maanantai 25. maaliskuuta 2024

Brauhaus Faust Doppelbock & Weizen Hell



Brauhaus Faust sijaitsee Mainin ulkokaarteessa Frankfurtin alajuoksulla. Panimon takana siintävää maisemaa ylevöittää viereinen Burg Miltenbergin kartanomainen linnarakennelma vanhoine kivimuureineen. Miltenberg vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta pikkukaupungilta, jonka vanhin osa on hyvin kapea kaistale joen ja sen rannasta kohoavan kukkulan välissä. Tuolla vanhan kaupungin pikkukujalla majaansa pitää myös Brauhaus Faust.

Brauhaus Faust on Rein-Main -alueen vanhin panimo. Sen historia alkaa vuodesta 1654, jolloin Kilian Francois Mathieu Servantaine perusti paikalle Löwenbrauerein. Faustien käsiin panimo päätyi 1800-luvun lopulla Johann Adalbert Faustin tultua panimomestariksi. Kaksikymmentä vuotta työskenneltyään Faust hankki panimon osakekannan omistukseensa ja siirsi sen ajanmyötä suvussa eteenpäin. Faustien jo neljännessä polvessa kulkeva aikakausi on jatkunut katkeamattomana tähän päivään aina vuodesta 1895 saakka.

Nappasin joku aika sitten lasiini parit varsin mainiot germaanityylit testiin. Suosikkijuomani tumma doppelbock taittuu panimolta mitä oivallisimmalla tapaa, eikä heleämmälle Hefeweizenillekään voi kuin suositukset antaa. Doppelbock on mukavan tummapiirteinen, hennon paahteinen limppuisen maltainen. Vehnänen sen sijaan nojaa pitkälti hedelmäiseen ja kukkeaan tyylisuuntaan eli välttelee tällä kertaa perusbanaanisia sävymaailmoja.

Faust Doppelbock

Doppelbock / 7,5%

Brauhaus Faust, Miltenberg, Saksa

Kastanjanruskea olut kepeällä vaahdolla. Tuoksu on hyvin mallasvetoinen, miellyttävä, imeltyneen ruislimppuinen.

Makumaailma on runsas, tuhdin maltainen, kevyen paahteinen ja runsaamman limppuinen. Imeltynyt, hieman mausteinen tunnelma on hyvin syksyinen ja täydentyy lopun yrttisellä katkerolla. Erinomainen Doppelbock.

Pisteet: 38/50

Faust Weizen Hell

Hefeweizen / 4,9%

Brauhaus Faust, Miltenberg, Saksa

 
Vaaleankeltainen, samea ja valkeavaahtoinen olut. Tuoksu on vaalean vehnäinen, mausteinen ja hedelmäinen, joskaan ei juurikaan banaaninen.

Maku on runsas ja mainio. Kuivahko tunnelma tarjoilee vehnävää pyöreyttä, sekä hieman olkista taustakaikua. Hedelmäinen, lopussa mausteinen ja hieman kukkainen. Ei banaania, ei selkeää neilikkaisuutta, vaikka jotain yrttisyyttä onkin. Oikeinkin kelpo hefe

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti