keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Nils Oscar Best Bitter

Nils Oscar Best Bitter

  • Tyyli: Bitter
  • Alk.%: 4,5
  • Panimo: Nils Oscar, Nyköping, Ruotsi

Nils Oscarin Best Bitteriä väittäisin joskus ostelleeni niin Länsiväylän hyllyiltä kuin Haaparannan boolaagistakin, mutta näistä ajoista on aikaa varmasti kymmenisen vuotta. Jonkinlainen nostalgiatrippi lasiin on siis nyt päätynyt. Tyylikäs kuohuviinilasi ei liity jälleennäkemisen juhlallisuuksiin, vaan juontaa juurensa reissumajoituksen rajallisesta lasivalikoimasta. Hyvin tuo asiansa juoma-astiana kuitenkin ajaa.

Vuonna 1996 perustettu nyköpingiläispanimo lienee itselleni niitä ensimmäisiä vastaan tulleita pientoimijoita Ruotsin puolelta. Panimon bitteristä en muista suuremmin perustaneeni, mutta tuohon aikaan brittimaut eivät paahdenautintoja lukuunottamatta muutoinkaan oikein iskeneet. Tämän vuoksi olikin mielenkiintoista tunnustella tunnelmia uudemman kerran.


Nils Oscar Best Bitter

Punakanruskea olut valkealla vaahdolla. Tuoksu on keksimäinen, toffeinen ja hieman luumuinen. Appelsiinin kuorta, yrttisyyttä ja pähkinää löytyy myös.

Maussa keksimäinen, hieman toffeinen runko saa kaverikseen pähkinäisyyttä, mausteisuutta ja lopussa purevahkoa yrttisyyttä. Päällä tasapainottelee appelsiininkuorinen, kuivahedelmäinen kerros. Tasapainoinen ja pehmeä, loppua kohden kuivuva Bitter. Lajissaan varsin hyvä, joskaan ei erityisemmin esiin nouseva.

Pisteet: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti