torstai 8. maaliskuuta 2018

Maltainen maaliskuu: Kaksi olutjulkkaria Jyväskylässä


Maltainenpa hyvinkin. Vaikka kevät tekee vasta tuloaan, on paikallisen olutskenen undergroundosaston kukinto jo puhkeamaisillaan. Tulevina viikkoina on nimittäin tarjolla peräti kaksin kappalein jyväskyläläisten kiertolaispanijoiden ensioluiden julkistustilaisuuksia!

AALTO PANIMO

Lanseerausgaalojen putken aloittaa viime vuonna yritysrekisteriin lisätty olutyhteisö nimeltä Aalto Panimo, jonka ensiolut julkaistaan sunnuntaina 18.3. Puistokadun Explosive Barissa. Olut on valmistettu HIISIn laitteistolla ja huhujen mukaan Pale Alea olisi tarjolla. Tilaisuus pyörähtää käyntiin iltaseiskan maissa ja tuntia myöhemmin lavalle lipuu aaltolaisia kertomaan sekä panimosta että tuotteesta.

Keskellä kotimaata, jylhän Päijänteen rannoilla syntyi vuonna 2017 Aalto Panimon olutyhteisö. Rakastamme olutta sellaisena kuin se ajan saatossa on aina ollut: maistuvana, rehtinä ja mutkattomana juomana niin arjessa kuin juhlassa. Sellaista olutta tahdomme tuoda pöytääsi ja kaataa lasiisi. Kippis ystävä!
---

Aalto Panimon ensioluen julkistustilaisuus

su 18.3.2018 klo 19.00 – 22.00
Explosive Bar, Puistokatu 1, 40100 Jyväskylä
---

HANGAROUND & NOBODY BREWING

Pääsiäisenä sitten tapahtuu kummia Lutakossa. Olutkellarinkin langoilta tuttu kotiolutduo Hangaround & Nobody Brewing käväisi Lohjalla tekemässä ensimmäisen kaupallisen oluensa, joka julkistetaan Lutakon Nurkassa kuun viimeisenä päivänä. Vuokrapanimo UG Breweryn padoissa keittyi humalasta nektaria kotipanimon Håller Din Tunken Brown IPAn pohjalta, tällä kertaa uuteen kauppavahvuuteen sovitettuna. Olutta tullaan siis saamaan kauppoihin etenkin Jyvässeudulla, mutta myös etelän olutpuodeissa. Tarkempi levikki löytyy H&NB:n kotisivuilta.

Oluellisen annin lisäksi Tunkenin kylkeen on mahdollista tilata myös pientä suuhunpantavaa. Nurkan väki on nimittäin koostanut murkinaa kyseistä olutta silmällä pitäen eli beer & food pairinkiakin pääsee paikalla halutessaan kokeilemaan!
---

Hangaround & Nobody Brewing Håller Din Tunkenin julkaisu

la 31.3.2018 klo 17.00 – 21.00
Nurkka, Lutakonaukio 3, 40100 Jyväskylä
---

Eli näillä eväillä eteenpäin. Käykää ihmeessä kurkistamassa, mitä kaupungin kiertolaispanimot ovat juonineet.

Kippis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti