bruxellensis -kantaa sisältävällä kombuchaviljelmällä, volgansienellä, fermentoitu ja pirskahteleva juomatyyppi. Jotkut juovat sitä terveysvaikutusten vuoksi, mutta itse kuulun enemmälti joukkoon, joka vain yksinkertaisesti pitää sen mausta. Jos laji ei ole tuttu, kannattaa se kokea itse, jotta siitä pääsee parhaiten jyvälle.

Tänään pureudutaan lähes paikalliseen kombuchan valmistajaan eli Kellaripanimoon. Vuonna 2013 toimintansa aloittanut keuruulaisyritys on maamme vanhin ja edelleen varsin harvalukuista joukkoa vetävä kombucha-panimo.

Vahva suositus.

Luomuraaka-aineista juomansa valmistavan yrityksen tuotteita on näkynyt kahviloiden ja erikoisliikkeiden, kuten Ruohonjuuren, valikoimissa jo pidemmän aikaa, mutta hiljalleen levikkiä on laajennettu myös ruokakauppojen puolelle. Keuruulla ollaankin nyt ottamassa entistä suurempaa loikkaa ja käynnissä olevalla joukkorahoitusprojektilla on tarkoitus tuoda kotimainen kombucha ”jokaiseen lähikauppaan” – ravintolajakelua unohtamatta. Ilmeisesti myös vientisuunnitelmat kytevät.

Miksi minä sitten kirjoittelen aiheesta olutblogiin? Kahdestakin syystä. Ensinnäkin kombucha on hyvää ja sitä kuluu taloudessamme koko ajan kiihtyvään tahtiin. Toisekseen minulle tarjoutui tilaisuus maistella läpi kaikki Kellaripanimon tuotteet ja pieni lisänäkyvyyden tarjoaminen pienelle ja kasvua tavoittelevalle yritykselle tuntui ihan hyvältä ajatukselta*. Ajavana voimana toki tuo itsekäs ykköskohta: minäkin haluan kotimaisen kombuchan ”jokaiseen lähikauppaan”. Ja eritoten terassijakeluun, sillä kombucha eri maustevariaatioineen olisikin muuten erinomainen lisä monen kesäterassin ja ravintolankin valikoimiin.

Kellaripanimon tuotteet ovat osin tuttuja jo entuudestaan. Tuotantoon kuuluu tällä hetkellä yhdeksän eri makua, joista olen kuitenkin aiemmin maistanut vain neljää – Classicia, Strongia ja kestosuosikeiksi nousseita Sitruuna-Inkivääriä ja Strong Gingeriä. Senpä vuoksi koko kavalkadin läpikäynti tuntui erittäin kutkuttavalta ajatukselta.

Kombucha tuli todettua erinomaiseksi retkijuomaksikin.

Kombuchassankin pätee eräänlainen porttiteorian mahdollisuus, sillä aiemmin en oikein kyennyt käsittämään, miksi inkivääri on niin monien hekumoima raaka-aine. Kombuchaan se kuitenkin sopii paremmin kuin hyvin ja mielellään vielä mahdollisimman tujuna tai sitten sitruunaisella pirskahtelulla ryyditettynä.

Meillä on kombuchamakujen suhteen pysyteltykin aika vakioituneissa yhdistelmissä eli mainitut inkiväärit ja sitrushedelmät pääosissa, mutta myös maustamattomia kuluu tasaiseen tahtiin. Marjamaustettuja ei käytännössä ole kulutettu lainkaan, muutamia kokeiluja lukuunottamatta. Nyt tuota näkemysmaailmaa päästiin kuitenkin onnistuneesti laajentamaan. Kellaripanimolta löytyy tällä hetkellä seuraavat maut - kaikkien pohjana toimii sekoitus vihreää Chun Mee -teetä ja mustaa teetä, suluissa mausteaineet:

• Classic (maustamaton)
• Berry (mustaviinimarjamehu, raparperimehu, kiinanruusu)
• Karpalo (karpalomehu, kirsikkamehu)
• Tyrni (tyrnimehu)
• Strong Ginger (inkivääri)
• Sitruuna-Inkivääri (sitruunamehu, inkivääri)
• Greippi-Kataja (greippimehu, greippiöljy, katajanmarja)
• Strong (maustamaton)
• Kurkuma (kurkuma. inkivääri)

Kellaripanimon tunnistaa liskomaisesta tunnuksesta.

Maisteluiden jälkeen juoni oli selvä: koko valikoima keräsi kehuja ja lähti mieluusti uusintamaistoonkin, mutta myös selkeät suosikit erottuivat joukosta. Vaimon suosikkina pysyy edelleen Strong Ginger ja hyvänä kakkosena tuttu ja turvallinen Sitruuna-Inkivääri. Nuo kaksi sopivat myös omaan suuhun erittäin hyvin, mutta myös Kurkuma ja jo etukäteen kutkutellut Greippi-Kataja haastavat Strong Gingerin valta-asemaa tehokkaasti. Tuo nelikko on joka tapauksessa selkeä kärkiryhmä, jonka viimeisiä pulloja olemme yritettäneet parhaamme mukaan jemmata erityisiä tilanteita varten. Heikolla menestyksellä.

Perusvarmat Classic ja Strong ovat myös hyviä, runsasmakuisia ja raikkaita vaihtoehtoja, joita on otettu käyttöön vähän arkisemmissakin merkeissä ja retkillä. Marjamaustetuista tuli tuossa jo edellä todettua sen verran, ettei niillä ole oikein ollut menekkiä meidän perheessä. Tässä kohtaa on kuitenkin vedettävä vähän sanomisia takaisin, sillä etenkin Tyrni yllätti positiivisesti puraisevalla ja aidon kirpeällä olemuksellaan.

Kellaripanimon kohdalla onkin syytä muistaa, ettei tuotteiseen vahingossakaan ole eksytetty teennäisiä esansseja tai muita täyteaineita, vaan maut tulevat aidoista marjoista, hedelmistä ja mausteista. Marjaisalta etukäteen kuulostanut Berry vähän pelottikin etukäteen korkata, kun muutamia Ofelian makuisia virityksiä näissä on vastaan aiemmin tullut. Berry, kuten Karpalokin, oli onneksemme kaukana ylimakeista ja tunkkaisista pelkokuvista ja täyttivät paikkansa aidon marjaisina ja hieman hillittyinäkin juomina hyvin. Tarjosin Berryä myös ensi kertaa kombucha maistaneelle kaverillenikin, joka taas tykästyi siihen maustamatonta Classicia enemmän.

Makuja on siis monia, mutta Kellaripanimon valikoimista luulisi kyllä sopivan löytyvän.

Kombucha opetti minut aikaisemmin inkiväärin makuun ja Strong Ginger on napakan inkiväärin ystäville erinomainen valinta. Vahva ehdokas myös omakohtaiseksi ykkössuosikiksi.

Greippi-Kataja on juuri niin hyvää, miltä kuulostaakin. Greippimäisen pirskahteleva, katajaisen tuore ja erittäin, erittäin suunmukainen kokonaisuus. Toimii sekä metsän rauhassa että kesähelteellä laiturin nokassa.

Kurkuma oli hassu yllätys. Hyvin paljon samaa kuin inkiväärimaustetuissakin kombuchoissa, mutta tietenkin omalla, kurkumaisen raikkaalla twistillä. Kenties se suurin yllättäjä kaikista.

Meidän talouden klassikko, jossa on oikeastaan kaikki kohdallaan. Sitrus ja inkivääri - hieno pari.

Peruskombuchan vähän ryhdikkäämpi ja runsasmakuisempi versiointi. Ei mausteita, vaan kuplivan pirteää, aitoa itseään. Vaati aikanaan pientä totuttelua, mutta nousi kevään myötä luottovakioihin.

Ja luottovakioksi voi laskea Classicinkin, maustamattoman Strongin kevyemmän sukulaisen. Erinomainen janonsammuttaja, jos niin on sopivaa ääneen sanoa. Sanon kumminkin, koska se on totta.

Kirpeä tyrnimarja toimii pirskahtelevassa ja aika pirteitä hiilihappoja kuhisevassa kombuchassa yllättävänkin hyvin.

Karpalon happamanalainen luonteikkuus toimii aitona itsenään, eikä kaipaa lisämakeutta rinnalleen. Karisti vanhat traumat marjamaustetuista kombuchoista hienosti. Sisältää myös kirsikkaa.

Samoin tekin myös Berry.  Ajattelin sen etukäteen olevan puhtaasti vadelmamaustettu, mutta punaisen värin takaa löytyykin monipuolisempi yhdistelmä mustaviinimarja, raparperia ja kiinanruusua. Punertava väri on aika kaunis, mutta maku on hillitymmän marjainen eli tilaa jää myös kombuchan omalle maulle. Pidin tästäkin ja erityisen hyvin se maistui retkikaverille, jolle kombuchakokemus oli ensimmäinen.

*Kirjoituksen taustoista tarkennettakoon, ettei Kellaripanimolla ole sen suhteen mitään tekemistä toimeksiannon tai muunkaan suhteen. Kombuchat on toki heiltä saatuja, mutta ne tulivat aiemmin yksityishenkilönä tuottamani kuluttajakokemusmateriaalin korvauksena. Tämä kirjoitus on siis jo ”omakustanteista ylityötä”, jos niin halutaan sanoa. Kukaan ei siihen ole siis velvoittanut.