lauantai 23. heinäkuuta 2022

Ant Brew Reipas On Rautaa

Ant Brew Reipas On Rautaa

Ant Brewn tavaraa ei tosiaan juurikaan oman täppärin ulkopuolelta tule vieläkään löytymän, vaikka jotain poikkeuksia tiskin takaa taannoisella pyörähdyksellä mainittiinkin. Tämänkertaisen maiston kohteena oleva kauppavahva juhla-IPA voisi kuitenkin olla tuote, johon saattaisi ainakin mastokaupungin oluttarjonnassa törmätä ja maistokokemuksen perusteella tuo kohtaaminen kannattaisi ehdottomasti käyttää hyödyksi.

Reippaan 130-vuotisen taipaleen kunniaksi räätälöity olut on kuivahumaloitu Citralla, Mosaicilla ja Nelson Sauvinilla, eikä paremman makuista tribuuttia näihin vahvuuksiin ehkä voisi ajatellakaan. Runsaan aromaattinen meno suhteutettuna sopuisasti oluen kepeään, mutta riittävään runkoon osuu maaliinsa oivallisella tapaa. Seurabisseä ei ole selvästikään lähdetty rakentamaan suurta massaa varoen ja ”suomalaiseen suuhun sovittaen”, vaan peli on pidetty rehtinä ja railakkaana alusta lähtien. Kuten mielestäni pitääkin.

Lahden Reipas on jäänyt itselleni mieleen lähinnä satunnaisista junnuvuosien kohtaamisista, joskin seuran perinteikkyys kunnioitusta herättääkin – ja on siihen enemmän kosketuspintaa kuin naapuriseura Kuusysiin muovisesta FC Lahdesta sen enempiä nyt aloittamattakaan. Itse Reipashan on toki perustettu alkujaan Viipurissa 1891, mutta sen toiminta on siirretty sattuneesta syystä sotien jälkeen Lahteen. Erinomainen näyte hienosti koostetusta ”seuraoluesta”.

Ant Brew Reipas On Rautaa

Vaaleankeltainen olut nätillä vaahdolla. Tuoksu on hieno. Siitä löytyy sitruksen ohella vehreää, vaaleaa hedelmäisyyttä sekä valkoviinmäistä tunnelmaa. Kuiva, aromikas, kesäinen.

Maku on oivallinen. Aromaattista menoa kuivataustaisessa paketissa. On pirskahtelevaa sitrusta, valkoviinimäistä tuntua ja vaaleaa hedelmäisyyttä. Myös Mosaicin viinimarjapensaisuus pääsee esiin, mikä selittäneekin tuota tuoksun vehreyttä. Osuu ja uppoaa. Hieno olut.

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti