sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Tornion Yrittäjä Olut

Tornion Yrittäjä Olut

Yrittäjyyttä sivusta seuranneena olen todennut, ettei lajiin omat mielenhermot riittäisi. No, onneksi monella muulla riittää ja yrittelijäitä ihmisiä löytyy mitä mielenkiintoisemmille aloille visioitaan toteuttamaan. Yrittäjyys tuo meille harrastelijoillekin oluen pöytään, minkä vuoksi onkin luontevaa, että yrittäjille on tehnyt nyt myös oma olut. Eikä vain nimellisenä kunnianosoituksena, vaan ihan konkreettisestikin 

Tuotot Yrittäjä Olut -oluen myynnistä säätiöitetään Yrittäjän Säätiöön, joka tarjoaa tukeaan taloudellisten haasteiden kanssa painiville tai konkurssiin ajautuneille yrittäjille ja heidän perheilleen. Tyyliksi oluelle on valikoitunut pitkän työpäivän päätteeksi takuulla virkistävä Pils. Saazilla ja Tettnangerilla humaloitu olut on myös gluteeniton.

Olut voisi omaan makuun olla rapeampikin, etenkin kun tyyli sitä yleisesti hyvin sietää ja vaatiikin. 30 IBUa kuitenkin tuntuu loppupuraisussa hyvin ja oluen ideakin taitaa olla vähän harrastajakuntaa laajemman yleisön aktivoiminen. Siihen tämä tuote vastaa kyllä varsin onnistuneesti.

Tornion Yrittäjä Olut

Kirkas, vaaleankeltainen olut nätillä vaahdolla. Tuoksu on aika kepeä, joskin hyvä. Vaalea maltaisuus on hieman pehmyttä, humalointi odotetun ruohoista.

Maku toimii hyvin. Puhdaspiirteistä, purevaa pilssiä alusta loppuun asti. Vaaleaa mallasta, jossa pientä pyöreyttä mukana. Ruohoista humalaa, joka puree lopussa kohtalaisen mukavasti. Voisi olla rapeampikin, mutta en koe tätä ehdottomaksi vaateeksi. Helposti lähestyttävä, hyvänmakuinen ja raikas kokonaisuus.

Pisteet: 33/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti