torstai 3. lokakuuta 2024

Takatalo & Tompuri Kaski Mustasavu

Takatalo & Tompuri Kaski Mustasavu

Takatalo & Tompurin oluilla alkaa oleman ihan mukava saatavuus meilläkin päin ja senpä vuoksi niitä on nyt sattunut koriin suht tiuhaan. Savubockia etenkin, mutta nyt myös ensikertaa Mustasavua. Varsin tummasävyinen savuolut kantaa rungossaan myös kauraa ja onkin vahvuuteensa nähden mukavan runsaspiirteinen kokonaisuus niin makunsa kuin tuntumansakin puolesta.

Syysilta, pellossa vain sänki.
Räiskii havu, pullo täytetty omin jyvin.
Lisään puita siis kaikki hyvin,
taivaan peittää MUSTASAVU.
Mailta esi-isien, lainassa vuosisatojen,
ohra nostetaan ja maltaaksi muutetaan.

Takatalo & Tompuri Kaski Mustasavu

Tummanruskea olut pienellä punakkuudella. Ei siis täysmustaa, kuten nimestä ehkä arvelisi. Vaahtokukka on maltillinen, lasia reunustavan renkaan jättävä. Tuoksu on tummanpuhuva, hieman paahtunut, pehmeän savuinen. Varsin hyvä ja riittävän runsas.

Maku on hieno. Tumma, paahtunut maltaisuus sopii hyvin yhteen pehmeän, mutta myös melko runsaan savuisuuden kanssa. Tunnelmarikasta menoa. Jälkimaku kantaa pitkälle. Jossain välissä runko tuntuu hieman kevyeltä, mutta korjaantuu nopeasti. Onhan tähän saatu vahvuuttaan paljon runsaampi makumaailma aikaiseksi. Mukavaa hörpittävää.

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti